Hauska lastenrunokirja Tippukivitapaus

Laura Ruohosen ja Erika Kallasmaan Tippukivitapaus (Otava, 2017) on kirja, jota olen todella odottanut ilmestyväksi, ja jo kauan, siitä lähtien kun luin Olivian haastattelusta, että tällainen ihanuus olisi tulossa.

Rakastamme Ruohosen edellisiä runokokoelmia Allakka Pullakka ja Yökyöpelit kiihkeästi. Ostin niiden yhteisniteen silloin, kun esikoisemme oli kuukauden ikäinen, ja lueskelin niitä ääneen häntä imettäessäni. Voi siis sanoa, että tyttäreni on saanut Laura Ruohosen runoja jo äidinmaidossaan. Ilmankos hänkin niistä niin tykkää! Lapset ovat myös kuulleet Ruohosen runoja telkkariohjelmasta ja Yökyöpeli-cd:ltä.

Tippukivitapaus-kokoelman runot liikkuvat niin lapsiperheen arjessa (esimerkiksi runoissa Nirson lounas tai Äiti, sun pitää osata) kuin eläinten, hirviöiden ja mielikuvitusolentojenkin maailmassa. Kokoelma on täynnä erilaisia kiinnostavia tyyppejä, joista osa on jo Ruohosen edellisistä kokoelmista tuttuja.

Ruohonen leikittelee kielellä suvereenisti. Osa runoista on nonsenseä (“Tsiis mei, juu ei / pili pali bik mäk…”) joka villinnyttää lapset, osa taas on tarinallisempia ja kertovampia. Tippukivitapaus sisältää niin lyhyitä, muutaman sanan mittaisia runoja kuin pidempiäkin, koko sivun täyttäviä runoja.

Lastemme suosikiksi kokoelmasta nousee Yllytyshullu-runo, jossa paitsi puhutaan heille ajankohtaisesta asiasta, uskaltamisesta, myös viljellään heitä ihastuttavaa vessahuumoria:

“Et uskalla! Et uskalla! / Hei katsokaa, hei minua! / Voin nuolla kobran peppua / voin kissan pissaks taikoa / ja nokkosissa tanssia…”

Laura Ruohosella on ihana kyky saada runot soljumaan vaivattoman kuuloisesti. Siinä samaisessa Olivian haastattelussa, johon viittasin aiemmin, hän kertoo että runojen sepittäminen on hänelle oikeastikin helppoa, “hilpeää kuin pulkkamäessä laskeminen”. Mikä mieletön lahja ihmiselle!

(Rakastan muuten Ruohosen kommenttia, että pakottamatta ja helposti syntyvät asiat ovat yhtä arvokkaita kuin ne, jotka tulevat kovan työn jälkeen, vaikkei taiteen tekemisen ikään kuin pitäisi olla liian hauskaa eikä helppoa. Tämän kommentin olen repäissyt itselleni aikoinaan lehdestä talteen ohjenuoraksi elämää varten.)

Kirjan runot toimivat valtavan hyvin ääneen luettaessa ja pitävät koko yleisöä otteessaan, niin lapsia kuin aikuistakin.

Erika Kallasmaan kuvitus on jälleen hieno. Oivaltavat kuvat täyttävät aukeamat ihastuttavilla yksityiskohdilla ja hauskoilla hahmoilla. Välillä lapset eivät anna minun kääntää runon jälkeen sivua, kun kuvan katselu on kesken – aina hyvä merkki toimivasta kuvituksesta!

Lisää hyviä uutisia runojen ystäville: Tippukivitapauksesta on tulossa talvella Kansallisteatteriin runomusikaali. Liput ovat myynnissä jo nyt, ei kun varaamaan vaan! Meidän lapsemme ovat jo ilmoittaneet lähtevänsä sinne heti nähtyään Hesarissa ilmoituksen.

Teksti: Laura Ruohonen
Kuvitus: Erika Kallasmaa
Kustantaja: Otava, 2017
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Hirvi irvistää

img_0349

Mahtavia uutisia! Yksi kaikkien aikojen parhaista lasten runokirjoista, Jukka Itkosen ja Matti Pikkujämsän Krokotiili hikoaa on nyt saanut jatkoa! Mikä parasta, samojen tekijöiden uusi Hirvi irvistää (Lasten Keskus, 2016) on hyvä. Hirvittävän hyvä.

img_0354Siinä missä Krokotiili hikoaa seikkaili Afrikassa ja muutoinkin eksoottisten villieläinten parissa, Hirvi irvistää sijoittuu kotoisten eläinten maailmaan. Runoissa tutustutaan niin tuttujen oravan, ketun ja karhun elämään (“Kettupa se kurkisteli / karhun talvipesään: / “Valvon täällä talveni, / mutta uskon silti kesään.””, runosta Kettupa se kurkisteli) kuin mietitään vaikkapa näkymättömämpien näkinkengän tai kiiltomadon vaiheita:

Täysikuu / ja tyyni sää. / Kiiltomato kimmeltää. (Runosta Kimmeltäjä)

Villieläinten lisäksi Itkonen loruttelee myös koirista ja kissoista ja muistuttaa kesäkissan kohtalosta:

Se kaipaa maitolautasta, / kodin lämpimää / ja kaikkia niitä helliä / silityksiä. (Runosta Kesäkissa)

img_0433Pidän kovasti Jukka Itkosen humaanista, lämpimästä ja huumorintajuisesta tavasta katsella maailmaa. Lyhyissäkin runoissa on aina joku omalaatuinen katsantokanta tai uusi ajatus, joka saa myös lukijat miettimään asioita uudella tavalla.

Tykkään myös siitä, miten Itkonen saa lapset katselemaan petoja uusin silmin. Otetaan nyt vaikkapa kyy:

Mutta onko se sitten kyynkään syy, / jos sen puremasta myrkyttyy? (Runosta Myrkkyhammas)

Pedotkaan eivät ole pahiksia, kirjan runot muistuttavat, vaan niilläkin on oma paikkansa luonnon järjestyksessä. Samasta asiasta kertoo myös kirjan päättävä Jokaiselle eläimelle -runo, joka loppuu sanoihin:

Miten tätä kuvailisi, / sanotaanko vaikka: / Jokaiselle eläimelle / löytyy oma paikka.

img_0434

Matti Pikkujämsän kuvitustyyli on minusta kaikkein parhaimmillaan näissä runokirjoissa, joihin pelkistetyt eläinkuvat sopivat uskomattoman hienosti. Rakastan viipyillä sivuilla katselemassa Pikkujämsän taidokasta jälkeä. Vähin vedoin tehdyt eläimet ovat näköisiä ja ilmeikkäitä, ja myös lapsille kovasti mieleen.

img_0437

Itkosen ja Pikkujämsän edellinen yhteinen runoteos Laulavat lenkkitossut on muuten tämän blogini top 3 luetuimmissa postauksissa. Toivottavasti myös tämä uutukainen saa yhtä paljon lukijoita! Meillä nimittäin koko perhe on ihastunut tähän kirjaan. Juuri pari päivää sitten seurasin ilahtuneena, kun mieheni poimi juuri tämän kirjan pinoista lapsille luettavaksi. Vaikka lapset ensin vähän vastustelivatkin (“Ei runoja! Luetaan jotain muuta!”) jäivät he hievahtamatta kuuntelemaan runoa toisensa jälkeen. Suosittelen muitakin hankkimaan tämän hienon kirjan käsiinsä ja kokeilemaan sen lumovoimaa.

Hirvi irvistää
Teksti: Jukka Itkonen
Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kustantaja: Lasten Keskus, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Save

Save

Save

Save

Onnenkuplia

onnenkuplia

Hyvää äitienpäivää! Luen nyt kirjaa, joka sopii loistavasti tuoreille äideille. Hanna Lundströmin ja Maija Hurmeen Onnen kuplia (S&S, 2016) on lapsen ensimmäinen runokirja, joka sisältää ilahduttavia runoja taaperon arkisesta elämästä.

onnen2

Jo kirjan avausruno Tahnamato tekee minusta fanin. Mitä tapahtuu, kun hammastahnaa puristaa tuubista ulos? No tahnamato, tuo liukas liero, karkaa omille teilleen. “Vaan miten se putkahti ulos? Tässä on kauhea tulos: mato hurjan tahmainen on seitsemän metrin mittainen!

onnen3

Runoissa ihmetellään maailmaa lapsen kanssa, lapsen silmin. Miltä tuntuu rutistaa sanomalehteä, seurata ensilunta tai läträtä kylvyssä? Runojen tuokiokuvat ovat aivan ihastuttavia, samoin Maija Hurmeen herkät ja huumorintajuiset kuvat. Tittamari Marttinen on hienosti runoillut lorut suomeksi.

Tällainen ihana pieni kirja sopii loistavasti esimerkiksi ristiäis- tai yksivuotialahjaksi. Lastenrunoja täytyy minusta löytyä ihan jokaisen lapsiperheen hyllystä, yleissivistyksen ja kielenkehityksen kannalta, sekä tietenkin siksi, että loruttelu on niin kivaa.

onnen4

Iso plussa muuten myös kuvissa vilahtavasta kestovaipasta!

Onnen kuplia
Teksti: Hanna Lundström (suom. Tittamari Marttinen)
Kuvitus: Maija Hurme
Kustantaja: Kustantamo S&S
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Heinähattu ja Vilttitossu runoilijoina

IMG_4365

Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu  -kirjasarja on jo kaksikymmentäviisivuotias klassikko. Vaikea uskoa näiden riemukkaan anarkististen tyttöjen ehtineen jo naisen ikään! Sarjassa ilmestyi syksyllä kahdeksastoista teos Heinähattu ja Vilttitossu runoilijoina (Tammi, 2015).

Kirjan kantava teema on sisarkateus ja sisarusten välinen kilpailu. Kattilakosken perheen äiti Hanna tahtoo lastensa Heinähatun ja Vilttitossun unohtavan jatkuvan nahistelun ja harrastavan jotain yhdessä. Hän ehdottaa tytöille runokilpailuun osallistumista. “Kun pieni tyttö runoilee, hän unohtaa riitelyn”, miettii Hanna. “Mutta minä tykkään riidellä”, Vilttitossu sanoo pettyneenä. (Tässä kohtaa minua alkaa vähän hymyilyttää.)

IMG_4366

Tytöt osallistuvatkin runokilpailuun, koko ajan keskenään kilpaillen ja nahistellen. Se siitä äidin jalosta ideasta. Pääsee käymään niin, että Heinähattu voittaa ja saa palkintojenjakoa varten uuden asun ja kampauksen, ja, mikä pahinta, rutkasti aikuisten huomiota.

Vilttitossu kurkki ovenraosta. Heinähattu teki hirveän huonon runon, ja nyt se saa nutturan, Vilttitossu mietti vihaisena. Kohta se laittaa sen inhottavan rimpsumekon päällensä ja menee juhliin niiailemaan. Vilttitossu ryntäsi huoneeseensa. Heinähattu on ihmelapsi, ja minä olen hylätty lapsi! Kukaan ei enää välitä minusta.

Hylätyksi tulemisen tunne johtaa siihen, että Vilttitossu tulee juhliin oikein sotkuisena ja sabotoi siskon voittorunon vessajutuilla. Vilttitossun päivityksen jälkeen Heinähatun runo alkaa: Multa pääsi karkuun runopaukku… Heinähattu karkaa paikalta häpeissään eikä jää ottamaan palkintoaan vastaan. Lopulta Vilttitossu pyytää anteeksi (vastentahtoisesti, tietenkin) ja riidat on jälleen kerran hetkeksi unohdettu.

IMG_4766

Miten minusta tuntuu, että viime aikoina Vilttitossun käytös on muuttunut yhäkin villimmäksi ja Heinähattu taas on tullut kiltimmäksi? Selailin kotoa hyllystä löytyvää Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö -kirjaa vuodelta 1999, joka tuki teoriaani ainakin pikasilmäilyllä – varhemmassa kirjassa lapset riivaavat toisiaan tasapuolisemmin. Ehkä kärjistys on ollut tarpeen kirjasarjan jatkuessa, en tiedä. Itseäni viehättää enemmän varhaisten kirjojen ja esimerkiksi juuri tuohon Littoisten riiviöön pohjautuvan Heinähattu ja Vilttitossu -leffan vähemmän mustavalkoinen sisarussuhde, jossa ei pysty niin selvästi erottamaan “tuhmaa” ja “kilttiä” lasta.

IMG_4373

Mutta, kirjojen sankarittarissa ja varsinkin Vilttitossun hahmossa on minua ilahduttavaa anarkiaa. Vilttitossu ei tosiaan suostu kiltin tytön rooliin, vaan tekee niin kuin tykkää. Hän pyytää tekojaan anteeksi, mutta säilyttää kapinallisuutensa. Kirja loppuu sopivasti Vilttitossun runoon.

Oli kerran sieni
joka mäkeä alas kierähti
ja mennessään, hupsis, kovaa pierähti.

Tällainen pieruhuumori on nelivuotiaalle kuin kipinä, öh, kaasutynnyriin. Esikoinen kierii (kierähtää?) naurusta. Hän toistelee runoa ja keksii omia variaatioitaan samasta teemasta. Mieheni tahtoisi tästä syystä laittaa kirjan kokonaan jäähylle odottamaan lapsen kasvamista – nelivuotias tyttäremme on paljon nuorempi kuin kirjan varsinainen kohderyhmä. Äänikirjaversio, joka oli meillä kirjastolainassa ennen kuin tämä painettu kirja muutti taloon, saikin palautua äkkiä takaisin kirjastoon. Ilman aikuisen kommentti- ja tulkinta-apua tämä kirja on pikkuisen liikaa leikki-ikäiselle, mutta yhdessä ääneen luettuna kirja toimii oikein hyvin.

IMG_4367

IMG_4370

Konstaapeli Isonapa ajattelee herkkuja.

Monien hyvien lastenkirjojen tapaan Heinähattu ja Vilttitossu -kirjoissa aikuiset ovat kaikki vähän hölmöjä ja puutteellisia. Kattilakosken perheen vanhemmat ovat vähän omissa maailmoissaan ja kykenemättömiä kohtelemaan lapsia tasapuolisesti. Muista lapsille läheisistä aikuisista Alibullenin neidit ajattelevat vain poliiseja Isonapaa ja Rillirouskua, joiden maailma puolestaan pyörii lähinnä neitien valmistamien herkkujen ympärillä.

Heinähattu ja Vilttitossu runoilijoina asettaa aikuisten (korkeakulttuuri-)maailman naurunalaiseksi myös runokilpailun palkintojenjaossa, jossa harmaatukkainen ja arvokas runoilija Mielikki Arhippainen laitetaan lukemaan ääneen Vilttitossun muokkaamaa runoa paukkuineen ja kakkeineen.

Salla Savolainen on luonut kirjasarjaan värikkään ja persoonallisen kuvituksen. Tämä on viides Savolaisen kuvittama Heinähattu ja Vilttitossu -kirja, aiemmin sarjaa kuvitti Markus Majaluoma. Savolaisen kuvituksissa tykkään jäädä katselemaan maisemia ja sisätiloja, jotka ovat aina täynnä kivoja arkisia yksityiskohtia.

IMG_4765

Rakastan myös näiden kirjojen sisäkansien kuvia, joissa voi sijoitella itsensä kertomuksen maisemaan. Lapsena olisin varmaan tuijotellut näitä tuntikausia ja kuvitellut, miten kuljen Heinähatun ja Vilttitossun kanssa kaikkialle.

Pienen epäröinnin jälkeen (“Onkohan tämä nyt vähän liikaa? Opettaako tämä lapselle vääriä käyttäytymismalleja?”) lämpenen tälle kirjalle. Sen huumori naurattaa lasta ja aikuista, tarina vetää hyvin ja kuvitus on onnistunut. Heinähatun ja varsinkin Vilttitossun voi oikeastaan nähdä feministisinä sankarittarina (luittehan jo kaikki Maria Turtschaninoffin sankarittarista kertovan jutun Guardianissa, josta lisää vähän myöhemmin?), vahvoina, toimivina ja ehjinä hahmoina.

Heinähattu ja Vilttitossu runoilijoina
Teksti: Sinikka ja Tiina Nopola
Kuvitus: Salla Savolainen
Kustantaja: Tammi, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

 

 

 

Nyt vittu syö

IMG_0216

Lapsen syömättömyyteen väsynyt äiti tai isä! Tässä sinulle kirja niihin hetkiin, kun tuntuu ettei jaksa enää yhtään. Adam Mansbachin ja Owen Brozmanin Nyt vittu syö (Into, 2015) on lyhyt, runomuotoinen teos, jota voi selata aina synkimmän hetken keskellä.

Ennen esikoisen syntymää ajattelin, että lapsen hoitaminen on sellaista, että lapsi laitetaan sänkyyn ja se nukkuu, ja sille osoitetaan ruoka ja se syö. Jos ei syö, vanhemmat ovat vain hemmotelleet lapsen pilalle. Tarvitaan parempaa kasvatusta, sillä järkevästi, viisaasti ja kannustavasti kasvatetut (siis minun erinomaisesti kasvattamani) lapset eivät nirsoile, vaan syövät kyllä, mitä heille tarjotaan.

Hah. Kyllä meillä sitten kasvatettiinkin.
Esikoinen siis kasvatti meitä vanhempia. Hän ei nukkunut eikä syönyt.

Ennen kuin on itse joutunut seuraamaan päivä toisensa jälkeen, että lapsi ei syö, ei voi tajuta kuinka turhauttavaa ja stressaavaa ja miten uskomattoman sietämätöntä se onkaan. Esikoinen ei syönyt oikeastaan mitään puolitoistavuotiaaksi asti. Hän nyppi muutamia raejuustopaakkuja suuhunsa ja pommitti lopuilla lattiaa. Siinä se. Päivä toisensa jälkeen, viikko viikon jälkeen.

IMG_0217

Olin lukenut lapsen uniongelmien aikaan Adam Mansbachin edellisen kirjan Go the Fuck to Sleep (suom. nimellä  Nyt vittu nukkumaan) ja nauranut ääneen läpi koko kirjan. Odotukset olivat siis korkealla, kun kirja sai jatkoa.

En vain ihan tiedä, mitä mieltä olen Nyt vittu syö -kirjasta. Jos olisin lukenut tämän silloin, kun syömisongelma oli akuutti, kirja olisi vedonnut minuun varmaan enemmän. Olinhan silloin kohderyhmää. Nyt se ei juuri hetkauta minua suuntaan eikä toiseen. Ja kun itseltä puuttuu tunne kirjaa lukiessa, käy epäilemään, ettei kirjoittajakaan ole ihan täysillä mukana. Tuntuu kuin hän toistaisi edellisestä kirjasta tuttua kaavaa. Otetaan lapsiperheille tuttu ongelma, laitetaan runomuoto, lisätään kirosanoja ja hellyyttäviä kuvia. Tadaa, seuraava miljoonia kappaleita myyvä hittikirja on valmis.

IMG_0221

Kirjassa on kyllä todellista insightia lapsiperheen elämästä. Kirjassa pohditaan mm. sitä, miten lapsi voi kasvaa, vaikkei syö mitään?  Kertojaminä käy läpi kaikenlaiset suostuttelukeinot esimerkeistä (eläimetkin syövät reippaasti,  mikset sinä) houkutteluun (söisit viisi haukkausta ruuasta, no edes kolme). Kirjailija kuvaa osuvasti lapsiperheen ravintolavisiittiä: “Vittu ole todellista, listalta et löydä mitään // mutta söisit pullan lattialta.” Tämän vaiheen minä muistan varsin hyvin!

IMG_0219

Tykkään kirjan kuvituksesta. Söötit lapset eivät todellakaan syö, ja ympärillä suloiset eläimet mättävät minkä pystyvät. Kuvitus vetoaa vaarallisen hyvin myös lapsiin, vaikkei tämä todellakaan ole lastenkirja, vaan vertaistukiteos vanhemmille. Kuopus löysi kirjan työpöydältäni ja kulki sitten perässäni paukuttaen minua kirjalla. “Tää! Tää!” No ei todellakaan. Saat sen perinnöksi sitten kun sinulla on lapsia, jollei kirjaa sitä ennen lahjoiteta jollekulle todella tarvitsevalle.

IMG_0220

Kaj Lipposen käännös on ihan ok, mutta siitä puuttuu alkutekstin maaninen imu. Se ei ihan vedä mukanaan, tuntuu että runojen poljento on hiukan pielessä.

Kirjan tekstistä on tehty myös Stephen Fryn lukema video You Have to Fuckin Eat, joka löytyy Youtubesta. Se ei naurata ihan yhtä paljon kuin Samuel L. Jacksonin lukema Go the Fuck to Sleep, mutta yhdistelmä sivistynyttä lukijaa kauniine aksentteineen, söpöjä lapsia ja rankkaa kiroilua on silti kutkuttava.

 

Nyt vittu syö (alk. You Have to Fucking Eat)
Teksti. Adam Mansbach (suom. Kaj Lipponen)
Kuvitus: Owen Brozman
Kustantaja: Into Kustannus, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

 

Lastenkirjoja auto- ja prätkäfaneille

Ilta. Unikaveriratsian aika. Poistan kaksivuotiaan poikani sängystä kourallisen Cars-autoja, yhden prätkän ja autokirjan, jonka päällä lapsi nukkuu. Lapsi havahtuu ja vaatii autokirjaa äänekkäästi takaisin. Palautan kirjan. Lapsi ottaa siitä tiukan otteen ja nukahtaa uudelleen se kainalossaan.

Tähän on tultu. Ajokortiton vihreä humanistiäiti sai lapsen, joka pärisee kaksi kolmasosaa vuorokaudesta ja loputkin ajasta syö ja nukkuu auto kädessään.
Ja se on minusta uskomattoman valloittavaa.

Juuri nyt meillä luetaan uusia päriseviä Alfamerin kirjoja Ankin Manki ja muita motskariloruja (Alfamer, 2015) ja Kilpa-auton ohjaimissa (Alfamer, 2015).

IMG_3803

Lauri Lehtisen kirjoittama ja kuvittama Ankin Manki ja muita motskariloruja sisältää moottoripyöräaiheisten lorujen lisäksi tietoa moottoripyöräilystä. Tässäpä isänpäivä- tai joululahjojen kuningas kaikille prätkäfaijoille! Meillä ainakin molemmat miespuoliset perheenjäsenet ovat hurahtaneet prätkäilyyn. Pienempi osasi sanoa “päkkä” jo silloin, kun ei osannut sanoa edes että isi.

IMG_3805

Ankin manki esittelee erilaisia moottoripyöräilyn osa-alueita. Lehtinen runoilee mm. surmanajosta (“Yleisö nojaa vasten kaidetta // on surmanajo huimaa taidetta!”), trialista, choppereista ja prätkäkuski Mika Kalliosta (“Katsopas tässä hurjaa Mikaa, // ei ajolinjoista löydy vikaa!”). Olen tämän kirjan jälkeen täysin valmis diskuteeraamaan asiantuntevasti mistä tahansa moottoripyöriin liittyvästä. Aika paljon voi aikuinenkin oppia lukiessaan lapsen kanssa! Tätä ennen olen opiskellut poikani kanssa esimerkiksi junia ja paloautoja.

IMG_3808

Kirjailija on itse kuvittanut teoksen, ja prätkät onkin piirretty oikein asiantuntevan näköisesti.

Ankin Manki ja muita motskariloruja
Teksti ja kuvitus: Lauri Lehtinen
Kustantaja: Alfamer, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

IMG_3811

Kilpa-auton ohjaimissa on tiivis lasten tietokirja kilpa-autoilusta. Kirja käsittelee kattavasti kaikenlaista autourheiluun liittyvää, lapselle sopivan selkeästi mutta ei ainakaan kaltaiseni ummikon silmään mitenkään tyhmästi.

IMG_3817

Esittely alkaa kartingista, ja esille pääsevät mm. auton ohjaimet ja turvallisuus sekä kaikki kilpa-autoilun lajit rallista formuloihin. Vinkkejä löytyy esimerkiksi siihen, miten voittaa Le Mansin ajot tai kuinka ajaa Segwaylla.

Tykkään kirjan suoraan lukijaa puhuttelevasta tyylistä. Näin teet varikkopysähdyksen! Tutustu ajovarusteisiisi! Tarkkaile merkinantolippuja! Lapsi voi tuntea osallistuvansa kilpailuihin itse.

IMG_3820

Kirjan kuvituksessa on yhdistetty valokuvia ja havainnollisia piirroksia. On tietokortteja erilaisista autotyypeistä ja lopuksi vielä visailu, “ajajatutkinto”. Kaiken kaikkiaan tämä on hyvin pätevän oloinen, kompakti teos autofaneille.

Kilpa-auton ohjaimissa
Teksti: Giles Chapman (suom. Petri Kortesuo)
Kuvitus: Damien Weighill
Kustantaja: Alfamer, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Riemukas metsäretki

IMG_3105

Meillä luetaan tällä hetkellä vähemmän runoja kuin itse tykkäisin. Lapset eivät jostain syystä juuri tässä kasvuvaiheessaan malta istua kuuntelemassa runoja, vaikka poikkeuksiakin on, kuten tuore Jukka Itkosen ja Matti Pikkujämsän Laulavat lenkkitossut. Loruttelu sen sijaan toimii tosi hyvin esimerkiksi pukiessa tai kampausta laitettaessa. Vaihtoehdot ovat siis seuraavat: joko meidän aikuisten täytyy opetella ulkoa enemmän lastenrunoja (tällä hetkellä minulta lähtee ulkomuistista lähinnä Tiitiäisrunoja sekä joitakin runoja Allakka Pullakasta ja Krokotiili hikoaa -kokoelmasta) tai sitten täytyy pitää aina runokirjoja käden ulottuvilla.

IMG_3235

Nyt olisi hyvää testimateriaaliakin, kun meille muutti ajankohtainen uutuuskirja, Tittamari Marttisen ja Marjo Nygårdin Riemukas metsäretki (Mäkelä, 2015). Riemukas metsäretki sisältää lastenrunoja syksyisestä metsästä. Omat runonsa saavat niin tatit kuin hirvikärpäset, etanat ja kaakaotermoskin:
“Vatsa kurnii, kurisee.
Nälkä mahassa murisee.
Nyt voileivät esiin!
Tunnetko tuoksun suklaisen?
Kaaka-oo!
Lisää kaakaota, joo!
Tuuli tuo tuoksun kaakaon,
se retkellä paras juoma on.
Kaaka-oo! Lisää kaaka-oo!”

(runosta Termospullo täynnä kaakaota)

Metsäretkellä voi nähdä satuolentoja.

Metsäretkellä voi nähdä satuolentoja.

Marttinen leikittelee sanoilla niin, että lapsia naurattaa.
“Pahakas hallavahakas
aika mahakas
melko pahakas
sahalaita-sahakas.
Ssss!
Ja ouuh!
Joskus melko nuhakas…”
(Runosta Pahakas vahakas)

IMG_3236

Tällainen muunteleva, loppusointuinen toisto uppoaa lapsiin todella hyvin, ja esikoinen yrittää matkia sitä runoillessaan itse (“tuoli puoli nuoli”). Marttinen käyttää myös toista lapsille mieluista tehokeinoa, sananmuunnoksia (“lehmäntatti on tahmanletti”).

IMG_3237

Riemukas metsäretki kutsuu pysähtymään ja ihmettelemään luonnon salaisuuksia. Sellaisena se on ehkä vielä parempi oppitunti aikuiselle kuin lapselle, lapset kun ovat luonnostaan parempia ihmettelyssä kuin kärsimättömät aikuiset. Kirja toimisi varmasti hyvin johdantona metsäretkelle ja kaupunkilaislapselle ihan retken korvikkeenakin.

IMG_3239

Kirja loruttelee rakkaudesta sieniin. Tittamari Marttinen tuntuu todellakin sienensä tuntevan ja vääntää riimiä tuttujen tattien lisäksi esimerkiksi koralliorakkaasta ja känsätuhkelosta. Se on hyvä oppitunti aikuisellekin; omat sienibongaustaitoni päättyvät tatteihin, vahveroihin ja rouskuihin.

Riemukas metsäretki
Teksti: Tittamari Marttinen
Kuvitus: Marjo Nygård
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta