Tärkeitä karttoja seikkailijoille ja haaveilijoille

img_1445

Minä olin sellainen lapsi, joka rakastaa seikkailuja, aarteita ja arvoituksia. Minusta tuli sellainen aikuinen, joka rakastaa näitä samoja asioita. Siksi on aivan ihanaa, kun törmää kirjaan, joka tarjoaa tyydytystä seikkailunhaluun. Sarah Sheppardin Tärkeitä karttoja seikkailijoille ja haaveilijoille (Nemo, 2016) on mahtava tietokirja, joka vetoaa koko perheeseen.

Kirja imi lapsiamme puoleensa alkaen jo sisäkansista, joissa esitellään eri maiden lippuja. Kolmivuotias tunsi ylpeänä Suomen lipun, viisivuotias muutaman lisää. Sisällysluetteloaukeamalle taas on poimittu kirjan sisäsivuilta hahmoja, joiden puhekupissa on lukemaan houkuttelevia tiisereitä.

Jo kirjan alkusivut kutsuvat seikkailuun.

Jo kirjan alkusivut kutsuvat seikkailuun.

Seikkailu- ja arvoitusikään tullut esikoisemme on innostunyt Afrikan tähdestä, ja hän ilahtuikin kovasti törmästessään Afrikan tähteen myös Tärkeitä karttoja -kirjan aarresivulla. Miten Afrikan tähti voi olla timantti, hän kysyi, ja siitä alkoikin tutustumisemme aarteiden maailmaan.

img_1447

Kirjaan on löydetty ihania aihepiirejä, jotka kutkuttavat pienen ja isomman löytöretkeilijän mieltä. Kultaa ja jalokiviä, salaperäisiä paikkoja, merirosvoja ja tulivuoria. Minä olisin niin rakastanut tätä kirjaa lapsena, ja olen iloinen, että lapsemme ovat kirjaan yhtä ihastuneita.

img_1449

Aukeamille on koottu paketti tietoa kustakin aihepiiristä. Johdantoa aiheeseen on kappaleen verran, loppuaukeama on omistettu kiinnostaville yksityiskohdille. Opimme, kuka oli Mustaparta, mikä on Bermudan kolmio ja miksi söpön näköistä nuolimyrkkysammakkoa pitää varoa. Oletko sinä, äiti, nähnyt tulivuoren (kaukaa, Balilla)? Voisinko minä sukeltaa meren pohjaan (et)? Näin ensimmäisillä lukerroilla lasten on vaikea pysähtyä mihinkään aihepiiriin pitkäksi aikaa, mutta nopeasti hyppienkin opimme paljon uutta ja ennen kaikkea ruokimme mielikuvitustamme.

img_1450

Kuvitus on minusta kirjan heikoin lenkki, vaikkei kuvituskaan huono ole. Kansi vain lupaa hiukan parempaa kuin sisäsivut. Ehkä sivut ovat vain vähän liian laatikkoiset, siis liian sidottuja laatikkoformaattiin? Tällainen seikkailukirja saisi rönsytä enemmän joka suuntaan. Kartat ja kuvat sinänsä ovat ihan hauskan näköiset.

img_1451

Olen varma, että vietämme tämän kirjan parissa vielä monta onnellista seikkailuhetkeä monen vuoden aikana, sillä se toimii varmasti yhtä hyvin hiukan isommillekin lapsille. Kolmevuotiaamme on innokkaana mukana lukemassa – vaaauuu, myrkkysammakkoja – mutta ehkä kirja kuitenkin soveltuu parhaiten noin viisivuotiaasta eteenpäin. Kaikkineen Tärkeitä karttoja seikkailijoille ja haaveilijoille on laadukas, kiehtova toetokirja, jonka kaltaisia soisi olevan runsaasti enemmän.

img_1452

Nemo on kustantanut pari vuotta sitten myös toisen hienon karttakirjan,
jota meillä luetaan todella ahkerasti edelleen. Suosittelen myös tätä Suuri karttakirja -nimistä upeaa kirjaa erityisen lämpöisesti kaikille tutkimusmatkailijoille, pienemmille ja isommille!

img_1453

Meillä luetaan juuri nyt myös Georgia Cherryn ja Martin Haaken hienoa City Atlas -kirjaa (joskin se on meillä ruotsiksi nimellä Städer), josta kirjoitan hiukan myöhemmin varmaan postauksen. Lämmin suositus myös sille, kirja täynnä mahtavia kaupunkikarttoja!

Tärkeitä karttoja seikkailijoille ja haaveilijoille (alk. Viktiga kartor för äventyrare och dagdrömmare)
Teksti ja kuvitus: Sarah Sheppard (suom. Sini Linteri)
Kustantaja: Nemo, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Advertisements

Talo kulman takana

img_0773

Elääkö jonkun muun viisivuotias tyttö, no, sisätilavaihetta? Meidän esikoisellamme on nyt äärimmäisen vahvasti menossa kausi, jossa kaikissa leikeissä on taloja, majoja ja muita sisätiloja. Varmaan juuri siitä syystä lapsi myös rakastui päätä pahkaa Jenni Erkintalon ja Réka Királyn Talo kulman takana -kirjaan (Etana, 2016).

img_0775

Eppu muuttaa uuteen taloon, jossa myös hänen isoäitinsä asuu. Eppu lähtee yksin tutkimusretkelle taloon ja koputtelee kaikille oville.

Ovien takaa paljastuu hyvin erilaisia perheitä, yksinäisiä ihmisiä ja isoja perheitä, mummopareja ja äkäisiä setiä. Seikkailtuaan talossa sydämensä kyllyydestä Eppu palaa mummolaan, jossa mummo peittelee lapsen nukkumaan ja kertoo sadun talosta kulman takana.

img_0777

Kuten sanottu, kirjan tarina vetoaa viisivuotiaaseemme. Tämä on paras kirja, hän sanoo silmät loistaen ja jää aina yksin selaamaan kirjaa vielä pitkästi yhteisen lukemisen jälkeen. Luulen, että mainittujen sisätilojen lisäksi lasta kiinnostaa seikkailu, yksinäinen tutkimusretki. Koskaan ei tiedä, mitä ovien takaa paljastuu – ehkä jotain pelottavaakin?

img_0776

Omasta mielestäni kirjan tarina on pikkaisen ohut, eihän se lopulta sisällä juuri muuta kuin kuljeskelemista ja tutkimista. Jäin tätä oikein pohtimaan. Ehkä kirjasta puuttuu kasvun tai muutoksen elementti, joka on kaikessa fiktiossa se tärkeä osanen?

Muutoin minäkin kyllä pidän Talosta kulman takana. Ovien takana kulkemisessa ja ovien availussa on vähän kuin joulukalenterin tunnelmaa! Mukana on hauskoja nimiä ja lapsia kutkuttavia räkä- ja peppujuttuja.

Kertokaa minulle, mikä minulle tulee mieleen tästä kuvasta? Joku kirja lapsuudestani? Vai joku Marika Maijalan kuvitus? Auttakaa!

Kertokaa minulle, mikä minulle tulee mieleen tästä kuvasta? Joku kirja lapsuudestani? Vai joku Marika Maijalan kuvitus? Auttakaa!

Ja kirjan kuvitus on tietenkin hieno, niin kuin näissä Etana Editionsin kirjoissa kautta linjan. Viimeistään trendikäs neonoranssi tehosteväri (“äiti, tää kirja on samanvärinen kuin sun lenkkarit”) tekee kirjasta hipsterimäisen tyylikkään. Pidän myös siitä, miten Eppu on nimeltään ja ulkonäöltään sopivan sukupuoleton, joten häneen on sekä tyttöjen että poikien helppo samastua.

img_0780

Talo kulman takana
Teksti ja kuvitus: Jenni Erkintalo ja Réka Király
Kustantaja: Etana Editions, 2016
Mistä: kirjastosta

Abrakadabra! Sirkus sekoittaa kaupungin

IMG_4139

Marja Ahon Abrakadabra! Sirkus sekoittaa kaupungin (Myllylahti, 2015) on alakouluikäisille suunnattu lasten romaani, joka sijoittuu sirkuksen kiehtovaan maailmaan.

IMG_4140

Sirkus Spektaakkelia vaivaa kirous, sirkukseen tutustumaan tulleet Allu ja Riku saavat kuulla. Nuorallatanssija on pudonnut, elävä tykinkuula lurpsahtanut maahan kesken lennon ja popkorniinkin on livahtanut yleisön raivoksi tulista pippuria. Jos epäonni ei lopu, sirkus joudutaan sulkemaan. Pojista tuntuu, että heidän on tehtävä jotain.

Allu ja Riku pääsevän Allun vanhempien kanssa katsomaan sirkuksen näytäntöä. Epäonni seuraa Spektaakkelin mukana nytkin, sillä tikarinheiton avustaja ei suostu esiintymään, valot sammuvat kesken trapetsinäytöksen ja lopulta lippukassakin ryöstetään. Pojat epäilevät, että kyseessä ei ole pelkkä epäonni. He tutkivat asiaa ja löytävät merkkejä ilkivallasta. Mysteeriä selvitellessään Allu ja Riku eliminoivat epäiltyjä kunnon dekkarin tyyliin. Lopuksi saadaan vielä takaa-ajokohtaus halki sirkuksen ja trapetseille asti. Syyllinen löydetään ja otetaan kiinni, ja pojat saavat toivoa palkinnoksi mitä tahansa.

IMG_4141

Kirja sisältää varsin klassisia aineksia, kuten koomisen italialaisen kokin tai vitsikkäästi murtavaa suomea puhuvan taikurin. Niin klassisia, että aikuisen silmään ainekset ovat jopa hiukan stereotyyppisiä, varsinkin kirjan alussa. Kirja starttaa muutenkin vähän kankeasti ja hahmot tulevat näyttämölle kuin aseteltuina. Vauhtiin päästyään kirja kyllä lämpenee ja osoittautuu ihan kelpo seikkailuksi. Se tarjoaa myös kurkistuksen sirkuksen kulissien taakse, mikä varmasti kiinnostaa monia. Faktatietoa sirkuksesta on ujutettu mukaan Allun isän puheenvuoroihin, jotka pojat jatkuvasti keskeyttävät liian kuivina.

Abrakadabra-kirjan huumorin voi kuvitella uppoavan alakouluikäiseen kohderyhmään. On jalasta taiottuja kalsareita, ilkikurinen marakatti (“bimbo maragatti”) ja italialaista kokkia kiusaava norsu, jota kokki taas sättii humoristisesti. “Mamma mia! Pysäyttäkää tuo kärsästä kammettava katu-urku!” Tämä ei nyt ehkä ole realistisin dialoginpätkä maan päällä, mutta saatan uskoa sen naurattavan eka–tokaluokkalaista.

Pienokaisia ihastuttavaa kakkahuumoria on kutkuttavissa määrin. On hahmoja nimelyä Pierre (“Pierre kovempaa“, pojat kuulevat huudettavan) ja fakiiri nimeltä Kakillah. Hi hi.

IMG_4142

Sirkus on oiva paikka karnevalistiseen hullutteluun. Allun vanhemmat kutsutaan sirkusesityksen avustajiksi ja tehdään hiukan naurettaviksi. Äiti pääsee esiintymään kahtiasahattuna naisena (“leikkaa poikki madame kuin naggimaggara“) ja isä kauhistuu joutuessaan tikarinheiton avustajaksi. Lapsilla on hauskaa.

Hilloan kirja nyt pariksi vuodeksi hyllyyn odottamaan lasten kasvamista eskari-ikään, jolloin tämä kirja saattaisi pituutensa ja vitsiensä puolesta upota heihin hyvinkin.

IMG_4143

Lukulamppu oli nostanut tämän kirjan top 10 -listalleen kirjasyksyn uutuuksista. Kirja oli ihan kovassa seurassa, sillä toplistalle olivat päässeet myös esimerkiksi Tatun ja Patun ihmeellinen joulu ja uusin Salla Simukan kirja. Kirjaa on perinteisempien kanavien lisäksi myynnissä myös Sirkus Finlandiassa.
Abrakadabra! Sirkus sekoittaa kaupungin
Teksti ja kuvitus: Marja Aho
Kustantaja: Myllylahti, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Leikkisä luuranko

IMG_4108

Tiina Hautalan ja Suvi Karin Leikkisä luuranko – Seikkailu saaristossa (Haamu, 2015) on syksyn tuoretta kirjasatoa.  Tämä Saaristoseikkailu-kirjasarjan kolmas osa vie merirosvoseikkailulle Merenkurkun saaristoon.

IMG_4109

Ystävykset Saaga ja Veikko ovat ryhmän (luokkansa?) kanssa retkellä Majakkasaarella. Lasten tehtävä on etsiä merkityn polun varrelta vihjelappuja ja löytää niiden perusteella piilotettu pääkallo, mutta matkan varrella sattuu kaikenlaista jännää. Miksi Veikon takaa kuuluu salaperäistä kuiskutusta, vaikkei siellä olekaan ketään? Kuka jättää outoja lappusia reitin varrelle?

Saaga ja Veikko löytävät ihan oikean pääkallon ja kohtaavat luurankohaamun, jota he auttavat pääsemään haudan lepoon. Kiitokseksi luuranko antaa lapsille arvokkaan kultakolikon.

IMG_4113

Kirjassa on klassisen seikkailun ainekset: seurataan vihjeitä, autetaan hädässä olevaa, saadaan palkinto. Lasten riemuksi mukana on vähäsen kakkajuttujakin, ja isompien iloksi pientä ihastussutinaa.

Leikkisän luurangon tarina kunnioittaa maailmanperintökohde Merenkurkun luontoa, ja kirja innostaa varmasti lapsia lähtemään luontoon seikkailulle. Kirja ammentaa alueella kansanperinteenä kulkevista tarinoista, mikä saa minut folkloristina hykertelemään.

IMG_4111

Kirjassa on tarinan sekaan ripoteltu askarteluohjeita ja muita tehtäviä. Minulla herää nostalgisia tunteita vanhannäköisen kirjeen tekemisestä – melkein tällaisia tehtiin meillä neljännellä luokalla, kun väänsimme aarrekarttaa vastaavanlaisella tekniikalla. Tykkäsin hommasta niin paljon, että muistan sen yhä elävästi, vuosikymmenten takaa. Pakko päästä jakamaan sama ilo omien lasten kanssa!
Kirjasta on kirjoittanut myös Kia Luetaanko tämä -blogissa.

Leikkisä luuranko
Teksti: Tiina Hautala
Kuvitus: Suvi Kari
Kustantaja: Haamu, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Roald Dahlin Tynkätyiset

9789518843118_Tynkatyiset

Roald Dahl oli lapsuuteni suurin sankari.
Luin lapsena Jali ja suklaatehdasta edestakaisin, kerta toisensa jälkeen. Se oli ihaninta mitä kuvitella saattaa, varsinkin kaikki ne herkut ja se, että ilkeät lapset saivat ansionsa mukaan. Vaikka rakastin Jalia ja suklaatehdasta palavasti, se jäi ainoaksi lukemakseni Dahlin kirjaksi, vaikka luin kyllä muuten kaiken, mitä kunnalliskirjastossamme oli lapsille tarjota. Kahteen kertaan. Nyt juuri tajusin, että valtaosa suomennoksista on tullut reilusti minun lapsuuteni jälkeen. Ilmankos.

Nuorena aikuisena sitten rakastuin nokkelaan Rakkaani, kyyhkyläiseni -jännitysnovellikokoelmaan, ja nyt aikuisena olen lukenut muutamia Roald Dahlin lastenkirjoja ihan omaksi ilokseni. Matilda on minusta aivan loistava, Ilmarin ihmelääke  riemastuttava, Taikasormi ihan hauska. Iso kiltti jätti taas oli minusta sen verran rasittava, että jätin sen kesken.

Nyt minulla on edessäni entuudestaan aivan tuntematon Roald Dahlin kirja, Tynkätyiset (Art House, 2015).

IMG_3699

Tynkätyiset sijoittuu kirjailijan lapsuusmaisemiin.

Tarinan lähtökohtana on tuttu tilanne: Villellä on vähän tylsää kotona, mutta kotipihasta ei ole lupa poistua. Varsinkaan ei ole lupa mennä kodin takana olevaan Turmiometsään, jossa asuu kaikenlaisia kauheita olentoja. Mutta Villeä kyllästytti tavattomasti olla koko ajan niin kilttinä.” Mitähän Ville tekee? No lähtee tietenkin tutustumaan metsään, ja kuulee pian takaansa kauheaa ääntä.

Ville vilkaisee olan yli ja näkee, että häntä jahtaa oranssia savua syöksevä jokin. Ville pelastautuu puuhun, jossa hän huomaa pieniä ikkunaluukkuja kaikkialla. Puussa asuu pikkuruisia ihmisiä, tynkätyisiä! Tynkätyisten johtaja herra Tynkä kertoo, että puun alla odottava hirviö on nimeltään Rouskija, ja se söisi Villen hetkessä, jos poika laskeutuisi puusta alas. Villen täytyy siis jäädä puuhun ikuisiksi ajoiksi. Vaikka tynkätyisten seurassa onkin hauskaa, Ville alkaa jo kaivata kotiin takaisin.

Poika keksii ratkaisun. Koska tynkätyisetkin voivat ratsastaa linnuilla, myös hänelle löytynee sopivankokoinen lintu, jonka avulla hämätä Rouskijaa. Joutsen ottaa Villen selkäänsä ja lentelee Rouskijan edessä.  Hirviö syöksyy Villen hajua seuratessaan järveen ja uppoaa. Metsää uhannut hirviö on kadonnut ikuisiksi ajoiksi. Kiitolliset tynkätyiset lupaavat Villelle palkkioksi joutsenen kyyditsijäksi niin pitkäksi aikaa, kunnes poika kasvaa liian isoksi. Joutsen saapuukin joka ilta vanhempien jo mentyä nukkumaan viemään Villeä seikkailuihin. Lopulta Ville kasvaa liian suureksi, mutta onneksi tynkätyiset tulevat vuorostaan Villen kotiin visiitille.

“Eikä yhdelläkään lapsella ole milloinkaan ollut niin jännittävää lapsuutta kuin Villellä, eikä yksikään lapsi ole niin tunnollisesti säilyttänyt valtavaa salaisuuttaan.”

IMG_3702

Rouskija syöksee tulta

Dahlin viimeiseksi jäänyt kirja Tynkätyiset ei edusta ihan tyypillisintä roalddahlia. Tämä on tyyliltään tyypillisemmin satu kuin muut Roald Dahlin kirjat, joita olen lukenut. Tämä on myös melko vakava kirja, eikä se sisällä Dahlille tunnusmerkillistä äkkiväärää huumoria. Sen sijaan kirja kyllä on pienuuden ylistys, niin kuin monet Dahlit. Kolmantena eroavuutena kirjassa ei ole tyhmiä, ilkeitä tai välinpitämättömiä aikuisia tai muita lapsia. Sen sijaan tämä on allegorinen tarina lapsen aikuistumisesta. Äiti (missähän isä on?) pyrkii suojelemaan lasta ja pitämään tämän lähellään, mutta lapsi itse tahtoo suureen maailmaan. Vaikka lapsi kohtaakin vaaroja, hän oppii selviytymään niistä.

IMG_3707

Tynkätyiset poikkeaa muista Roald Dahlin kirjoista siinäkin, että se on ainoa, jota Quentin Blake ei ole kuvittanut. Tynkätyisten kuvituksen on tehnyt Patrick Benson, jolla on satukirjamainen, paljon pientä viivaa sisältävä tyyli, hyvin erilainen kuin Blaken luonnosmaiset kuvat. Bensonin kuvitus sopii Tynkätyisten tarinaan hyvin. Tämä on palanen entisaikojen Englantia, osa kirjailijan lapsuusmaisemaa.

IMG_3700

Pieni poika suuressa metsässä

Tynkätyiset on vielä vähän liian jännä lapsillemme, joten en pääse jakamaan kirjan tuomaa iloa heidän kanssaan vielä hetkeen. Hirviöt ja takaa-ajot sopivat varmasti paremmin vasta noin eskari-ikään päästyä. Meillä on lasten kanssa yhdessä luettu Roald Dahlin tuotannosta vain Suunnattoman suuri krokotiili, joka oli lasten mielestä vähäsen jännä sekin.

IMG_3708

Kun nelivuotiaamme alkoi kesällä väsähtää mustikkametsässä, kehotin häntä etsimään puista maahisten ovia ja ikkunoita, jotka vievät salaisiin palatseihin. Lapsi löysikin niitä kymmenittäin. Hän juoksi puulta toiselle silmät loistaen ja raportoi, että täälläkin on vielä yksi! Ja täällä! Siitä samasta uskosta kaikkialla piilevään taikuuteen tämäkin kirja ammentaa. Lapsilla on kyky nähdä sellaista, mitä aikuisten silmät ovat lakanneet näkemästä. Kirja päättyy sanoihin:

“Mutta ennen kaikkea, katsele kirkkain silmin koko maailmaa ympärilläsi, sillä kaikkein suurimmat ja hämmästyttävimmät salaisuudet piileksivät aina odottamattomissa paikoissa. Ne, jotka eivät usko taikuuteen, eivät sitä ikinä löydäkään.”

Tynkätyisistä on aiemmin kirjoittanut mm. Maija Kirjojen keskellä -blogissa.

Tynkätyiset (alk. The Minpins)
Teksti: Roald Dahl (suom. Päivi Heininen)
Kuvitus: Patrick Benson
Kustantaja: Art House, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Ronttu ja merimies

IMG_3651

Kävin vaihteeksi lähiseudun kirjastoista pienimmässä, oikein sellaisessa entisaikojen sivukirjastossa. Teinkin siellä yllätyksekseni mahtavia löytöjä. Lastenosasto oli pieni, mutta henkilökunta oli nostanut tyrkylle tosi monia hauskoja kirjoja. Nappasin mukaan muutamia hyviä löytöjä, joista ehdottomasti suurin suosikkimme on Will Buckinghamin ja Thomas Dochertyn Ronttu ja merimies (Mäkelä, 2012).

IMG_3653

Ronttu (alkujaan the Snorgh, hauska suomennos kääntäjä Terhi Leskiseltä) on itsekseen viihtyvä otus, joka asuu rumassa rantamökissään yksin ja kahlailee rannalla. Eräänä myrskyisenä iltana Rontun elämä muuttuu, kun sen ovelta kuuluu koputus. Ensimmäistä kertaa koskaan. Siellä on rähjäinen olento, joka kertoo olevansa merimies ja tahtovansa sisään. Ronttu vastustelee, mutta merimies pyyhältää sisään, tarjoilee itselleen keittoa ja alkaa kertoa seikkailuistaan, vaikka Ronttu teeskentelee, ettei kuuntele. Kesken merimiehen tarinoinnin Ronttu kuitenkin huomaa, että kello on kahdeksan ja on nukkumaanmenoaika.

“-Nukkumaan? merimies ihmetteli. -Mutta entä tarina?

-Jos sinun on ihan pakko, voit kertoa minulle loput aamulla, Ronttu sanoi. -Rontut käyvät aina nukkumaan kahdeksalta.”

Ronttu näkee hienompia unia kuin koskaan ennen ja herää onnellisena, mutta merimies on poissa. Taivaanrannassa näkyy pieni purje. Ronttu haluaa kiihkeästi kuulla, miten tarina päättyi, joten ei auta muu kuin lähteä melomaan perään. Matkalla Ronttu kohtaa seikkailuja – samoja joista merimies oli kertonut – mutta Ronttu tahtoo ainoastaan löytää merimiehen ja kuulla tarinan loppuun. Lopulta merihirviön (jota Ronttu ei edes huomaa) synnyttämä aalto viskaa olennon rannalle, jossa merimies istuukin nuotiolla. Lähditkö seikkailemaan, merimies kysyy. En missään nimessä, rontut eivät pidä seikkailuista, tarinan perässä tässä vain ollaan, Ronttu vastaa. Merimies kertoo, että tarina ei ole vielä päättynyt, ja jos Ronttu tahtoo tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, sen on lähdettävä mukaan. “Ja miten ihmeellisiä seikkailuja ystävykset sitten kokivatkaan!”

Ronttu näkee merimiehen häippäisseen...

Ronttu näkee merimiehen häippäisseen…

...ei auta muu kuin lähteä perään.

…ei auta muu kuin lähteä perään.

Ronttu ja merimies on kertomus tarinan voimasta. Hyvin kerrotut tarinat muuttavat yksinäisen jurrikan elämän niin, että tämän täytyy irrottautua tutuista rutiineistaan ja antautua seikkailulle ja muutokselle. Kirja saa miettimään omiakin rutiineja, sitä miten paljon tulee pysyttäydyttyä mukavuusalueella.

IMG_3657

Minun mieltäni lämmittävät aina nämä tällaiset kirjat, jotka ylistävät tarinoiden merkitystä. Vaikkei aihetta  nyt erikseen täydykään takoa päähän kirjoja rakastaville lapsillemme, ehkä tällaiset kirjat antavat ainakin tilaisuuden samastua. On myös kiva lukea välillä seikkailutarinaa, varsinkin sellaista joka on riittävän kesy myös kaksivuotiaalle.

Tämä on tällä hetkellä se kirja, jonka esikoinen haluaa iltasaduksi joka ilta. Tai vielä enemmän hän haluaisi, että lukisimme Puluboita, mutta se on aivan liian kiihdyttävä iltalukemiseksi. Eilisiltana, Puluboin jälkimainingeissa, sängystä kuului kauheaa kiherrystä ja “Töttölöö! Mä nauloin niin paljon että multa saattaa päästä pielu!”

IMG_3661

Kuvittaja Thomas Docherty oli meille entuudestaan tuttu Pikkuinen kirjavoro- ja Abrakaseepra-kirjoista. Kuvittajan tyyli on helposti tunnistettava, ja hänellä on kyky tehdä omansanäköisiä hahmoja. Tämä kirja on ehkä hiukkasen turhan sininen ja oranssi minun makuuni, mutta Dochertyn kuvat tukevat tarinaa hyvin.

IMG_3662

Ronttu ja merimies (alk. The Snorgh and the Sailor)
Teksti: Will Buckingham (suom. Terhi Leskinen)
Kuvitus: Thomas Docherty
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä, 2012
Mistä: kirjastosta

Vallilan sankarit Tero ja Tarmo

IMG_3341

Meillä elettiin viime keväänä kautta, jolloin tyttäremme vitkasteli ruokapöydässä loputtomiin. Kerroin hänelle silloin itse keksimiäni tarinoita, mutta vain sillä ehdolla, että lusikka heiluu koko ajan. Useimmiten taktiikka toimi loistavasti. Lapsi söi vauhdilla, kun sai tarinan palkinnoksi, ja äiti taas sai pitää hermonsa.

Ilahduin suunnattomasti, kun huomasin, että Viveka Salon uutuuskirja Vallilan sankarit Tero ja Tarmo (Mäkelä, 2015) on syntynyt samanlaisissa olosuhteissa. Kirjailija on yksinhuoltajaäiti, jonka tarinat ovat syntyneet nirsoilevien lasten viihdytykseksi ruokapöydässä. Oi miten tuttua!

IMG_3342

Tero ja Tarmo ja niiden äiti asuvat Helsingin Vallilassa. Veljeksille sattuu tarinoissa kaikenlaista kummaa ja jopa yliluonnollista. Mäkelänkatu varastetaan kokonaisuudessaan, avaruusolennot muuttavat Hakaniemen torille, robottitekarit valvovat järjestystä Sörnäisissä…

IMG_3345

Tarinat on kerrottu lämpimästi lapsen näkökulmasta. Äiti juuttuu aina suustaan kiinni, ja silloin lapsen mieli (ja jalatkin) lähtee harhailemaan. Myös monien tarinoiden lähtökohdat ovat tuttuja kaikille lapsiperheille. Ruoka ei maistu, hissiä pitää odottaa ja  lapsi ei malta pitää sormiaan erossa hissin nappuloista. Näkikö kukaan, muuten, kun viime viikon Me naisissa oli mahtava tarrabongaus vantaalaishotellin hissistä? “Lasten ollessa hississä aikuiset eivät saa painaa hissinnappia.” Parasta pitkään aikaan!

IMG_3347

Tarinoista kuulee, että ne on luotu ääneen kerrottaviksi. Niissä on omanlaisensa hiomattomuus, suullisen perinteen rosoisuus. Ehkäpä juuri siitä johtuen hahmot tuntuvat todellislta, ja mahdottomatkin seikkailut mahdollisilta, tai ainakin juuri sellailta, miten lapsen mielikuvitus olisi ne voinut luoda. Luulen, että näitä tarinoita luetaan meillä vielä pitkään.

IMG_3343

Kirja olisi saattanut hyötyä jonkun oikein klassikkokuvittajan kuvituksesta. Näen Teron ja Tarmon seikkailut mielessäni jonkun Ilon Wiklandin kaltaisen kuvittajan kuvina, yksityiskohtia pursuavina seikkailuina.

Kirjailija Viveka Salo on myös Helsingin Kirjamessuilla Vallilan sankareiden kanssa. Messuilla on lapsille omistettu Tarinalaakson teltta, jossa Salo esiintyy 25.10. klo 12. Kannattaa mennä kuuntelemaan! Tänä vuonna Kirjamessuilla oli muutenkin hurjasti hyvää ohjelmaa lapsille, mm. Risto Räppääjä, Heinähatun ja Vilttitossun runotapahtuma ja Puluboi-teatterityöpaja.

Vallilan sankarit Tero ja Tarmo
Teksti ja kuvat: Viveka Salo
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta