Toivo ja talviyö

img_1434

Benji Davies on yksi kaikkein suurimpia idoleitani lastenkirjojen tekijöistä. Mikä mahtava enne tälle vuodelle, että hänen tuore kirjansa Toivo ja talviyö (Karisto, 2017) on minulla käsissäni ensimmäisenä tämän vuoden kirjasadosta.

Toivo ja talviyö on jatkoa täydellisen ihanalle Toivo ja valas -kirjalle, joten odotukset kirjaa kohtaan olivat meillä korkealla.

img_1435

Toivossa ja valaassa yksinäinen Toivo-poika löysi ystäväkseen rantaan ajautuneen pienen valaan, joka piti vapauttaa lopulta takaisin mereen. Nyt on jo saapunut talvi, mutta Toivo ei saa valaanpoikasta mielestään.

Ihailen Benji Daviesin rohkeaa vähäeleisyyttä.

Ihailen Benji Daviesin rohkeaa vähäeleisyyttä.

Toivon kalastajaisä lähtee syksyn viimeiselle kalastusreissulle, vaikka meri alkaa jo jäätyä. Illalla isää ei kuulu kotiin.  Toivo näkee merellä jotain ja ryntää ulos. Poika lähtee eksyy pimeydessä ja lumisateessa. Lopulta Toivo löytää isän veneen, mutta ei isää. Toivoa pelottaa, mutta juuri silloin pikku valas tulee perheineen apuun. Toivo pääsee kuin pääseekin perille, isä löytyy, ja kaikki on lopulta hyvin.

img_1441

Toivo ja talviyö on kaunis, vähäeleinen kirja, jota lukee todella mielellään. Toivo ja valas oli jättänyt lapsillemme hiukan kaihomielen: mitä pikku valaalle kävi? Miksi niiden piti erota toisistaan? (Okei, myönnän, minullakin oli vähän surkea mieli.) Tämä kirja tuo vanhan ystävän takaisin ja saa lapset huokaamaan tyytyväisinä.

img_1442

Tarina ei ole yhtä vahva kuin Toivossa ja valaassa, joka olikin uskomattoman taidokas siinä, miten se kertoi muutamilla sanoilla hienon, täyteläisen tarinan. Onko jatko-osan rooli ollakin hiukan heikompi? Toisaalta tämä kirja tarjoaa seikkailun ja jännitystä, joka sai lapset istumaan tikkusuorassa ja puristamaan minua kädestä. Miten Toivolle käy? Selviääkö se?

Mutta vaikka Toivo ja talviyö hiukan häviää edeltäjälleen, on se silti hieno kirja, jota luemme kaikki hyvin mielellämme.

img_1439

Tuttua kirjassa on Benji Daviesin mielettömän hieno kuvitusjälki. Hahmot on tehty yksinkertaisesti, mutta sympaattisesti ja ilmeikkäästi. Kuvituksessa on upea retrofiilis, joka tekee aikuisen hyvälle mielelle. Väritkin ovat kauniit, ja kirjailija on uskaltanut tehdä vahvoja, vähäeleisiä kuvia, jotka puhuttelevat kauneudellaan.

img_1444

Luimme vastikään myös saman tekijän mahtavaa Vaarin saari -kirjaa, jota suosittelen myös lämpimästi kaikille.

Toivo ja talviyö (alk. The Storm Whale in Winter)
Teksti ja kuvitus: Benji Davies (suom. Sanna Niemi)
Kustantaja: Karisto, 2017
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Advertisements

Gangsterimummi

Gangsterimummi

Posti toi mieluisan ylläripaketin, joka sisälsi uutuuskirjan Gangsterimummi (Tammi, 2016) suosikkikirjailijaltani David Walliamsilta.

Fanitan Walliamsia suunnattomasti ja olen lukenut Walliamsin kirjoja paljon. Kaikkein suurin suosikkini on vielä suomentamaton Billionaire Boy, ja seuraavina toplistallani tulevat Poika ja mekko ja Herra Lemu.

Gangsterimummi2

Gangsterimummi kertoo mumminsa kanssa paljon aikaa viettävästä Benistä. Mummin luona on tylsää. Ruoka on pahaa kaalia, telkkari ei toimi ja mummi on tylsä ja pierunhajuinen.

Sitten eräänä päivänä Ben löytää mummin kaapista keksipurkin täynnä jalokiviä ja koruja. Pojan uteliaisuus herää. Mummi tunnustaa olevansa jalokivivaras, yksi suurista. Lopulta mummi ja lapsenlapsi päättävät lähteä yhteiselle ryöstökeikalle, vaan miten heille mahtaa käydä?

IMG_6689

Juoni pitää otteessaan hyvin. Kirja tarjoilee viimeisillä 20 sivulla yllättävän juonenkäänteen, jota en tässä spoilaa.

Kirja on hauska ja surullinen. Walliamsissa parasta näin aikuisen silmissä on hänen sallivuutensa ja rakkautensa ihmisiä – pienempiä tai heikompia – kohtaan. Lapset rakastavat posketonta huumoria, joka irvailee varsinkin aikuisten typeryydelle.  Huumorin keskellä on raskaita, vaikeita teemoja – sairautta, kuolemaa, vanhusten yksinäisyyttä. Toivon Walliamsin ihanien kirjojen herättelevän lapsia ajattelemaan ja tuntemaan myötätuntoa.

IMG_6690 (1)

Walliamsin kirjoissa on yleensä joku hienosti kirjoitettu moraalin oppitunti, joka ei hyppää aikusenkaan lukijan kasvoille. Aiemmissa kirjoissa teemoina ovat olleet mm. erilaisuuden hyväksyminen, sukupuoliroolit ja raha ei tuo onnea -sanoma.

Kuten Walliamsin kirjoissa usein muulloinkin, vanhemmat ovat tässäkin kirjassa outoja. Benin vanhemmat ovat hulluina tv:n tanssiohjelmaan ja tahtoisivat poikansakin tanssivan. Ben sen sijaan tahtoisi olla putkimies ja piilottelee putkialan lehteä patjansa alla. Gangsterimummin ja muidenkin Walliamsin kirjojen pääkohderyhmä elääkin varmaan juuri sellaista vaihetta elämässään, jolloin he alkavat pitää vanhempiaan vähän hävettävinä ja rasittavina. Ja ehkä piilottelevatkin jotain patjansa alla (tai nykyaikana luultavasti tietokoneellaan).

IMG_6692

Jos vanhemmat ovatkin Walliamsilla kummallisia ja ärsyttäviä, isovanhemmat sen sijaan ovat hänen kirjoissaan ihania. Tämä on nyt toinen Walliamsilta lukemani kirja, jossa puhutaan isovanhempien tärkeydestä. Grandpa’s Great Escapessa päähenkilö Jack yrittää vapauttaa vanhainkotiin lukittua rakasta vaariaan, tässä taas päähenkilö Ben oppii näkemään mumminsa hyvät puolet. Isovanhemmat horisevat omiaan ja ovat muutenkin vähän outoja, mutta silti he ovat saattaneet elää kiehtovan elämän, josta lapsenlapset eivät tiedä mitään.

Kirjan on ansiokkaasti suomentanut Jaana Kapari-Jatta, joka tunnetaan varmaan parhaiten Harry Potterien suomentajana.

Gangsterimummi on kolmas suomennettu Walliamsin lastenromaani. Sitä ennen suomennetut Herra Lemu ja Poika ja mekko ovat jopa parempia kuin Gangsterimummi. Niistä lisää myöhemmissä postauksissa.

Gangsterimummi on myötätuntoinen, hauska ja surullinen kirja, joka ajattoman aiheensa ja sujuvan kerrontansa vuoksi on varmasti tulevaisuuden klassikko. Sellaisena se ansaitsee paikkansa jokaisessa kirjahyllyssä.

Gangsterimummi (alk. Gangsta Granny)
Teksti: David Walliams (suom. Jaana Kapari-Jatta)
Kuvitus: Tony Ross
Kustantaja: Tammi, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Puluboin ja Ponin kirja ja laulu-cd

Puluboin ja Ponin kirja

Töttölöö, telve telve, moljens ja moikka! Mukavaa tiistaita, keskiviikkoa ja tolstaita! Meillä ei olekaan nyt luettu mitään tavallista kirjaa, vaan hyvin hienoa elikoiskiljaa.

Veera Salmen Puluboi-sarjan aloitusosa, Puluboin ja Ponin kirja (Otava, 2016) on nimittäin saanut uudessa painoksessa mukaansa cd:llisen verran Kansallisteatterin Puluboin ja Ponin teatteri -näytelmästä tuttuja lauluja.

Puluboin ja Ponin tarina ja hahmot ovat tässä vaiheessa varmasti jo useimmille tuttuja. Puluboi on r-kirjainta vihaava, Hakaniemen torilla asuva pulu, ja Poni taas on Mai-niminen tyttö, joka tahtoisi olla poni. Tässä kirjassa Puluboi ja Poni tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa. Puluboi on lentänyt avalaan suuleen maailmaan ja Poni karannut kotoa.

Tässä kuten myöhemmissäkin kirjoissa kulkee rinnakkain kaksi kertomusta, Puluboin ja Ponin kertojanäänillä. Puluboi on hervoton, Poni vakavampi. Nelivuotiaamme haluaa kuulla vain Puluboin osuudet, ja se sopii minulle. Ponin osuuksissa käsitellään muun muassa yksinäisyyttä ja äidin uupumusta, tärkeitä aiheita mutta vähän raskaita alle viisivuotiaalle.

Puluboi2

Pielu soikoon, että tämä on hyvä kilja! Se sisältää hulvatonta huumoria ja vessahuumoria. Puluboi on nelivuotiaan mielestä niin hauska hahmo, että jo sen kuvan näkeminen alkaa naurattaa ääneen.  Kirjan mahtava kielellinen tykitys tarjoaa iloa myös kirjaa lukevalle aikuiselle iloa – ja uusia ilmaisuja ihan omaankin käyttöön, voi pehvaleena sentään!

Kirja on myös hyvä testi tarkkakorvaisen pikkutytön vanhemmalle. Jos vähän väsynyt vanhempi erehtyy sanomaan kerrankin r-kirjaimen Puluboin osuudessa, lapsi huomaa sen heti. Sä sanoit sen luman kiljaimen! Anteeksi. Ylitän palantaa suolitustani.

Puluboi3

Uutta tässä painoksessa on mukana seuraavava cd:llinen lauluja, jotka ovat peräisin Kansallisteatterin kehutusta Puluboin ja Ponin teatteri -näytelmästä, joka meillä jäi valitettavasti näkemättä.

Minulla on ollut tämän postauksen tekeminen kesken tooodella kauan aikaa, sillä levy on villinnyt lapsemme kerta toisensa jälkeen. Maksa vasta mallaskuussa, esikoinen laulaa kerta toisensa jälkeen, ja kuopus yrittää seurata perässä. Melu on yltynyt niin kovaksi, että meillä aikuisilla on jäänyt itse musa kuulematta.

Laulutekstit ovat Jukka Rantasen käsialaa, sävellykset on tehnyt Maija Ruuskanen. Levyllä on yhteensä neljätoista biisiä, vauhdikkaampia ja hitaampia. Lastemme suursuosikki on avausbiisi Mukavaa tiistaita.

Levy tulee ilman omia kuoria, mutta kirjan loppuun on painettu kappalelista ja levyn krediitit. Biisilistassa on kätevästi esillä myös sivunumero, johon kukin laulu liittyy.

 

IMG_6414

Puluboin ja Ponin kirja, mukana laulu-cd
Teksti: Veera Salmi
Kuvitus: Emmi Jormalainen
Kustantaja: Otava, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Kana joka tahtoi lentää

IMG_6118

Sun-mi Hwangin Kana joka tahtoi lentää (Sitruuna, 2015) on miljoonia kappaleita myynyt jättihitti Etelä-Koreasta, joka on nyt käännetty myös suomeksi.

Kana joka tahtoi lentää kertoo Tähkä-nimisestä häkkikanasta. Se haaveilee vapaudesta ja omasta poikasesta, mutta sen munat viedään aina pois. Tähkä pelastautuu lähes varmalta kuolemalta ja löytää haudottavakseen munan. Se näyttää saaneen kaiken, mistä on haaveillut – vapauden ja poikasen – mutta vapaus onkin vaaroja täynnä ja munasta kuoriutuu kananpojan sijaan sorsa. Tähkä ja sen poikanen joutuvat etsimään paikkaansa syrjinnän ja kuolemanuhan keskellä. Lopulta Tähkä joutuu miettimään, miten paljon se on valmis uhraamaan poikasensa puolesta.

IMG_6119

Kana joka tahtoi lentää on pieni kirja täynnä suuria teemoja. Se kertoo äidin uhrautuvuudesta, erilaisuuden hyväksymisestä ja kuolemasta. Onnen tavoittelusta ja oikeudesta yksilöllisyyteen. Kaikki tämä on kätketty sinänsä yksinkertaiseen kertomukseen eläimistä.

IMG_6121

Kirja ei ehkä ole loputtoman omaperäinen eikä syvällinen, mutta se on helppolukuinen kirja, joka saa miettimään tarinan teemoja omassa elämässään. Luen kirjaa äitinä, tietenkin, ja mietin vanhemman tekemiä uhrauksia. Mihin asti itse kukin olisi valmis menemään lapsensa asti? Kuolemaan? Luultavasti, jos sellainen tilanne tulisi vastaan. Tämän hetken poliittisessa ilmastossa myös kirjan pohdinnat erilaisuuden hyväksynnästä ovat ajankohtaisia.

Kuoleman uhka todellakin roikkuu tarinan yllä jo alkusivuilla, ja muutenkin kirja on surullinen. Se ei sovellu mielestäni pienille lapsille, vaan ehkä vasta noin varhaisteineille ja sitä vanhemmille nuorille. Eniten tämä on kyllä aikuisten satu. Synkistä ja raskaista teemoista huolimatta kirjassa on toivoa ja positiivinen vire.

IMG_6120

Kirjassa on harvakseltaan piirroskuvia. Nomocon simppelit piirrokset ovat jotenkin hyvin aasialaiset kaikessa pelkistyneisyydessään. Sisäsivujen kuvat ovat lapsenomaisia, mutta kansi on kaunis ja herkkä.

Kirjaa on käsitelty mm. Lukuisa– ja Lukupino-blogeissa.

Kana joka tahtoi lentää
Teksti: Sun-mi Hwang (suom.Hilla Hautajoki)
Kuvitus: Nomoco
Kustantaja: Sitruuna Kustannus, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Lumiukko ja lumikoira

IMG_4351

Lumiukko-elokuva on jouluklassikko, jota Suomessakin seuraa joka jouluaattoaamu melkein puoli miljoonaa ihmistä. Muutama vuosi sitten leffa sai jatko-osan 30-vuotispäivänsä kunniaksi. Nyt Lumiukko ja lumikoira (Sitruuna Kustannus, 2015) on julkaistu myös kirjana suomeksi.

IMG_4353

Billy-pojan elämä on muutoksessa: hän muuttaa uuteen kotiin, ja vanha koirakin kuolee. Yksinäinen poika löytää piilosta lattialaudan alta kuvan, joka esittää jotain toista poikaa ja lumiukkoa – viittaus alkuperäiseen Joulupukki-tarinaan siis. Billykin innostuu rakentamaan lumiukon ja tekee sille vielä seuraksi lumikoiran, ja ne heräävät yöllä eloon. Billy pääsee lentomatkalle lumiukon kainalossa ja lentokoneella Pohjoisnavalle, jonne on kokoontunut iso joukko lumiukkoja. Aamun tullen on mentävä kotiin, ja uusien lumikaverien pitää jäädä ulos. Billyä harmittaa, kunnes hän muistaa saaneensa Pohjoisnavalla joulupukilta lahjan. Se on kaulapanta, joka muuttaa lumikoiran ihan oikeaksi koiraksi. Billyllä on nyt kaveri, vaikka aamuaurinko onkin sulattanut lumiukon.

 

IMG_4355

Kirja käsittelee yksinäisyyttä ja menetystä, ja mikäpä siihen parempi miljöö kuin joulu. Billy menettää sekä vanhan koiransa että kirjan lopuksi myös lumiukkoystävänsä, mutta onneksi hän saa uuden koiraystävän. Joulun kunniaksi tapahtuu ihmeitä! Empaattiselle nelivuotiaallemme nämä kaikki menetykset meinaavat olla liikaa, mutta muuten kirja vetoaa häneen kovasti. Hän olikin juuri sopivasti käynyt tällä viikolla katsomassa tarhan kanssa alkuperäisen Lumiukko-leffan kirjaston näytöksessä, joten tämä kirja on meille monella tavalla ajankohtainen. Se on herttainen pieni tarina, josta voi hyvin muodostua uusi jouluperinne.

IMG_4358

IMG_4359
Lumiukko ja lumikoira
Suomentaja: Maija Heikinheimo (muita tekijöitä ei ole ilmoitettu)
Kustantaja: Sitruuna Kustannus, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

 

Ronttu ja merimies

IMG_3651

Kävin vaihteeksi lähiseudun kirjastoista pienimmässä, oikein sellaisessa entisaikojen sivukirjastossa. Teinkin siellä yllätyksekseni mahtavia löytöjä. Lastenosasto oli pieni, mutta henkilökunta oli nostanut tyrkylle tosi monia hauskoja kirjoja. Nappasin mukaan muutamia hyviä löytöjä, joista ehdottomasti suurin suosikkimme on Will Buckinghamin ja Thomas Dochertyn Ronttu ja merimies (Mäkelä, 2012).

IMG_3653

Ronttu (alkujaan the Snorgh, hauska suomennos kääntäjä Terhi Leskiseltä) on itsekseen viihtyvä otus, joka asuu rumassa rantamökissään yksin ja kahlailee rannalla. Eräänä myrskyisenä iltana Rontun elämä muuttuu, kun sen ovelta kuuluu koputus. Ensimmäistä kertaa koskaan. Siellä on rähjäinen olento, joka kertoo olevansa merimies ja tahtovansa sisään. Ronttu vastustelee, mutta merimies pyyhältää sisään, tarjoilee itselleen keittoa ja alkaa kertoa seikkailuistaan, vaikka Ronttu teeskentelee, ettei kuuntele. Kesken merimiehen tarinoinnin Ronttu kuitenkin huomaa, että kello on kahdeksan ja on nukkumaanmenoaika.

“-Nukkumaan? merimies ihmetteli. -Mutta entä tarina?

-Jos sinun on ihan pakko, voit kertoa minulle loput aamulla, Ronttu sanoi. -Rontut käyvät aina nukkumaan kahdeksalta.”

Ronttu näkee hienompia unia kuin koskaan ennen ja herää onnellisena, mutta merimies on poissa. Taivaanrannassa näkyy pieni purje. Ronttu haluaa kiihkeästi kuulla, miten tarina päättyi, joten ei auta muu kuin lähteä melomaan perään. Matkalla Ronttu kohtaa seikkailuja – samoja joista merimies oli kertonut – mutta Ronttu tahtoo ainoastaan löytää merimiehen ja kuulla tarinan loppuun. Lopulta merihirviön (jota Ronttu ei edes huomaa) synnyttämä aalto viskaa olennon rannalle, jossa merimies istuukin nuotiolla. Lähditkö seikkailemaan, merimies kysyy. En missään nimessä, rontut eivät pidä seikkailuista, tarinan perässä tässä vain ollaan, Ronttu vastaa. Merimies kertoo, että tarina ei ole vielä päättynyt, ja jos Ronttu tahtoo tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, sen on lähdettävä mukaan. “Ja miten ihmeellisiä seikkailuja ystävykset sitten kokivatkaan!”

Ronttu näkee merimiehen häippäisseen...

Ronttu näkee merimiehen häippäisseen…

...ei auta muu kuin lähteä perään.

…ei auta muu kuin lähteä perään.

Ronttu ja merimies on kertomus tarinan voimasta. Hyvin kerrotut tarinat muuttavat yksinäisen jurrikan elämän niin, että tämän täytyy irrottautua tutuista rutiineistaan ja antautua seikkailulle ja muutokselle. Kirja saa miettimään omiakin rutiineja, sitä miten paljon tulee pysyttäydyttyä mukavuusalueella.

IMG_3657

Minun mieltäni lämmittävät aina nämä tällaiset kirjat, jotka ylistävät tarinoiden merkitystä. Vaikkei aihetta  nyt erikseen täydykään takoa päähän kirjoja rakastaville lapsillemme, ehkä tällaiset kirjat antavat ainakin tilaisuuden samastua. On myös kiva lukea välillä seikkailutarinaa, varsinkin sellaista joka on riittävän kesy myös kaksivuotiaalle.

Tämä on tällä hetkellä se kirja, jonka esikoinen haluaa iltasaduksi joka ilta. Tai vielä enemmän hän haluaisi, että lukisimme Puluboita, mutta se on aivan liian kiihdyttävä iltalukemiseksi. Eilisiltana, Puluboin jälkimainingeissa, sängystä kuului kauheaa kiherrystä ja “Töttölöö! Mä nauloin niin paljon että multa saattaa päästä pielu!”

IMG_3661

Kuvittaja Thomas Docherty oli meille entuudestaan tuttu Pikkuinen kirjavoro- ja Abrakaseepra-kirjoista. Kuvittajan tyyli on helposti tunnistettava, ja hänellä on kyky tehdä omansanäköisiä hahmoja. Tämä kirja on ehkä hiukkasen turhan sininen ja oranssi minun makuuni, mutta Dochertyn kuvat tukevat tarinaa hyvin.

IMG_3662

Ronttu ja merimies (alk. The Snorgh and the Sailor)
Teksti: Will Buckingham (suom. Terhi Leskinen)
Kuvitus: Thomas Docherty
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä, 2012
Mistä: kirjastosta

Toivo ja valas

IMG_2612

Meillä intoillaan nyt yhdestä ihanimmista uusista kirjoista pitkään aikaan. Benji Daviesin loistava Toivo ja Valas (Karisto, 2015) on yhtä paljon lasten kuin äidinkin makuun.

Toivo, isä ja kuusi kissaa asuvat meren rannalla. Isä käy kalastamassa aamuvarhaisesta iltamyöhään. Yhtenä aamuna myrskyn jälkeen Toivo löytää rannalta pikkuisen valaan, joka pitää saada nopeasti veteen. Poika auttaa pikkuvalasta, mutta ei suinkaan viemällä sitä mereen, vaan omaan kotiinsa kylpyammeeseen.

Kun isä tulee illalla kotiin, Toivo yrittää piilotella salaisuuttaan. Lopulta se luonnollisesti paljastuu, mutta isä ei suutu, vaan tuntee myötätuntoa tajutessaan, miten yksinäinen Toivo onkaan. Valas täytyy tietenkin viedä takaisin mereen, vaikka se onkin vaikeaa. Onneksi isä on mukana ja onneksi elää toivo, että valaan voisi vielä nähdä uudestaan.

IMG_2619

Arvostan kirjaa ennen kaikkea siksi, että se onnistuu kertomaan suuren tarinan pienin keinoin. Tekstiä on vähän, varmaan yhteensä liuskallisen verran, ja silti se onnistuu kertomaan suuren, täyteläisen tarinan. Tämä on myös niitä harvinaisia kirjoja, jossa hieno tarina yhdistyy yhtä hyvään kuvitukseen, ja kuvat ja teksti tukevat hyvin toisiaan.

Toivo ja valas pohtii suuria kysymyksiä. Olla yksin vai olla yksinäinen? Toivon isä on kaikki päivät poissa, eikä äitiä ole ollenkaan. Missä äiti on? Sitä ei kerrota, eikä äidistä näy merkkiäkään kodissakaan. Äidin poissaolon tuntee hiljaisena haikeutena. Sympaattinen isä kantaa yksinhuoltajuuden taakkaa, tekee pitkää työpäivää ja yrittää ehtiä hyväksi vanhemmaksi siinä sivussa.

IMG_2623

Vaikka Toivo joutuu luopumaan ystävästään, on valas toiminut moottorina muutokselle, havahduttanut isän tajuamaan lapsen yksinäisyyden. Tähän käännekohtaan saakka Toivo on kuvissa pääasiassa yksin tai katselee isää kaukaa, mutta sen jälkeen isä on kuvissa aina mukana, usein halaamassa tai pitämässä kädestä kiinni. Ystävän menetys ei siis ollut vain pahasta, vaan Toivo sai samalla jotain lisää elämäänsä.

IMG_2622

Isi ja Toivo puuhaavat yhdessä

Kuvat ovat hienoja, täysin omansa näköisiä, mutta tuntuvat kuitenkin etäisen tutuilta. Isä näyttää ehkä hiukan menneiden vuosien itäblokkianimaatioiden hahmolta. Kuvat ovat helposti lähestyttäviä ja kauniita, ja värimaailma on harmoninen. Luonnonläheisten värien vastapainona nähdään kalastajankeltaista ja merellisen punavalkoista. Kuvakerronta on elokuvallista: on laajakuvaa koko rannan laajuudelta, ja sitten tiiviimpiä kuvia päähenkilöistä.

IMG_2624

Toivolla on pallonmuotoinen pää, kaksi pistettä silminä ja kiekura nenänä. Tukka ja korvatkin ovat koko ajan pipon peitossa, suuta ei useimmiten näy. Hän on silti ilmeikäs samalla tavalla kuin Oliver Jeffersin hahmot ovat.

Kirjasta ovat juuri kirjoittaneet myös Kia Luetaanko tämä -blogissa ja Bleue Sininen keskitie -blogissa. Kirja sai myös heiltä loistavat arviot. Tietenkin.

Toivo ja valas (alk. The Storm Whale)
Teksti ja kuvitus: Benji Davies (suom. Sanna Vartiainen)
Kustantaja: Karisto, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta