Kurre Keikari ja popcornit

Sanna Tahvanaisen ja Lena Frölander-Ulfin Kurre Keikari ja popcornit (S&S, 2017) on pikkuinen kirja, joka kertoo ahneudesta.

Kurre Keikari tunnetaan hienosta vaatteistaan, joiden veroisia ei ole kenelläkään koko Lontoossa, Kurren kotikaupungissa. Tämä puiston tyylikkäin orava pitää aarteenaan kultakelloa, perintökalua.

Eräänä päivänä puistokävelyllä Kurre löytää puistonpenkin alta jotain valkoista ja ihanaa.  Se on popkornia, ja sitä on pakko saada lisää. Onneksi puistossa kulkee popkornikauppias – mutta voi, herkku on maksullista, eikä Kurrella ole rahaa. Kaikki on mennyt vaatteisiin! Kurre keksii repiä asustaan kultanapit irti, jotta se saa himoitsemaansa herkkua. Popkorni on yhtä hyvää kuin aiemminkin, mutta loppuu ennen pitkää. On jano ja mahaan koskee, mutta lisää on saatava.

Kurre luopuu lopuistakin vaatteistaan ja tärkeästä perintökellostaan, jotta saisi lisää. Kurren ystävä Rotta löytää Kurren lopulta maasta makaamasta. Rotta ottaa Kurren mukaansa ja herättelee tätä tajuamaan tilansa. “Vaatteet ovat ehkä hienoimmillaan silloin kun ne ovat uusia”, Rotta sanoo. “Ystävyyden laita on päinvastoin.”

Minulla on pieniä vaikeuksia päästä perille siitä, mikä kirjan perimmäinen sanoma on. Ehkä se, että ystävyys kaiken voittaa, eikä ystävyydessä ei ole kyse ulkoisista seikoista, kuten vaatteista. Kurre esitellään melko itsekkäänä olentona, joka himoitsee hienoja vaatteita ja esineitä sekä yltäkylläisesti herkkuja. Onneksi sillä on kuitenkin ystävänä rotta, joka välittää siitä puutteista huolimatta. Ystävyys paranee vanhetessaan, kuten rotta lopussa muistuttaa.

Tarina on aikuisen korvaan hiukan synkkä ja saa ajattelemaan kaikenlaisia addiktioita alkoholismista huumeriippuvuuteen. Varsinkin lopun kohta, jossa Kurre on luopunut vaatteistaankin ja makaa sateessa maassa, teki minulle vähän huonon olon. Lapset kuuntelivat vakavana, mutta heillä ei tietenkään (onneksi) ole sellaista viitekehystä kuin aikuisella tulkita tällaista katuojaan joutumista. Lapsille kyllä on hyvin tuttua herkkujen liiallinen ahmiminen esimerkiksi synttäreillä. Ei ole ollut yksi kerta eikä kaksikaan, kun olemme joutuneet käymään tiukkaa vääntöä herkkujen määrästä.

Kuvitus on ihanalla tavalla omansa näköistä, ja pysähdymme lasten kanssa katselemaan hienoa jälkeä. Lena Frölander-Ulfin omintakeinen kuvitustyyli on meille ennestään tuttua tuoreehkosta Minä, Muru ja metsä -kirjasta.

Kurre Keikari ja popcornit
Teksti: Sanna Tahvanainen
Kuvitus: Lena Frölander-Ulf
Kustantaja: S&S, 2017
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Karhu ja kaniini. Kaverin kamalat tavat


img_1840

Tiedättekö, kun joskus jonkun kirjan kansi jo vetää puoleensa niin paljon, että kirjaan on ihan pakko päästä käsiksi? Minulle niin kävi nyt Julian Goughin ja Jim Fieldin Karhu ja kaniini. Kaverin kamalat tavat -kirjan (Otava, 2017) kanssa. Avasin kirjan ja olin oikeastaan myyty jo ennen kuin olin lukenut riviäkään varsinaista tarinaa, sillä kirjoittaja on laatinut aivan ihastuttavan omistuskirjoituksen tyttärelleen kirjan alkuun!

img_1842

Karhu ja kaniini on tarina kahden eriluonteisen ystävyksen ystävyydestä, optimismista ja anteeksiannosta. Karhu herää kesken talviuniensa siihen, että joku rosvoaa sen ruoat. Karhu kääntää vahingon voitoksi ja päättää tehdä kerrankin lumiukon. Kesken puuhan jostain kuuluu kärttyinen ääni, joka povaa maailmanloppua. Ääni kuuluu kanille, jonka kolon karhu on tukkinut ja joka nyt mulkoilee karhua ja lumipalloa. Kanin mielestä karhu tekee kaiken väärin: vierittää lumipalloa väärään suuntaan ja aiheuttaa pian lumivyörynkin. Kaniini tuhoaa karhun puuhat, ja tarinan mittaan paljastuu, että se on myös varastanut karhun ruoat ja herkuttelee niillä. Kaikki, mitä se tarjoaa talviunilta heränneelle nälkäiselle karhulle on mustunut porkkana.

img_1844

Paikalle saapuu susi, joka uhkaa syödä kaniinin suihinsa. Karhu pelastaa kaniinin – lumipalloilla ja lumivyöryllä tietenkin. Miksi pelastit minut, kani miettii. Koska tarjosit minulle porkkanan, karhu kertoo. Mutta sehän oli vanha ja musta, kaniini vastaa. Ajatus ratkaisee, karhu selittää. Kaniini häpeää ja auttaa karhua rakentamaan lumiukon sekä palauttaa karhulta varastamansa karhun herkut. Karhu huomaa, että kanihan ei oikeastaan halua olla kaniini, vaan karhu, ja kutsuu tämän luolaansa viettämään karhun elämää.

img_1846

Tämä talvisista puuhista kertova kirja on erinomaista luettavaa kaikille hiihtolomalaisille juuri nyt, ja kaikille muillekin koska tahansa. Karhu ja kaniini tekee minut monella lailla hyvälle tuulelle. Ensinnäkin minusta on aina mahtavaa, kun hyvät tarinankertojat onnistuvat luomaan uusia nykyajan eläinsatuja. Toiseksi kirjassa on sivukaupalla kakka-asiaa, joka on takuuvarma hitti pienokaisille, sillä mikäänhän ei naurata niin kuin kakka (paitsi ehkä pieru). Meidän lapsemme jaksoivat puida kaniinin papanoita koko illan sen jälkeen, kun olimme lukeneet kirjan ensimmäistä kertaa.

Ja kolmanneksi, kaiken naurun ja juonittelujen keskellä kulkee herkkä tarina ystävyydestä, välittämisestä ja anteeksiannosta. Hyvää luettavaa sosiaalisia taitoja ja oikean ja väärän eroa kovasti harjoittelevalle viisivuotiaallemme!

“Painovoima”, kaniini totesi tärkeänä, “on kummallinen voima, joka vetää kaiken kaiken muun puoleen.” “Jaa!” karhu nyökkäili. “Ai niin kuin ystävyys?” “”Ei!” kaniini vastasi. “Tai rakkaus?” karhu ehdotti. “Ei!!” kaniini kivahti.

img_1841

Minä siis tosiaan ihastuin tähän kirjaan kannen kuvituksen perusteella. Ihana kuvitusjälki jatkuu sisäsivuilla. Tykkään niin niin niin paljon näistä hauskannäköisistä ystävyksistä ja hienosta kuvitustyylistä kaikkineen. Myös sivujen layout on kiva, ja teksti on ladottu kuvien keskelle hienosti.

Mietin kirjaa selaillessani, että miksi varsinkin pupu näyttää tutulta. Tunnenko minä tämän kuvittajan? Sitten keksin, että meillä on ollut lainassa Jim Fieldin kuvittamat kirjat Oi Frog! ja The Lion inside. Suositus niille, ja toive, että tulevat joskus suomeksikin! Mäkelältä on muuten juuri ilmestynyt Fieldin kuvittama Kyllä, sanoi Koala, josta kirjoitan täällä myöhemmin. Ihan mahtavaa!

img_1845

Kirjan kustantaja Otava oli nostanut tämän kirjan hiihtoloman lukusuosituslistalleen ikäsuosituksella 6+, ja kannessakin on näemmä sama suositus. Sisältönsä puolesta kirja putoaa kyllä hyvin 3- ja 5-vuotiaisiimme. Lukemaan opettelevalle tai siis tuoretta lukutaitoaan harjoittavalle tämä on kyllä varmaan hyvä kirja, sillä tekstiä on sivuilla vähän ja kuvia on paljon. Myös kirjan pieni koko (sellainen noin A5) viittaa vähän kuvakirjaikäistä vanhempaan kohdeyleisöön; tämä on saman kokoinen kuin lasten romaanit yleensä, vaikka onkin tällainen kuvakirja.

Meidän perheessä tämä mahtava kirja upposi kaikkiin neljään perheenjäseneen, ja luulen, että meillä luetaan Karhua ja kaniinia vielä monet, monet kerrat.

Karhu ja kaniini. Kaverin kamalat tavat.
Teksti: Julian Gough (suom. Peikko Pitkänen)
Kuvitus: Jim Field
Kustantaja: Otava, 2017
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Toivo ja talviyö

img_1434

Benji Davies on yksi kaikkein suurimpia idoleitani lastenkirjojen tekijöistä. Mikä mahtava enne tälle vuodelle, että hänen tuore kirjansa Toivo ja talviyö (Karisto, 2017) on minulla käsissäni ensimmäisenä tämän vuoden kirjasadosta.

Toivo ja talviyö on jatkoa täydellisen ihanalle Toivo ja valas -kirjalle, joten odotukset kirjaa kohtaan olivat meillä korkealla.

img_1435

Toivossa ja valaassa yksinäinen Toivo-poika löysi ystäväkseen rantaan ajautuneen pienen valaan, joka piti vapauttaa lopulta takaisin mereen. Nyt on jo saapunut talvi, mutta Toivo ei saa valaanpoikasta mielestään.

Ihailen Benji Daviesin rohkeaa vähäeleisyyttä.

Ihailen Benji Daviesin rohkeaa vähäeleisyyttä.

Toivon kalastajaisä lähtee syksyn viimeiselle kalastusreissulle, vaikka meri alkaa jo jäätyä. Illalla isää ei kuulu kotiin.  Toivo näkee merellä jotain ja ryntää ulos. Poika lähtee eksyy pimeydessä ja lumisateessa. Lopulta Toivo löytää isän veneen, mutta ei isää. Toivoa pelottaa, mutta juuri silloin pikku valas tulee perheineen apuun. Toivo pääsee kuin pääseekin perille, isä löytyy, ja kaikki on lopulta hyvin.

img_1441

Toivo ja talviyö on kaunis, vähäeleinen kirja, jota lukee todella mielellään. Toivo ja valas oli jättänyt lapsillemme hiukan kaihomielen: mitä pikku valaalle kävi? Miksi niiden piti erota toisistaan? (Okei, myönnän, minullakin oli vähän surkea mieli.) Tämä kirja tuo vanhan ystävän takaisin ja saa lapset huokaamaan tyytyväisinä.

img_1442

Tarina ei ole yhtä vahva kuin Toivossa ja valaassa, joka olikin uskomattoman taidokas siinä, miten se kertoi muutamilla sanoilla hienon, täyteläisen tarinan. Onko jatko-osan rooli ollakin hiukan heikompi? Toisaalta tämä kirja tarjoaa seikkailun ja jännitystä, joka sai lapset istumaan tikkusuorassa ja puristamaan minua kädestä. Miten Toivolle käy? Selviääkö se?

Mutta vaikka Toivo ja talviyö hiukan häviää edeltäjälleen, on se silti hieno kirja, jota luemme kaikki hyvin mielellämme.

img_1439

Tuttua kirjassa on Benji Daviesin mielettömän hieno kuvitusjälki. Hahmot on tehty yksinkertaisesti, mutta sympaattisesti ja ilmeikkäästi. Kuvituksessa on upea retrofiilis, joka tekee aikuisen hyvälle mielelle. Väritkin ovat kauniit, ja kirjailija on uskaltanut tehdä vahvoja, vähäeleisiä kuvia, jotka puhuttelevat kauneudellaan.

img_1444

Luimme vastikään myös saman tekijän mahtavaa Vaarin saari -kirjaa, jota suosittelen myös lämpimästi kaikille.

Toivo ja talviyö (alk. The Storm Whale in Winter)
Teksti ja kuvitus: Benji Davies (suom. Sanna Niemi)
Kustantaja: Karisto, 2017
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Karhun uudet naapurit

img_0814

Ihastuimme lasten kanssa kirjailija Ciara Floodiin hänen mahtavan Täydellinen eväsretki -kirjansa kautta. Syksyn kirjamessuilla silmiini osui Floodin aiempi teos Karhun uudet naapurit (Mäkelä, 2015) ja pakkohan se oli hankkia itselle. Emmekä todellakaan joutuneet pettymään tämän kirjan seurassa!

img_0815

Sillä Karhun uudet naapurit on viihdyttävä ja hauskannäköinen kirja koko perheen makuun. Kirjassa karhun naapuriin muuttaa uudet asukkaat, kanit, joilla on yhtenään asiaa karhulle. Olisiko kirjoja, hunajaa, apua polttopuiden pilkkomiseen? Ei, ei ja ei.  Karhu ei tahdo tulla häirityksi eikä halua jakaa omastaan. Kanit jättävät lopulta karhun rauhaan, kunnes eräänä päivänä oveen koputetaan taas. Puput eivät tällä kertaa tahdo mitään karhulta, vaan ovat jättäneet tälle hunajakakkua, polttopuita, kirjan ja kivan kirjeen. Karhu nauttii korin antimista, mutta illalla ei tulekaan uni. Karhu huomaa olevansa yksinäinen, ensimmäistä kertaa elämässään. Niinpä se vastaa hyvään hyvällä, lataa kelkan täyteen kaikkea, mitä kanit ovat toivoneet, ja siitä alkaa hieno ystävyys.

img_0818

Kroonisen univelkaisena ihmisenä (ja äitinä…) tunnistan itsessäni äkeän ja epäsosiaalisen karhun, jonka hermot eivät meinaa aina kestää pienten, vikkelien olentojen tempauksia. Samalla sydämeni heltyy lannistumattoman hyväntuulisten, epäitsekkäiden pupujen vaiheista.

img_0816

Karhun ovimattokin sen sanoo: Suksi kuuseen.

Tämän kirjan seurassa on hyvä ottaa lasten kanssa puheeksi itsekkyys ja sen seuraukset. Tuleeko sellainen onnelliseksi, joka pitää kaiken omistamansa vain itsellään? Voisiko suurempi onni seurata siitä, että jakaisi muillekin omastaan?

img_0817

Kuvitusjälki on hienoa. Eläimillä on mainiot ilmeet, joihin aikuisenkin on helppo samastua. Kuvissa on nokkelia yksityiskohtia ja hauskoja tilanteita. Tätä kirjaa katselee todella mielellään!

img_0820

Lapsemme pökräävät naurusta aina tämän kuvan kohdalla.

Karhun uudet naapurit
Teksti ja kuvitus: Ciara Flood
Kustantaja: Mäkelä, 2015
Mistä: omasta hyllystä

Täydellinen eväsretki

img_0765

Näin lastenkirjallisuuden suurkuluttajana mietin usein, mikä tekee hyvän lastenkirjan.

Ainakin, ehdottomasti, hyvä tarina. Juoni, joka kantaa ja jaksaa viihdyttää sekä lasta että kirjaa hänelle lukevaa aikuista. Hyvä tarinankerrontataito on ehdoton vaatimus, totta kai. Ja kuvituksella on luonnollisesti kuvakirjoissa valtavan suuri rooli. Plussaa on, jos kirjassa on huumoria ja ehkä jotain kivaa, lapsille mieluista ekstraa, kuten karttoja ja kaavioita.

Miksi mietin näitä asioita nyt? Koska löysin yhden uuden suosikkitekijän, Ciara Floodin, jonka kirjoissa on paljon näitä hyvän kirjan elementtejä. Kustannus-Mäkelä on julkaissut Floodilta suomeksi kaksi kirjaa, joista nyt luemme tämänvuotista Täydellistä eväsretkeä.

img_0771

Kirjassa parhaat kaverukset orava ja myyrä lähtevät eväsretkelle. Kun mukaan on saatu pakattua kaikkea hyvää, retki voi alkaa. Mutta täydellistä piknikpaikkaa ei löydykään. Yksi paikka on liian tuulinen, toinen varjoisa, kolmas vilkas. Orava tavoittelee täydellisyyttä, leppoisammalle myyrälle kelpaisi huonompikin paikka.

Lopulta hyvä retkipaikka löytyy – lähtöpisteestä. Mutta voi, eväät ovat valuneet repusta matkan aikana! Onneksi muut eläimet tulevat hätiin ja tuovat kaksikon tiputtamat tavarat ja ruoat. Yhteisvoimin kaikki saadaan kuntoon, ja eväsretkestä tuleekin täydellinen.

img_0772

Kansien perusteella en olisi osannut arvata, miten kiva tämä kirja onkaan. Hauskojen  hahmojen ja yksinkertaisen, mutta toimivan tarinan lisäksi kirjassa vetoaa lempeä huumori. Aikuinen lukija arvostaa alla olevan kuvan kaltaista kulttuurista viittausta.

img_0769

Orava hädässä. Kuin Munchin Huuto.

Täydellinen eväsretki on oppitunti yhteistyön ja auttamisen voimasta. Täydellisyyden tavoittelu ei ole välttämätöntä, kirja muistuttaa, vaan loppujen lopuksi yhdessä oleminen on tärkeintä.

img_0770

Lastemme mielestä parasta kirjassa on viimeisen sivun kuva erilaisista eväistä. Lapset rrrrakastavat sitä! Minkä leivän sinä otat, äiti? Minä otan sipsileivän! Tälle sivulle pysähdymme joka lukukerta pitkäksi, pitkäksi aikaa ihmettelemään herkkuja kuin pienet hobitit.

Täydellinen eväsretki ei puhu suurista, vakavista aiheista, kuten monet muut tämän vuoden suosikkikirjoistamme, vaan pikemminkin viihdyttää ja ilahduttaa lukijaa. Siitä syystä se onkin turvallinen valinta esimerkiksi sukulaislasten pukinkonttiin.

Täydellinen eväsretki
Teksti ja kuvitus: Ciara Flood (suom. Terhi Leskinen)
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Pää tyynyyn!

IMG_6357

Jory Johnin ja Benji Daviesin Pää tyynyyn! (Karisto, 2016) on pitkään odottamani uutuus. Rakastuin kuvittaja Benji Daviesin tyyliin jo hänen edellisen suomennetun kirjansa Toivo ja valas ilmestyessä, ja nimesinkin sen viime vuoden suosikikseni Blogistanian Kuopus -äänestyksessä.

IMG_6358

Pää tyynyyn kertoo naapuruksista Ankasta ja Karhusta. Karhu on väsyneempi kuin koskaan, Ankka taas ihan tikkana (hih) hereillä. Ankka tunkee väkisin Karhun luo, vaikka toinen on jo mennyt nukkumaan. “Minulla on tylsää! Leikitään!”

IMG_6359

Kerta toisensa jälkeen Ankka piinaa unisen Karhun hereille. Lopulta Karhu häätää raivostuneena Ankan tiehensä – ja huomaa itse olevansa aivan hereillä.

IMG_6361

Kirjan tarina vetoaa väsyneeseen vanhempaan. Ankka käyttäytyy juuri niin kuin sirkkusilmäiset lapsemmekin ja hilluu kun pitäisi nukkua. Kun iltavilli ankka palaa piinaamaan väsynyttä naapuriaan kerta toisensa jälkeen, pystyn todella samastumaan karhuun. Uskon tämän kirjan puhuttelevan muitakin lastensa väsyttämiä vanhempia. Se on ihanan huumorintajuinen, persoonallinen ja lämmin kertomus, jonka parissa on hyvä puhua lasten kanssa illalla rauhoittumisen tärkeydestä. Kirja kyllä viihdyttää enemmän kuin opettaa.

IMG_6362

Kirjoittaja Jory John on minulle entuudestaan tuntematon, vaikka hänellä näyttääkin omien kotisivujensa mukaan olevan iso pino julkaistuja lastenkirjoja. Kirjan sujuvasta suomennoksesta vastaa kirjailija Roope Lipasti.

Kuvittaja Benji Davies ei petä tässäkään kirjassa, vaikka se poikkeaa tyyliltään Toivosta ja valaasta. Hahmot (varsinkin Karhu) ovat aivan mielettömän sympaattisen näköisiä, juuri minun makuuni! Tuossa allaolevassa kuvassa oleva tilanne voisi olla ikuistettuna meiltä minä tahansa aamuna kello 5.52, kun jompikumpi kottaraisistamme on aivan virkkuna herättelemässä murisevia vanhempia.

IMG_6363

Karhu ja Ankka seikkailevat myös samojen tekijöiden uudemmassa kirjassa I Love You Already!, joka menee meillä suoraan lukulistalle. Meillä luetaan tällä hetkellä innokkaasti Benji Daviesin uutta kirjaa Grandad’s Island, josta ehkä lisää myöhemmin, jos vain ennätän kirjoittaa. Hyppäsinkin yhtäkkiä keskelle ruuhkavuosia, kun kalenterini täyttyi kahdella uudella duunilla. Kirjapostaukset kärsivät väkisinkin!

Pää tyynyyn! (alk. Goodnight already!)
Teksti: Jory John (suom. Roope Lipasti)
Kuvitus: Benji Davies
Kustantaja: Karisto, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Pieni Prinsessasatu ja Pieni Prinssisatu

IMG_5635

Prinsessa-asiat ovat nyt nelivuotiaamme maailmassa (eli samalla koko meidän perheessä) tärkeämpiä kuin mikään. Hetki sitten postasinkin Sanna Manderin überhienosta Prinsessavärityskirjasta, ja nyt meillä luetaan Mirri Creativelta ylläripaketissa tulleita Pientä Prinsessasatua ja Pientä Prinssisatua (Katri Tapola & Sanna Pelliccioni; Mirri Creative 2015).

IMG_5330

Mirri Creativen painokset näistä kirjoista ovat kätevän kokoisia pikkupokkareita. Tällaiset kirjat ovat matkustaessa, varsinkin lentomatkoilla, aivan uskomattoman näppäriä; käsilaukkuun tai hoitolaukun sivutaskuun mahtuu helposti kymmenen tai kahdenkymmenen kirjan kirjasto. Eli luettavaa vartiksi.

Kirjat ovat alunperin ilmestyneet Tammen Tammenterho-sarjassa, ja siinä formaatissa Pieni Prinsessasatu onkin ollut meillä lainassa kertaalleen joskus vuosi sitten. Silloin kolmivuotias lapsi ei oikein innostunut siitä, ja mietin etukäteen, minkälaisen vastaanoton kirjat saisivat nyt.

No, lumoutuneen.

IMG_5333

Yleensä esikoisellamme on ensimmäisellä lukukerralla kiire päästä kirjan läpi kovaa vauhtia, eikä hän ihan aina malta istua kuuntelemassa kaikkea tekstiä. Sitä vaaraa ei nyt ollut. Lapsi istui vieressäni kuin tatti läpi koko ekan lukukerran.

Pieni Prinsessasatu perustuu seitsemänvuotiaan Emman tarinaan. Se kertoo Kaisa-tytöstä, joka leikkii olevansa prinsessa. Hän löytää seurakseen Pauli-prinssin, jonka kanssa hän karauttaa kuninkaanlinnaan. Päivään kuuluu herkkuja, ulkoilua ja roolileikkejä. Pienessä Prinssisadussa näkökulma on Paulin. Paulin prinssipäivän aikana kalastetaan, syödään prinssinakkeja ja leikitään kotia.

IMG_5335

Kirjojen parasta antia on niiden uppoutuminen lapsen mielikuvitusmaailmaan. Tarinat tapahtuvat kokonaan lasten prinsessa- ja prinssiroolileikkien sisällä. Lapset ovat niin syvällä roolissaan, että voivat prinsessoina ja prinsseinä leikkiä vaikka rosvoa ja poliisiakin.

Tarina tosiaan vetoaa nelivuotiaaseemme – ehkä siksi, että se on niin syvällä hänen maailmassaan. Kaksivuotiaamme puolestaan arvosti kirjojen herkullisia värejä ja kiiltäviä kansia niin, että silitteli kirjoja, vertaili niitä vierekkäin ja tahtoi lopulta ottaa ne mukaan sänkyynkin. Tunnetaanko kenelläkään muulla, muuten, sänkykirjan käsitettä? Meillä ei nykyisin tule kummallakaan lapsella unista mitään, jos ei saa pehmeämpien unikaverien lisäksi senhetkistä suosikkikirjaa sänkyyn yöksi. Minä teen aina sitten unikaveriratsian mennessäni itse nukkumaan ja poistelen lasten lämpimäksi nukkumia kirjoja sängyistä.

IMG_5346

Tyttäremme (ja siinä sivussa poikammekin) on tosiaan aivan intona prinsessoista. Itse haluaisin tarjota lapsille prinsessamaailmaan jotain vaihtelua kaikkein kaavamaisimpien ollaan-nättejä-ja-mennään-naimisiin -tarinoiden keskelle. Nämä Katri Tapolan ja Sanna Pelliccionin kirjat tarjoavat juuri sitä, prinsessaista mielikuvitusmaailmaa ilman kaameita stereotypioita. Kirjathan tapahtuvat viehättävästi lasten mielikuvituksessa.

IMG_5339

Sanna Pelliccionin kuvitusjälki on rosoinen, mukavalla tavalla lapsenomainen ja siksi todella hyvin kirjan tarinaan sopiva. Myös kuvituksessa käytetty kollaasitekniikka tukee vaikutelmaa: kuvitus ja tekstin maailma käyvät käsi kädessä. Pelliccionin tyyli vetoaa lapsiimme, ja hänen Onni-poika -kirjasarjansa osat ovat meillä säännöllisesti lainassa kirjastosta.

IMG_5345

 

Pieni Prinsessasatu
Pieni Prinssisatu
Teksti: Katri Tapola
Kuvitus: Sanna Pelliccioni
Kustantaja: Mirri Creative, 2015
Mistä: Arvostelukappaleet kustantajalta

Iso ja Pieni, parhaat ystävät

IMG_5618

Hyvää ystävänpäivää!

Nappasin päivän kunniaksi kirjastosta pari ystävyydestä kertovaa kirjaa. Niistä lasten yhteiseksi suosikiksi nousi Elizabeth Bennetin ja Jane Chapmanin Iso ja Pieni, parhaat ystävät (Mäkelä, 2014).

IMG_5619

Iso ja Pieni, karhu ja hiiri, ovat liikkeellä metsässä. Vastaan tulee erilaisia haasteita, joissa Iso-karhun pitää auttaa Pieni-hiirtä. Pienen on vaikea ylittää puroa tai päästä ylös kolosta, johon on pudonnut. Illan tullen kuitenkin Iso tarvitsee Pientä: hän ei saa millään unta ennen kuin Pieni kipuaa kainaloon.

IMG_5621

Iso ja Pieni, parhaat ystävät on yksinkertainen ja hyväntahtoinen kirja ystävyyden ja välittämisen voimasta. Vaikka pienemmät tarvitsevatkin apua usein, heilläkin on omat vahvuutensa ja heitäkin tarvitaan. Lapsista kirjan sanoma tuntuu läheiseltä, ja he haluavat kuulla tarinan yhä uudestaan. Lapsista on varmasti lohdullista tietää, että apua voi aina saada, mutta että he ovat itsessään arvokkaita. Sitä tämä kirja kertoo heille lämpimällä sanomallaan.

IMG_5622

Tekstiä on kirjassa niin vähän, että kaksivuotiaskin malttaa kuunnella sitä rauhassa. Jane Chapmanin herttaiset eläinkuvat täydentävät tarinaa. Olemme sattumalta juuri tutustuneet Chapmanilta tuoreeseen käännökseen Kalle-karhu tahtoo lisää.

Iso ja Pieni, parhaat ystävät
Teksti: Elizabeth Bennett
Kuvitus: Jane Chapman
Kustantaja: Mäkelä, 2014
Mistä: kirjastosta

Kalle-karhu tahtoo lisää

IMG_5350

Joko tunnette kevään kutsun, märästä räntälöllösäästä huolimatta? Minä kävin taivaallisella hotjoogatunnilla ja sen jälkeen olin ihan varma, että taivaanrannassa pilkotti auringonvaloa. Kyllä se sieltä vielä tulee, se kevät, vaikka näiden säiden keskellä onkin vaikea uskoa.

Lasten kanssa olemme nyt fiilistelleet kevättä ja lukeneet Kalle-karhu tahtoo lisää -kirjaa (Karisto, 2016). Karma Wilsonin ja Jane Chapmanin uutuuskirja kertoo talviuniltaan heräilevästä karhusta.

IMG_5352

Kalle-karhulla on herätessään nälkä. Ystävien avulla se löytää erilaisia herkkuja ja syö, syö ja syö, mutta tahtoo koko ajan vain yhä lisää. Ystävät järjestävät Kallelle yllätysjuhlat kotipesällä. Mutta voi, Kalle on kaikkien syöminkien jälkeen niin iso, ettei se mahdu sisään pesään, vaan jää jumiin oviaukkoon. Kaverit työntävät, vetävät ja vipuavat Kallea, kunnes se pyllähtää irti. Juhlat siirretään pihalle ja taas syödään lisää, kunnes Kallen mahaan alkaa koskea ja se nukahtaa. Silloin ystävät haluavat lisää!

IMG_5353

Halusin kovasti tutustua tähän kirjaan ja Kalle-karhu -ilmiöön, sillä Kalle on valtavan suosittu englanninkielisessä maailmassa. Kirjoja on ilmestynyt jo kymmenkunta ja niitä on myyty yli miljoona kappaletta. Suomeksi on aiemmin ilmestynyt Kalle-karhun jouluyö.

Kalle-karhu tahtoo lisää on kirja ystävyydestä ja avuliaisuudesta. Kun tahtoo aina vain lisää – niin kuin lukijakunnan ikäisten elämään kuuluu – voi joutua hankaluuksiin. Onneksi ystävät auttavat! Kirjan lempeä, yksinkertainen tarina koukuttaa lapsia viljelemällä runsaasti toistoa. Kirjassa on alkukielellä runomitta, josta on käännöksessä syystä tai toisesta luovuttu.

IMG_5356

Peppu jumissa. Lasten suosikkikuva, tietty.

Kalle on sympaattinen hahmo, josta lapset pitävät. Se on kivasti karhuisen näköinen, eläimellinen mutta nappisilmineen kuitenkin symppis. Varsinkin kaksivuotias kuopuksemme tykkää kirjasta kovasti ja aloittaa hihityksen jo monta sivua ennen pyllähdyskohtausta ollaakseen varmasti oikeassa moodissa pyllyasioiden kohdalla. I

Isot akvarellikuvat tukevat tarinaa. Värit ovat metsäisen ruskeita ja vihreitä, ja suurta vihreää pintaa on runsaasti, kuten ottamistani kuvista näkyykin.

Kirjan kuvittaja Jane Chapman oli meille entuudestaan tuttu hauskasta Ei enää haleja -kirjasta, johon voi tutustua vaikka Bleuen postauksessa Sininen keskitie -blogissa. Ja jos lisää-teema kiehtoo, suosittelen lämpimästi viime vuonna ilmestynyttä Tracey Corderoyn Lisää!-kirjaa, jota on meillä luettu useita kertoja.

IMG_5358

Kalle-karhu tahtoo lisää (alk. Bear Wants More)
Teksti: Karma Wilson (suom. Tuula Syvänperä)
Kuvitus: Jane Chapman
Kustantaja: Karisto, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Siiri löytää simpukan

IMG_3685

Meillä on luettu Siiri-sarjaa valtavan paljon. Esikoinen rakastui sarjaan jo varhain, noin 2,5-vuotiaana, mutta innostus hiukan hiipui välillä. Ehkä kirjat tuli luettua niin moneen kertaan, että niihin väsyi? Nyt intoa on taas riittänyt, kun kävimme syksyn alkuun katsomassa Siiri ja sotkuinen Kerttu -näytelmän toiseen kertaan. Samoilla Siiri-innoilla kaivettiin hyllystä Siiri ja kamala possu -kirja, joka puolestaan innoitti lapsia vaatimaan itselleen kirjassa esiintyviä pehmoeläimiä. Näitä kirjallisuuden vaikutuksia elämään! Nyt esikoisella sitten on pupu ja kuopuksella kamala possu unikavereina.

Sarjan uutuus, Siiri löytää simpukan -kirjaa (Tammi, 2015), otettiin meillä jälleen innolla vastaan.

IMG_3687

Siiri lähtee perheensä kanssa uimarannalle, jolla viihtyy myös Siirin kaveri pikku-Otto. Ohi pyyhältää kaksi leuhkan oloista isompaa poikaa. Nehän olivat keski-Otto ja iso-Otto! Isot tuomitsevat pienempien touhut lapsellisiksi ja pyyhältävät sukeltamaan. Pikku-Otto tahtoo matkia, mutta näyttääkin vain koomiselta sukellusyrityksissään. Isot Otot löytävät vedestä simpukan, ja Siirikin tahtoo löytää aarteen – mutta löytää sukan ja pullonkorkin. Tässä kohtaa meillä nelivuotias ulvoo naurusta niin, että meinaa tippua sohvalta.

Kotona Siiri harjoittelee sukeltamista päättäväisesti. Harmittaa, kun ei itse osaa ja isommat osaavat. Onneksi vanhemmat vievät tytön uimahalliin treenaamaan, ja seuraavana päivänä rannalla Siiri sukeltaakin simpukanetsintään ihan tuosta vaan.

Siiri-kirjat kertovat huumorintajuisesti ja reippaasti lasten maailman peloista ja huolista. Aika usein pohdinnassa on pienuus ja omien taitojen rajallisuus, niin kuin tässäkin kirjassa. Sarjan alkuosissa lapset leikkivät ehkä enemmän ryhmänä, mutta nyt myöhemmissä osissa on mielestäni korostettu enemmän tätä pienten ja isojen eroa.

Mervi Lindmanin kuvitus on jälleen kerran hieno. Kuvat kattavat usein koko aukeaman, ja kuvituksen eteen on nähty vaivaa ja siinä on käytetty nokkelia ratkaisuja. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa hiekkarantaa on käytetty hauskasti tekstialueen pohjaksi. Siirien kuvitus on näissä sarjan myöhemmissä osissa jopa parempaa kuin alkupuolen kirjoissa; nykyisin Siirit ovat todella herkullisen värikkäitä ja ihanan ilmeikkäitä kirjoja, joita aikuinenkin lukee ilokseen.

IMG_3691

Tyttäremme on varsinainen Nopolan sisarusten tuotannon fani. Hän kuuntelee oikeastaan joka päivä Risto Räppääjä -äänikirjoja, ja Ristot ovat tuttuja myös ihan perinteisinä kirjoina ja tietenkin leffoina. Lapsi rakastaa myös Heinähattuja ja Vilttitossuja, joita olemme vielä vähän himmailleet, sillä  nelivuotiaan on välillä vaikea ymmärtää, ettei Vilttitossun kolttosia tarvitse matkia.

IMG_3696

Esikoinen tahtoisi kovasti oppia uimaan, joten meillä on nyt todellakin luettu näitä uimisaiheisia kirjoja. Tytär tykkää etenkin Viisi villiä Virtasta -sarjaan kuuluvasta Vilma Virtanen ja uimataito -kirjasta (Karisto, 2011). Aiemmin olen kirjoittanut parista muusta uimisaiheisesta kirjasta täällä.

Myös Bleue on lukenut kirjan ja kirjoittaa siitä Sininen keskitie -blogissaan.

Siiri löytää simpukan
Teksti: Tiina Nopola
Kuvitus: Mervi Lindman
Kustantaja: Tammi, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta