Krokotiili hikoaa

IMG_0266

Varma keino saada lapsemme kätkättämään riemusta: Jukka Itkosen Haukka ja varpusraukka -runon siteeraaminen.

“Haukka haukkaa varpusraukkaa, / vaikkei sitä vihaa. / Haukka vaan on tottunut / syömään raakaa lihaa.” Sitaattia seuraa meillä aina kaamea HAUKS ja lapsia vähän haukataan.

Runo on Jukka Itkosen ja Matti Pikkujämsän mahtavasta Krokotiili hikoaa -runokirjasta (Kirjapaja, 2010), jota kummatkin lapsemme ovat rakastaneet sellaisella intensiteetillä, että kappaleessamme ei ole enää yhtään sileää sivua. Kirja käy myös isommille, varmasti kouluikään asti (kirja on ymmärtääkseni ollut mukana Opetushallituksen Lukudiplomi-haasteessa), mutta meillä kirja on ollut kummallekin lapselle erityisen rakas reilun vuoden iässä. Kuvat ovat sopivan pelkistettyjä ja selkeitä pienenkin makuun. Ja äidin makuun erityisesti.

IMG_0268

Virtahepo on rakastettu ihan ruttuun.

Jukka Itkonen sorvaa loruja huumorintajuisesti, lyhytsanaisesti ja osuvasti. “Liian kookas hevoseksi, vaikka onkin hepo. / Ja sen hevon harrastukset: uiminen ja lepo.” Runot jättävät sopivasti varaa vanhemman tulkinnalle ja isomman lapsen oivallukselle. Kirjaa on meillä luettu niin paljon, että osaamme mieheni kanssa valtaosan runoista ulkoa. Veikkaan, että kun mummona istun kiikkustuolissa enkä osaa enää lastenlasteni nimiä, loruttelen heille kuitenkin sujuvasti että “Puhveli, puhvelin veli / oli, eli, nautiskeli.”

Matti Pikkujämsän kuvituksia taas fanitan aivan täysillä. Yksinkertaisia ja oivaltavia kuvia ja rohkeita ratkaisuja. Monella sivulla on vain yhden elikon kuva, ei muuta. Näistä voisi tehdä julisteita seinälle, ihan kaikista. Jos kirjaa olisi paremmin saatavilla, ostaisin sen ihan kaikille lahjaksi.

Krokotiili hikoaa ja muita eläinrunoja

Teksti: Jukka Itkonen

Kuvitus: Matti Pikkujämsä

Kustantaja: Kirjapaja, 2010

Mistä: kirpparilta

Taikakuvia Taikalasin läpi

taikalasi_cmyk

Kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Taikalasi-kirjan (Nemo, 2015) kuvista paljastuu salaisuuksia, kun niitä katselee mukana tulevan lasin avulla. Ilman lasia näkee yksinkertaisehkon kuvan, mutta katsomalla lasin läpi näkee hillittömän määräm salaista elämää.

Rakastin lapsena löytämistä ja kaikenlaisia salaisuuksia. Taikalasi-kirja vetoaa minuun aivan tavattomasti ja muistuttaa jostain lapsuuteni vastaavasta jutusta. Mitään näin hienoa kirjaa ei silloin ole ollut olemassa, mutta olisikohan Jippo-lehden mukana tullut joku tällainen puna-sini-näkemiseen perustuva jippo?

Meillä koitti onni, kun saimme kirjastosta ensimmäisinä lainaan koskemattoman kappaleen Taikalasia. Ja kirous, koska joudun varjelemaan kirjaa hengelläni, ettei puolitoistavuotias tutkimusretkeilijä pääsisi rakastamaan kirjaa liian antaumuksella. Kolmivuotiaskin saa katsella kirjaa vain vanhempien kanssa, sillä itse taikalasi meinaa jäädä sivujen väliin ja tuhota sivuja innokkaissa käsissä. Parhaimmillaan tämä olisi varmaan 4-7-vuotiaan tiedemiehen käsissä.

IMG_0166

Tyylikkään ja kekseliään kirjan parissa vierähtäisi helposti tunteja, sillä kirjassa riittää runsaasti uutta löydettävää. Tekstiä on tosi vähän, mikä jättää hienosti tilaa mielikuvitukselle. Kertomuksessa pieni lintu lähtee ensimmäiselle lentomatkalleen, jolla se kohtaa kaikenlaista jännittävää. Mitä onkaan puutarhassa mullan alla, entä tehtaassa, kaupungin seinien takana tai laivan sisällä? Kolmevuotias tykkää kirjasta yhtä paljon kuin minäkin ja innostuu itse keksimään tarinoita näkemästään. “Toi vie noille kalaa ja sitten ne syö ja sitten ne saa mennä ulos leikkimään.” Ihan parasta. Jäävuoret paljastuvatkin jäätelöksi, joten niitä on pakko leikisti maistella ja maistattaa äidilläkin. “Hei valas, älä syö äitin jätskiä!” Tätä kirjaa voi olla vaikea palauttaa kirjastoon.

IMG_0165

Taikalasi

KIrjailijat: Agathe Demois ja Vincent Godeau

Kustantaja: Nemo, 2015

Mistä: kirjastosta

Lunta sataa, ihanaa!

IMG_0132

Takatalven kunniaksi kaivoimme esiin yhden suurimmista suosikeistamme, Lunta sataa, Lupo! -kirjan (WSOY, 2012).

Lupo on pieni koira, jolla on turkissa viisi pilkkua. Eräänä päivänä pilkut katoavat. Kummallista! Lupo lähtee etsimään pilkkujaan halki lumisateen. Se kiipeää katolle, hyppää savupiippuun ja kaivaa lunta, mutta pilkkuja ei vain löydy. Kotona lumi sulaa Lupon turkista ja kas, pilkut ovat palanneet.

IMG_0136

Kirja on kaunis ja pelkistetty, ja siinä on hienot värit ja retrahtava kuvitus. Teksti kuljettaa lukijaa halki erään koiran tutkimusten. Yksinkertainen seikkailu jaksaa pitää lukijaa otteessaan. Mukana on peppuhuumori-ikäiselle (eli äidille ja tyttärelle) kakkavitsi, mutta esimerkiksi loppuratkaisu ei päästä pientä lukijaa liian helpolla, vaan kannustaa omaan hoksaamiseen.

IMG_0138

Kirjassa on muutamia luukkuja ja sivun läpi leikattuja aukkoja, muttei joka aukeamalla. Tai mistä tietää, vaikka alunperin olisi ollutkin, sillä meidän kappaleemme on kirpparilta. Ei haittaisi, vaikka toiminnallisuuksia olisi enemmänkin, mutta toisaalta hillitty vähäeleisyys tukee kirjan taidekirjamaisuutta. Tämä on turhasta krumeluurista riisuttu tyylipuhdas kirja, jonka antaisin mielelläni lahjaksi aikuisille graafikkokavereillenikin, mutta jota perheessämme rakastavat aikuiset ja lapset yhtä paljon.

IMG_0139

Réka Királyn kuvituksia on vielä parisen viikkoa esillä näyttelyssä Unkarin tiede- ja kulttuurikeskuksessa, Kaisaniemenkatu 10, Helsinki. Kannattaa mennä katsomaan!

Lunta sataa, Lupo!

Teksti ja kuvat: Réka Király ja Marika Maijala

Kustantaja: WSOY, 2012

Mistä: Kirpparilta (erittäin miellyttävään hintaan 3 €)

Diktaattori määrää

611

Meillä luetaan paljon. Oikeastaan ihan tavattomasti. Parhaimmillaan luen kummallekin lapselle omaa kirjaa yhtä aikaa ja pitelen sylissä lukujonossa olevaa kolmatta kirjaa. Se onnistui ihan hyvin niin pitkään, kun kuopuksen valitsemien kirjojen teksti koostui sanoista “hevonen” ja “lehmä”. Nyt, kun toisella on kädessä Tatu ja Patu ja toisella Siiri, saattaa lukeminen välillä vähän pykiä.

Lasten kanssa lukemamme kirjat jakautuvat kolmeen: lasten suosikkeihin, yhteisiin rakkauksiin ja sitten niihin lastenkirjoihin, joita minä lainaan vain itselleni luettavaksi.

Niin kuin tämä ihana Ulf Starkin ja Linda Bondestamin Diktaattori (Teos & Schildts & Söderströms). Kolmevuotiaan tyttäreni mielestä se on vihainen kirja, eikä hän halua että sitä luetaan. Yksivuotias poikani taas on liian pieni tälle. Niinpä minä saan nauttia tästä ihan itsekseni, ja lainasin Diktaattorin nyt jo toista kertaa kirjastosta.

IMG_0026

“Kun sataa, diktaattorille puetaan saappaat, sadetakki ja kurahousut. Joskus hän livahtaa vauhdissa vaunuista ja hyppii niin että valtakunnan kaikissa joissa, merissä ja järvissä pärskyy.

Diktaattori pitää roiskuvasta vedestä. Bravo! kansa huutaa.

Diktaattori pitää myös kuumista makkaroista kunhan ne eivät ole liian kuumia.”

Ah. Tämä kirja on niin totta uhmaikäisen vanhemmille. Ensimmäisellä kerralla luin kirjan hihitellen itsekseni niin että hytkyin. Tyttäreni tahtoi tietää, mikä äitiä vaivaa. Luin hänelle pätkän ääneen. Hän sanoi aha ja palasi palikkaleikkinsä ääreen. Luin vähän lisää ja hän pyysi, että luettaisko äiti jotain muuta. Fiksu tyttö taisi tuntea, että kirjassa vähän naureskellaan uhmaikäisille.

Kirjassa kaikkivoipa diktaattori määrää alamaisiaan tottelemaan. Muut saavat pestä hänen hampaansa hänen puolestaan, laittaa hänelle diktaattoripyjaman päälle ja muistaa olla pussailematta. Nukkumaan mennessään hän komentaa itselleen NUKU ja nukahtaa. Päiväkodissa diktaattori sanoo: MINÄ TAHDON RUOKAA ja saa kaksi juustovoileipää ja lautasellisen puuroa. Kirja piirtää rakastettavan ja tarkan kuvan lapsen omnipotentista maailmasta. Mahtava pieni diktaattori harjoittelee nimikirjoituksen kirjoittamista – kahdeksan arkkia täyteen koukeroita, jotka tarkoittavat minä minä minä minä. Kyllähän itsevaltiaalla pitää olla nimmari kunnossa. Meilläpäin sitä treenattiin aikoinaan mm. eteisen seinään. Muistaapahan kansa heti sisään tullessaan, kuka täällä hallitsee.

IMG_0027

Diktaattori-kirja saa vanhemman pohtimaan omaa suhdettaan vanhemmuuteen ja lapsen omaan tahtoon. Ja siinä sivussa omaansa. (Jossain perhelehdessä oli taannoin kolumnisti, joka kertoi olevansa äiti, jonka pahin uhmaikä on laantunut. Itsestäni en ole aina niin varma.)

Kirjassa yhdistyy nokkela ja omaperäinen idea, tiivis kerronta ja hieno kuvitus. Minun mieleeni ovat aina tällaiset monitasoiset kirjat, joissa on aikuiselle lukijalle oma ulottuvuus. Tällä kertaa tosin kirja ei putoa lapsille ollenkaan. Minä saan käpertyä sohvalle yksinäni nautiskelemaan.

Teksti: Ulf Stark (suomennos Jaana Nikula)

Kuvitus: Linda Bondestam

Kustantaja: Teos & Schildts & Söderströms, 2012

Mistä: kirjastosta