The Incredible Book Eating Boy: kuvakirja kirjojen ystäville

IMG_2961

Neljän vuoden lukukokemuksella voin sanoa, että kuvakirja on vaikea laji.

Paitsi että pitäisi saada aikaan vetävä, lapsiin ja kirjoja ääneen lukeviin aikuisiin vetoava tarina, pitäisi myös olla hieno kuvitus. Kovin usein nämä kaksi eivät valitettavasti kohtaa. Jos lapsi tykkääkin, aikuista kirja voi puuduttaa tai ärsyttää.

Minulla on kuvittajissa ja kirjailijoissa joitakin kestosuosikkeja, jotka harvoin pettävät. Oliver Jeffers on yksi kaikkein suurimpia suosikkejani. Luin jostain, että Jeffers oli saanut esikoiskirjalleen myönteisen kustannuspäätöksen vuorokaudessa sen lähettämisestä, tavanomaisen kuukausien odotuksen sijaan. Se kertoo paljon kuvittaja-kirjailijan lahjoista.

IMG_2962

Jeffersin The Incredible Book Eating Boy (HarperCollins, 2007) on laatu-Jeffersiä. Hyvä tarina yhdistyy siinä oivaltavaan kuvitukseen.

The Incredible Book Eating Boy on tarina rakkaudesta kirjoihin – mikä ihana aihe kaikille kirjanystäville!

Henry rakastaa kirjoja, mutta ei samalla tavalla kuin muut. Henryllä on hiukan poikkeava ahmimisikä, hän nimittäin rakastaa syödä kirjoja. Se alkoi vahingossa ja pikkuhiljaa. Ensin hän söi yhden sanan, sitten lauseen ja sivun. Keskiviikkoon mennessä hän oli syönyt kokonaisen kirjan. Kuun loppuun mennessä kirja meni yhden ahmaisulla.

IMG_2963

Henry oli kirjallisuuden suhteen kaikkiruokainen, vaikkakin punaiset olivat hänen suosikkejaan. Mitä enemmän hän söi, sitä fiksummaksi hän muuttui. Se oli hänestä ihanaa. Lopulta hän söi kolme tai neljä kirjaa kerrallaan.

IMG_2964

Mutta sitten hän söi liina monta kirjaa liian nopeasti. Hän tuli kipeäksi. Kaikki hänen omaksumansa tieto meni sekaisin, eikä hänellä ollut enää yhtään fiksu olo.  Henryn täytyi ikäväkseen luopua kirjojen syömisestä. Mutta sitten, kuin sattumalta. Henry tarttui puoliksiluettuun kirjaan… ja rupesi lukemaan sitä. Hän huomasi rakastavansa lukemista!

IMG_2966

Kuvitus on taattua Jeffersiä. Kuvat on luotu sekatekniikalla, monet kollaaseina käyttäen mm. kirjojen sivuja ja viivoitettua paperia. Värejä on vähän, paljon nähdään vanhojen kirjojen väristä beigeä. Melkein voi tuntea hajunkin, joka senvärisestä paperista nousee.

IMG_2967

Pojalla ei ensin ole suuta ollenkaan, mutta kirjojen tultua kuvioihin suu ilmestyy, hymyilee ja kasvaa. Jeffersillä on kyky luoda hienoja hahmoja äärimmäisen vähillä yksityiskohdilla. Henrylläkään ei monissa kuvissa ole juuri muuta kuin pisteet silminä ja kohouma nenänä, ja silti hän on ilmeikäs ja rakastettava.

Kirjan loppuun on laitettu vielä pikku vitsi. Teksti kertoo, että nyt Henry lukee koko ajan, paitsi aina silloin tällöin… Ja kirjan sivussa ja takakannessa on haukkaisun jäljet.  Hi hi.

Tätä kirjaa on todella vaikea palauttaa kirjastoon. On varmaan pakko avata Amazon ja katsoa, mihin hintaan sen saisi omaksi.

IMG_2971

The Incredible Book Eating Boy
Teksti ja kuvitus: Oliver Jeffers
Kustantaja: HarperCollins, 2007
Mistä: kirjastosta

Herra Tiikeri villiintyy

IMG_1566

Eläinten kaupungissa oli kaikki hyvin. Kaikki elelivät tyytyväisinä.

Mutta ei herra Tiikeri.

IMG_1567

IMG_1568 “Herra Tiikeri oli kyllästynyt olemaan aina niin kunnollinen.”

IMG_1569

“Hän halusi vähän löysätä. Hän halusi pitää hauskaa. Hän halusi olla… villi.”

IMG_1570

Herra Tiikeri villiintyy on ihana kirja muutoksesta aikuiseen makuun. Kun tympäisee, voi muuttua. Kun tympäisee, voi ottaa hatkat. Ei ole pakko tyytyä siihen, mitä on.

Herra Tiikeri heittäytyy ensin neljälle jalalle kulkemaan, ja heti tuntuu jo paremmalta. Joka päivä hän villiintyy vähän enemmän.

IMG_1574

Ystävät paheksuvat ja ovat kummissaan jo ensimmäisistä muutoksista, mutta kun herra Tiikeri heittää vaatteensakin pois, kaverit komentavat hänet viidakkoon.

IMG_1576

Erämaassa herra Tiikeri villiintyy aivan tosissaan, mutta huomaakin sitten potevansa koti-ikävää.

IMG_1577

Niinpä hän palaa, ja asiat muuttuvat ennalleen.

IMG_1578

Herra Tiikerille riitti siis pieni tuulettuminen. Hän ei tarvinnut suurempaa downshiftausta, vaan lyhyt itsensä etsiminen erämaassa auttoi ahistukseen. Itse huomaan kaipaavani loppuun jotain pientä twistiä. Eikö herra Tiikeri olisi voinut tuoda palan viidakkoa ja villeyttä mukanaan kaupunkiin? Vaikka pientä nakuilua öisin?

Muuten tämä on hieno kirja, jota (aikuinen) lukee tosi mielellään. Kirjan päähenkilöksi on valikoitunut kaikista villieläimistä juuri tiikeri varmaankin englanninkielisen sanomuksen “A tiger cannot change its stripes” vuoksi. Tiikeri ei pääse raidoistaan eli syvintä olemustaan ei voi muuttaa.

Kirjan väritys on ruskeaa ja harmaata. Herra Tiikeri erottuu iloisen oranssina joukosta, niin kuin on tarkoituskin. Kuvitus on tyylikästä ja retroa, tehty ihastuttavan vähäeleisesti – eli varmaan suurta vaivaa käyttäen. Näin suuri pelkistäminen vaatii kovasti työtä. Kuvat toimivat hyvin, eikä tekstiä tarvita paljonkaan. Peter Brown uskaltaa pitää sanat vähäisinä.

IMG_1579

Herra Tiikeri villiintyy
Teksti ja kuvitus: Peter Brown
Kustantaja: Tactic Publishing, 2014
Mistä: kirjastosta

Morris Lessmore ja tuhansien tarinoiden talo

books

“Morris Lessmore rakasti sanoja.
Hän rakasti tarinoita.
Hän rakasti kirjoja.
Hänen elämänsä oli kirja, jota hän itse kirjoitti
– siististi sivu toisensa jälkeen.”

IMG_1177

Morris Lessmore ja tuhansien tarinoiden talo -kirjan (Tammi, 2012) avaus ei jätä epäselväksi, mistä on kyse. Rakkaudesta kirjoihin.

Morrisin elämä menee hujan hajan, ja Morris lähtee vaeltamaan. Hän kohtaa “kauniin neidin, jota iloisesti lepattava kirjaparvi lennätti perässään.” Morris päätyy kirjastoon, ja alkaa hänen elämänsä kirjojen keskellä. Toisinaan hän eksyy kirjaan ja jää sen seuraan päiväkausiksi. Kuluu päiviä, kuukausia, vuosia. Morris muuttuu kurttuiseksi, kirjat eivät. Kirjat hoivaavat Morrisia tarinoillaan joka ilta.

IMG_1186

Koittaa aika, jolloin Morris kirjoittaa kirjansa viimeisen sivun ja lentää pois, samanlaisena kuin kohdatessaan kirjat ensimmäistä kertaa. Morris kuitenkin jättää oman kirjansa taakseen. Morrisin kirjaystävät lukevat hänen tarinaansa, ja juuri silloin sisään astuu pieni tyttö, joka alkaa lukea Morris Lessmoren tarinaa. “Ja niin tarinamme päättyy samalla tavalla kuin se alkoikin… siitä, että joku avaa kirjan.”

IMG_1181IMG_1182Tämä on hyvin hiljainen ja aika surumielinen tarina kirjoista. Morris elää käytännössä yksin, vaikka välillä muitakin ihmisiä käy hakemassa luettavaa. Väritys on tumma; on paljon ruskeaa ja seurana harmaata, sinistä ja vähän vihreää. Mykkäfilmien ajan estetiikka vetoaa aikuiseen, mutta ei oikein lapseen. Kirja jättää vähän haikean olon ja jään miettimään, mitä oikein kaipaankaan tai suren. Ehkä se on vain kirjassa vallitseva intensiivinen luopumisen ja vanhenemisen tunnelma. Kirjan lopussa on kirjailijan omistus Mary Katherine Joycelle, jonka kateelliset kohtalottaret veivät liian varhain”. Kirjailijan vaimo? Onkohan hän kirjoittanut tämän kirjan lohdutukseksi itselleen?

IMG_1184IMG_1185Emme ole lukeneet tätä kirjaa vielä lasten kanssa. Tämä oli meillä kerran lainassa kirjastosta, ja silloin yritin tyrkyttää tätä esikoiselle luettavaksi pari kertaa. Hän ehdotti aina jotain muuta kirjaa. Minä itse tästä ihan pidin silloinkin, aikuisten kirjana. Nyt tämä tuli kirpparilla vastaan eurolla, ja pakkohan se oli ottaa mukaan, ihan itseä varten. Luulen, että tarjoan tätä luettavaksi taas vuoden tai parin päästä, ja kirjoja rakastavan, maailmantuskassa kieriskelevän teinin voi sitten taas olla kiva löytää tämä hyllystä. Tämä on myös kirja, jonka valitsisin yhdeksi luettavaksi, jos minun pitäisi puhua lapselle kuolemasta.

Screen Shot 2015-06-08 at 10.37.22Kirja sopisi lahjaksi toiselle aikuiselle kirjanystävälle. Seuraksi vielä tämä Etsyn kortti ja paketti on valmis.

Morris Lessmore seikkailee myös animaatiolyhytelokuvassa The Fantastic Flying Books of Mr Morris Lessmore. Lyhäri on hyvinkin saman näköinen kuin kirja, ja minusta selkeästi aikuisille suunnattu. Ihan hienon näköinen se kyllä on, joskin vähän hidas.

Morris Lessmore ja tuhansien tarinoiden talo
Teksti: William Joyce (suom. kaisa Kattelus)
Kuvitus: William Joyce ja Joe Bluhm
Kustantaja: Tammi, 2012
Mistä: kirpparilta

Oma pieni pikkuruinen: kirja mahdottomasta rakkaudesta

oma pieniJoskus hassunkin kannen takana voi olla ihana kirja. Ulf Starkin ja Linda Bondestamin Oma pieni pikkuruinen (Teos, 2014) on ihana, mutta en ehkä olisi tullut tarttuneeksi tähän kirjaan, jos en olisi entuudestaan fanittanut tekijöitä ja tiennyt tämän kirjan olleen Finlandia Junior -ehdokkaanakin, sillä kannessakin poseeraava päähenkilö Olento ei vaan ulkonäöltään vetoa minuun yhtään. Onneksi kuitenkin tartuin, sillä tämä on ihanan haikea pieni kirja.

IMG_0962IMG_0963

Olento asuu luolassa eikä kestä päivänvaloa. “Jos hän menee päiväsaikaan ulos, olo käy ensin hiukan kehnoksi. Sitten kauhean kehnoksi. Sitten hän kuolee.” Olento on hyvin yksinäinen. Hän näkee unta, että olisi joku jonka kanssa jutella, mutta herää siihen että itkee. Eräänä aamuna luolaan lentää auringonkipinä.

“Kipinä hohtaa niin että Olennon on pantava silmät sirrilleen. Hän on pieni ja osaa puhua. Hän on sellainen josta voi pitää huolta, Olento ajattelee. Iso sydän jyskyttää. -Tahdotko olla oma Pikkuruiseni?”

