Kerro satu, Tatu

Olen kirjahullu, ja niin ovat lapsenikin. Kiitos kaikille ylemmille voimille tästä! Innostun aina, kun löydän (lasten)kirjan, joka kertoo lukemisen ja tarinoiden voimasta. Jeanne Willisin ja Holly Clifton-Brownin Kerro satu, Tatu (Mäkelä, 2017) on kertomus tytöstä ja hänen pehmoleijonastaan, ikävästä ja satujen tärkeydestä.

Tyttö kertoo leijonalle joka ilta iltasaduksi tarinoita omasta elämästään, kunnes eräänä päivänä häntä ei enää näy. Onko hän kasvanut liian isoksi tarinoimaan, miettii leijona, ja kaipaa tarinoita.

Leijonan ei auta muu kuin sepittää oma tarina. Se kertoo leijonaa kaipaavasta tytöstä, joka palaa leijonan luo ja haluaa kuulla tarinan. Kerro satu, Tatu, tyttö pyytää, ja Tatu-leijona kertoo tarinoita tytön ja leijonan yhteisistä seikkailuista. Kaikilla on onnellinen loppu!

Kerro satu, Tatu on vähäsanainen kirja, joka lyhyytensä vuoksi sopii hyvin myös ihan pienimmillekin tarinoiden ystäville. Parhaiten sen sanoma aukeaa kuitenkin varmaan hiukkasen isommille kuulijoille, 3-, 4- ja 5-vuotiaille.

Tämä on oikein hyvä tällainen peruskuvakirja, jollaisia lainaamme aina kirjastosta läjäpäin. Tykkään siitä, miten tarina korostaa mielikuvituksen voimaa ja tarinoiden tärkeyttä, ja miten päähenkilö lohduttaa itseään tarinoimalla.

Omassa elämässämme olen nähnyt tarinoiden mahdin esimerkiksi lukuisina arkiaamuina. Uhmaikäisemme ei aina halua mennä hoitoon eikä varsinkaan kävellä hoitomatkaa. Yhtenä pakkasaamuna tuskailin keskellä suojatietä jäkittävän kolmivuotiaan kanssa, kunnes keksin houkutella häntä liikkeelle tarinalla. Jos liikut reippaasti eteenpäin, saat kuulla kertomuksen kahdesta ihanasta lapsesta ja heidän ihanasta aamustaan, aloitin. Lapsi singahti liikkeelle kuin ammus, ja loppumatka meni kuin siivillä. Siitä lähtien olen vauhdittanut tarinoilla kaikkia vaikeita aamuja, ja joitakin helppojakin.

Holly Clifton-Brownin kuvitus on herttaista ja lapsiin vetoavaa. Hahmoilla on suuret pallopäät, oikein lapsekkaat ja suloiset. Tatu-leijona on tosi söötin näköinen!

Aukeamat ovat rauhallisia, ja niillä tapahtuu vain vähän. Senkin puolesta tämä kirja sopii pienillekin lukijoille, sellaisille jotka juuri siirtyvät kartonkisivuisista kirjoista “oikeisiin” kirjoihin.

Jos etsit kirjoja lukemisen ja kirjojen voimasta, muista myös nämä: Ritari joka ei halunnut taistella on tuoreehko, hauska tarina, jossa kirjallisuus voittaa sotaisuuden. Roald Dahlin klassikko Matilda on aivan ihana, mutta suunnattu isommille lapsille kuin tämä. Meillä on ollut nyt muutaman kerran lainassa myös Julia Donaldsonin ja Sara Ogilvien tuore Etsiväkoira Ella (Mäkelä 2017) jossa Ella-koira selvittää kadonneiden kirjojen arvoitusta. Suositus myös sille!

Kerro satu, Tatu
Teksti: Jeanne Willis (suom. Raija Rintamäki)
Kuvitus: Holly Clifton-Brown
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä, 2017
Mistä: Arvostelukappale kustantajalta

Advertisements

Ritari joka ei halunnut taistella

Processed with Snapseed.

Nyt olemme lukeneet lasten kanssa kuvakirjaa, joka todella tekee minut iloiseksi! Helen ja Thomas Dochertyn uusi Ritari joka ei halunnut taistella (Mäkelä, 2016) on hauska ylistys kirjoille, lukemiselle ja rauhantahdolle.

Processed with Snapseed.

Riku on pieni ritari, joka ei haluaisi taistella, vaan mieluiten vain lukisi kirjoja. Vanhemmat kuitenkin painostavat lastaan: Ritarit eivät saa olla lempeitä! Tässä on aseet, lähde kesyttämään lohikäärmettä!

Riku lähtee, mutta mukanaan myös omat aseensa – kirjat ja eväät. Matkalla vastaan tulee jos jonkilaista kauhistusta. Aarnikotkan uhon Riku taltuttaa lukemalla otukselle ääneen, ja nälkäiselle peikolle hän tarjoaa voileivän ja hyvän kirjan.

Entäs se lohikäärme? Se on tuhonnut kokonaisen kaupungin ja kakkinut kadut täyteen. Rikun ratkaisu lohikäärmeen taltuttamiseen on tietysti tarjota luettavaa, mutta lukuhommiin pääsee vasta sitten, kun lohikäärme on siivonnut tekemänsä tuhot. Peto tottelee nöyrästi. Uroteon jälkeen Riku palaa sankarina kotiin. Mikä parasta, hänelle on luvassa elämä, jossa ei tarvitse taistella, vaan saa lukea kaiket päivät.

Rakastan tässä kirjassa varsinkin kahta asiaa: sitä, että nokkeluus ja rauhanomaisuus vie voiton väkivallasta ja sitä, että kirjat ovat ratkaisu kaikkeen. (Niinhän ne ovatkin!) Myös minä tahdon tulevaisuuden, jossa ei tarvitse muuta kuin lukea päivät pitkät.

Processed with Snapseed.

Lapset hirnuvat naurusta, kun kirjassa puhutaan kakasta. Varma veto kirjailijalta, muutens. Mikä parasta, kakka on jopa lorun rimmaavana sanana. Tuplateho! Kolmivuotiaan kanssa kakka-aukeaman läpi lukeminen on mahdotonta, kun lapsi vain laskee kaikkia kakkoja ja nauraa.

Processed with Snapseed.

En kyllä keksi mitään moitittavaa tästä kirjasta. Kuvitus on hauska, mukana on hevonen (aina tarpeen kaikkialla, minusta) ja kirjoja. Sanoma on hyväntahtoinen ja rauhaa rakastava, ja lasta opetetaan lempeästi sovittelemaan ristiriitoja sovinnolla, ei aggressiivisesti.  Siltikään sanoma ei tule päälleliimatusti, vaan kirjaa lukiessaan tuntee ennen kaikkea tulevansa viihdytetyksi. Suosittelen tätä kirjaa kaikille!

Processed with Snapseed.

Olemme aiemmin lukeneet samoilta tekijöiltä Abrakaseepra-kirjan,  josta pidimme kovasti ja joka varmasti tulee meille taas pian lainaan uudestaan (ja uudestaan). Rakkautta kirjoihin julistaa myös Dochertyjen suloinen kirja Pikkuinen Kirjavoro, josta myös kirjoitin aiemmin, lue postaukseni täältä.

Ritari joka ei halunnut taistella (alk. The Knight who wouldn’t Fight)
Teksti: Helen Docherty (suom. Terhi Leskinen)
Kuvitus: Thomas Docherty
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Lasten kirjalauantai lähestyy

Savoy-teatterin Lasten kirjalauantai järjestetään taas 12.3. Viime vuonna tapahtuma taisi olla sunnuntaina ja nimeltäänkin Lasten kirjasunnuntai.

Lastenkirjoille omistettuna päivänä Savoyn lavalla nähdään ilmaista lastenkirja-aiheista ohjelmaa. Sanataidekoululaiset haastattelevat Veera Salmea , jonka Puluboin ja Ponin kirjasta on ensi viikolla ilmestymässä painos, jossa on mukana laulu-cd. Lisäksi tapahtumassa esiintyvät Maltti ja Valtti, ja Eija Ahvo lukee Muumi-kirjoja. Iltapäivän päättää maksullinen Muumiperheen lauluretki -konsertti, jonka me olemme kerran käyneet kuuntelemassa ja josta tykkäsimme kovasti.

Savoyn aulassa on tapahtuman ajan Toukka-lastenkirjakioskin pop up -shop ja Etana Editionsin työpaja.  Paikalle kannattaa raahautua jo näiden sympaattisten pienyrittäjien vuoksi!

Joulun ystävämyyntejä

Olenko kertonut, kuinka paljon rakastan ystävämyyntejä?
No, minä rakastan ystävämyyntejä todella todella paljon. Lähes yhtä paljon kuin kirpputoreja ja myyjäisiä. Varsinkin jos kaupan on kirjoja.

Kävin jo marraskuussa hankkimassa puolet joululahjoista WSOY:n ja Tammen ystävämyynnistä puoleen hintaan, mikä teki minut valtavan onnelliseksi.

Oppi & ilo järjestää ensimmäisen ystävämyyntinsä tänä torstaina klo 11-17. Löydät tapahtuman Helsingin Ruoholahdesta osoitteesta Porkkalankatu 20 A.  Alennukset ovat -25–50 %, ja myynnissä on ainakin puuhakortteja. Lisää voi lukea Facebookista.

Otavan kirjakaupassa järjestetään ystävämyynti tänä vuonna kaksipäiväisenä. Viime vuonna olikin hikinen tunnelma! Myynnissä on Otavan lisäksi kahdeksan muun kustantajan kirjoja. Tämä on aivan erinomainen tilaisuus hankkia esimerkiksi uusi Tatun ja Patun ihmeellinen joulu puoleen hintaan. Tilaisuus järjestetään 8.–9.12. klo 10–20 osoitteessa Uudenmaankatu 10, Helsinki, ja kaikki kirjat ovat tosiaan -50 %. Lisätietoja tapahtuman Facebook-sivulta.

Luetaanko tämä -blogin Kia muistutteli, että Lasten keskuksen joulumyyjäiset ovat huomenna torstaina 9.12. Myyjäiset järjestetään Lauttasaaren S-marketissa Itälahdenkadulla. Lasten keskus lupaa myydä syksyn uutuudet puoleen hintaan, ja lisäksi on tarjolla kuuden euron tarjouskirjoja. Tapahtuman Facebook-sivulla on lisää tietoa.

 

Tuomo Tapiiri ja kadonneen kirjan arvoitus

IMG_3709

Kirjastosta löytyi hauska lasten salapoliisikertomus, Tuomo Tapiiri ja kadonneen kirjan arvoitus (Mäkelä, 1997).

IMG_3711

Sisäkannet on kuvitettu kirjastoteeman mukaisesti. Tykkään!

Tuomo Tapiiri rakastaa lukemista ja varsinkin salapoliisikertomuksia yli kaiken. Kirjasto on maailman hauskin paikka, ja Tuomo suuntaakin sinne joka aamu lukemaan ja kertomaan toisille lukemistaan kirjoista. Erään kerran kaikki ystävät näyttävät murheellisilta. Agnes Arhin uusi dekkari on kadonnut! Tuomon oli tarkoitus lukea se ja kertoa toisillekin.

IMG_3718

Tuomo ja salapoliisin välineistö

Tuomo tutkii asiaa. Toden totta, kirjan paikka ylhäällä hyllyssä on tyhjä. Olisiko Bertta-kirahvi pitkine kauloineen voinut ottaa sen? Ei, dekkarit ovat Bertan makuun liian jänniä. Tuomo kirjoittaa tutkimuksensa muistikirjaan aitoon herculepoirotmaiseen tyyliin. Tuomo löytää lattialta johtolangan: siellä on höyheniä, jotka johdattavat ullakon portaille. Koko kirjastoporukka säntää ullakolle, josta löytyykin Pauliina-harakka (psst, lintu on kuitenkin kuvissa kokomusta, ehkä korppi ennemmin?), joka ei ole voinut vastustaa kirjan kullanväristä kantta. Pauliina on kuitenkin ollut koko ajan aikeissa palauttaa kirjan, ja lupaa sitä paitsi kertoa tarinan kaikille.

Vaikka kirjan kuvitusta on hiukan aika syönyt (kirja on 1990-luvulta), tarina vetoaa edelleen. On kirjoja ja kirjasto ja arvoitus! Vielä kun kirja olisi hiukan vähemmän ruskea, ja hahmot olisivat vähän sympaattisempia, ja loppu vähäsen räväkämpi ja tarinassa muutenkin aavistus lisää twistiä, niin tämä voisi olla oikein hyvä kirja. Tällaisenaankin se viihdyttää varsin hyvin, mutta ei herätä mitään suurta intohimoa.

Minä kyllä aina viihdyn kirjojen maailmassa, ja tässä kirjassa tykkään seurata, kuinka hahmot laukkaavat himoitsemansa kirjan perässä. Tuttua omasta elämästä! Ihan sattumalta luin tämän kanssa samaan aikaan Donna Leonin uutta By its Cover -kirjaa, joka myös sijoittuu kirjastoon ja jossa myös ratkotaan kadonneiden kirjojen arvoitusta.

IMG_3721

Syyllinen löydetty!

Tämä on yksi harvoja lasten salapoliisikertomuksia, joita meillä on tullut vastaan. Näitä saisi olla enemmänkin, sillä jo melko pienet lapset rakastavat mysteereitä ja arvoitusten ratkomista. Aiemmin meillä on luettu Muumilaakson salapoliisit -sarjasta Hillopurkin arvoitus, joka oli esikoisen mielestä jännä ja hauska. Pitääkin ottaa se lainaan uudelleen.

Tuomo Tapiiri ja kadonneen kirjan arvoitus (alk. Rouletapir)
Teksti: Jean-Baptiste Baronian (suom. Terhi Leskinen)
Kuvitus: Laurence L.
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä, 1997
Mistä: kirjastosta

Lukuhaaste

Ovatko kaikki ottaneet jo osaa marraskuun Lukuhaasteeseen Facebookissa? Sen tehtävänä on haastaa osallistujat lukemaan vähintään 30 sivua joka päivä marraskuun ajan.

Otin tapahtumaan osaa ajatellen, että se on minun osaltani vähän huijausta – koska luen missä tahansa kuussa joka päivä vähintään sen 30 sivua, ei ole mitään haastetta sanoa lukevansa se. Nyt löysin kuitenkin tapahtuman sivulta lisähaasteen:

“Enemmän saa lukea ja muutakin saa lukea, kunhan kolmekymmentä sivua kirjallisuutta päivässä tulee täyteen. Himolukijat voivat tehdä haasteesta progressiivisen: sivujen määrää lisätään kymmenellä päivittäin, jolloin marraskuun viimeisenä päivänä päiväannos on reilut kolmesataa sivua.”

Hehee.

Siinäpä sitä haastetta. Luen tällä hetkellä 50-60 sivua päivässä. Tosi tosi hyvänä päivänä ehdin nykyisin lukea noin sata sivua päivässä, mutta niitä päiviä ei ole paljon. Melkein täytyy laittaa lapset Puuha-Peten tai Pingun luo hoitoon, jotta itselle jää enemmän aikaa lukea. Lupaan pyhästi yrittää sisällyttää joka päivään edes viisi sivua lisää, vaikka tiukkaa se tekee. Tällä hetkellä luen tietysti junassa ja nukkumaanmennessäni, mutta myös bussipysäkillä, ruokaa laittaessani (jos en ole yksin lasten kanssa), niinä harvinaisina hetkinä kun lapset askartelevat rauhassa, hampaita pestessä ja *tunnustaa hyvin pienellä äänellä* vessassa. Eli oikeastaan jokaisena mahdollisena hetkenä.

Screen Shot 2015-11-05 at 10.17.30

Kävin kurkkaamassa myös, mitä kuuluu Goodreads-lukuhaasteelleni. Siinähän piti vuoden alussa – tai osallistua voi tietty missä kohtaa vuotta vaan – määritellä, montako kirjaa aikoo lukea vuoden aikana. Itse päätin laittaa oman rimani korkealle ja tähtäsin kymmeneen kirjaan kuukaudessa eli 120 kirjaan vuodessa. Sehän ei nyt ole toteutunut. Tällä hetkellä minulla on menossa tämän vuoden 93. kirja, eli lopullinen tämän vuoden määrä jäänee johonkin 100 ja 110 kirjan väliin. Väsymys, ajanpuute, lapset…

Omasta kirjalistauksesta, oikeastaan lukupäiväkirjasta, on myös kiinnostavaa katsella, että  mitäs sitä oikein on tullut luettua. Hyvin kevyttä minulla näemmä juuri nyt. Olen lasten synnyttyä vaihtanut koko ajan kevyempään kirjallisuuteen ja välillä tuntuu, että luen lähes pelkästään dekkareita ja YA:ta. Ehkä vielä koittaa joskus se hetki, että silmät eivät roiku ihan koko ajan poskella ja korvissa ei kohise unenpuutteen vuoksi, ja lukeminenkin voi olla vähän kunnianhimoisempaa. Sitä odotellessa arvon Orange is the New Black -kirjan ja parin chick litin välillä.

Sain tunnustuksen

Screen Shot 2015-10-29 at 09.44.25

Kia Luetaanko tämä -blogista antoi minulle Liebster award -tunnustuksen. Kiitos Kialle! Tämä oli tosi kiva tunnustus, sillä sen kanssa pääsi puhumaan lukemisesta ja kirjoista. Lempipuuhaani.

En saa tässä heti tunnustusta lähtemään kovin laajalti liikkeelle, sillä häpeäkseni joudun kertomaan, etten kauheasti lue blogeja. Seuraan muutamaa isoa muoti- ja äitiblogia ja sen lisäksi Kian ja Bleuen lastenkirjablogeja. Tunnustus lähtee siis Bleuelle, jonka mahtavaa Sininen keskitie -blogia suosittelen kaikille lämpimästi. Jos tunnustuksen voi laittaa takaisin sen antajalle (voiko?), niin Kia on kyllä sen ansainnut hienolla blogillaan ja kivoilla kommenteillaan. Laatimani kysymykset ovat postauksen lopussa.

Tässäpä tunnustuksen säännöt.

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Tässä omia vastauksiani Kian kysymyksiin.

1. Nimeä kirja, joka sinun on jo pitkään pitänyt lukea, mutta joka on syystä tai toisesta vielä aloittamatta.
Olen Too many books, too little time -ihminen. Yöpöydälläni on kymmeniä kirjoja ja sen vieressä pari pinoa lisää. Osan näistä olen jo aloittanutkin, mutta jättänyt lepäämään, kun eivät ole vetäneet riittävän hyvin tai sopineet tunnetilaan. Niissä pinoissa on jo pitkään lepäillyt mm. Ehkä rakkaus oli totta ja He eivät tiedä mitä tekevät.

2. Onko sinulla kirjaa, jonka luet yhä uudestaan ja uudestaan. Jos on, mikä se on?
Minulla on lukuisia sellaisia kirjoja. Olen mm. lukenut koko Dick Francisin tuotannon (yli 30 hevosaiheista dekkaria) lukuisia kertoja, jokaisen kirjan vähintään kolme kertaa. Jäin niihin koukkuun kuusitoistavuotiaana, joten ne ovat kulkeneet mukanani koko aikuisikäni.

Salainen paheeni on Jilly Cooperin Riders, joka on parhaiten kirjoitettua kevyttä kirjallisuutta koskaan. Ja sisältää paljon esteratsastusta. Sen olen lukenut elämäni aikana ainakin neljä kertaa. Tällä hetkellä luen Caitlin Moranin Naisena olemisen taitoa, jossa Moran sanoo lukeneensa Ridersia kiihkeästi teini-ikäisenä. En ihmettele, se on kuumaa kamaa.

Monet suosikkini olen lukenut toiseen kertaan heti, kunhan on kulunut riittävästi aikaa edellisestä lukukerrasta. Tällä hetkellä odottelen esimerkiksi, että vierähtäisi tarpeeksi aikaa siitä, kun olen lukenut kaikki Sarah Watersit viimeksi, jotta voisin lukea ne uudestaan.

Screen Shot 2015-10-29 at 09.52.06

3. Mikä kirja on jäänyt sinulta viimeksi kesken?
Jätän nykyisin kirjat aika herkästi kesken, jos ne eivät vedä riittävän hyvin – varsinkin jos ne ovat peräisin kirjastosta. Omat kirjat tulee ehkä vähän paremmin tahkottua loppuun, vaikka eivät niin miellyttäisikään. Viimeksi olen luovuttanut Kaikki se valo jota emme näe -kirjan kanssa. Se ei todellakaan koukuttanut minua, vaikka kaikki olivat kehuneet kirjan sujuvuutta, vaan kirja tuntui minusta yhä samantekevältä sivun 100 kohdalla. Yöpöytäni pinoissa minulla on omista kirjoista kesken mm. uusin Flavia de Luce -dekkari, Speaking from Among the Bones, joka vaan jotenkin ei lähde liikkeelle, ja ihanan Stephen Fryn elämäkerran tuorein osa, More Fool Me, joka on periaatteessa kiinnostava, mutta niin kaamean jaaritteleva, että saan luettua sitä ehkä viisi sivua vain kerrallaan. Ovatkohan nämä  jääneet kesken, kun aion niihin jossain vaiheessa palata? Ehkä ne ovat tauolla.

4. Oletko koskaan ihastunut tai peräti rakastunut kirjan henkilöön?
En suorastaan, mutta kyllähän sitä parhaiten kirjoitetuissa romansseissa sydän aina vähän sykkii sankarille. Mieleen tulee ensimmäisenä  Aikamatkustajan vaimo, joka ei nyt ehkä saanut ihastumaan, mutta sydän kyllä särkyi.

5. Mikä on suosikkilastenkirjasi?
Kääk, niitä on paljon! En millään pysty nimeämään vain yhtä. Kirjassa saisi olla hieno kuvitus (josta ensimmäisenä mieleen tulee esim. Marika Maijalan työt, esim. Lunta sataa, Lupo) ja hyvä tarina. Toivo ja valas on yksi tämän vuoden ihanimpia kirjoja: kaunis, vähäeleinen ja haikea. Isä vaihtaa vapaalle toimii lukukerta toisensa jälkeen ja näyttää hienolta. Chris Haughtonin kirjat ovat kauniita, paras niistä on varmaankin Ihan hukassa.
Omista lapsuudensuosikeistani tahtoisin listata Onnelin ja Annelin, Pannukakkupäivän ja Piilomaan pikku aasin.

Tiedän unohtavani jonkun tärkeän kirjan tässä kohtaa. Palaan varmaan tähän vielä myöhemmin.

6. Katsotko mielelläsi kirjoista tehtyjä elokuvia? Jos katsot, mikä on suosikkielokuvasi, joka on tehty kirjan pohjalta?
En ole oikein millään lämmennyt millekään kirjasta tehdylle leffalle. Minulla on usein mielessäni vahva kuva siitä, miltä henkilöt näyttävät – tai miltä he eivät ainakaan näytä.  Leffa voi olla pettymys siis jo siksi, että henkilöt ovat ihan vääränlaisia. Juonen kanssa taas on aina jouduttu tekemään myönnytyksiä, mikä sekin aina harmittaa. Silti jotkut leffat voivat olla hyviä ihan sinällään. Mieleen tulee esimerkiksi Onneli ja Anneli -leffat, jotka ovat jotain aivan muuta kuin kiihkeästi rakastamani kirjat, mutta ihan hyviä lastenelokuvia silti.

Screen Shot 2015-10-21 at 09.37.48Lähde: Buzzfeed

7. Mikä lukemistasi kirjoista sopisi parhaiten luettavaksi kuumana kesäpäivänä? Entä synkkänä syksyisenä iltana?

Viime aikoina lukemistani kirjoista kuumaan kesäpäivään sopisi Wolfgang Herrndorfin hyvin kulkeva Ladaromaani, matkaromaani teinipoikien kesälomaseikkailusta. Synkkään syksyiseen iltaan taas suosittelen ehdottomasti Antti Holman Kauheimpia runoja, jotka antavat mahdollisuuden katarttiseen hihitykseen synkkyyden keskellä.

8. Voisitko kuvitella itse kirjoittavasi kirjan?
Voisin. Ja aion.

9. Mitä kirjaa suosittelisit ihmiselle, joka ei juuri pidä lukemisesta, mutta pitää huumorista ja jännityksestä?
Varsinkin jos kuvitellaan, että tämä henkilö on mies (minusta tuntuu, että ne ovat aina miehiä, jotka eivät välitä lukemisesta, mutta voin olla väärässäkin), suosittelisin varmasti Chuck Palahniukin kirjoja. Makaaberia tunnelmaa ja tiukkoja käänteitä.

10. Miksi ryhdyit pitämään blogia?
Ennen kaikkea rakkaudesta kirjoihin.
Huomasin yhä enenevissä määrin postailevani Facebookissa lastenkirjoista. Ajattelin, että saman tien voisin kirjoittaa blogiakin. Meillä luetaan todella paljon, ja lapset ovat yhtä innoissaan kirjoista kuin minäkin. Tuntui siis, että sanottavaa oli, ja hyllyt (lue: lattiat) täynnä hyviä kirjoja. Samaan aikaan olin kuullut äitikaverien sanovan, että kirjastosta on vaikea löytää hyviä lastenkirjoja. Minä siis vähän ajauduin pitämään blogia.

11. Mitä kirjaa suosittelet minulle?
Oletko jo lukenut Olimme ihan suunniltamme? Luin sen viime vuonna englanniksi ja tykkäsin kovasti. Nyt aion jaella suomennosta joululahjaksi. Tänä vuonna suomeksi ilmestyneistä toinen suosikkini on Britt-Marie kävi täällä.  Jos kirjaan pitäisi sinun makuusi saada historia-aspektia mukaan, oletko lukenut Jessica Brockmolen Kirjeitä saarelta? Oma suosikkini historiallisista romaaneista on Taivaan pilarit, mutta niin vanhaa kirjaa en tohdi suositella sinulle, kun sinäkin olet sen varmasti lukenut jo tuhat vuotta sitten.

Omat kysymykseni ovat tässä.

1. Mitä et lue? Luetko genrekirjallisuutta, kuten dekkareita tai fantasiaa?

2. Kuka lastenkirjojen hahmoista kuvastaa parhaiten sinua? Miksi?

3. Minkä kirjan valitsisit mukaan autiolle saarelle? Miksi? Tai ennen kaikkea, pystyisitkö valitsemaan vain yhtä kirjaa?

4. Mitkä asiat kiehtovat sinua kirjassa eniten? Juoni, kerronnan keinot, miljöö, henkilöt?

5. Olitko itse lapsena kova lukemaan?

6. Kumpi on tärkeämpää lastenkirjoissa, kuvitus vai tarina?

7. Minkälaisen lastenkirjan kirjoittaisit itse?

8. Luetko enemmän kuin yhtä kirjaa kerrallaan?

9. Onko sinulle koskaan käynyt niin, ettet tahtoisi lukea kirjaa loppuun, koska se tarkoittaisi sitä, että joudut eroamaan sen maailmasta? Jos, niin minkä kirjan kanssa?

10. Minkä kirjan toivoisit pystyväsi lukemaan uudelleen ensimmäistä kertaa? (Mulle itselleni tulee mieleen Aikamatkustajan vaimo tai Sarah Watersin Fingersmith)

11. Minkälainen olet lukijana – pitääkö sinun saada keskittyä kirjaan, vai voitko lukea myös pieniä pätkiä kerrallaan? Luetko muualla kuin kotona ja sängyssä tai sohvalla?