Sinä olet superrakas

img_1849

Olen aina ajatellut, että jos minä olisin supersankari, olisin Tykkääjä, joka tykkää kauheasti kaikesta. (Olin viime vuonna tykännyt Facebookissa 10 000 eri asiasta!) Niinpä ilahduin, kun näin Ninka Reitun uuden kirjan Sinä olet superrakas (Otava, 2017), sillä siinä on kyse juuri siitä: supersankareista ja rakkaudesta.

img_1825

Sinä olet superrakas on kaunis ja hauska pieni kirja aikuisen ja lapsen – Ison ja nimettömäksi jäävän minäkertojan – rakkaudesta. Mitä rakkaus oikein  on? Rakkaus kutittaa vatsassa, se tekee rohkeaksi ja tuottaa turvallisen olon. “Rakkaus on sitä, että kun saa toisen lähelleen, tuntee olevansa kotona”, sanoi Iso.

Mutta onko rakkaudella rajat? Rakastaako aikuinen silloinkin, kun hänen huomionsa on jossain muualla kuin lapsessa (kirjassa tätä aihetta on kuvitettu ajanmukaisesti sillä, että aikuinen on uppoutunut puhelimeensa)? Tai kestääkö rakkaus välimatkan, pois lähtemisen, sen että käyttäytyy huonosti? Sen, että lapsi kasvaa isoksi? Iso vastaa lapsen kysymyksiin kärsivällisesti, viisaasti ja rakastavasti.

img_1824

Ninka Reittu on kuvittajana ja kirjatekijänä minulle uusi tuttavuus. Hän on tehnyt myös Messi ja Mysteeri -kirjoja (joista on kirjoittanut mm. bloggaajakamuni Bleue Sinisessä keskitiessään) mutta emme ole tulleet syystä tai toisesta lasten kanssa tarttuneeksi niihin. Tämän jälkeen kyllä lainaamme ne varmasti, sillä ihastuin kovasti Reitun kuvitusjälkeen ja kykyyn löytää kuviin kivoja tilanteita.

Näin tykkääjänä tykkään kovasti siitäkin, että tämä kirja ei ole yhtään lälly eikä marenkinen, vaikka kertookin rakkaudesta herkästi ja koskettavasti. Rakkauskirja ilman söpöilyä tai vaaleanpunaisuutta, uu jeee!

img_1828

Muistelen, että noin vuosi sitten, nelivuotiaana, esikoisellamme oli vahviten käynnissä tämä rakkauden rajallisuuden mietintä. Silloin hän otti usein puheeksi sen, lakkaavatko vanhemmat rakastamasta silloin, kun tekee jotain sellaista, mistä vanhemmat eivät pidä. Silloin tämä kirja olisi todella ollut paikallaan!

Nyt viisivuotiaanakin häntä kiinnostaa aihepiiri kovasti. Hän sanoi ensilukemisen jälkeen, että “tää on ihan paras kirja!” Kolmivuotias taas ei ollut yhtään valmis näille rakkausjutuille, vaan veivasi koko lukemisen ajan vieressäni ja paukutti minua autokirjalla, jonka halusi luettavan. Hänen aikansa tunneasioille koittaa varmaan joskus myöhemmin.

img_1822

Samoja tuntemuksia käsittelee myös pari muuta kuvakirjaa. Meillä on luettu esimerkiksi vähän vanhempi Rakastatko minua jos… -kirja, jossa pieni karhu pohtii kovasti äidin rakkauden rajoja. Arvaa kuinka paljon sinua rakastan on klassikkokirja tästä rakkauden äärettömyydestä. (Kummankin kirjan linkit vievät postauksiini niistä.) Näistä kirjoista tämä Sinä olet superrakas erottuu edukseen raikkaalla lähestymisellään ja freesillä, modernilla kuvituksellaan. Kolmikon ehdottomasti paras kirja, sanoisin! Ja sellainen, joka tuo pohdinnoissaan mieleen klassikoista klassikoimman Pikku Prinssin. 

img_1823

Sinä olet superrakas sopii hyvin lahjaksi rakkaalle lapselle tai aikuisellekin (ja myös vaikka ystävänpäivänlahjaksi). Itse olen toivottavasti saamassa upouuden kummilapsen (IIK! IIK!) jolle oikein mielelläni lahjoittaisin tämän kirjan vaikka jo ristiäislahjaksi.

Hetki sitten jossain seuraamassani Facebook-ryhmässä muuten joku kyseli vinkkejä kirjoista, joissa kuvataan isän ja lapsen suhdetta. Tässä on hyvä lisä siihenkin joukkoon! (Ja jos päädyit tähän postaukseen etsiessäsi juurikin kuvakirjoja isästä ja lapsesta, lue myös postaukseni Niilo leipoo -kirjasta!)

 

Sinä olet superrakas
Teksti ja kuvitus: Ninka Reittu
Kustantaja: Otava, 2017
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Advertisements

Toivo ja valas

IMG_2612

Meillä intoillaan nyt yhdestä ihanimmista uusista kirjoista pitkään aikaan. Benji Daviesin loistava Toivo ja Valas (Karisto, 2015) on yhtä paljon lasten kuin äidinkin makuun.

Toivo, isä ja kuusi kissaa asuvat meren rannalla. Isä käy kalastamassa aamuvarhaisesta iltamyöhään. Yhtenä aamuna myrskyn jälkeen Toivo löytää rannalta pikkuisen valaan, joka pitää saada nopeasti veteen. Poika auttaa pikkuvalasta, mutta ei suinkaan viemällä sitä mereen, vaan omaan kotiinsa kylpyammeeseen.

Kun isä tulee illalla kotiin, Toivo yrittää piilotella salaisuuttaan. Lopulta se luonnollisesti paljastuu, mutta isä ei suutu, vaan tuntee myötätuntoa tajutessaan, miten yksinäinen Toivo onkaan. Valas täytyy tietenkin viedä takaisin mereen, vaikka se onkin vaikeaa. Onneksi isä on mukana ja onneksi elää toivo, että valaan voisi vielä nähdä uudestaan.

IMG_2619

Arvostan kirjaa ennen kaikkea siksi, että se onnistuu kertomaan suuren tarinan pienin keinoin. Tekstiä on vähän, varmaan yhteensä liuskallisen verran, ja silti se onnistuu kertomaan suuren, täyteläisen tarinan. Tämä on myös niitä harvinaisia kirjoja, jossa hieno tarina yhdistyy yhtä hyvään kuvitukseen, ja kuvat ja teksti tukevat hyvin toisiaan.

Toivo ja valas pohtii suuria kysymyksiä. Olla yksin vai olla yksinäinen? Toivon isä on kaikki päivät poissa, eikä äitiä ole ollenkaan. Missä äiti on? Sitä ei kerrota, eikä äidistä näy merkkiäkään kodissakaan. Äidin poissaolon tuntee hiljaisena haikeutena. Sympaattinen isä kantaa yksinhuoltajuuden taakkaa, tekee pitkää työpäivää ja yrittää ehtiä hyväksi vanhemmaksi siinä sivussa.

IMG_2623

Vaikka Toivo joutuu luopumaan ystävästään, on valas toiminut moottorina muutokselle, havahduttanut isän tajuamaan lapsen yksinäisyyden. Tähän käännekohtaan saakka Toivo on kuvissa pääasiassa yksin tai katselee isää kaukaa, mutta sen jälkeen isä on kuvissa aina mukana, usein halaamassa tai pitämässä kädestä kiinni. Ystävän menetys ei siis ollut vain pahasta, vaan Toivo sai samalla jotain lisää elämäänsä.

IMG_2622

Isi ja Toivo puuhaavat yhdessä

Kuvat ovat hienoja, täysin omansa näköisiä, mutta tuntuvat kuitenkin etäisen tutuilta. Isä näyttää ehkä hiukan menneiden vuosien itäblokkianimaatioiden hahmolta. Kuvat ovat helposti lähestyttäviä ja kauniita, ja värimaailma on harmoninen. Luonnonläheisten värien vastapainona nähdään kalastajankeltaista ja merellisen punavalkoista. Kuvakerronta on elokuvallista: on laajakuvaa koko rannan laajuudelta, ja sitten tiiviimpiä kuvia päähenkilöistä.

IMG_2624

Toivolla on pallonmuotoinen pää, kaksi pistettä silminä ja kiekura nenänä. Tukka ja korvatkin ovat koko ajan pipon peitossa, suuta ei useimmiten näy. Hän on silti ilmeikäs samalla tavalla kuin Oliver Jeffersin hahmot ovat.

Kirjasta ovat juuri kirjoittaneet myös Kia Luetaanko tämä -blogissa ja Bleue Sininen keskitie -blogissa. Kirja sai myös heiltä loistavat arviot. Tietenkin.

Toivo ja valas (alk. The Storm Whale)
Teksti ja kuvitus: Benji Davies (suom. Sanna Vartiainen)
Kustantaja: Karisto, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Rakastatko minua jos…

IMG_2358

“Äiti, koska sä kuolet?”

“Äiti, mitä jos mä jään yksin?”

Kohta nelivuotiaamme miettii kovasti tunteita ja välittämistä. Hän on kasvanut sen verran isoksi (ja itsenäiseksi), että erillisyys, yksinjäämisen mahdollisuus ja kuoleminenkin on ensimmäistä kertaa valjennut hänelle. Samalla hän myös miettii, onko rakkaus ehdollista: menetänkö rakkauden, jos teen jotain väärää.

Rakastatko minua jos… (Lasten Keskus, 2012) on täsmäkirja näihin tuntemuksiin. Kirja pohtii äidinrakkautta ja rakkauden ehdollisuutta. Pikku Karhun takki repeää kesken leikin ja hän pelkää, että äiti suuttuu. Äiti onkin vähän väsynyt työpäivän jälkeen ja huokailee ennen kuin parsii takin. Pikku Karhu tulee surulliseksi ja rupeaa pohtimaan, mitä teosta seuraa. Rakastaako äiti häntä yhä? Tietysti.

No entä jos hän repisi kaikki vaatteensa, kiusaisi toisia ja sotkisi? Tai olisi ruma? Tai jos lakkaisi itse rakastamasta äitiä? Äiti rakastaisi yhä. No entäs jos äiti kuolisi? Silloinkin äiti rakastaisi.

IMG_2359

Entä jos Pikku Karhu ei tahtoisi, että äiti rakastaa häntä? No silloinkin. Entä jos äiti rakastaisi jotain toista enemmän? Mahdotonta. No entä jos Pikku Karhu itse rakastaisi jotakuta toista enemmän kuin äitiä?
“Äiti katsoi Pikku Karhua levollisena. “Älä huoli. Silloinkin minä rakastan sinua. Sinä voit rakastaa ketä sinä haluat.””

IMG_2362

Rakastatko minua jos… on oikein turvallinen kirja rakkaudesta. Äiti rakastaa aina ja ihan varmasti. Turvallisuudessaan kirja sopii hyvin myös iltasaduksi: lapsi voi mennä hyvillä mielin ja varmana rakkaudesta nukkumaan.

Kirjassa hiukan liikaa toistoa minun makuuni. Entä jos ja vielä jos? Toki juuri sillä tavallahan lapset käyttäytyvät, keksivät vielä yhden kysymyksen lisää, vielä yhden uskomattoman variaation teemasta, niin pitkään kunnes vanhemmat ovat raivokkaan uupumuksen partaalla. Tässä kirjassa kyllä on toistoa niin paljon, että jopa toistoa rakastavaa lastakin uuvuttaa, ja hän kääntää sivuja välillä niin nopeasti, että niiltä ehtii lukea vain ensimmäisen rivin.

Tämä tärkeitä kysymyksiä lempeällä tavalla käsittelevä kirja on varmasti hyvää luettavaa myös silloin, jos perheessä on joitakin lapsen perusturvallisuutta uhkaavia muutoksia, kuten vakava sairaus tai ihan vaan nuoremman sisaruksen syntymä edessä.

Kirjan kuvituksessa tykkään eniten siitä, että sivuille on reippaasti laitettu vain yksi, iso kuva, ja kuvissa on aika vähän yksityiskohtia. Nallet on maalattu perussuloisiksi, lastenkirjamaisiksi, ilman suurta persoonallista otetta.

Rakastatko minua jos…
Teksti: Catherine Leblanc
Kuvitus: Eve Tharlet
Kustantaja: Lasten Keskus, 2012
Mistä: kirjastosta

Oma pieni pikkuruinen: kirja mahdottomasta rakkaudesta

oma pieniJoskus hassunkin kannen takana voi olla ihana kirja. Ulf Starkin ja Linda Bondestamin Oma pieni pikkuruinen (Teos, 2014) on ihana, mutta en ehkä olisi tullut tarttuneeksi tähän kirjaan, jos en olisi entuudestaan fanittanut tekijöitä ja tiennyt tämän kirjan olleen Finlandia Junior -ehdokkaanakin, sillä kannessakin poseeraava päähenkilö Olento ei vaan ulkonäöltään vetoa minuun yhtään. Onneksi kuitenkin tartuin, sillä tämä on ihanan haikea pieni kirja.

IMG_0962IMG_0963

Olento asuu luolassa eikä kestä päivänvaloa. “Jos hän menee päiväsaikaan ulos, olo käy ensin hiukan kehnoksi. Sitten kauhean kehnoksi. Sitten hän kuolee.” Olento on hyvin yksinäinen. Hän näkee unta, että olisi joku jonka kanssa jutella, mutta herää siihen että itkee. Eräänä aamuna luolaan lentää auringonkipinä.

“Kipinä hohtaa niin että Olennon on pantava silmät sirrilleen. Hän on pieni ja osaa puhua. Hän on sellainen josta voi pitää huolta, Olento ajattelee. Iso sydän jyskyttää. -Tahdotko olla oma Pikkuruiseni?”

Kipinä ei ensin tahdo ison ja ruman Olennon rakkautta, mutta kertoo tälle Auringosta ja väreistä, meristä, metsistä ja autiomaista. Eläimistä nimeltä suurloikkari, metsämäyhy ja puuveivari.

IMG_0967IMG_0966

Tulee myöhä, ja Kipinän on kiiruhdettava takaisin aurinkoon. Paluumatkalla Olento poimii auringon lämmittämän kiven, jota se pitelee kuin munaa.

Kirjaa on verrattu Päivänsäteeseen ja menninkäiseen. Toinen on valon lapsi, toinen elää pimeässä. Rakkaus on muutenkin mahdotonta. Toinen on iso, toinen pieni. Toinen elää vain päivän verran ja joutuu palaamaan aurinkoon, toinen jää luolaansa asumaan. Kirja jää kaihertamaan luopumisen tuskaa ja suloista kaipuuta.

Vaikka kirjan pieni koko ja naiivisti piirretty Olento viittaavat siihen, että tämä olisi tarkoitettu pikkuisille, ei tämä ole mikään taaperoiden kirja. Itse olisin tunnekuohujen vallassa olevana taidelukiolaisena varmasti lukenut tätä uudestaan ja uudestaan, siinä Pikku Prinssin fanittamisen ohessa.

IMG_0964IMG_0965

Stark ja Bondestam ovat aiemmin tehneet yhdessä mm. kirjan Diktaattori, josta kirjoittamani postaus löytyy täältä.

IMG_0968PS. Kirjankansibingossa saamme ruksittua keltaisen värin tämän kirjan ansiosta.

kirjankansibingo

Oma pieni pikkuruinen
Teksti: Ulf Stark (suom. Liisa Ryömä)
Kuvitus: Linda Bondestam
Kustantaja: Teos, 2014
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Arvaa kuinka paljon sinua rakastan

IMG_0970

Meillä on tänään viides hääpäivä. Sen kunniaksi muutama sana oikein lällystä lastenkirjasta, mutta vain tosi nopeasti, sillä kohta on aika meikata väsähtäneestä äiti-ihmisestä illan prinsessa ja lähteä bilettämään.

Arvaa kuinka paljon sinua rakastan on lähes kaikille tuttu klassikko. Se on julkaistu vähän kaikenlaisissa formaateissa minikirjasta popup-kirjaan ja siitä on tehty telkkarisarjakin. Tämä on kuulemma kirja, jonka monet naiset ostavat poikaystävilleen rakkaudenosoituksena. Kai se sopii siihenkin. Minun on vaikea kuvitella, että pupuhahmo on se, mikä saa aikuisen miehen kaikkein eniten syttymään, mutta taidan olla vanhempi ja kyynisempi kuin nämä kirjanostajat.

Nukkumaan mennessä Pikku Pupulla on tärkeää asiaa Isolle Pupulle. Niin kuin pienillä nyt on. Arvaa kuinka paljon minä rakastan sinua, hän kysyy. No. Pikku Pupu näyttää käsivarsiaan levittäen, kuinka paljon. Isolla Pupulla on isommat käsivarret, joilla hän voi näyttää rakastavansa Pikku Pupua vieläkin enemmän. Pikku Pupu keksii lukuisia keinoja, joilla näyttää oma rakkautensa, ja Iso Pupu näyttää aina rakastavansa enemmän. Lopulta Pikku Pupu keksii rakastavansa Isoa Pupua niin paljon kuin täältä on matkaa kuuhun. Iso Pupu antaa hyvänyöpusun, käy viereen ja kuiskaa:
“Minä rakastan sinua niin paljon kuin täältä on matkaa kuuhun
– ja takaisin. ”

IMG_0971

Tämä on siis oikein söpö kirja, jonka kanssa on kiva puhua lapselle rakkaudesta. Piirrosjälki on klassinen, oikein jotenkin lastenkirjamainen. Se ei saa mitenkään sydäntäni sykkimään, mutta ei se huonokaan ole. Tarina on tiivis ja suloinen. Jollain tavalla odotin ensimmäisellä lukukerralla, että Pikku Pupu suuttuisi, kun Iso Pupu yrittää koko ajan päihittää hänet, mutta tämä ei ollutkaan sellainen kirja. Ja ehkä on tärkeääkin, että isompi rakastaa vielä enemmän ihan aina.

IMG_0976

Arvaa kuinka paljon sinua rakastan on hyvä kirja iltasaduksi. Lapsen kanssa voi yhdessä näyttää, kuinka paljon toista rakastaa, ja lapsella on turvallinen mieli nukkumaan mennessä.

Arvaa kuinka paljon sinua rakastan
Teksti: Sam McBratney
Kuvitus: Anita Jeram
Kustantaja: WSOY, 2001
Mistä: kirpparilta