Kana joka tahtoi lentää

IMG_6118

Sun-mi Hwangin Kana joka tahtoi lentää (Sitruuna, 2015) on miljoonia kappaleita myynyt jättihitti Etelä-Koreasta, joka on nyt käännetty myös suomeksi.

Kana joka tahtoi lentää kertoo Tähkä-nimisestä häkkikanasta. Se haaveilee vapaudesta ja omasta poikasesta, mutta sen munat viedään aina pois. Tähkä pelastautuu lähes varmalta kuolemalta ja löytää haudottavakseen munan. Se näyttää saaneen kaiken, mistä on haaveillut – vapauden ja poikasen – mutta vapaus onkin vaaroja täynnä ja munasta kuoriutuu kananpojan sijaan sorsa. Tähkä ja sen poikanen joutuvat etsimään paikkaansa syrjinnän ja kuolemanuhan keskellä. Lopulta Tähkä joutuu miettimään, miten paljon se on valmis uhraamaan poikasensa puolesta.

IMG_6119

Kana joka tahtoi lentää on pieni kirja täynnä suuria teemoja. Se kertoo äidin uhrautuvuudesta, erilaisuuden hyväksymisestä ja kuolemasta. Onnen tavoittelusta ja oikeudesta yksilöllisyyteen. Kaikki tämä on kätketty sinänsä yksinkertaiseen kertomukseen eläimistä.

IMG_6121

Kirja ei ehkä ole loputtoman omaperäinen eikä syvällinen, mutta se on helppolukuinen kirja, joka saa miettimään tarinan teemoja omassa elämässään. Luen kirjaa äitinä, tietenkin, ja mietin vanhemman tekemiä uhrauksia. Mihin asti itse kukin olisi valmis menemään lapsensa asti? Kuolemaan? Luultavasti, jos sellainen tilanne tulisi vastaan. Tämän hetken poliittisessa ilmastossa myös kirjan pohdinnat erilaisuuden hyväksynnästä ovat ajankohtaisia.

Kuoleman uhka todellakin roikkuu tarinan yllä jo alkusivuilla, ja muutenkin kirja on surullinen. Se ei sovellu mielestäni pienille lapsille, vaan ehkä vasta noin varhaisteineille ja sitä vanhemmille nuorille. Eniten tämä on kyllä aikuisten satu. Synkistä ja raskaista teemoista huolimatta kirjassa on toivoa ja positiivinen vire.

IMG_6120

Kirjassa on harvakseltaan piirroskuvia. Nomocon simppelit piirrokset ovat jotenkin hyvin aasialaiset kaikessa pelkistyneisyydessään. Sisäsivujen kuvat ovat lapsenomaisia, mutta kansi on kaunis ja herkkä.

Kirjaa on käsitelty mm. Lukuisa– ja Lukupino-blogeissa.

Kana joka tahtoi lentää
Teksti: Sun-mi Hwang (suom.Hilla Hautajoki)
Kuvitus: Nomoco
Kustantaja: Sitruuna Kustannus, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Advertisements

Sopu sijaa antaa

Sopu sijaa antaa

Sisarusten välisestä kinastelusta on hyötyä lapsen sosiaalisten taitojen kehitykselle, opimme viime viikon Hesarista. Meidän lapsilla on kyllä kasvamassa harvinaisen hyvät taidot! Jostain syytä lasten on aina saatava leikkiä ihan vierekkäin ja just niillä samoilla leluilla, mikä aiheuttaa väistämättä jatkuvia rajatilaloukkauksia. Aihetta käsittelee myös Tracey Corderoyn ja Jane Chapmanin Sopu sijaa antaa (Mäkelä, 2016).

IMG_5803

Hiiri muuttaa uuteen kotiin, joka on sen mielestä täydellinen. Siellä on pianokin! Valitettavasti paikalle ilmestyy kiukkuinen karhu, joka kertoo, ettei talossa ole tilaa kenellekään, ei edes hiirelle. Mihin tahansa hiiri talossa meneekin, vastassa on iso ja vihainen eläin, jonka mielestä hiiri ei mahdu taloon asumaan. Hyväntuulinen hiiri jatkaa lannistumatta muuttoaan, kunnes lattian alta kuuluu jyminää. Isot eläimet säikähtävät, mutta hiiri nousee puolustamaan kotia – ja putoaa lattian läpi. Lattian alle kolon tehnyt myyrä on pahoillaan aiheuttamastaan vahingosta, mutta oikeastaan se on tehnyt palveluksen toisille. Nyt riittää tilaa kaikille!

IMG_5805

Kirjan parasta antia on urhokas hiiri, joka ei anna isompien eläinten tai vastoinkäymisten lannistaa itseään. (Ihan pieni ääni päässäni kyllä sanoo, että hiiri tungettelee toisten kotiin eikä kunnioita muiden omaa tilaa. Minulla oli kerran yhtä tungettelevainen työkaveri, joka sai minut jatkuvasti raivon partaalle.)

Mutta takaisin kirjaan. Sopu sijaa antaa -kirja on lastemme mieleen varsinkin topakan hiiren vuoksi; lapsista on varmasti turvallista lukea jostakin pienestä, joka pärjää isojen maailmassa. Isommat eläimet pitävät kyllä meteliä itsestään, mutta todellisen vaaran uhatessa se onkin kaikkein pienin hiiri, joka uskaltautuu puolustamaan kotia.

IMG_5809

Kirjan sanoma on, että kaikille riittää kyllä tilaa, ei kannata kinastella. Ratkaisu voi löytyä yllättävältä taholta; se mikä vaikuttaa aivan liialliselta – vielä yhden tulo mukaan – voikin olla avain kaikkien hyvinvointiin.

IMG_5808

Kuvittaja Jane Chapman on tässä kirjassa parhaimmillaan. Hän on luonut ilmeikkäitä eläimiä, jotka ilmaisevat monenlaisia tunteita ärtymyksestä riemuun. Kirjan viimeinen aukeama taittuu auki suuremmaksi (“pomppuaukeama” kustantajan termillä).

Tracey Corderoyn kirjoja on meillä luettu paljon, viimeksi mm. Ei!-, Miksi?– ja  Lisää-kirjoja. Myös Jane Chapmanin kuvittamia kirjoja olemme lukeneet usein. Viimeksi tutustuimme tuoreeseen Kalle-karhu tahtoo lisää -kirjaan.

Sopu sijaa antaa
Teksti: Tracey Corderoy (suom.
Kuvitus: Jane Chapman
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Kuinka prinsessat lomailevat

IMG_2972

Tyttäreni rakastaa prinsessoja.
Ei voi sanoa, että hänen kasvatuksensa olisi tähdännyt siihen.
Lohduttaudun sillä, että tämä on vaihe, joka pikkutytön kuuluu käydä läpi, ja yritän löytää hänelle sellaista prinsessaluettavaa, jossa ei ihan niin kauheasti tähdättäisi elämässä vain naimisiinmenoon tai elettäisi siivotakseen miesten jälkiä. Saan puistatuksia lukiessani sellaisia prinsessasatujen uudelleenlämmityksiä, joissa esimerkiksi Lumikki hiipii salaa kääpiöiden mökkiin siivotakseen heidän jälkensä ja laittaakseen heille ruokaa. Ihan oikeesti, tyttö. Laittaisit jalat pöydälle ja avaisit hyvän kirjan ja suklaalevyn. Antaisit niiden seitsemän häiskän pitää huolta sinusta.

IMG_2973

Mutta aiheeseen. Kirjaston prinsessahyllystä löytyi onneksi tällä kertaa kirja, joka esittelee prinsessat vähän toisenlaisessa valossa. Per Gustavssonin Kuinka prinsessat lomailevat (Saarni-kirjat, 2011) on virkistävän erilainen prinsessakirja.

IMG_2974

Kirjassa prinsessat vaihtavat vapaalle. Lomalla heidän ei tarvitse huolehtia lohikäärmeiden jahtaamisesta eikä juhlista (eikä onneksi mistään prinsseistäkään, vaikka teksti ei tästä puhu mitään), sillä silloin he pitävät hauskaa ja tapaavat muita prinsessoja. Nyt bussiretkelle on lähdössä iso porukka. Bensa loppuu yllättäen, mutta ei haittaa, perillähän tässä oltiinkin! Kukaan ei ole pakannut ruokaa tai telttaa, mutta nokkelat prinsessat kaatavat miekalla puita nuotiota varten. Prinsessamekoista saa kätevästi telttoja, korvakoruista ongenkoukkuja, timanteilla saa sytytettyä nuotion.

Kaikki sujuu oikein näppärästi, kunnes alkaa sataa. Bensaa ei ole vieläkään, ja yöllä hyeenatkin hyökkäävät. Onneksi voimansa yhdistävät prinsessat ovat vieläkin vaarallisempia kuin hyeenat. Yksi hyeena loukkaa tassunsa, ja prinsessat hoivaavat sen kuntoon. Kiitollinen hyeenalauma vetää bussin huoltoasemalle. Kaikki pääsevät turvallisesti kotiin.

IMG_2978

Pidän tämän kirjan sanomasta. Prinsessat eivät suinkaan ole hauraita, suudelmaa odottavia olentoja, vaan vahvoja ja rohkeita ihmisiä. He käyttävät neuvokkaasti perinteisiä naisellisia esineitä hengissäsäilymiseen, mikä erityisesti ilahduttaa minua. Kirja opettaa myös, että yhteistyö ja myötätunto vievät pitkälle. Kiltteys maksaa itsensä aina takaisin! Kirjassa on myös lempeää huumoria, josta tykkään.

Kuvitustyylin perusteella en olisi tähän kirjaan tarttunut, mutta onneksi siinä kirjaston prinsessahyllyn edessä on aina aikaa istuskella niin paljon, että useimpia kirjoja ehtii selata – ja päätyy löytämään tällaisiakin kirjoja, vaikkei ulkonäkö niin kutsuisikaan.

IMG_2982

Kuinka prinsessat lomailevat (alk. När prinsessor tar semester)
Teksti ja kuvitus: Per Gustavsson (suom. Jenni Kauhanen)
Kustantaja: Saarni-kirjat, 2011
Mistä: kirjastosta

Oliver Jeffersin pingviinikirjoja

IMG_2552

Kirjailija ja kuvittaja Oliver Jeffers on minusta aivan yltiöihana. On yksi suurimmista epäkohdista maailmassa, ettei hänen kirjoistaan ole suomennettu kuin muutamia.

Onneksi kirjastosta löytyi nyt kerralla kaksi kolmasosaa Jeffersin suomennetusta tuotannosta, Löytöpingviini (Karisto, 2010) ja Lentävä pingviini (Karisto, 2011). Näiden lisäksi häneltä on suomennettu Ystävä avaruudesta -kirja.

IMG_2565

Löytöpingviini kertoo pojasta, jonka oven taakse ilmestyy pingviini, joka rupeaa seuraamaan poikaa joka paikkaan. Oliko pingviini eksynyt? Näyttääkö se surulliselta? Selviää, että pingviinit asuvat etelänavalla. Pingviinihän pitää viedä kotiin!

IMG_2566

Matkaan käydään soutaen, kun muukaan ei auta. Matka on pitkä ja hurja, mutta onneksi poika kertoo pingviinille tarinoita, ja pingviini on hyvä kuuntelija. Perillä pingviini näyttää jälleen surulliselta.

Poika lähtee ja huomaa tehneensä virheen. Pingviini ei ollutkaan eksynyt, vaan yksinäinen, ja hän on jättänyt sen yksin! Poika soutaa kiireen vilkkaa takaisin, muttei enää löydä pingviiniä. Lopulta ystävykset löytävät toisensa ja lähtevät yhdessä kotiin.

Mukaan pakatataan kaikkea tarpeellista. Sateenvarjo.

Mukaan pakatataan kaikkea tarpeellista. Sateenvarjo.

Löytöpingviini on haikea ja suloinen kertomus ystävyydestä. Kirja kertoo vähin sanoin suuren tarinan uskollisuudesta ja uhrautumisesta. Mitä kaikkea sitä onkaan valmis tekemään, jotta ystävä olisi onnellinen? Poika menettää yöunensakin pohtiessaan, miten auttaa pingviiniä. Joskus myös hyvää tarkoittavat teot voivat olla vääriä ja haitallisia. Jättää nyt yksinäisyyttä poteva yksin kaukaiselle mantereelle.

Vaikka kirjassa on tekstiä vain vähän, on sillä niin paljon sanottavaa, että äiti ja tytär ovat sen seurassa kuin lumottuina. Myös lähes kaksivuotias kuopus jaksaa pysytellä kirjan parissa pitkään, ja kumartuu halaamaan pingviiniä, kun poika ja pingviini löytävät jälleen toisensa.

IMG_2575

Lentävä pingviini -kirja jatkaa pojan ja pingviinin tarinaa. Tällä kertaa pingviini haluaisi toteuttaa haaveensa ja lentää. Se harjoittelee ahkerasti ja kokeilee kaikkia keinoja, mutta ei, lentoon se ei pääse. Kaverukset lähtevät eläintarhaan kysymään neuvoa viisaammilta. Pingviini näkee ilmoituksen, jossa haetaan elävää tykinkuulaa ja häippäisee.

IMG_2556

Poika huolestuu, kun ystävä on kadonnut. Pingviini on onnellinen saamastaan unelmatyöstä, kunnes tajuaa eksyneensä pojasta. Tähtihetki – tykinkuulana lentäminen – ei tunnukaan niin kivalta ilman ystävää.

Itse asiassa lentäminen on kauheaa.

Onneksi poika on kuin onkin ottamassa pingviiniä vastaan ilmalennon lopussa. Hädässä ystävä tutaan!

Sinänsä melko lyhyt ja vähätekstinen kirja käsittelee isoja asioita. Voiko unelmaansa toteuttaa ystävyyden hinnalla? Poika on valmis auttamaan ystäväänsä matkan varrella, vaikka lähtökohtaisesti on tietenkin selvää, että pingviinit eivät lennä. Poika on lopulta myös vastassa, kun uusi elämä hirvittää pingviiniä. Pingviini taas huomaa, ettei itsensä toteuttaminen olekaan niin ihanaa ilman, että joku on rinnalla.

Jeffersin kuvitustyyli on vähäeleinen ja ilmeikäs. Kuvissa yksityiskohdat on riisuttu minimiin, mutta hahmot ovat äärimmäisen sympaattisia ja kauniilla viivalla maalattuja. Pojan naama on periaatteessa vain pallo, jossa on kaksi pistettä silminä ja viiva nenänä, mutta silti hän onnistuu välittämään tunteita herkästi.

Kuvissa on myös sympaattisia pieniä vitsejä, jotka naurattavat esikoistamme ääneen. Yllä on kuvasarja pojasta ottamassa pingviiniä kiinni, jolle hihitämme tyttäreni kanssa yhdessä joka lukukerralla.

IMG_2561

Suosittelen ehdottomasti tutustumaan kaikkiin muihinkin Jeffersin teoksiin, varsinkin The Incredible Book Eating Boy -kirjaan  ja The Day the Crayons Quit -kirjaan.

Löytöpingviini ja Lentävä pingviini (Alk. Lost and found & Up and down)
Teksti ja kuvitus: Oliver Jeffers (suom. Sanna Vartiainen)
Kustantaja: Karisto, 2010 ja 2011
Mistä: kirjastosta