Tatu ja Patu etsivinä: Tapaus Puolittaja

Tatu ja Patu etsivinä

Jokaiseen kauteen mahtuu aina muutama sellainen kirja, joita odottaa äärimmäisen innokkaasti. Tämän syksyn odotetuimpiin kirjoihin minulla kuuluu ehdottomasti uusin Tatu ja Patu.

Tunnustan, että kun olin hakenut tämän uuden Tatu ja Patu etsivinä: Tapaus Puolittaja -kirjan postista, minun oli pakko avata paketti jo liikennnevaloissa ja kurkata vähäsen. Ja sitten jatkaa selaamista kävellessänikin, kylähulluuden uhallakin.

Lukaisin lopulta kirjan junamatkalla nopeasti läpi. Ja olin hiukan pettynyt. Kirja tuntui vakavalta ja vähävitsiseltä verrattuna suosikki-Tatupatuihimme. Ja siinä tuntui olevan liikaa linkkauksia aikuismaailmaan, jotka tietenkin huvittavat aikuista, mutta joiden pelkäsin menevän lapsilta ihan ohi.

IMG_9228

Avasin kirjaa siis varovasti lasten kanssa. (Löysin muuten itseni lukemasta kirjaa dramaattisella film noir -äänellä, josta en päässyt eroon myöhemmilläkään lukukerroilla.) Kun pääsimme loppuun, oli hiljaista. Sitten kuului kirkas ääni: “Uudestaan!” Oliko se hyvä, kysyin. Oli kuulemma.

Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu etsivinä: Tapaus Puolittaja -kirjassa (vinkkaakohan kirjan nimi siihen, että etsiväkirjoja olisi tulossa lisää?) Outolan pojat törmäävät Tatu ja Patu päiväkodissa -kirjasta tuttuun Niko-poikaan, jonka perheellä ei ole kaikki hyvin. Perheen omaisuutta on salaperäisesti puolitettu, ja uhriksi on joutunut niin isän sisäfilee kuin vauvan housutkin. Tatu ja Patu lupaavat auttaa.

IMG_9234

Outolan pojat pukeutuvat trensseihin ja lierihattuihin (tietty) ja muuttuvat Etsivä Tatuksi ja Etsivä Patuksi. Tehtävä vaatii, että etsivät soluttautuvat keijupuvuissa lastenjuhliin ja varjostavat salaperäistä pakettia kuljettavaa outoa miestä, jonka kasvot ovat vääntyneet irvistykseen. Se paljastuu perheen vaariksi, joka vie vaippaa roskikseen. Pojat seuraavat johtolankoja ja selvittävät lopulta tapauksen.

IMG_9231Kirja on lastemme mielestä vähäsen jännä, viidennelläkin lukukerralla esikoinen kaivautuu kainalooni jännimmän kohdan tullen. Erityisesti leikkimökissä piileskelevä outo tyyppi (joka paljastuu kurapukuiseksi taaperoksi) on aika pelottava.

Aikuisena jään seuraamaan erilaisia intertekstuaalisia viitteitä ja yksityisetsiväkliseiden kierrätystä. Ne eivät aukea lapsille, muttei varmaan ole tarkoituskaan.

Yksi minua erityisesti ilahduttava asia näissä uusissa Tatu ja Patu -kirjoissa on muuten sukupuoliroolit, perhemalli ja työnjako. Tatun ja Patun ihmeellisessä joulussa oli naispari, tässä kirjassa taas on laitettu miehet hommiin lastenjuhlissa. Iso peukku!

IMG_9229Vitsejäkin on kuvissa, vaikkei ihan sillä tavalla tykittäen kuten monissa muissa sarjan kirjoissa. Myös yllä olevassa kuvassa seikkailevaa kissaa kannattaa seurata, sillä kissaressulle käy yhtä jos toista kirjan sivuilla. Minua huvitti myös kuvassa hiekkalaatikolta kaivautuva terrakotta-armeija.

Mukana on myös yhteiskunnallista sanomaa, josta ei tässä sen enempää, ettei loppuratkaisu paljastuisi. Lapsemme kuuntelevat sitä vakavina, ja hyvä niin. Itse mietin hiukan sen julistavuutta. Tärkeällä, meidänkin perhettämme koskettavalla asialla kyllä ollaan.

Tatu ja Patu etsivinä: Tapaus Puolittaja
Teksti ja kuvitus: Aino Havukainen ja Sami Toivonen
Kustantaja: Otava, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Advertisements

Varo jouluströsseliä! Tatun ja Patun ihmeellinen joulu

IMG_3913

Joulunodotus on julistettu virallisesti avatuksi! Meillä on korkattu Tatun ja Patun ihmeellinen joulu (Otava, 2015)!

Oikeasti minun piti jemmailla tätä kirjaa lapsilta johonkin oikeaan joulunodotusaikaan asti, mutta niinpä vaan esikoisen haukansilmät bongasivat Tatun ja Patun piirongin päältä, ja pakkohan se oli lukea.

Ja lukea uudestaan.

Ja uudestaan.

IMG_3894

Tatun ja Patun joulussa Outolan pojat on kutsuttu Veeran luokse joulunviettoon, mutta pojat menevätkin vahingossa naapuriin. Siellä on tyhjä talo, jossa ei ole edes mitään joulukoristeita. Pojat päättävät tuoda joulun taloon. Ennen kaikkea tarvitaan tuore ja tuoksuva joulupukki. (Tässä kohtaa yleisö alkaa kirkua naurusta. EEEEIIII! Joulukuusi se tarvitaan!) Tatu ja Patu valmistelevat joulua niin kiihkeästi, että poikiin iskee jouluströsseli. Eikun stressi. (Esikoinen pärskyy naurusta.) Tatu kiinnittää kuusen jalkaan (omaansa) ja paistaa hyasintit. Patu ripustaa joulusukat, -säärystimet ja -vaipat uuniin. (Epäilen, että jollakulla on kohta pissat housussa, kun lapset nauravat niin paljon. Esikoinen kirjan vitseille ja kuopus yleisen hauskanpidon hengessä.) Lopulta kuitenkin Veera perheineen löytää Tatun ja Patun ja joulunvietto voi alkaa. Mukaan kutsutaan myös yksinäinen naapuri.

Esikoinen ulvoi lopulta naurusta niin, että putosi sohvalta. Kuopus kuunteli tarkkaavaisena, vaikka ajattelin ennakkoon tarinan olevan liian pitkä kaksivuotiaalle. Tatun ja Patun ihmeellinen joulu etenee paikoitellen sen verran verkkaisesti, että editoin tekstiä lennossa. Esimerkiksi luvut viisi ja kuusi olisi mielestäni voinut tiivistää yhdelle aukeamalle.

Jätin ääneen lukiessani monet kertojaosuudet väliin. Kirjassa on käytetty ulkoista, kaikkitietävää kertojaa, joka taitaa olla hiukan rakastunut omaan ääneensä ja puhua pölöttää pitkästi. Ehkä tällä kerronnallisella ratkaisulla on tavoiteltu klassisen joulusadun tunnelmaa? Minusta kirja olisi saattanut toimia paremmin ilman kertojanääntä, joka tuntuu ratkaisuna vähän selittelevältä ja turhalta. Mutta, kuten sanottua, tekstin voi hyvin lukea myös niin, että lyhentelee itse matkan varrella.

IMG_3900

Kuvitus on tehty sarjakuvatyylisesti, paikoin ihan ruutuihin jakaen. Minua mietitytti etukäteen, että miten kaksi- ja nelivuotiaamme kykenevät seuraamaan sarjakuvaa. Hyvin, tietenkin.

vinopatu

Kirja on totuttuun tapaan täynnä kaikenlaisia hauskoja tatujapatumaisuuksia. Aikuisempaa lukijaa on muistettu lisävitseillä; esimerkiksi viimeisellä sivulla on rannalla auki kirja, jonka kirjoittaja on Ari Dekk. Heh heh. Minua nauratti ihan oikeastikin.

IMG_3896

Bongaa kirjasta esimerkiksi nämä jipot: naapurin keittiön tasolla on hedelmä nimeltä banananas, pipareiden päälle laitetaan Etelä-Amerikan pastilleja ja kadulle on parkkeerattu autoteippausfirman auto, jossa teipit (joissa lukee “autoteippaukset ammattitaidolla”) ovat ihan päin prinkkalaa. Tai kuusikauppiaan kyltti: “Osta kuusi tai seitsemän”.  Usein näitä juttuja huomaa pikkuhiljaa lisää uusien lukukertojen myötä, eikä aikuinenkaan kyllästy kirjaan kovin pian, vaikka lapset vaatisivat saman kirjan peräkkäin seitsemättä kertaa. Ja vielä kahdeksatta. Etsi myös vaikkapa piilotettuja joulutorttuja, katso mitä tapahtuu pihojen lumiukoille tai mitä Veeran kotona on ripustettu joulukuuseen. Löydettävää on lähes yhtä paljon kuin suurimmassa feivarissani, Tatu ja Patu päiväkodissa -kirjassa.

IMG_3902

Vihdoin joulupöydässä. Bongaa kuusenkoristeet!

Ihailen myös kirjan hiljaista suvaitsevaisuuskasvatusta: Veeran perheen aikuiset ovat kaksi naista. Asiaa ei alleviivata sen kummemmin, vaan näin se vain on. Minusta on aivan hillittömän siistiä, että supersuosittujen kirjojen tekijät poikkeavat lastenkirjoissa pääosin vallitsevasta heteronormatiivisuudesta.

Kirjasta on postannut myös Bleue Sininen keskitie -blogissaan. Myös Bleue tykkäsi kirjasta. Tietty.

Tatu ja Patu poseerasivat Kirjamessuilla

Tatu ja Patu poseerasivat Kirjamessuilla

Tällaiset hittikirjasarjat saavat aina miettimään, voiko suosittu olla hyvää? Lastenkirjojen myynti- ja lainauslistoillahan keikkuvat vuodesta toiseen samat nimet. Tatuja ja Patuja olen kyllä valmis suosittelemaan kirja toisensa jälkeen, eikä Aino Havukaisen ja Sami Toivosen taika petä tälläkään kertaa. Vaikka kirja onkin paikoin epätasainen, on Tatun ja Patun ihmeellinen joulu viihdyttävä kirja kaikille, jotka ovat alttiita jouluströsselille, niin isoille kuin pienillekin.

Tatun ja Patun ihmeellinen joulu
Teksti ja kuvitus: Aino Havukainen ja Sami Toivonen
Kustantaja: Otava, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Pöytä joka tahtoi kodin ja muita lastenkirjoja syömisestä

IMG_1538

Pamela Tolan ja Manuela Boscon Pöytä joka tahtoi kodin (Otava, 2015) on ollut viime aikoina paljon esillä. Eikä ihme – kun kaksi julkkista tekevät kirjan niin tärkeästä asiasta kuin lasten syöminen, kyllä sen kuuluukin nousta puheenaiheeksi. Kirja on kaiken lisäksi julkaistu yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa. Tämän kuun alussa julkaistu kirja olikin yllättäen kirjastossa vapaana. Otin sen uteliain mielin tutkittavaksi, olinhan lukenut kirjailijoista mm. tämän Me naisten jutun vastikään.

Pöytä joka tahtoi kodin on kannanotto yhdessä syömisen puolesta ja kiirettä vastaan. Leon perheellä on koko ajan kiire jonnekin, harrastuksiin ja töihin. Miten saada vanhemmat kuuntelemaan lapsen haaveita? Leivotaan kakku, Leo keksii lelujensa Myyn ja Vilin kanssa. Kakusta tuleekin jäätelöä, eikä kukaan ehdi sitä syömään.

Pöydällä on yksinäistä. Kukaan ei tahdo syödä sen ääressä. Lamppu huutelee katosta, että Italiassa palvotaan pöytiä, ja pöydän ääreen istutaan yhdessä tuntikausiksi kaikki yhdessä. Pöytä lähtee livohkaan etsimään kotia itselleen. Sillä välin Leo-poika tulee kipeäksi kaivatessaan pöytää takaisin. Kadonneen pöydän etsintä saa perheen kerrankin yhdistämään voimansa ja lähtemään etsimään pöytää yhdessä. Pöytä löytääkin tiensä kotiin ja tuo vielä mukanaan hylätyn kesäkissan.

Kirja on hiukan naiivi, mutta kovin hyväntahtoinen. Teksti on aika hidastempoista, enkä tiedä, jaksaako kohderyhmäksi veikkaamani seitsenvuotias (päähenkilö on seitsemän, siitä arvaus) viipyillä näin hitaan etenemisen parissa. Kirjasta paistaa hiukan läpi, että se on tilaustyö Mannerheimin Lastensuojeluliitolta. Teksti on vähän vanhanaikaiseen tapaan opettavaista – kuin tämä olisi tarinallisempi osuus oppi- tai tietokirjasta.

Pöytä joka tahtoi kodin
Teksti: Pamela Tola ja Manuela Bosco
Kuvitus: Anna Salmisalo
Kustantaja: Otava, 2015
Mistä: kirjastosta

IMG_1554

Tatu ja Patu -kirjoja on meillä luettu aivan hillittömän paljon. Tatu ja Patu, syömään! -kirja (Otava, 2014) oli pakko hankkia viime vuonna aivan tuoreeltaan, vaikka lapset olivatkin vielä enimmäkseen liian pieniä lukemaan tätä kirjaa. Siitä huolimatta kirja on ehditty jo rakastaa paikoin ihan ruttuun.

Tatu ja Patu, syömään! on “outo käsikirjasiitä miten syödään, mitä syödään ja miksi syödään”. Kirja on suunnattu meidän lapsiamme reilusti vanhemmille lapsille, ehkä noin eskarilaisille ja alakoululaisille. Paikoin kirja sisältää sen verran vaikeaa tekstiä ja eteneekin niin hitaasti, että se menee ihan yli vajaa nelivuotiaalta. Monet kohdat taas saavat esikoisen kirkumaan riemusta, kuten 22 herkullista hedelmää tai vihannesta, joiden nimet muistetaan usein väärin. “Sirjopupuli”. Ei kun purjosipuli, huutaa tyttö niin lujaa kuin pystyy. “Ninjamakkara”. Ei kun munakoiso! Vanhempiakin naurattaa.

IMG_1559

Kirjassa käydään tatujapatumaiseen tapaan läpi syömistä läpi perusteista lähtien: mitä, miten ja miksi. Myös ruuanvalmistuskeinot ja pöytätavat saavat omat osionsa. Osioiden lopussa on pikatestejä: Miten ravinto siirretään suusta mahalaukkuun? a) nielaisemalla b) pudottamalla c) sisäisen postin välityksellä?

Kirja on paikoin vakavampi ja paikoin vitsikkäämpi. Koko ajan se on lasten tietokirjojen aatelia kevyellä ja omaperäisellä otteellaan.

Kirja käyttää hyväkseen sarjakuvaa ja kuvallisia listoja, kuten “22 virhettä, jotka ruokaillessa voi tehdä” tai “22 ainoaa hyväksyttävää syytä olla tulematta ruokapöytään heti kun kutsutaan”.

IMG_1564

Tatu ja Patu, syömään!
Teksti ja kuvitus: Aino Havukainen ja Sami Toivonen
Kustantaja: Otava, 2014
Mistä: kirjakaupasta

 

IMG_1545

Esikoisella oli yksivuotiaana kausi, jolloin hän fanitti Bing-pupua ylitsevuotavan kiihkeästi. Niinpä minä metsästin näitä Vau’kirjan kustantamia kirjoja kirpparilta antaumuksella. Kolmesta löytämästänikirjasta varsinkin Bing – Nyt maistellaan -kirjaa (Vau’kirja, 2004) luettiin yhä uudestaan ja uudestaan.

IMG_1546

Kirjoissa seikkailee pieni pupu Bing ja sen lelupupu Flop. Tässä kirjassa on välipala-aika, ja Bingille tarjotaan Flopin lempiruokaa tomaattia. Yäk! Yököttävä tomaatti, sanoo Bing. Miten niin yäk? Seuraa perusteluja, miksi Bingin pitäisi tykätä tomaatista: koska pidät mehukkaasta kiivistä, tahmeasta juustosta ja makeasta omenasta, varmasti rakastat myös niitä muistuttavaa tomaattia. Maista nyt! Ei auta, Bing mäsäyttää tomaatin seinään ja joutuu siitä hyvästä jäähylle. Lopulta hänelle tarjotaan porkkanaa, joka sitten maistuukin.

IMG_1547

Tarina on tuttu: ennakkoluuloiselle lapselle on turha tyrkyttää mitään ruokaa perustelemalla valintaa rationaalisesti. Tämä ei ole mikään sellainen kasvatuksellinen kirja, jossa aikuisen konstit tepsisivät lapseen. Ei maistu, kun ei maistu. Myös meillä kamat ovat lennelleet ruokapöydässä, kun ruoka ei ole nappassut.

IMG_1548IMG_1549

Esikoinen tosiaan rakasti tätä kirjaa, varsinkin kohtia, joissa sanotaan jep, yäk tai mäiskis. Kirjaa selattiin alusta loppuun ja lopusta alkuun yhä uudestaan ja uudestaan. Lapsi tykkäsi myös kirjan anarkistisuudesta. Ruuan heittelyä! Kielen näyttämistä!

IMG_1551IMG_1552

Sivuhuomautus: Bing joutuu kirjassa jäähylle, kun heittelee ruokaa. Minusta ketään, varsinkaan tuollaista palleroikäistä, ei laiteta jäähylle. Meillä tämä kohta ohitettiin kirjasta kokonaan.

Bing – Nyt maistellaan
Teksti (ja kuvitus?): Ted Dewan
Kustantaja: Vau’kirja, 2004
Mistä: kirpparilta

Helsinki-kirjoja lapsille

IMG_1252

Kesä lähestyy! Meidän perhe ei tänä kesänä taida päästä matkailemaan sen kauemmas kuin lähijunalla Helsinkiin, mutta otetaan siitäkin ilo irti. Esikoinen on aivan innoissaan Linnanmäestä ja Korkeasaaresta. Lomaa odotellessa olemme lukeneet Helsinki-aiheisia lastenkirjoja.

Helsingin designpääkaupunkivuoden kunniaksi julkaistu Hurraa Helsinki! (Tammi, 2012) esittelee muotoilua lapsille. Kirjassa vietetään päivä Helsingissä ja siinä sivussa tutustutaan designiin leipätekstin ja infoboksien avulla. Kirja löytyi tietokirjahyllystä, ja tietokirjana sitä kannattaakin lukea. Itse tarina on aika suppea. Päähenkilöperheen lehmäkannu rikkoutuu, ja perhe lähtee kaupungille ostamaan uutta kannua.

Kuva-arvoitus aikuiselle: etsi kaikki tunnetut designesineet.

Kuva-arvoitus aikuiselle: etsi kaikki tunnetut designesineet.

Designia on esillä paljon. Jo ensimmäiselle aukeamalle perheen kotiin on saatu laitettua mm. Lokki-valaisin, Vallilan (?) ja Marimekon (?) verhot, Jukka-hakka, Artekin syöttötuoli ja ehkä Tapiovaaran Pirkka-tuolit. Tämä on monien muiden aukeamien lailla vähän piilokuva, puuhaa kirjaa lukevalle aikuiselle.

IMG_1254

Muutoinkin esillä on yhtä lailla arkisempaa kuin näyttävämpääkin designia. Kirjassa puhutaan niin Abloy-lukoista, ratikoista kuin villasukistakin, siinä aaltojen, wirkkaloiden ja isoloiden välissä. Kirja muistuttaa, että myös vaikkapa liikennettä pitää suunnitella joukkoliikenteen reiteistä ratikan ulkonäköön.

Kirjassa katsastetaan Helsingin nähtävyyksiäkin. On Kasvitieteellistä puutarhaa, Rautatieasemaa ja Espan puistoa. Lasta innostetaan katsomaan kaupungilla niin ylös etsien Bubi-huuhkajaa kuin alas kaivonkansien kuoseja katsellen. Lapsi ilahtuu, kun näkee tuttuja paikkoja kuvissa.

Kirja on kompakti paketti Helsingistä ja muotoilusta monenikäisille lapsille. Leikki-ikäinenkin jaksaa hyvin katsella tuttuja maisemia, mutta infoboksien sisältö uppoaa varmasti paremmin vähän vanhempaan lapseen, eskarilaiseen tai koululaiseenkin.

Lämpenen Salla Savolaisen kuvitustyyliin kirja kirjalta enemmän. Meillä on nyt luettu itse asiassa aika paljon Savolaisen tuotantoa, sillä esikoinen tykkää vesta-linneoista, Tikkumäen tallista ja Heinähatusta ja Vilttitossusta. Salla Savolaisella on kyky luoda tunnistettavan näköistä arkea, jossa on paljon yksityiskohtia.

IMG_1256

Samoista kuvista kuin Hurraa Helsinki! on koottu myös katselukirja MiniHelsinki, jota olen aina toisinaan yrittänyt ujosti tarjota kuopukselle luettavaksi kirjastossa. Pallero ei ole ainakaan toistaiseksi innostunut, vaikka omasta mielestäni kirja on hauskan näköinen.

Yksi tyttären lempparikuvista esittää tuttua kirpparimiljöötä.

Yksi tyttären lempparikuvista esittää tuttua kirpparimiljöötä.

Hurraa Helsinki! Ikioma kaupunki
Teksti: Karo Hämäläinen
Kuvitus: Salla Savolainen
Kustantaja: Tammi, 2012
Mistä: Kirjastosta

IMG_1258

Tatu ja Patu Helsingissä (Otava, 2008) vie seikkailulle halki Helsingin tatujapatumaiseen tyyliin. Tatu ja Patu tulevat pääkaupunkiin moikkaamaan serkkuaan Joria. Serkulla onkin kiire, ja pojat päätyvät porhaltamaan Helsingin päänähtävyyksien läpi hurjaa vauhtia. “Kylläpä näillä helsinkiläisillä on kiire”, Patu ihmettelee. Jorilla vielä salkkukin tupruttaa höyryä. Mitä ihmettä? Tie vie Kansallismuseoon, Olympiastadionille, Lintsille ja Kauppatorin kautta Korkeasaareen. Välillä saadaan matkustaa ratikalla ja metrolla. Joria ei vain löydy. Tatu ja Patu keksivät tehdä muovailuvahasta Jori-patsaita, joita he sirottelevat näkyville paikoille Helsingin nähtävyyksiin. Jori löytää pojat Eduskuntatalon pihalta. Selviää, että höyryävässä salkussa on jäätelöä. Jori on koko päivän yrittänyt hoitaa itselleen lupia jätskikioskiin.

Tämä on mielestäni yksi onnistuneimmista Tatun ja Patun seikkailuista. Juoni kulkee vauhdikkaasti ja mukana on sopivasti käänteitä. Kuvissa ei ole ihan niin hillittömästi huvittavia yksityiskohtia kuin esimerkiksi suursuosikissamme Tatu ja Patu päiväkodissa, mutta kyllä näissä kuvissa katsottavaa riittää. Kuvien pienistä vitseistä feivarimme on Korkeasaaren kameliaitausta siivoavan miehen imurin brändi “Caccavece”.

Kuten Hurraa Helsinki -kirjankin parissa, tässäkin kirjassa isosisko rakastaa bongata tuttuja paikkoja kuvista. Hän tykkää myös pohtia Jorin savuavan salkun arvoitusta ja kuvitella itsensä Linnanmäen laitteisiin.

Olen kirjoittanut kirjasta aiemmin lyhyesti täällä, listatessani meidän perheen suosikkitatupatuja.

IMG_1263

 

Tatu ja Patu Helsingissä
Teksti ja kuvitus: Aino Havukainen ja Sami Toivonen
Kustantaja: Otava, 2008 (kymmenes painos)
Mistä: kirpputorilta

Viisi parasta Tatu ja Patu -kirjaa

IMG_0431

Meillä luetaan Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu -kirjoja todella paljon. Olen jo aiemmin kirjoittanut Tatu ja Patu päiväkodissa -kirjasta, joka on suurin suosikkimme. Viimeksi kirjastossa käydessämme seisoimme tyttäreni kanssa tatupatu-laarin edessä ja mietimme, mitkä kirjoista ovat suosikkejamme ja miksi. Pohdinnasta seurasi tällainen lista parhaista Tatu ja Patu -kirjoista.

1. Tatu ja Patu päiväkodissa. (Otava, 2004)
Hyvin vetävä seikkailujuoni, uskomattoman paljon yksityiskohtia, aikuisille omia jippoja – kuten että kuningasta esittävä poika on Elvis-asussa. Hih hih. Aiempi tekstini kirjasta löytyy täältä.

2. Veeran keittiöpuuhat. (Otava, 2002)
Veera kokkaa Tatun ja Patun kanssa. Sopivasti hölmöilyjä – Tatu ja Patu esimerkiksi väittävät, että pitää pestä jalat ennen ruuanlaittoa. Oivalluksia (keittokirja nimeltä Melko pahan makuisia keittoja) ja yksityiskohtia. Suosikkikohdassamme Veera pyytää Tatua ojentamaan oreganoa, basilikaa ja mustapippuria. “Oliko se basiganoa, mustalikaa ja orepippuria”, poika miettii. Meille tämä on yksi lastenkirjallisuuden huippuhetkiä, huumoria joka tippuu kielellä leikittelevään kolmevuotiaaseen ja viisaita hölmöilyjä rakastaviin vanhempiin. Tyttömme aloitti pitkään leivontahommat tyhjentämällä maustekaapin. “Tarvitaanko orepippuria tai mustalikaa?”

3. Veera lääkärissä (Otava, 1999)
Tämä on puolitoistavuotiaan poikani suurin suosikki tällä hetkellä, se kirja joka kannetaan vaipanvaihtoon mukaan. Äiti tykkää, koska kirjalla on myös kasvatuksellinen funktio, voihan sillä valmistella lasta lääkärikäyntiä varten. Veera lääkärissä on sarjan ensimmäinen kirja. Siinä ei ole niin paljon yksityiskohtia kuin monessa myöhemmässä kirjassa, mutta tämä on oikein oivaltava ja hauska kirja silti.

4. Tatu ja Patu Helsingissä (Otava, 2003)
Tässä kirjassa Tatu ja Patu pääsevät ensimmäistä kertaa seikkailemaan ilman Veeraa. Pojat ovat lähteneet Helsinkiin tapaamaan Jori-serkkuaan, mutta serkku suhaakin halki Helsingin savuvana perässään. Pojat kulkevat perässä halki kaupungin tärkeimpien nähtävyyksien. Tatu ja Patu Helsingissä on reipas seikkailukertomus, jonka juoni vetää lukukerta toisensa jälkeen. Tähänkään kirjaan ei ole vielä ladattu niin paljon kuvallisia vitsejä kuin joihinkin myöhempiin kirjoihin, mutta silti kuvat ovat hämmästyttävän täynnä yksityiskohtia. Kuvaavaa on, että yhtenä päivänä tyttäreni koki Helsingin juna-asemalla oivalluksen. Tuossahan on samat kuin Tatussa ja Patussa, hän sanoi ja osoitti kivimiehiä.

5. Veera ja menopelit (Otava, 2000)
Listan neljä ensimmäistä sijaa oli helppo jakaa, mutta tätä viidettä sijaa jouduin oikein pohtimaan. Oudoissa kojeissa on hauska aamutoimiautomaatti, mutta muuten kirja ei vielä ihan ole lapsillemme ikätasoista luettavaa. Sama juttu Työn touhussa -kirjan kanssa, vaikka äidin mielestä onkin hauskaa, kun Tatu kohottaa likilaskuiseksi jäänyttä taikinaa – nostamalla sen päänsä päälle.
Lopulta päädyin Veeraan ja menopeleihin, koska ne menopelit vetoavat kumpaankin lapseemme. Veera ja pojat fillaroivat ympäriinsä ja katselevat autoja ja muita vekottimia. Äiti tykkää ympäristöpoliittisesta kannanotosta – poikien mielestä juuri pyörä on menopeleistä paras, koska se ei päästä kaasua eikä melua.

Listan sijoitukset muuttunevat lasten kasvaessa. Osa Tatuista ja Patuista on suunnattu muutamaa vuotta lapsiamme vanhemmille lapsille. Näistä nyt listatuistakin on varmaan pakko kirjoittaa jossain vaiheessa pidemmin, sillä huomasin tätä kirjoittaessani jälleen innostuvani esimerkiksi Tatusta ja Patusta Helsingissä. Meillä on sen verran paljon kirjoja, että osa aina jää vähän hyllyyn tai pinoihin jemmaan. Toisaalta taas suosikkikirjoja tulee aina luettua niin tiiviisti, että ne ansaitsevatkin mennä vähän lepäämään välillä. Sitten onkin ihana tehdä löytöjä omassa kirjahyllyssä!

Tatu ja Patu päiväkodissa

9511196588

Tatu ja Patu ovat kirjamyyntilistojen kuninkaita, eikä ihme. Lapsille on todella vähän tarjolla oikeasti hauskoja kirjoja, varsinkaan sellaisia, joista olisi riittävästi iloa aikuisillekin. Tatut ja patut kestävät erittäin hyvin pikkulapsiperheen lukuisia lukukertoja.

Tatupatuista suurimmat suosikkejamme on Tatu ja Patu päiväkodissa (Otava 2004), jonka kuopus on nyt vuorollaan löytänyt. Hän hakee sen kirjakopasta aamulla ensimmäiseksi ja tuo sen vielä päivän päätteksi käteen. Esikoisella oli jo aiemmin intohimoinen puolen vuoden rakkaussuhde tähän kirjaan, ja nyt hän on hiukan väsynyt teokseen. Ei kuitenkaan niin väsynyt, ettei jaksaisi olla päivittäin 1-5 kertaa mukana kuuntelemassa tarinaa.

IMG_0203

Kirjan tarina on sinänsä melko simppeli. Tatu ja Patu ovat saaneet lahjakortit kylpylä Vesikkoon, mutta päätyvät vahingossa päiväkoti Esikkoon. Kirjan alku kuluu väärinkäsityksen vallassa, sitten mietitään pakoa, mutta lopulta pojat huomaavat viihtyvänsä päiväkodissa.

IMG_0202

Kirjalla on viihteen lisäksi kasvatuksellinen funktio: se kertoo, että päiväkodissa on kivaa, niin kivaa, että jotkut olisivat siellä vapaaehtoisesti. On ravitsevaa ruokaa, viihdyttävää ohjelmaa ja hyvää tekevää liikuntaa. Outolasta kotoisin olevilla Tatulla ja Patulla on raikkaan karnevalistinen katsanto maailmaamme.

IMG_0200

Kuopus katselee kuvia rauhallisesti, ja minullakin on ensimmäistä kertaa ollut aikaa katsella kuvia rauhassa. Esikoisen kanssa huomio on mennyt lukemiseen ja kiihkeään sivujen kääntelyyn. Luulin silti jo todellakin katsoneeni kaikki kuvat, mutta huomaankin nyt löytäväni yhä uusia piilotettuja jippoja. Toistuva teema on esimerkiksi Emmi-vauvan kätketyt tutit. Tyttö on myös kova kirjoittamaan viisauksia kaikilla käsiinsä saamillaan välineillä kuten kirjainpalikoilla.

Kirjojen charmi kestää aikaa. Kirja on julkaistu yli kymmenen vuotta sitten, ja meillä on käsissämme neljästoista laitos. Kirjasarjan oikeuksia on myyty 22 maahan, ja kirjat ovat voittaneet palkintoja ja keränneet ehdokkuuksia.

Tatu ja Patu päiväkodissa

Teksti ja kuvitus: Aino Havukainen ja Sami Toivonen

Kustantaja: Otava, 2004

Mistä: kirjakaupasta