Kun meille aikoinaan odotettiin toista lasta, varasin kirjastosta ja kirjakaupasta arsenaalin kirjoja, joiden avulla valmistelin silloin alle kaksivuotiasta esikoistamme vauvan tuloon. Kirjoja löytyikin ihan mukavasti, mutta olin hiukan pettynyt siihen, miten ne kaikki tuntuivat toistelevan samaa kaavaa ja samaa draaman kaarta.
Nyt meille ei enää tule yhtään vauvaa, mutta tykkäämme kyllä aina silloin tällöin lueskella vauvojen tulosta kertovia kirjoja, varsinkin kun viime aikoina on ilmestynyt pari oikein virkeää kirjaa vauvan syntymästä ja isosisarukseksi tulemisesta. Sekä Lauri Ahtisen ja Anna Sofia Vuorisen Itä-Borneo (S&S, 2016) että Katriina Rosavaaran ja Reetta Niemensivun Villiina ja isosiskopakkaus (WSOY, 2017) poikkeavat hauskalla tavalla perinteisimmistä “meille tulee vauva” -kuvakirjoista .
Olemme lainanneet Lauri Ahtisen ja Anna Sofia Vuorisen Itä-Borneon kirjastosta jo muutaman kerran. Kirja ilahduttaa superhienolla kuvituksellaan ja eri suuntiin rönsyilevällä, mielikuvitusta kutkuttavalla nonsense-tarinallaan.
Itä-Borneo on kirja lasten tavallisesta päivästä ja siitä, mistä vauvat tulevat. Eräänä iltapäivänä, kun isä Karhula tulee hakemaan lapsiaan päiväkodissa, häntä odottaa myös sarja kysymyksiä: mistä vauvat tulevat ja miten ne päätyvät äidin vatsaan?
Isä pakkaa lapset polkupyörän kyytiin ja vastaa kysymyksiin – mutta omalla tavallaan. Tuuli kuljettaa vauvansiemeniä, joita äiti voi vahingossa nielaista, ja vauvat ovat ennen syntymäänsä Itä-Borneossa (siitä kirjalle nimi) jolleivät joudu ikävään Haaparantaan syömään eineslihapullia. Tarinaa riittää koko kotimatkaksi.
Rakastan kirjan rentoa, humoristista otetta ja letkeää tarinankerrontaa. Ensimmäisellä lukukerralla mietin silti, onko kirjan hölynpöly vauvojen alkuperästä oikeasti tarpeen. Onko tämä nyt vain nykyversio marjapuskan alta löydetyistä vauvoista tai haikaran tuomista lapsista?
Mutta toisaalta, laskemmehan me luikuria mistä tahansa muustakin aiheesta, miksei sitten lasten saamisesta! Minulle on kuitenkin tärkeää, että omat lapsemme tietävät mistä lapset tulevat, lapsentasoisesti kerrottuna totta kai.
Kirjan esittämä tilanne on todenmakuinen: vakavista, suurista aiheista ei ainakaan meillä keskustella koskaan kodin rauhassa, siinä sohvalla vierekkäin istuen, vaan ne tulevat lapsen mieleen bussissa, ruokakaupassa tai ravintolan pöydässä. Ja se on ihan ok. Itse olen päässyt selittämään kolmivuotiaalle täpötäydessä junassa, miten ne lapset oikein tulevat.
Virkistävää muuten, että tässä kirjassa isi on vaihteeksi laitettu kysymysprässiin! Kaikkineen kirja on hyvin eletyn elämän oloinen; voisin kuvitella, että tarinat olisivat voineet syntyä tarinoimishaluisen isän oikeasti lapsilleen kertomina. Isihuumori kunniaan!
Kuvitus on moderni, pelkistetty ja hauska, kertakaikkisen hieno. Tykkäämme kaikki katsella Itä-Borneon kuvia – näitä olisi kiva saada postikortteina tai vaikka lakanoihin lapselle, jooko! Meillä on onneksi kustantajan ystävämyynnistä siepatut täytettävät julisteet, joihin voi kirjoittaa tietoja lapsesta. Ne ovatkin olleet tosi rakkaat lapsillemme.
Kirjastosta lainaamamme Katriina Rosavaaran ja Reetta Niemensivun Villiina ja isosiskopakkaus ilahduttaa minua monella tavalla. Sen tarina on raikas ja huumorintajuinen, ja kuvitus reipas.
Villiinan perheeseen, johon kuuluu Villiinan lisäksi äiti ja mamma, on tulossa vauva, ja se hiukan harmittaa tyttöä. Eräänä päivänä Villiina kompastuu kotiovella odottavaan vauvapakkaukseen – ja säikähtää. Pakkauksesta puuttuu vauva! Onko Villiina hukannut sen? Villiina lähtee kaverinsa Jimin kanssa etsimään vauvaa, mutta löytääkin vain mummon.
Mummo lohduttaa, että vauva ei ole kadonnut mihinkään, vaan kasvaa yhä äidin mahassa. Mummo myös järjestää Villiinalle oman isosiskopakkauksen, mikä onkin muuten loistava ajatus!
Kirja käsittelee huumorintajuisesti tunteita, joita isompi sisarus joutuu käymään läpi vauvan tullessa perheeseen. Ei ole helppoa olla pieni ja iso yhtä aikaa! (Luulen, että juuri tästä syytä tuore eskarilaisemme tykkää tästä kirjasta niin kovasti, sillä hän käy näitä samoja tuntemuksia läpi oman elämänmuutoksensa yhteydessä.) Vauva muuttaa esikoisen roolia perheessä, ja mustasukkaisuudelta on vaikea välttyä. Onneksi Villiinalla on mummo, jonka kanssa voi käsitellä aihetta!
Tykkään kirjassa myös siitä, että Villiina on sateenkaariperheen lapsi – hänellä on äiti ja mamma – mutta asiaa ei sen suuremmin alleviivata. Mahtavaa, että kuvakirjoissa esitellään erilaisia perhemalleja ja muutenkin erilaisuutta.
PS. Rakastan kirjoja, joiden sisäkansien eteen on nähty vaivaa. Villiinan sisäkannet näyttävät kaksi eri tilannetta jäätelöauton vierailusta. Tarkkasilmäinen viisivuotiaamme tykkää myös etsiä näistä eroja.
Jos kaipaat lisälukemista vauvan tulosta perheeseen ja isosiskoksi tai -veljeksi tulemisesta, muista myös nämä kotimaiset kirjat: Sanna Pelliccionin Onni-pojasta tulee isoveli ja Kristiina Louhen kirjat Aino ja pakkasen poika ja Tomppa ja piimänakki.
Lastenkirjapino 