Päivä eläinten rautateillä

Harvaa kirjasarjaa on meillä luettu yhtä ahkerasti kuin Sharon Renttan Päivä eläinten… -kirjoja. Matkakuumeiset lapsemme ovat viime aikoina halunneet lukea yhä uudestaan ja uudestaan sarjaan kuuluvaa Päivä eläinten lentoasemalla -kirjaa, ja minun on myönnettävä, että huokaisin helpotuksesta, kun sarjasta ilmestyi uusi osa, Päivä eläinten rautateillä (Mäkelä 2017). Nyt pääsisin välillä lukemaan jotain toistakin tarinaa!

Kirjassa Leevi-poika ja hänen pappansa rakastavat junia. Pappa on jopa ollut veturinkuljettaja, ja sellaiseksi haluaa myös Leevi.

Leevi ja pappa myös matkustavat junilla. Matkalla voi sattua kaikenlaista: junat voivat olla myöhässä, ja toiset matkustajat eivät aina käyttäydy huomaavaisesti. Eräänä päivänä, kun Leevi ja pappa ovat matkalla merenrannalle, juna ei lähdekään liikkeelle, sillä se tarvitsisi uuden kuljettajan. Nyt koittaa papan ja Leevin tähtihetki – juuri he pääsevät ohjaamaan junaa! Lopussa odottaa mieluinen palkinto, uimaranta ja jäätelö.

Lapsemme tykkäävät kirjasta kovasti. Kaikenlaisia menopelejä rakastava kolmivuotiaamme intoilee kirjan junista, ja matkakuumeista viisivuotiastamme kirja auttaa kaukokaipuussa.

Tämä kirja, kuten muutkin Renttan kirjat, yhdistelee mukavasti tietoa ja kerronnallisuutta. Lapset oppivat uutta esimerkiksi eri junatyypeistä ja hyvistä käytöstavoista junassa. Meillä on kirjan alku- ja keskikohdissa ensimmäisillä lukukerroilla pientä hämmennystä kirjan tarinankuljetuksen kanssa. Emme meinaa saada selvää, kertooko tarina yhdestä vai monesta matkasta, ja minkä junan kyytiin päähenkilöt oikein kiipeävätkään.

Kuvituksessa on edellisten osien tapaan runsaasti kivoja yksityiskohtia. Lasten riemuksi tarinassa seikkailee statisteina myös edellisistä kirjoista tuttuja hahmoja, joita lapset rakastavat bongailla sivuilta. Yllä olevassa kuvassa esimerkiksi on tuttuja hahmoja tungokseen asti.

Päivä eläinten rautateillä on hyvä kirja lapsia kiehtovasta aihepiiristä, ja luemme sen varmasti aivan puhki tulevina viikkoina, kuukausina ja vuosina. Silti minusta tuntuu, että kirjasta pikkuisen puuttuu monissa aiemmissa osissa ollutta särmää. Vitsit eivät ole ihan yhtä hauskoja, eikä aiheen käsittely ihan yhtä kiehtovaa kuin useissa aiemmissa kirjoissa.

Kirjasta myös puuttuu monissa sarjan muissa kirjoissa ilahduttanut vakielementti, lista tarpeellisista tarvikkeista (esim. minkälaisia keksejä rakennusmiehet tykkäävät syödä tai minkälaisia välineitä lääkärit tarvitsevat työssään). Se on suuri harmi, sillä se on ollut yksi kaikkein tärkeimmistä kohdista muissa kirjoissa!

Päivä eläinten rautateillä
Teksti ja kuvitus: Sharon Rentta (suom. Terhi Leskinen)
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä, 2017
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Advertisements

Nyt lasketaan ja etsitään!

img_0708

Kolmivuotiaamme on nyt äärimmäisen innokas laskija. Mitä tahansa tuleekaan vastaan, kuopuksella käynnistyy laskuri. Ykki, kakki, kolme, neljä, seitsemän, kymmenen! Periaatteessa hän osaisi ihan oikeasti laskea kymmeneen asti, mutta usein on hirmuisen vaikea malttaa mielensä ja pysähtyä rauhassa laskemaan.

Onneksi kirjat auttavat. Tällä hetkellä luemme kiihkeästi kahta laskemiskirjaa, Charles Fugen Nyt lasketaan! (Mäkelä, 2013) ja Steve Smallmanin ja Nicola Slaterin Etsi ja laske liikkuvat menopelit (Gummerus, 2016).

img_0709

Nyt lasketaan! tarttui mukaani kirjamessuilta Kustannus-Mäkelän osastolta kustantamon mahtavan Tuija Mäkelän suosituksesta. Fugen kuvitustyyli jakaa kuulemma mielipiteitä, Tuija sanoi, mutta minä ihastuin heti kirjaa selatessani eläinten ilmeikkäisiin kasvoihin. Pinoon mukaan! (Lähti muuten mopo aivan rukkasesta Mäkelän osastolla. Onneksi mies tuli kantoavuksi raahaamaan kirjoja kotiin.)

img_0717

Nyt lasketaan! on formaatiltaan melko perinteinen laskemiskirja. Joka sivulla on kasvavassa järjestyksessä 1-20 eläintä, jotka siis lapsen tulee laskea. Omaperäisen kirjasta tekevät sen hauskasti oivalletut tilanteet, joihin eläimet on laitettu, sekä tietenkin kiinnostava piirrosjälki. Varsinkin yllä olevan kuvan mäyrä vetosi minuun valtavasti.

Mukavaa kirjassa on myös se, ettei mukaan ole otettu ihan tavanomaisimpia elukoita. Mukana on näiden mangustien ja lepakoiden lisäksi myös mm. lumimiehiä. Me tykätään!

img_0720

Kun pääsemme kuvaan, jossa mangustit ovat ottaneet rotat ja lepakot patjoiksi alleen, lapsemme tippuvat naurusta sohvalta.

img_0710

Etsi ja laske liikkuvat menopelit on puolestaan tämän hetken se kirja, jolla kolmivuotiaamme piinaa vanhempia. Kun kumpi tahansa meistä aikuisista pysähtyy hetkeksikään, kuopus on sekunneissa paikalla tämä kirja mukanaan. Luetaan! Luetaan nyt!

img_0711

Kuten nimestäkin voi päätellä, kyseessä on siis etsimis- ja laskemiskirja. Aivan uskomattoman koukuttava kombo juuri tämänkaltaisia kognitiivisia taitoja harjoittelevalle kolmivuotiaalle, varsinkin kun mukana on autoja ja muita menopelejä, joita lapsi rakastaa.

img_0712

Kehyskertomuksessa pakettia kuljettavalta kuriirilta on auto hajonnut ja koirakin karkaa. Joka aukemalla  kuriiri on eri vekottimen kyydissä ja koira on piiloutuneena jonnekin sivulle. Sivuilla on lukijalle myös muita tehtäviä: etsi koira jolla on sateenvarjohattu, missä on pallokala, näetkö neljä lokkia…

img_0715

Olemme lukeneet jo ihan puhki vastaavaa metodia käyttävän Äkkää ja tökkää -kirjasarjan, ja tämä Etsi ja laske -sarja (jossa on olemassa myös mainio edellinen osa Etsi ja laske eläintarhan karkulaiset) onkin juuri sopiva upgreidaus vähän isommille lapsille. Piirrosjälki on kivan näköistä, tilanteet lasta kiinnostavia ja katsottavaa riittää lukuisiksi lukukerroiksi. Kuopus fanittaa tätä kirjastolainaa sen verran kiihkeästi, että hankimme varmaan kirjan omaksikin.

Nyt lasketaan!
Teksti ja kuvitus: Charles Fuge
Kustantaja: Mäkelä, 2013
Mistä: omasta hyllystä

Etsi ja laske liikkuvat menopelit

Teksti: Steve Smallman (suom. Sari Luhtanen)

Kuvitus: Nicola Slater

Kustantaja: Gummerus, 2016

Mistä: kirjastosta

Pop puuhaa / Pop doodles

IMG_5644

Etana Editionsilta tuli ihana ylläripaketti suloisen käsinkirjoitetun saatekirjeen kera. Pop puuhaa / Pop doodles -kirja (Etana Editions, 2015) on Pop pian kotona -kirjaan perustuva puuhakirja.

Pop puuhaa on käytännössä julistekokoinen arkki, jonka toisella IMG_5645puolella on värityskuvia ja toisella puolella on värityksen lisäksi myös tehtäviä. Kirja on kaksikielinen; kannet ovat toiselta puolelta suomeksi ja toiselta englanniksi, ja sisäliepeeseen on kummallakin kielellä kirjoitettu ohjeet kirjan käyttöön.

Pop puuhaa -kirjassa seikkailee tuttu Pop-lintu. Kuvissa nähdään myös kulkuneuvoja, rakennuksia, muotoja ja toisia lintuja. Piirrosjälki on pelkistetyn graafinen.

En ole mitenkään hurahtanut aikuisten värityskirjoihin, mutta tätä kirjaa voisin itse värittää oikein mielelläni. Joillakin äidin omilla salaisilla ja sairaan hyvillä kynillä, joihin lapset eivät saa koskea. Katsotaan, saavatko koskea tähän kirjaankaan…

Väritysideoita kirjan kuviin voi etsiä Pop pian kotona -kirjasta, tai sitten voi irrotella ja värittää juuri niin kuin tahtoo. Minä ainakin näen tämän hyvin vahva- ja kirkasvärisenä.

IMG_5650

Pop puuhaa on tyylikäs, pelkistetty puuhakirja, joka sopii hyvin vaikka viemisiksi. Lapselle tai aikuiselle. Avattuna siitä tulee juliste, jonka voi ripustaa seinälle värittämisen jälkeen, joskin se on varsin tyylikäs myös värittämättömänä.

Pop puuhaa / Pop doodles
Teksti: Etana Editions
Kuvitus: Jenni Erkintalo, Réka Király ja Etana Editions
Kustantaja: Etana Editions, 2015
Mistä: Arvostelukappale kustantajalta

Pop pian kotona

IMG_4947

Kuopus poimi kirjastosta jälleen lainaan tutun pienen kirjan, Jenni Erkintalon ja Réka Királyn Pop pian kotona -kirjan (Etana Editions, 2015). Se onkin kaksivuotiaan käteen sopivan kokoinen ja väreiltään palleroa houkutteleva. Ilmankos kiinnostaa!

Leo ja Pop-lintu ovat parhaat kaverit. Yhtenä päivänä Pop haluaa lähteä kiertämään maailmaa. Se hyppää ensin potkulaudan kyytiin ja vaihtaa sitten milloin minkäkin kulkuvälineen matkaan. Vihreä visertäjä, jonka lentokoneen kyydissä Pop on matkustanut, laskeutuu väärään paikkaan. Jotta Pop pääsisi kotiin, sen on opeteltava lentämään eriparisista siivistään huolimatta. Toisten kannustamana Pop pääsee siivilleen ja lentää kotiin.

IMG_4949

Lapsen riemuksi eri kulkuvälineet ääntelevät eri lailla, kling klong, fiu ja vrum vrum. Kulkupelejä kuskaavat eriväriset livertäjät, lirkuttajat ja pulisijat, joiden ääniä olisi ehkä kannattanut myös kirjoittaa näkyviin.

IMG_4950

Pop pian kotona on mukava pieni kertomus itsenäistymisestä ja omien siipien kokeilusta. Seikkailun jälkeen on hyvä palata taas omaan kotiin ja nukahtaa turvalliseen kainaloon.

IMG_4951

Minua viehättää kirjassa eniten sen värikäs, retro kuvitus, joka tuo mieleen oman lapsuuteni 70-lukulaisen tyylin. Kirjan kirkkaat, vahvat värit miellyttävät sekä aikuisen että pienen lapsen silmää. Itse voisin mielelläni katsella kirjan hienoja kuvia vaikka julisteinakin, sillä tämä on yksi tyylikkäimpiä kuvakirjoja pitkään aikaan.

Screen Shot 2016-01-23 at 15.17.26Etana Editionsilla onkin myynnissä juliste, jossa Pop poseeraa kaveriensa kanssa. 12 € posteineen, ei paha. Etanan kauppaan oli tullut sitten viime näkemän myös Pop-väritys- ja puuhakirja.

Menopeleistä ja eläimistä tykkäävä kaksivuotias kuopus seuraa Popin vaiheita iloisena, muttei ihan jaksa keskittyä tarinaan. Omaa itsenäisyyttään harjoitteleva nelivuotiaamme huolehtii, pääseekö Pop koskaan kotiin, ja ilahtuu joka kerta kun tarinassa päästään omaan sänkyyn saakka.

Pop Pian kotona
Teksti ja kuvitus: Jenni Erkintalo ja Réka Király
Kustantaja: Etana Editions, 2015
Mistä: kirjastosta

Kirjasto lähtee metroilemaan

Ensi kuussa mennään metrokirjastoon! Helsingin kaupunginkirjasto ottaa metrovaunun haltuun toukokuussa HKL:n juhlavuoden kunniaksi. Tänä vuonna taidetta nähdään muutenkin liikennevälineissä ja pysäkeillä.

Maanantaisin metrossa kuunnellaan äänikirjoja ja keskiviikkoisin metrossa kulkee lainauskärry. Aivan mahtavaa! Olin ihastellut kirjakärryä jo aiemmin erilaisissa tapahtumissa ja lähettänyt Helsingin kaupunginkirjastolle mielessäni kiitosta hienosta ideasta. Tämä kirjaston vieminen kiireisten työmatkalaisten luokse on vieläkin loistavampi oivallus. Mä tykkään. Ennen kaikkea, luulen vantaalaislastemme ilahtuvan yli kaiken, kun jo metro on suuri elämys.

Tapahtumasta on kerrottu lisää Helmetin sivuilta.