Karhu ja kaniini. Kaverin kamalat tavat


img_1840

Tiedättekö, kun joskus jonkun kirjan kansi jo vetää puoleensa niin paljon, että kirjaan on ihan pakko päästä käsiksi? Minulle niin kävi nyt Julian Goughin ja Jim Fieldin Karhu ja kaniini. Kaverin kamalat tavat -kirjan (Otava, 2017) kanssa. Avasin kirjan ja olin oikeastaan myyty jo ennen kuin olin lukenut riviäkään varsinaista tarinaa, sillä kirjoittaja on laatinut aivan ihastuttavan omistuskirjoituksen tyttärelleen kirjan alkuun!

img_1842

Karhu ja kaniini on tarina kahden eriluonteisen ystävyksen ystävyydestä, optimismista ja anteeksiannosta. Karhu herää kesken talviuniensa siihen, että joku rosvoaa sen ruoat. Karhu kääntää vahingon voitoksi ja päättää tehdä kerrankin lumiukon. Kesken puuhan jostain kuuluu kärttyinen ääni, joka povaa maailmanloppua. Ääni kuuluu kanille, jonka kolon karhu on tukkinut ja joka nyt mulkoilee karhua ja lumipalloa. Kanin mielestä karhu tekee kaiken väärin: vierittää lumipalloa väärään suuntaan ja aiheuttaa pian lumivyörynkin. Kaniini tuhoaa karhun puuhat, ja tarinan mittaan paljastuu, että se on myös varastanut karhun ruoat ja herkuttelee niillä. Kaikki, mitä se tarjoaa talviunilta heränneelle nälkäiselle karhulle on mustunut porkkana.

img_1844

Paikalle saapuu susi, joka uhkaa syödä kaniinin suihinsa. Karhu pelastaa kaniinin – lumipalloilla ja lumivyöryllä tietenkin. Miksi pelastit minut, kani miettii. Koska tarjosit minulle porkkanan, karhu kertoo. Mutta sehän oli vanha ja musta, kaniini vastaa. Ajatus ratkaisee, karhu selittää. Kaniini häpeää ja auttaa karhua rakentamaan lumiukon sekä palauttaa karhulta varastamansa karhun herkut. Karhu huomaa, että kanihan ei oikeastaan halua olla kaniini, vaan karhu, ja kutsuu tämän luolaansa viettämään karhun elämää.

img_1846

Tämä talvisista puuhista kertova kirja on erinomaista luettavaa kaikille hiihtolomalaisille juuri nyt, ja kaikille muillekin koska tahansa. Karhu ja kaniini tekee minut monella lailla hyvälle tuulelle. Ensinnäkin minusta on aina mahtavaa, kun hyvät tarinankertojat onnistuvat luomaan uusia nykyajan eläinsatuja. Toiseksi kirjassa on sivukaupalla kakka-asiaa, joka on takuuvarma hitti pienokaisille, sillä mikäänhän ei naurata niin kuin kakka (paitsi ehkä pieru). Meidän lapsemme jaksoivat puida kaniinin papanoita koko illan sen jälkeen, kun olimme lukeneet kirjan ensimmäistä kertaa.

Ja kolmanneksi, kaiken naurun ja juonittelujen keskellä kulkee herkkä tarina ystävyydestä, välittämisestä ja anteeksiannosta. Hyvää luettavaa sosiaalisia taitoja ja oikean ja väärän eroa kovasti harjoittelevalle viisivuotiaallemme!

“Painovoima”, kaniini totesi tärkeänä, “on kummallinen voima, joka vetää kaiken kaiken muun puoleen.” “Jaa!” karhu nyökkäili. “Ai niin kuin ystävyys?” “”Ei!” kaniini vastasi. “Tai rakkaus?” karhu ehdotti. “Ei!!” kaniini kivahti.

img_1841

Minä siis tosiaan ihastuin tähän kirjaan kannen kuvituksen perusteella. Ihana kuvitusjälki jatkuu sisäsivuilla. Tykkään niin niin niin paljon näistä hauskannäköisistä ystävyksistä ja hienosta kuvitustyylistä kaikkineen. Myös sivujen layout on kiva, ja teksti on ladottu kuvien keskelle hienosti.

Mietin kirjaa selaillessani, että miksi varsinkin pupu näyttää tutulta. Tunnenko minä tämän kuvittajan? Sitten keksin, että meillä on ollut lainassa Jim Fieldin kuvittamat kirjat Oi Frog! ja The Lion inside. Suositus niille, ja toive, että tulevat joskus suomeksikin! Mäkelältä on muuten juuri ilmestynyt Fieldin kuvittama Kyllä, sanoi Koala, josta kirjoitan täällä myöhemmin. Ihan mahtavaa!

img_1845

Kirjan kustantaja Otava oli nostanut tämän kirjan hiihtoloman lukusuosituslistalleen ikäsuosituksella 6+, ja kannessakin on näemmä sama suositus. Sisältönsä puolesta kirja putoaa kyllä hyvin 3- ja 5-vuotiaisiimme. Lukemaan opettelevalle tai siis tuoretta lukutaitoaan harjoittavalle tämä on kyllä varmaan hyvä kirja, sillä tekstiä on sivuilla vähän ja kuvia on paljon. Myös kirjan pieni koko (sellainen noin A5) viittaa vähän kuvakirjaikäistä vanhempaan kohdeyleisöön; tämä on saman kokoinen kuin lasten romaanit yleensä, vaikka onkin tällainen kuvakirja.

Meidän perheessä tämä mahtava kirja upposi kaikkiin neljään perheenjäseneen, ja luulen, että meillä luetaan Karhua ja kaniinia vielä monet, monet kerrat.

Karhu ja kaniini. Kaverin kamalat tavat.
Teksti: Julian Gough (suom. Peikko Pitkänen)
Kuvitus: Jim Field
Kustantaja: Otava, 2017
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Kuka pelkää naamarikoiraa: kirja lapsen koirapelosta

IMG_6393

Ville Hytösen ja Mira Malliuksen uusi Kuka pelkää naamarikoiraa (Savukeidas, 2016) on tarina lapsen koirapelosta.

Maissi pelkää koiria, kaikenlaisia ja kaikenkokoisia. Ei tarvitse pelätä, aikuiset sanovat, mutta lapsen pelkohan ei käskemällä kaikkoa. Viimein äiti keksii pukea pelottavalle Bosse-koiralle pellenaamarin. Maissi intoutuu leikkimään “Pellenaamarin” kanssa. Leikin tiimellyksessä naamari putoaa, ja kas, sehän on Bosse! Maissi tajuaa, ettei sitä kannata pelätä, ja koirasta ja lapsesta tulee kaverit.

IMG_6394

Kirjan on hauskalla tyylillään kuvittanut Mira Mallius. Ihastuin Malliuksen kuvitustyyliin ensimmäistä kertaa viime joulun alla, kun ostin hänen tekemiään joulukortteja. Mallius on kuvittanut myös mm. hienon kalenterin, jota ihastelin joulun aikoihin. Hänen kuvitusoriginaalejaan myydään esimerkiksi Helsingin Käpylässä sijaitsevassa Sisupuodissa. Hän on myös luonut aivan ihanan näköisiä pehmoeläimiä.

Urbaaniudessaan ja ehkä värien käytössään Malliuksen kuvitukset tuovat mieleen Annastiina Syväjärven kuvat Kissanpissa-kirjassa, vaikka kuvittajien tyylit muuten poikkeavatkin toisistaan. Tässä kirjassa parasta ovat persoonalliset, keskenään erilaiset koirahahmot ja hauskat linnut. Tykkään myös hienoista mustista puhekuplista.

IMG_6396

Kirjoittaja Ville Hytönen kärsii itsekin koirapelosta, joten kyse on henkilökohtaisesta tekstistä. Parhaiten minuun uppoaa tässä kirjassa aikuisten tyhmä vakuuttelu: “Ei tarvitse pelätä”. Miksi kukaan sanoo sellaista, tai miksi niin moni sanoo sellaista? Sehän ei todellakaan poista pelkoa, mutta onnistuu sen sijaan vähättelemään toisen tunteita.

Muutoinkin tämä on opettava kirja – etenkin aikuisille. Se näyttää, miten tyhmästi me aikuiset usein lohdutamme lasta, ilman että pysähtyisimme kuuntelemaan mikä lapsella oikeasti on hätänä ja miten häntä voisi oikeasti auttaa.

IMG_6398

Ville Hytönen tunnetaan ennen kaikkea runoilijana ja Savukeidas-kustantamon vetäjänä. Kuka pelkää naamarikoiraa? on häneltä jo viides lastenkirja. Olemme aiemmin lukeneet häneltä Hipinäaasi apinahiisi -lastenkirjan, jonka on kuvittanut aina ihana Matti Pikkujämsä. Kesällä Hytönen-Pikkujämsä -kaksikolta on tulossa Vauvaperhe matkustaa -kirja, joka varmasti luetaan meilläkin.

IMG_6400

Kuka pelkää naamarikoiraa?
Teksti: Ville Hytönen
Kuvitus: Mira Mallius
Kustantaja: Savukeidas, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Mimmit: Pakkasherra ja Kylmänhuokuja

IMG_4294

Missä talvi viipyy? Tuleeko valkea joulu?

Facebook-uutisvirtani on nyt ollut täynnä lumisia valokuvamuisteloita muutaman vuoden takaa. Kaikki muistuttavat, miten kolme vuotta sitten koko Etelä-Suomi peittyi valtavaan lumikinokseen, mutta tänä vuonna on vain vetistä mustuutta.

Tässä säässä Pauliina Lerchen kirjoittama ja Meri Mortin kuvittama Pakkasherra ja Kylmänhuokuja (Lasten Keskus, 2012) on ajankohtaisempi kuin koskaan.

IMG_4297

Lunta ei näy, Mimmit murehtivat.

Kirjassa joulu on tulossa, mutta maa on musta. Missä on Pakkasherra? Mimmit lähtevät suuren Vaakalinnun selässä etsimään tätä. Matkalla yhä pohjoisempaan Mimmit tapaavat perinteestä tuttuja hahmoja, kuten hiisiä, Louhen ja Pohjan akan.

IMG_4302

Pakkasherran maassa jäämöhkäleet ja jääpuikot lentelevät ilmassa. Mitä mitä? Kaksi valtavaa olentoa taistelee heittäen lunta ja jäätä. Pakkasherra ja Kylmänhuokuja ovat unohtuneet tappelemaan sen sijaan, että olisivat lähteneet hommiin tekemään talvea. Mimmit saavat olennot sopimaan ja lähtemään matkaan. Ensilumi sataa vihdoin myös Mimmien kotiin Vaskimetsään.

IMG_4301

Kirja tarjoaa hyvän selityksen sille, miksei talvi jo tule. Meillä esikoinen on jo kauan odottanut lunta ja talventuloa, joten tämän kirjan kanssa on hyvä lohduttautua.

IMG_4299

Pakkasherra ja Kylmänhuokuja käyttää suomalaisen kansanperinteen aineksia uusissa tarinoissa, modernilla otteella. Olen itse taustaltani perinteentutkija ja arvostan Mimmien intoa tuoda vanhaa perinnettä nykyaikaan.

Tv.stä tutut Mimmit ovat mielestäni parhaimmillaan Mimmien muskarissa, jota lapsemme seuraavat innoissaan ja jonka lauluista tykkään itsekin. Lapsista on mukava seurata tuttujen hahmojen seikkailuja myös kirjoissa. Omaan makuuni tämä kirja kaipaisi jonkun pienen lisätwistin, sillä se jää itselleni vähän ulkokohtaiseksi, enkä oikein samastu hahmoihin.

IMG_4296

Meri Mortin vanhaa ja uutta sekoittava kuvitustyyli sopii Mimmeihin hyvin. Tykkään eniten hänen kettu- ja harakkahahmoistaan ja raikkaista väreistään.

Vihdoin lunta!

Vihdoin lunta!

Pakkasherra ja Kylmänhuokuja
Teksti: Pauliina Lerche
Kuvitus: Meri Mort
Kustantaja: Lasten Keskus, 2012
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Pulmu keinuu

IMG_3822

Pulmu keinuu (Schildts & Söderströms, 2015) on juuri ilmestynyt värikäs ja raikas katselukirja pienille lukijoille. Kirja kertoo talvisen pienen tarinan Pulmusta, joka lähtee ulkoilemaan.

Pulmu on jo NIIN ISO, että voi keinua vauvakeinun sijaan rengaskeinussa. Harjataan lumet pois ja isi antaa vauhtia. Tipahtaminenkaan ei haittaa, sillä lumi on pehmeänä vastassa. Lopulta pääsee isin sylissä kotiin. Pimeäkin on tullut.

IMG_3825

Pulmu keinuu on kirja rakkaudesta keinumiseen ja talveen. Miltä tuntuvat lumihiutaleet suussa? Entä millaista on kieriä lumessa? Kirja tarjoaa hyviä puheenaiheita palleron kanssa näin talvea odotellessa.
IMG_3826

Tekstiä on vähän, mutta kirjassa on täyteläinen tarina, jota Salla Savolaisen ilmeikkäät kuvat täydentävät. Hyviä ensikirjoja ei ole koskaan liikaa! Meillä ainakin esikoinen oli niin kova lukuintoilija, että sai väsytettyä äidin kerta toisensa jälkeen pyytämällä samoja kirjoja uudestaan ja uudestaan. Ja kun äiti väsyi lukemaan, lapsi paukutti äitiä kirjalla ja parkui. Tai yritti nauttia kirjallisuutta suun kautta ja jätti kaikkiin katselukirjoihimme nelihampaisen tatuoinnin.

IMG_3828

Vähän isommille hyvää talviluettavaa ovat esimerkiksi Lunta sataa, Lupo (jota suosittelen aina joka käänteessä) tai Johanna Venhon ja Annastiina Syväjärven Yllin kyllin -kirja, joka pääteemanaan käsittelee tavaraa ja kuluttamista.

 

IMG_3824
Pulmu keinuu
Teksti: Riina Katajavuori
Kuvitus: Salla Savolainen
Kustantaja: Schildts & Söderströms, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta