Ritari joka ei halunnut taistella

Processed with Snapseed.

Nyt olemme lukeneet lasten kanssa kuvakirjaa, joka todella tekee minut iloiseksi! Helen ja Thomas Dochertyn uusi Ritari joka ei halunnut taistella (Mäkelä, 2016) on hauska ylistys kirjoille, lukemiselle ja rauhantahdolle.

Processed with Snapseed.

Riku on pieni ritari, joka ei haluaisi taistella, vaan mieluiten vain lukisi kirjoja. Vanhemmat kuitenkin painostavat lastaan: Ritarit eivät saa olla lempeitä! Tässä on aseet, lähde kesyttämään lohikäärmettä!

Riku lähtee, mutta mukanaan myös omat aseensa – kirjat ja eväät. Matkalla vastaan tulee jos jonkilaista kauhistusta. Aarnikotkan uhon Riku taltuttaa lukemalla otukselle ääneen, ja nälkäiselle peikolle hän tarjoaa voileivän ja hyvän kirjan.

Entäs se lohikäärme? Se on tuhonnut kokonaisen kaupungin ja kakkinut kadut täyteen. Rikun ratkaisu lohikäärmeen taltuttamiseen on tietysti tarjota luettavaa, mutta lukuhommiin pääsee vasta sitten, kun lohikäärme on siivonnut tekemänsä tuhot. Peto tottelee nöyrästi. Uroteon jälkeen Riku palaa sankarina kotiin. Mikä parasta, hänelle on luvassa elämä, jossa ei tarvitse taistella, vaan saa lukea kaiket päivät.

Rakastan tässä kirjassa varsinkin kahta asiaa: sitä, että nokkeluus ja rauhanomaisuus vie voiton väkivallasta ja sitä, että kirjat ovat ratkaisu kaikkeen. (Niinhän ne ovatkin!) Myös minä tahdon tulevaisuuden, jossa ei tarvitse muuta kuin lukea päivät pitkät.

Processed with Snapseed.

Lapset hirnuvat naurusta, kun kirjassa puhutaan kakasta. Varma veto kirjailijalta, muutens. Mikä parasta, kakka on jopa lorun rimmaavana sanana. Tuplateho! Kolmivuotiaan kanssa kakka-aukeaman läpi lukeminen on mahdotonta, kun lapsi vain laskee kaikkia kakkoja ja nauraa.

Processed with Snapseed.

En kyllä keksi mitään moitittavaa tästä kirjasta. Kuvitus on hauska, mukana on hevonen (aina tarpeen kaikkialla, minusta) ja kirjoja. Sanoma on hyväntahtoinen ja rauhaa rakastava, ja lasta opetetaan lempeästi sovittelemaan ristiriitoja sovinnolla, ei aggressiivisesti.  Siltikään sanoma ei tule päälleliimatusti, vaan kirjaa lukiessaan tuntee ennen kaikkea tulevansa viihdytetyksi. Suosittelen tätä kirjaa kaikille!

Processed with Snapseed.

Olemme aiemmin lukeneet samoilta tekijöiltä Abrakaseepra-kirjan,  josta pidimme kovasti ja joka varmasti tulee meille taas pian lainaan uudestaan (ja uudestaan). Rakkautta kirjoihin julistaa myös Dochertyjen suloinen kirja Pikkuinen Kirjavoro, josta myös kirjoitin aiemmin, lue postaukseni täältä.

Ritari joka ei halunnut taistella (alk. The Knight who wouldn’t Fight)
Teksti: Helen Docherty (suom. Terhi Leskinen)
Kuvitus: Thomas Docherty
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Lukuhaaste

Ovatko kaikki ottaneet jo osaa marraskuun Lukuhaasteeseen Facebookissa? Sen tehtävänä on haastaa osallistujat lukemaan vähintään 30 sivua joka päivä marraskuun ajan.

Otin tapahtumaan osaa ajatellen, että se on minun osaltani vähän huijausta – koska luen missä tahansa kuussa joka päivä vähintään sen 30 sivua, ei ole mitään haastetta sanoa lukevansa se. Nyt löysin kuitenkin tapahtuman sivulta lisähaasteen:

“Enemmän saa lukea ja muutakin saa lukea, kunhan kolmekymmentä sivua kirjallisuutta päivässä tulee täyteen. Himolukijat voivat tehdä haasteesta progressiivisen: sivujen määrää lisätään kymmenellä päivittäin, jolloin marraskuun viimeisenä päivänä päiväannos on reilut kolmesataa sivua.”

Hehee.

Siinäpä sitä haastetta. Luen tällä hetkellä 50-60 sivua päivässä. Tosi tosi hyvänä päivänä ehdin nykyisin lukea noin sata sivua päivässä, mutta niitä päiviä ei ole paljon. Melkein täytyy laittaa lapset Puuha-Peten tai Pingun luo hoitoon, jotta itselle jää enemmän aikaa lukea. Lupaan pyhästi yrittää sisällyttää joka päivään edes viisi sivua lisää, vaikka tiukkaa se tekee. Tällä hetkellä luen tietysti junassa ja nukkumaanmennessäni, mutta myös bussipysäkillä, ruokaa laittaessani (jos en ole yksin lasten kanssa), niinä harvinaisina hetkinä kun lapset askartelevat rauhassa, hampaita pestessä ja *tunnustaa hyvin pienellä äänellä* vessassa. Eli oikeastaan jokaisena mahdollisena hetkenä.

Screen Shot 2015-11-05 at 10.17.30

Kävin kurkkaamassa myös, mitä kuuluu Goodreads-lukuhaasteelleni. Siinähän piti vuoden alussa – tai osallistua voi tietty missä kohtaa vuotta vaan – määritellä, montako kirjaa aikoo lukea vuoden aikana. Itse päätin laittaa oman rimani korkealle ja tähtäsin kymmeneen kirjaan kuukaudessa eli 120 kirjaan vuodessa. Sehän ei nyt ole toteutunut. Tällä hetkellä minulla on menossa tämän vuoden 93. kirja, eli lopullinen tämän vuoden määrä jäänee johonkin 100 ja 110 kirjan väliin. Väsymys, ajanpuute, lapset…

Omasta kirjalistauksesta, oikeastaan lukupäiväkirjasta, on myös kiinnostavaa katsella, että  mitäs sitä oikein on tullut luettua. Hyvin kevyttä minulla näemmä juuri nyt. Olen lasten synnyttyä vaihtanut koko ajan kevyempään kirjallisuuteen ja välillä tuntuu, että luen lähes pelkästään dekkareita ja YA:ta. Ehkä vielä koittaa joskus se hetki, että silmät eivät roiku ihan koko ajan poskella ja korvissa ei kohise unenpuutteen vuoksi, ja lukeminenkin voi olla vähän kunnianhimoisempaa. Sitä odotellessa arvon Orange is the New Black -kirjan ja parin chick litin välillä.

Sain tunnustuksen

Screen Shot 2015-10-29 at 09.44.25

Kia Luetaanko tämä -blogista antoi minulle Liebster award -tunnustuksen. Kiitos Kialle! Tämä oli tosi kiva tunnustus, sillä sen kanssa pääsi puhumaan lukemisesta ja kirjoista. Lempipuuhaani.

En saa tässä heti tunnustusta lähtemään kovin laajalti liikkeelle, sillä häpeäkseni joudun kertomaan, etten kauheasti lue blogeja. Seuraan muutamaa isoa muoti- ja äitiblogia ja sen lisäksi Kian ja Bleuen lastenkirjablogeja. Tunnustus lähtee siis Bleuelle, jonka mahtavaa Sininen keskitie -blogia suosittelen kaikille lämpimästi. Jos tunnustuksen voi laittaa takaisin sen antajalle (voiko?), niin Kia on kyllä sen ansainnut hienolla blogillaan ja kivoilla kommenteillaan. Laatimani kysymykset ovat postauksen lopussa.

Tässäpä tunnustuksen säännöt.

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Tässä omia vastauksiani Kian kysymyksiin.

1. Nimeä kirja, joka sinun on jo pitkään pitänyt lukea, mutta joka on syystä tai toisesta vielä aloittamatta.
Olen Too many books, too little time -ihminen. Yöpöydälläni on kymmeniä kirjoja ja sen vieressä pari pinoa lisää. Osan näistä olen jo aloittanutkin, mutta jättänyt lepäämään, kun eivät ole vetäneet riittävän hyvin tai sopineet tunnetilaan. Niissä pinoissa on jo pitkään lepäillyt mm. Ehkä rakkaus oli totta ja He eivät tiedä mitä tekevät.

2. Onko sinulla kirjaa, jonka luet yhä uudestaan ja uudestaan. Jos on, mikä se on?
Minulla on lukuisia sellaisia kirjoja. Olen mm. lukenut koko Dick Francisin tuotannon (yli 30 hevosaiheista dekkaria) lukuisia kertoja, jokaisen kirjan vähintään kolme kertaa. Jäin niihin koukkuun kuusitoistavuotiaana, joten ne ovat kulkeneet mukanani koko aikuisikäni.

Salainen paheeni on Jilly Cooperin Riders, joka on parhaiten kirjoitettua kevyttä kirjallisuutta koskaan. Ja sisältää paljon esteratsastusta. Sen olen lukenut elämäni aikana ainakin neljä kertaa. Tällä hetkellä luen Caitlin Moranin Naisena olemisen taitoa, jossa Moran sanoo lukeneensa Ridersia kiihkeästi teini-ikäisenä. En ihmettele, se on kuumaa kamaa.

Monet suosikkini olen lukenut toiseen kertaan heti, kunhan on kulunut riittävästi aikaa edellisestä lukukerrasta. Tällä hetkellä odottelen esimerkiksi, että vierähtäisi tarpeeksi aikaa siitä, kun olen lukenut kaikki Sarah Watersit viimeksi, jotta voisin lukea ne uudestaan.

Screen Shot 2015-10-29 at 09.52.06

3. Mikä kirja on jäänyt sinulta viimeksi kesken?
Jätän nykyisin kirjat aika herkästi kesken, jos ne eivät vedä riittävän hyvin – varsinkin jos ne ovat peräisin kirjastosta. Omat kirjat tulee ehkä vähän paremmin tahkottua loppuun, vaikka eivät niin miellyttäisikään. Viimeksi olen luovuttanut Kaikki se valo jota emme näe -kirjan kanssa. Se ei todellakaan koukuttanut minua, vaikka kaikki olivat kehuneet kirjan sujuvuutta, vaan kirja tuntui minusta yhä samantekevältä sivun 100 kohdalla. Yöpöytäni pinoissa minulla on omista kirjoista kesken mm. uusin Flavia de Luce -dekkari, Speaking from Among the Bones, joka vaan jotenkin ei lähde liikkeelle, ja ihanan Stephen Fryn elämäkerran tuorein osa, More Fool Me, joka on periaatteessa kiinnostava, mutta niin kaamean jaaritteleva, että saan luettua sitä ehkä viisi sivua vain kerrallaan. Ovatkohan nämä  jääneet kesken, kun aion niihin jossain vaiheessa palata? Ehkä ne ovat tauolla.

4. Oletko koskaan ihastunut tai peräti rakastunut kirjan henkilöön?
En suorastaan, mutta kyllähän sitä parhaiten kirjoitetuissa romansseissa sydän aina vähän sykkii sankarille. Mieleen tulee ensimmäisenä  Aikamatkustajan vaimo, joka ei nyt ehkä saanut ihastumaan, mutta sydän kyllä särkyi.

5. Mikä on suosikkilastenkirjasi?
Kääk, niitä on paljon! En millään pysty nimeämään vain yhtä. Kirjassa saisi olla hieno kuvitus (josta ensimmäisenä mieleen tulee esim. Marika Maijalan työt, esim. Lunta sataa, Lupo) ja hyvä tarina. Toivo ja valas on yksi tämän vuoden ihanimpia kirjoja: kaunis, vähäeleinen ja haikea. Isä vaihtaa vapaalle toimii lukukerta toisensa jälkeen ja näyttää hienolta. Chris Haughtonin kirjat ovat kauniita, paras niistä on varmaankin Ihan hukassa.
Omista lapsuudensuosikeistani tahtoisin listata Onnelin ja Annelin, Pannukakkupäivän ja Piilomaan pikku aasin.

Tiedän unohtavani jonkun tärkeän kirjan tässä kohtaa. Palaan varmaan tähän vielä myöhemmin.

6. Katsotko mielelläsi kirjoista tehtyjä elokuvia? Jos katsot, mikä on suosikkielokuvasi, joka on tehty kirjan pohjalta?
En ole oikein millään lämmennyt millekään kirjasta tehdylle leffalle. Minulla on usein mielessäni vahva kuva siitä, miltä henkilöt näyttävät – tai miltä he eivät ainakaan näytä.  Leffa voi olla pettymys siis jo siksi, että henkilöt ovat ihan vääränlaisia. Juonen kanssa taas on aina jouduttu tekemään myönnytyksiä, mikä sekin aina harmittaa. Silti jotkut leffat voivat olla hyviä ihan sinällään. Mieleen tulee esimerkiksi Onneli ja Anneli -leffat, jotka ovat jotain aivan muuta kuin kiihkeästi rakastamani kirjat, mutta ihan hyviä lastenelokuvia silti.

Screen Shot 2015-10-21 at 09.37.48Lähde: Buzzfeed

7. Mikä lukemistasi kirjoista sopisi parhaiten luettavaksi kuumana kesäpäivänä? Entä synkkänä syksyisenä iltana?

Viime aikoina lukemistani kirjoista kuumaan kesäpäivään sopisi Wolfgang Herrndorfin hyvin kulkeva Ladaromaani, matkaromaani teinipoikien kesälomaseikkailusta. Synkkään syksyiseen iltaan taas suosittelen ehdottomasti Antti Holman Kauheimpia runoja, jotka antavat mahdollisuuden katarttiseen hihitykseen synkkyyden keskellä.

8. Voisitko kuvitella itse kirjoittavasi kirjan?
Voisin. Ja aion.

9. Mitä kirjaa suosittelisit ihmiselle, joka ei juuri pidä lukemisesta, mutta pitää huumorista ja jännityksestä?
Varsinkin jos kuvitellaan, että tämä henkilö on mies (minusta tuntuu, että ne ovat aina miehiä, jotka eivät välitä lukemisesta, mutta voin olla väärässäkin), suosittelisin varmasti Chuck Palahniukin kirjoja. Makaaberia tunnelmaa ja tiukkoja käänteitä.

10. Miksi ryhdyit pitämään blogia?
Ennen kaikkea rakkaudesta kirjoihin.
Huomasin yhä enenevissä määrin postailevani Facebookissa lastenkirjoista. Ajattelin, että saman tien voisin kirjoittaa blogiakin. Meillä luetaan todella paljon, ja lapset ovat yhtä innoissaan kirjoista kuin minäkin. Tuntui siis, että sanottavaa oli, ja hyllyt (lue: lattiat) täynnä hyviä kirjoja. Samaan aikaan olin kuullut äitikaverien sanovan, että kirjastosta on vaikea löytää hyviä lastenkirjoja. Minä siis vähän ajauduin pitämään blogia.

11. Mitä kirjaa suosittelet minulle?
Oletko jo lukenut Olimme ihan suunniltamme? Luin sen viime vuonna englanniksi ja tykkäsin kovasti. Nyt aion jaella suomennosta joululahjaksi. Tänä vuonna suomeksi ilmestyneistä toinen suosikkini on Britt-Marie kävi täällä.  Jos kirjaan pitäisi sinun makuusi saada historia-aspektia mukaan, oletko lukenut Jessica Brockmolen Kirjeitä saarelta? Oma suosikkini historiallisista romaaneista on Taivaan pilarit, mutta niin vanhaa kirjaa en tohdi suositella sinulle, kun sinäkin olet sen varmasti lukenut jo tuhat vuotta sitten.

Omat kysymykseni ovat tässä.

1. Mitä et lue? Luetko genrekirjallisuutta, kuten dekkareita tai fantasiaa?

2. Kuka lastenkirjojen hahmoista kuvastaa parhaiten sinua? Miksi?

3. Minkä kirjan valitsisit mukaan autiolle saarelle? Miksi? Tai ennen kaikkea, pystyisitkö valitsemaan vain yhtä kirjaa?

4. Mitkä asiat kiehtovat sinua kirjassa eniten? Juoni, kerronnan keinot, miljöö, henkilöt?

5. Olitko itse lapsena kova lukemaan?

6. Kumpi on tärkeämpää lastenkirjoissa, kuvitus vai tarina?

7. Minkälaisen lastenkirjan kirjoittaisit itse?

8. Luetko enemmän kuin yhtä kirjaa kerrallaan?

9. Onko sinulle koskaan käynyt niin, ettet tahtoisi lukea kirjaa loppuun, koska se tarkoittaisi sitä, että joudut eroamaan sen maailmasta? Jos, niin minkä kirjan kanssa?

10. Minkä kirjan toivoisit pystyväsi lukemaan uudelleen ensimmäistä kertaa? (Mulle itselleni tulee mieleen Aikamatkustajan vaimo tai Sarah Watersin Fingersmith)

11. Minkälainen olet lukijana – pitääkö sinun saada keskittyä kirjaan, vai voitko lukea myös pieniä pätkiä kerrallaan? Luetko muualla kuin kotona ja sängyssä tai sohvalla?

Hyvää satupäivää!

Tänään sunnuntaina vietetään kansallista satupäivää. Jos oikein hilpaisee, ehtii päivän päätapahtumaan, Helsingin Rautatientorilta klo 12 lähtevään kulkueeseen. Paraati kulkee Annantalolle, jossa jaetaan ilmapalloja ja nautitaan satumaljoja. Annantalolla on myös esityksiä ja työpajoja. Lisätietoja löytyy osoitteesta http://www.satupaiva.fi.

Päivää vietetään myös Designmuseossa, jossa museon oppaat ja vapaaehtoiset lukevat satuja ja ihana Etana Editions leikittää työpajassa. Samalla voi tutustua myös hienoon Lapsen vuosisata -näyttelyyn. Lisää museon ohjelmasta osoitteessa http://www.designmuseum.fi/fi/events/satuja-lapsille-ja-lapsenmielisille-sunnuntaina-klo-12-16/.

Päivän kolmas hyvä tärppi Helsingissä on Villa Kiven satupäivä. Ohjelmassa on satujen lisäksi myös mm. nukketeatteriesitys.

Päivää voi tietenkin viettää myös ihan kotona lukemalla lapsille, niin kuin meillä tehdään tänään olosuhteiden pakosta. Lastenkirjapinossa odottaa mm. Marika Maijalan Piano karkaa.

The Incredible Book Eating Boy: kuvakirja kirjojen ystäville

IMG_2961

Neljän vuoden lukukokemuksella voin sanoa, että kuvakirja on vaikea laji.

Paitsi että pitäisi saada aikaan vetävä, lapsiin ja kirjoja ääneen lukeviin aikuisiin vetoava tarina, pitäisi myös olla hieno kuvitus. Kovin usein nämä kaksi eivät valitettavasti kohtaa. Jos lapsi tykkääkin, aikuista kirja voi puuduttaa tai ärsyttää.

Minulla on kuvittajissa ja kirjailijoissa joitakin kestosuosikkeja, jotka harvoin pettävät. Oliver Jeffers on yksi kaikkein suurimpia suosikkejani. Luin jostain, että Jeffers oli saanut esikoiskirjalleen myönteisen kustannuspäätöksen vuorokaudessa sen lähettämisestä, tavanomaisen kuukausien odotuksen sijaan. Se kertoo paljon kuvittaja-kirjailijan lahjoista.

IMG_2962

Jeffersin The Incredible Book Eating Boy (HarperCollins, 2007) on laatu-Jeffersiä. Hyvä tarina yhdistyy siinä oivaltavaan kuvitukseen.

The Incredible Book Eating Boy on tarina rakkaudesta kirjoihin – mikä ihana aihe kaikille kirjanystäville!

Henry rakastaa kirjoja, mutta ei samalla tavalla kuin muut. Henryllä on hiukan poikkeava ahmimisikä, hän nimittäin rakastaa syödä kirjoja. Se alkoi vahingossa ja pikkuhiljaa. Ensin hän söi yhden sanan, sitten lauseen ja sivun. Keskiviikkoon mennessä hän oli syönyt kokonaisen kirjan. Kuun loppuun mennessä kirja meni yhden ahmaisulla.

IMG_2963

Henry oli kirjallisuuden suhteen kaikkiruokainen, vaikkakin punaiset olivat hänen suosikkejaan. Mitä enemmän hän söi, sitä fiksummaksi hän muuttui. Se oli hänestä ihanaa. Lopulta hän söi kolme tai neljä kirjaa kerrallaan.

IMG_2964

Mutta sitten hän söi liina monta kirjaa liian nopeasti. Hän tuli kipeäksi. Kaikki hänen omaksumansa tieto meni sekaisin, eikä hänellä ollut enää yhtään fiksu olo.  Henryn täytyi ikäväkseen luopua kirjojen syömisestä. Mutta sitten, kuin sattumalta. Henry tarttui puoliksiluettuun kirjaan… ja rupesi lukemaan sitä. Hän huomasi rakastavansa lukemista!

IMG_2966

Kuvitus on taattua Jeffersiä. Kuvat on luotu sekatekniikalla, monet kollaaseina käyttäen mm. kirjojen sivuja ja viivoitettua paperia. Värejä on vähän, paljon nähdään vanhojen kirjojen väristä beigeä. Melkein voi tuntea hajunkin, joka senvärisestä paperista nousee.

IMG_2967

Pojalla ei ensin ole suuta ollenkaan, mutta kirjojen tultua kuvioihin suu ilmestyy, hymyilee ja kasvaa. Jeffersillä on kyky luoda hienoja hahmoja äärimmäisen vähillä yksityiskohdilla. Henrylläkään ei monissa kuvissa ole juuri muuta kuin pisteet silminä ja kohouma nenänä, ja silti hän on ilmeikäs ja rakastettava.

Kirjan loppuun on laitettu vielä pikku vitsi. Teksti kertoo, että nyt Henry lukee koko ajan, paitsi aina silloin tällöin… Ja kirjan sivussa ja takakannessa on haukkaisun jäljet.  Hi hi.

Tätä kirjaa on todella vaikea palauttaa kirjastoon. On varmaan pakko avata Amazon ja katsoa, mihin hintaan sen saisi omaksi.

IMG_2971

The Incredible Book Eating Boy
Teksti ja kuvitus: Oliver Jeffers
Kustantaja: HarperCollins, 2007
Mistä: kirjastosta

Lastenkirjoja kirjoista ja lukemisesta

IMG_2367

Olen aina rakastanut kirjoja, kirjakauppoja, kirjastoja ja ihan kaikkea muutakin, mikä liittyy kirjoihin. Tunnen olevani siunattu, kun myös lapseni ovat perineet kirjahulluuteni.

Tällä kertaa valikoituikin luettavaksi kaksi suloista kirjaa kirjoista ja kirjastoista.

Pikkuinen Kirjavoro (Mäkelä, 2013) on runomuotoinen kertomus pienestä kirjoja näpistelevästä olennosta.

Metsän eläimet käyvät illalla nukkumaan ja saavat kuulla iltasadun. Mutta kun Elisa-pupu uppoutuu sadun maailmaan, verhot heilahtavat ja kirja on tipotiessään. Sama käy pöllöperheessä (“On tuulen suunta vaihtunut / ja kirja ilmaan haihtunut!”) ja oravien luona (“Nyt lempikirja poissa on / ja Veera aivan lohduton.”) Huhut kiertävät ja syyllisiä etsitään. Elisa-pupu tarttuu toimeen ja järjestää varkaalle ansan. Vähän jännittää, mutta ei auta, voro on saatava kiinni. Elisa huutaa ikkunasta: “Lopeta oitis touhusi nuo ja viemäsi kirjat takaisin tuo!”

Ikkunan takana onkin söötti olento, joka pyytelee nöyrästi anteeksi. Kirjavoro tietää, että varastaminen on väärin, mutta “muuten en kirjoja mistään saa! / Kukaan ei minulle ikinä lue, / yöpaitaa ei päälleni koskaan pue.” Elisa heltyy. Kirjavoro saa luvan palauttaa pöllimänsä kirjat ja sitten se pääsee joka ilta jonkun luokse kuuntelemaan iltasatua. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

IMG_2377

Pikkuinen Kirjavoro on herttainen kertomus lukemisen tärkeydestä. Parin vuoden takainen teos on nyt kovin ajankohtainen, kun lapsille lukeminen on ollut niin paljon tapetilla.Kirja myös rinnastaa lapsille lukemisen vahvasti läheisyyteen ja välittämiseen, niin kuin tietysti pitääkin. Tyttäreni on kovasti huolissaan Kirjavoron kohtalosta: “Mutta missä sen äiti ja isi on? Kuka sille sitten lukee?”

IMG_2378

Hahmot ovat hellyyttäviä ja suurisilmäisiä. Kuvitus muistuttaa Mörkyli-kirjojen tyyliä. Kirjan väritys on rauhoittavan ruskea ja sininen.

Runomitta kulkee pakottomasti, tarina on juuri sopivan mittainen kakkosiltasaduksi niille illoille, kun yleisö ei suostu tyytymään vain yhteen iltatarinaan. Myös aihepiiriltään kirja sopii luontevasti juuri ilta-aikojen luettavaksi.

IMG_2371

Pikkuinen Kirjavoro
Teksti: Helen Docherty (suom. Terhi Leskinen)
Kuvitus: Thomas Docherty
Kustantaja: Mäkelä, 2013
Mistä: kirjastosta

IMG_2403

Kirjaston Leijona (Mäkelä, 2007) kertoo, nimensä mukaisesti, leijonasta joka tupsahtaa kirjastoon.

IMG_2404

Kirjastonhoitaja herra Herhilä juoksee eräänä päivänä kirjastonjohtaja neiti Nukarisen toimistoon.

“Ei saa juosta”, neiti Nukarinen sanoi nostamatta katsetta papereistaan.  “Mutta kun tuolla on leijona!” herra Herhilä sanoi. “Täällä kirjastossa!” “Rikkooko se sääntöjä?” neiti Nukarinen kysyi. “No ei”, sanoi herra Herhilä. “Ei oikeastaan.” “Antakaa sen sitten olla.”

Jo toisella sivulla käy ilmi, mistä kirjassa on kyse. Säännöistä. Kirjastonjohtaja Nukarinen ei lainkaan pysähdy äimistelemään sitä tosiseikkaa, että kirjastossa on vapaana villi petoeläin, vaan häntä kiinnostaa vain se, noudattavatko kaikki annettuja sääntöjä. Kuka tahansa on tervetullut sellaisena kuin on, jos vain sitoutuu käyttäytymään odotetulla tavalla.

IMG_2405

Leijona kiertelee kirjastossa ja nukahtaa sitten satunurkkaan. Sellaisesta ei ole ohjesääntöä, joten kukaan ei tiedä mitä tehdä. Satutunnin alkaessa leijona kuuntelee niin innoissaan, että käy karjumaan satujen loppuessa. Se ei käy. Leijona saa luvan tulla uudestaankin, mutta vain jos lupaa olla hiljaa. Vähitellen leijona oppii olemaan avuksi ja käyttäytymään oikein.

Eräänä päivänä neiti Nukarinen tippuu jakkaralta ja murtaa kätensä. Leijona yrittää karjumalla hälyttää apua, mutta herra Herhilä häätää metelöijän tiehensä. Leijona pysyy vastaisuudessakin poissa, mutta kaikki alkavat ikävöidä sitä. Herra Herhilä löytää leijonan tuijottamasta murheellisena sisään kirjaston ikkunasta. Leijona saa sääntörikkomuksen anteeksi ja palaa kirjastoon. Nyt on neiti Nukarisen vuoro juosta.  “Toisinaan on hyvä syy rikkoa sääntöjä. Jopa kirjastossa.”

IMG_2410

Kirjan opetus on tietenkin sääntöjen noudattamisessa. Kirjasto onkin hyvä miljöö teeman miettimiseen, sillä juuri siellä monet pienet lapset kohtaavat ensimmäistä kertaa instituutioiden asettamat sännöt. Ei saa juosta. Ei saa meluta. Vaikka kyllä nykyisin kirjastossa on aika paljon enemmän ääntä kuin esimerkiksi minun lapsuudessani. Leijona edustaa tietenkin eläimellistä puolta meissä kaikissa, petoa jonka yritämme kesyttää normien rajoihin. Mikä on oikein ja mikä väärin silloin, kun ystävä tarvitsee apua?

IMG_2412

Lähes nelivuotiaallemme kirja tippuu tosi hyvin, onhan hän itsekin siinä iässä, jossa opetellaan sääntöjä ja mietitään oikean ja väärän käytöksen eroja. Itse en välitä yleensä kovin opettavaisista kirjoista, mutta Kirjaston Leijona voittaa puolelleen yleisellä sympaattisuudellaan ja viehättävällä tapahtumapaikallaan. Kirjastoon saisi minun puolestani sijoittaa enemmänkin kirjoja.

IMG_2413

Kuvitus on klassinen ja ajaton, kuten tarinakin – tämä voisi olla yhtä hyvin myös erittäin vanha kirja. Henkilöiden pukeutuminen ja tittelit viittaavat kirjan sijoittuneen ehkä menneeseen aikaan. Ympäristö rauta-aitoineen ja vesiposteineen näyttää houkuttelevalla, jotenkin sivistyneellä, tavalla brittiläiseltä tai amerikkalaiselta (tietenkin itärannikolta). Leijona on semirealistinen, suuri ja vahva, mutta samalla inhimillistetty ja ilmeikäs. Tätä kirjoittaessani tyttäreni istuu sylissäni ja kommentoi kirjan kuvista: “Hienoja!”

Kirjaston Leijona
Teksti: Michelle Knudsen (suom. Raija Viitanen)
Kuvitus: Kevin Hawkes
Kustantaja: Mäkelä, 2007
Mistä: kirpparilta