Kipinä ei ensin tahdo ison ja ruman Olennon rakkautta, mutta kertoo tälle Auringosta ja väreistä, meristä, metsistä ja autiomaista. Eläimistä nimeltä suurloikkari, metsämäyhy ja puuveivari.

IMG_0967IMG_0966

Tulee myöhä, ja Kipinän on kiiruhdettava takaisin aurinkoon. Paluumatkalla Olento poimii auringon lämmittämän kiven, jota se pitelee kuin munaa.

Kirjaa on verrattu Päivänsäteeseen ja menninkäiseen. Toinen on valon lapsi, toinen elää pimeässä. Rakkaus on muutenkin mahdotonta. Toinen on iso, toinen pieni. Toinen elää vain päivän verran ja joutuu palaamaan aurinkoon, toinen jää luolaansa asumaan. Kirja jää kaihertamaan luopumisen tuskaa ja suloista kaipuuta.

Vaikka kirjan pieni koko ja naiivisti piirretty Olento viittaavat siihen, että tämä olisi tarkoitettu pikkuisille, ei tämä ole mikään taaperoiden kirja. Itse olisin tunnekuohujen vallassa olevana taidelukiolaisena varmasti lukenut tätä uudestaan ja uudestaan, siinä Pikku Prinssin fanittamisen ohessa.

IMG_0964IMG_0965

Stark ja Bondestam ovat aiemmin tehneet yhdessä mm. kirjan Diktaattori, josta kirjoittamani postaus löytyy täältä.

IMG_0968PS. Kirjankansibingossa saamme ruksittua keltaisen värin tämän kirjan ansiosta.

kirjankansibingo

Oma pieni pikkuruinen
Teksti: Ulf Stark (suom. Liisa Ryömä)
Kuvitus: Linda Bondestam
Kustantaja: Teos, 2014
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Lohikäärmeunia: lastenkirja unettomuudesta

Meidän perheen elämä on pyörinyt nukkumisen ympärillä viimeiset nelisen vuotta. Esikoinen oli huono nukkuja, kuopuksen raskaus sekoitti minun uneni ja kuopus se vasta huonouninen sitten olikin ensimmäiset 18 kuukautta elämästään. Vieläkään meillä ei nukuta mitenkään riittävästi. Siksi kaikki uniaiheiset kirjat ovat hyvin rakkaita meilläpäin.

lohikäärmeunia

Sanna Tahvanaisen ja Jenny Lucanderin Lohikäärmeunia (Schildts & Söderströms, 2015) kertoo äidin unettomuudesta. Bellan äiti ei saa unta, koska tekee liikaa töitä. Miten ihminen voi olla liian väsynyt nukahtamaan, kirjassa pohditaan. Bella yrittää opettaa äidille, että sänky on lukemista ja nukkumista varten, mutta huomaa äidin peittoa kohottaessaan, että sänky on täynnä papereita. Bella kantaa äidistä vastuuta ja yrittää kaikkensa tuutulauluista lampaiden laskemiseen, mutta äiti ei vaan nuku, kunnes  eräänä iltana Bella osaakin toivottaa äidin lohikäärmeunille. Äiti tekee työtä käskettyä ja näkee monivaiheista lohikäärmeunta, jonka parissa saa nukuttua koko yön. Seuraavana päivänä äidillä on aikaa leikkiä Bellan kanssa.

IMG_1086

Kirjan aihepiiri on siis tuttu, sillä olen itse viettänyt liian monta vuotta liian vähillä unilla. Väkisinkin tulee mietittyä, miten oma väsymys heijastuu lapsiin. Siksi löydän itseni lukemasta sydän syrjällään Bellasta, joka pitää äidistä huolta. Aika pienenä on tyttö joutunut vastuuta ottamaan. Sellaista se usein on, jos perhessä ei ole kaikki kohdallaan. Kirjassa on myös lapsia ilahduttavaa roolien kääntämistä päälaelleen, esimerkiksi silloin kun Bella tarkastaa äidin sänkyyn ennen nukkumaanmenoa.

IMG_1087

Äidin uni ei ihan aukea minulle. Mahtaako se olla painajainen vai ihan hyvä uni? En jotenkin löydä sen symboliikkaan koodiavainta. On vanhan lohikäärmeen kuolemaa ja poikasen syntymää – ehkä äiti aikoo luopua entisistä stressaavista kuvioistaan ja aloittaa uuden elämän?

Jenny Lucanderin kuvitus käyttää rohkeita värejä, varsinkin oranssia ja sinistä. Kuvitus on pitristävästi aivan omansa näköistä. Lohikäärmeet ovat aika hurjan näköisiä, äiti taas pehmeän pulleroinen ja Bella söötti ja ilmeikäs.

IMG_1089IMG_1090

Lastenkirjat käsittelevät nykyisin mitä moninaisimpia pulmakohtia. Hyvä, että unettomuuttakin käsitellään; aina ei omista ongelmistaan ole helppo puhua lapselle suoraan, ja kirja voi antaa sopivia sanoja aiheen käsittelyyn. Ehkä tämä on myös vähän unettomien äitien lohtukirja, josta hakea samastumiskohtia.

Meidän palleromme ovat valitettavasti vielä liian pieniä tälle kirjalle, joka saa odottaa hyllyssä varmaan parisen vuotta. Toivottavasti silloin unettomuus on meillä vain akateeminen ongelma, jota tarkastellaan kaukaa kuin jotain eläintarhan eläintä.

PS. Kirjankansibingossa saimme ruksittua kohdan ‘värikäs’.

kirjankansibingo

Lohikäärmeunia

Teksti: Sanna Tahvanainen (suom. Katriina Huttunen)

Kuvitus: Jenny Lucander

Kustantaja: Schildts & Söderströms, 2015

Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia

kirahviäiti

Lapsi. Tuo lyhytkasvuinen, aikuista viisaampi ihminen. Jos et usko, lue Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia (Teos, 2013).

Kirja sisältää lyhyitä ja anarkistisia tarinoita. Aikuiset ovat hölmöjä, kuten kirjan nimessäkin jo luvataan, ja fiksut lapset saavat pelastaa tilanteen jatkuvasti. Isot ihmiset hankkiutuvat kerta toisensa jälkeen hankaluuksiin – hukkaavat päänsä, noin esimerkiksi – tai yrittävät pakottaa lapset sellaiseen muottiin, johon nämä eivät tahdo. Adalmiinan vanhemmat ovat päättäneet valmentaa häntä prinsessan uralle kolmivuotiaasta saakka, vaikka tyttö vain tahtoisi mennä apinana viidakkoon ilman vaatteita. Sulon vanhemmat taas vievät pojan Täydellisyystehtaaseen korjattavaksi, sillä poika ei suostu olemaan aina reipas ja hyväntuulinen.

Kirahviäiti-nimikertomuksessa Lulu jännittää tanssikoulun esityksessä. Äiti on taas tullut paikalle kirahvina. Itku meinaa tulla, kunnes paljastuu, että Lauri-pojan äiti on puolestaan ilmestynyt yleisöön norsuna. Yhteinen häpeä vaihtuu iloon: erikoisten vanhempien kanssa onkin kätevä leikkiä. Oikein lohduttava tarina kaikille niille, jotka ovat joskus hävenneet vanhempiaan.

IMG_0978

Tarinat ovat viehättävän absurdeja, eikä niillä ole onnellisina elämänsä loppuun asti -loppuja. Usein ne päättyvät ikään kuin vähän kesken, kuin antaakseen lukijalle mahdollisuuden jatkaa tarinaa itse. Kirja on oikein ilahduttava ja hahmot rakastettavia. Olin aiemmin lukenut Salmelan palkitun aikuistenromaanin 27, johon en oikein lämmennyt. Tästä Kirahviäidistä kyllä pidän ja paljon. Luulen, että lapsena tämä olisi kummastuttanut minua vähän, ja kaksikymppisenä taas olisin fanittanut tätä ihan yli kaiken.

IMG_0980

Kuvitus on ihastuttavan epäsuomalaisen näköistä. Se tuo etäisesti mieleen lapsuuteni 70- ja 80-luvuilla, jolloin katsottiin itäeurooppalaisia piirrettyjä. Teos kertoo, että Martina Matlovičová on yksi Slovakin arvostetuimpia kuvittajia. Kollaasi- ja piirrostekniikoita yhdistävää kuvitusta voisi tuijotella pidempäänkin kuin kolmivuotiaan lukutahdilla ehtii.

IMG_0981PS. Kirjanknasibingossa saimme raksittua kohdan ‘punainen’.

kirjankansibingo

Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia
Teksti: Alexandra Salmela
Kuvitus: Martina Matlovičová
Kustantaja: Teos, 2013
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Rudolf Koivu -palkittu Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu

IMG_1031 Satu Kettusen lastenkirja Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu (Tammi, 2014) sai juuri tämän vuoden Rudolf Koivu -kuvituspalkinnon. Tuomaristo tykkäsi ilmavasta kuvituksesta ja siitä, että lastenkirjan päähenkilönä on keski-ikäinen mies. Kuinka ollakaan, ostin kirjan kirpparilta viime viikolla (hintaan 2 €, harmittaakohan myyjää nyt?). Emme olleet edes ehtineet lukea sitä, sillä samalla kirppisreissulla tarttui mukaan niin paljon kirjoja, että laitoin tämän kaappiin odottamaan hetkeä, jolloin tarvitaan lahjaa tai palkintoa. Nyt tämä oli tietenkin ihan pakko ottaa luettavaksi salaa yksin. Pitää varoa, ettei jää kiinni: kun lapset ovat menneet nukkumaan, äiti päästää pedon itsessään irti ja lukee fikkarin valossa lastenkirjoja. IMG_1032 Otso Aarninen on aikaihminen, joka asuu Arkikatu 5 B:ssä, on toimissaan huolellinen ja ajattelee, että joskus vielä on oikea hetki seikkailuihin. Sitä hetkeä ei kuitenkaan meinaa tulla, kunnes eräänä päivänä Otso kuulee rapussa lapsen kertovan aikuiselle, että kannattaisi ruveta kyllä-ihmiseksi, niin voi päästä seikkailuihin. Otso seuraa neuvoa ja lähtee kylille sanomaan kyllä. Siten hän saa hattaran, jonka vaihtaa lintupilliin, joka puolestaan johdattaa lopulta Otson kohti orastavaa ihmissuhdetta. Siinä matkan varrella pääsee vielä sirkukseen ja juhliinkin. IMG_1037 Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu on filosofinen ja positiivinen kirja, joka kehottaa tarttumaan elämästä kiinni ja astumaan seikkailuun. Minua ilahduttaa alussa, kuinka iskelmälaulajan tai pesäpalloilijan näköinen Otso istuu harmaassa olohuoneessaan, kokoaa pienoismallia ja antaa tangon värisyttää rintaansa. Pala palalta väri astuu Otso Aarnisen elämään, kun seikkailulle vain antaa mahdollisuuden. Otso vaikuttaa kohtaloonsa omilla valinnoillaan: hän lohduttaa itkevää lasta hattaralla ja saa vaihdossa lintupillin — jota hän lopulta soittelee seikkailusta väsyneenä ja kuulee jonkun vastaavan soittoon. Haltiatar! Ei kun seinänaapuri Sirkku Tiukulainen, joka kutsuu kahville.

Kirja on toteutettu modernin ja freesin oloisella kollaasitekniikalla. Kuvissa on hauskaa kolmiulotteisuutta. Otso-hahmo Kuvituksen lisäksi myös typografialla on iloteltu: välillä tekstiä raikastetaan kaunokirjoituksella, välillä taas kirjaimet saavat kiertyä kerälle tai laskeutua portaina alas. Olisivat saaneet temppuilla vähän lisääkin. IMG_1039 Odotan vähän jännityksellä, etää mitähän mieltä esikoisemme mahtaa tästä olla. Ainakin kirjan alku menee häneltä varmaan yli, ja paikoin kirja on muutenkin suunnattu isommille, jollei jopa aikuisille. Monissa lastenkirjoissa on kuitenkin se pientä lastakin viihdyttävä taso, niin kuin varmaan tässäkin. On sirkusta ja hattaraa ja seikkailuja. Satu Kettusen blogissa oli hauska kuva seuraavan kuvitustyön alusta, käykää kurkkaamassa! Minusta on aina mielenkiintoista nähdä kulissien taakse.

PS. Kirjankansibingossa saimme nyt raksittua kohdan ‘monta henkilöä’.

kirjankansibingo

Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu Teksti ja kuvitus: Satu Kettunen Kustantaja: Tammi, 2014 Mistä: kirpparilta