Millainen minä?

IMG_9022

Suosikkipienkustantamoni Etana Editions on tehnyt sen taas ja julkaissut hienon näköisen pienen kirjan. Jenni Erkintalon Millainen minä? (Etana Edditions, 2016) on kaunis kirja, jonka seurassa lapsi voi harjoitella tunteita.

IMG_9023

Kirja esittelee muutamin viivoin piirrettynä erilaisia tunteita noloudesta ylpeyteen, iloon ja kiukkuun. Myös tekstiä on vain vähän. Teksti on minimalismissaankin maalailevaa, jopa poeettista: “Rento olo silittää sisintäni” tai “Yllätys hämmästyttää ilmeeni.”

Tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen on tärkeä osa lapsen kasvua. Toisaalta tällaiset suuret ja selkeät kasvokuvat ovat jo pienen vauvankin mieleen, joten siltä kannalta Millainen minä? -kirja käy myös ensikirjaksi.

IMG_9025

Molemmat lapsemme (iältään 2 ja 4) ovat äärimmäisen kiinnostuneita tunteista tällä hetkellä. Nelivuotias osaa jo hyvin tunnistaa kuvista, miltä jostakusta mahtaa tuntea, kaksivuotias taas on innostunut etenkin osoittelemaan kuvia naurusta ja pelleilystä. Tämä kirja saa lapsemme kihertämään innosta. Etenkin uteliaisuutta ja ylpeyttä esittelevä aukeama saa äänekkään vastaanoton. Lapsille on myös tärkeää osoittaa kuvista, miltä tänään tuntuu. Viimeisimmällä lukukerralla esikoinen oli kuulemma iloinen kivasta päivästä ja surullinen, koska täti oli kylässä vain vähän aikaa. Hänen äitinsä taas tökkii kuvaa ylpeydestä ja kertoo olevansa äärimmäisen ylpeä siitä, että nelivuotias osaa eritellä tunteitaan noin hyvin.

IMG_9026

Jenni Erkintalon ihanat kuvat ovat simppeleitä ja nokkelia. Paljoa ei tarvita, että tunteiden koko kirjo saadaan esiteltyä – vain kaksi väriä ja muutama viiva kullakin sivulla. Kuvitus on herkullisen pelkistetty ja kaunis, niin kuin Etanan kirjoissa aina. Näitä voisi varata koko sarjan ihan sohvapöydän koristeeksi ja aikuisten iloksi.

IMG_9027

Millainen minä?

Teksti ja kuvitus: Jenni Erkintalo
Kustantaja: Etana Editions, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Save

Kuvasanakirjoja

IMG_5955

Esikoisen ollessa pieni (no, pienempi) en osannut kuvitellakaan, miten monipuolinen työkalu kuvasanakirja onkaan. Ajattelin, että sitä käytetään sanoja opetellessa just ja just pari kuukautta, ja sitten sen voi lahjoittaa eteenpäin.

Olin tietenkin väärässä. Esikoinen on yhä nelivuotiaana kiinnostunut kuopuksen kuvasanakirjoista. Tällä hetkellä luemme innokkaimmin meille uusia kirjoja Minun sanakirjani ja Värien kirja (molemmat Tactic, 2015).

Minun sanakirjani käy monien muiden kuvasanakirjojen tapaan läpi lapselle tuttuja tilanteita. Minkälaisia esineitä on keittiössä tai makuuhuoneessa? Mitä tapahtuu kylpyhuoneessa? Välillä käydään puistossa, kaupungilla ja esikoulussa (ehkä paremminkin päiväkodissa). Rannalla tehdään hiekkalinnoja ja metsässä ja maatilalla ihmetellään eläimiä.

Esineitä on nimetty kuvista harvakseltaan, joten pienikin lapsi jaksanee keskittyä tutkimaan niitä. Miksiköhän muuten sanakirjoissa keskitytään lähes aina vain substantiiveihin? Vain harvoissa kuvasanakirjoissa esitellään mitään verbejä, ja aikuinen saakin itse nimetä kaikki tekemiset, jos aikoo niistä lapsen kanssa puhua.

Kirjan kuvissa minua ilahduttaa niiden ranskalaisuus. Keittiökuvassa pöydällä on kuvullinen juustoja, ja metsässä näkyy maassa kastajoja (kakkaa, arvelee kaksivuotiaamme).

IMG_5959

Samalla kun kuopus miettii kirjan sanoja, esikoinen saa omia tehtäviään. Montako taulua kuvassa on? Mitä seuraavaksi pitää tehdä? Etsi piilossa oleva kettu. Kuvasanakirjat ovat hyödyllisiä myös siihen, että isompi lapsi saa itse keksiä tarinan kuvan tapahtumiin. Minä tykkään ihailla lapsen luovuutta ja kuulla, minkälaisiksi kokonaisuuksiksi hän yhdistää kuvien hahmot.

Minun sanakirjani on selkeä ja värikäs kuvasanakirja, josta lapset pitävät. Kartonkisivuisena se sopii hyvin pienenkin lapsen innokkaaseen käsittelyyn.

IMG_6025

Sarah Dyerin Värien kirja lähestyy sanoja värien näkökulmasta. Kirjassa tutustutaan mm. erivärisiin eläimiin, kasviksiin  ja ajoneuvoihin. Värien lisäksi opiskellaan tunteita. Minkä värinen ja mikä tunne kuvassa on? Vaikka kirja on lyhyt melko suppea, se on silti hyödyllinen apuväline pienelle kielenopettelijalle. Varsinkin juuri tuo tunteiden nimeäminen tuntuu hyödylliseltä osiolta, varsinkin kun se puuttuu monesta muusta kuvasanakirjasta.

Hahmot ovat kivan näköisiä ja ilmeet niiden kasvoilla herättävät sympatiaa. Päähenkilöinä seikkailevat suloinen kissa ja koira.

Minusta kirjan piirrokset olisivat voineet hyötyä vahvemmista ääriviivoista; sinänsä hauskasti piirretyt kuvat ovat hiukan heikkojen ääriviivojen vuoksi vähän keskeneräisen oloisia.

IMG_6030

Minun sanakirjani (alk. Mes premiers mots à découvrir)
Suomenkielinen teksti: Elina Vuori
Kuvitus: Séverine Cordier
Kustantaja: Tactic Publishing, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Värien kirja (alk. The Book of Colours)
Teksti ja kuvitus: Sarah Dryer
Kustantaja: Tactic Publishing, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Karhun ärripurripäivä

IMG_5653

Ovatkohan kaikkien muiden perheiden aikuiset niin aikuisia, ettei heihin vaikuta lasten mieliala ollenkaan?

Meillä käy helposti kaamea dominoefekti: yhden perheenjäsenen ärtymys leviää toisiin yksi kerrallaan. Vaikka miten yrittäisi asettua uhmaikäisten kiukun yläpuolelle, liian vähille unille jäänyt äitikarhu saattaa murista aika äänekkäästi.

Hauska uutuus Karhun ärripurripäivä (Mäkelä, 2016) pureutuu juuri näihin fiiliksiin.

Karhu herää pahalla tuulella. Kengätkin ovat liian isot. Karhu tömistelee niin, että myyrän tunneli sortuu, myyrä viskaa kiukuspäissään lapion johon siili kompastuu… ja niin edelleen, kiukku leviää halki metsän.

IMG_5655

Karhu ei tiedä, että hiiri puolestaan on herännyt varsin erinomaisella tuulella ja on tuonut karhun oven taakse kuppikakun. Kun karhu löytää lahjan, paha mieli pyyhkiytyy pois, ja karhu päättää pyytää myyrältä anteeksi. Myyrä taas menee pyytämään siililtä anteeksi, siili pyytää ketulta anteeksi ja lopulta hyvä mieli kantautuu koko metsään.

IMG_5657

Karhun ärripurripäivä sisältää ihanan, tarpeellisen opetuksen omien tekojen vaikutuksesta, ja kaikkineen tämä on pitkään aikaan hauskin kirja kiukusta ja tunteista. Esikoisen uhmaiän ollessa kukkeimmillaan meillä luettiin paljonkin lastenkirjoja uhmaiästä, mutta ne ovat jääneet hetkeksi sivuun. Nyt kuopuksen harjoitellessa tunteitaan kiukkukirjat ovat taas oikein ajankohtaisia. Tämän kirja opetus käy kyllä myös uhmaikäistä isommille lapsille. Ja todellakin, myös uhmakkaammille aikuisille.

IMG_5656

Vaikka kirja kertookin kiukusta ja huonosta tuulesta, se ei onneksi ole yhtään vihainen kirja, kuten tyttäreni nimitti joitakin kirjoja kaksivuotiaana. Karhun ärripurripäivässä on mukana lapsia naurattavaa huumoria; ylläoleva oravakuva sai kaksivuotiaan kikertämään niin paljon, että hän kaatui sohvalla.

IMG_5658

Kirjassa on klassisen oloinen akvarellikuvitus. Lapset samastuvat kirjan pehmoisiin eläinhahmoihin. Karhu on minusta parhaimmillaan kiukkuisissa kuvissa, joissa se näyttää vähän samalta kuin kaksivuotiaamme suutuspäissään.

Kirjan väritys on lämmin ja luonnonläheinen, ja kuvissa näkyvä metsä vehreän keväinen.

IMG_5659

Karhun ärripurripäivä
Teksti: Stella J. Jones (suom. Raija Rintamäki)
Kuvitus: Alison Edgson
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Minä itse -kortit

IMG_0204

Yli viikon kestänyt lasten vakava sairasteluputki on koetellut meillä aivan kaikkia. Joku on ollut koko ajan niin kuumeinen, että ulkoilut ovat olleet vähissä. Pelastajina ovat meillä olleet paitsi tietty kirjat, myös erilaiset pelit. Nelivuotias esikoinen on todella innoissaan kaikista peleistä, ja kaksivuotias kuopus tahtoisi kovasti osallistua, muttei ihan osaa. Ainoa hänelle sopiva on kotona olevista peleistä ollut Hedelmätarha, mutta se on äkkiä nähty sekin. Onneksi saimme juuri sopivasti arvosteltavaksi Oppi & ilon Minä itse -kortit, jotka ovat taaperoille suunnattu tämän vuoden uutuus.

IMG_0214

Pelin idea on yksinkertainen. Peli sisältää 100 korttia, joista kukin sisältää simppelin kysymyksen. Mikä sanoo kukkokiekuu? Kuka on hiirenpoikasten äiti? Lapsi vastaa kysymyksiin osoittamalla sormella. Kortin kääntöpuolelta voi tarkistaa, oliko hän oikeassa: jos sormi pilkistää samasta reiästä, jota Yrre-orava osoittaa, vastaus meni ihan oikein.

Korttien aiheet harjoittavat taaperolle tärkeitä taitoja. Miltä surullisuus näyttää, entä iloisuus? Mitä tarkoittaa edessä tai takana oleminen? Kuka on vanha ja kuka nuori?

IMG_4209

Lapsemme pelasivat heti ensikokeilulla koko pakan läpi ja olisivat tahtoneet aloittaa suoraan alusta uudelleen. Kortit ovat nelivuotiaalle esikoisellemme vähän liian helppoja, mutta se ei toistaiseksi ole vähentänyt hänen peli-intoaan. Kuopus kaksivuotiaana tykkää kovasti kumpi-kysymyksistä. Olen ylpeä hänen kyvystään erottaa tunteet toisistaan, mutta samalla huomaan, mitkä taidot kaipaavat harjoitusta. Eipä ole näköjään ole koskaan tullut puhuttua esimerkiksi raidallisen ja ruudullisen eroista. Tai että mummo on vanhempi kuin lapsi. Onneksi pelaamalla oppii!

Olemme tähän mennessä pelanneet pelin 5-6 kertaa läpi, ja lapset ovat pelistä yhä erittäin innoissaan. Voin siis suositella peliä lämpimästi taaperoperheille. Minä itse -kortit ovat myös hyvä lahjaidea. Itse voisin vastaavia pyytää esimerkiksi kummeilta; kysymyskortit ovat opettavainen, mutta viihdyttävä, ja melko edullinenkin lahja. Sarjassa on kolme muutakin Minä itse… -peliä, joita harkitsen kuopukselle lahjaksi.

Kuopus on tarkkaan valittujen sanojen mies, ja siksi tämä on erittäin hyvä peli juuri hänelle: lapsen ei tarvitse pystyä sanoittamaan vastauksiaan, vaan pelkkä osoittaminen riittää. Vaikka reiät korteissa ovatkin hyvä idea, meidän nopeatempoiset lapsemme kyllästyvät pian niihin. On paljon nopeampaa vain tökkäistä oikeaa vastausta ja siirtyä sitten seuraavaan korttiin.

Kortit sisältävät myös taika-avaimen, jolla saa Oppi & ilon sivustolta avattua ekstrapuuhan. Saitilla on myös runsaasti kaikenlaista ilmaista puuhaa, suosittelen!

Mokomaki! Mikä tunne?

IMG_3787

Uunituore Mokomaki – mikä tunne (Myllylahti, 2015) on neljäs Mokomaki-kirja. Se tutustuttaa taaperon tunteisiin reippaalla ja hauskalla tavalla. Mikä tunne saa tiikerin hytkymään, entä tarttuiko se tunne jo sinuun? Tai mikä saa pikku apinan punastumaan, ja oletko sinä kokenut sen?

IMG_3791

Kirja käy läpi perustunteita: ilo ja suru, pelko ja inho, viha, rakkaus ja nolostus käydään läpi. Tunteiden tunnistamisen lisäksi kirja kyselee lapselta itseltään kysymyksiä. Mitä sinä pelkäät, mikä voisi suututtaa seepran, auttaako pusu vihaan? Mistä sinä nolostut, entä oletko kokenut tätä tunnetta?

Mokomaki – mikä tunne? ilahduttaa minua suuresti. Kirjassa on hauskannäköiset, selkeät kuvat, joissa on raikkaita värejä ja kivannäköisiä hahmoja yhdistettynä hyödylliseen sisältöön, joka laittaa lapsen aivot töihin. Sivuilla on tekstiä vain vähän, mutta kirjasta riittää seuraa pitkäksi aikaa. Varsinaisten tunteidentunnistustehtävien lisäksi sivuilla on lisätehtäviä. Löydätkö linnulta hukassa olevat kymmenen poikasta? Anna pusu sille jota rakastat! Meillä on juuri nyt luettu lasten kanssa paljon muitakin aktivoivia kirjoja, ja hyvät tehtävät kyllä saavat lapset kerta toisensa jälkeen riemastumaan ja vähän kilpailemaan toistensa kanssa.

IMG_3790

Taaperomme lisäksi myös leikki-ikäisemme tykkää tästä kirjasta. Nelivuotiaallakin on tunteiden harjoittelu vielä kesken, vaikka kolmivuotiaaseen itseensä verrattuna hän alkaa olla jo suoranainen mestari. Tämä kirja on hyvä apuväline silloin, kun lapsi opettelee omien tunteidensa tunnistamista ja sanoittamista. Tykkään aina, kun opettavaisuus osataan kääriä riittävän hyvin viihdyttävään ja tietenkin myös kauniiseen pakettiin.

Mokomaki-sarja on valloittanut maailmaa Yhdysvaltoja ja Kiinaa myöten. Samat hahmot seikkailevat myös seinätarroissa, postikorteissa ja julisteissa. Sarjan Facebook-sivulla voi seurata kirjojen kansainvälisiä kuulumisia. Mokomaki – mikä tunne sopii mahtavasti myös joululahjakirjaksi 1-5-vuotiaille lapsille.

Mo-ko-ma-ki! Mi-kä tun-ne?
Teksti ja kuvitus: Satu Kontinen
Kustantaja: Myllylahti, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Oliver Jeffersin pingviinikirjoja

IMG_2552

Kirjailija ja kuvittaja Oliver Jeffers on minusta aivan yltiöihana. On yksi suurimmista epäkohdista maailmassa, ettei hänen kirjoistaan ole suomennettu kuin muutamia.

Onneksi kirjastosta löytyi nyt kerralla kaksi kolmasosaa Jeffersin suomennetusta tuotannosta, Löytöpingviini (Karisto, 2010) ja Lentävä pingviini (Karisto, 2011). Näiden lisäksi häneltä on suomennettu Ystävä avaruudesta -kirja.

IMG_2565

Löytöpingviini kertoo pojasta, jonka oven taakse ilmestyy pingviini, joka rupeaa seuraamaan poikaa joka paikkaan. Oliko pingviini eksynyt? Näyttääkö se surulliselta? Selviää, että pingviinit asuvat etelänavalla. Pingviinihän pitää viedä kotiin!

IMG_2566

Matkaan käydään soutaen, kun muukaan ei auta. Matka on pitkä ja hurja, mutta onneksi poika kertoo pingviinille tarinoita, ja pingviini on hyvä kuuntelija. Perillä pingviini näyttää jälleen surulliselta.

Poika lähtee ja huomaa tehneensä virheen. Pingviini ei ollutkaan eksynyt, vaan yksinäinen, ja hän on jättänyt sen yksin! Poika soutaa kiireen vilkkaa takaisin, muttei enää löydä pingviiniä. Lopulta ystävykset löytävät toisensa ja lähtevät yhdessä kotiin.

Mukaan pakatataan kaikkea tarpeellista. Sateenvarjo.

Mukaan pakatataan kaikkea tarpeellista. Sateenvarjo.

Löytöpingviini on haikea ja suloinen kertomus ystävyydestä. Kirja kertoo vähin sanoin suuren tarinan uskollisuudesta ja uhrautumisesta. Mitä kaikkea sitä onkaan valmis tekemään, jotta ystävä olisi onnellinen? Poika menettää yöunensakin pohtiessaan, miten auttaa pingviiniä. Joskus myös hyvää tarkoittavat teot voivat olla vääriä ja haitallisia. Jättää nyt yksinäisyyttä poteva yksin kaukaiselle mantereelle.

Vaikka kirjassa on tekstiä vain vähän, on sillä niin paljon sanottavaa, että äiti ja tytär ovat sen seurassa kuin lumottuina. Myös lähes kaksivuotias kuopus jaksaa pysytellä kirjan parissa pitkään, ja kumartuu halaamaan pingviiniä, kun poika ja pingviini löytävät jälleen toisensa.

IMG_2575

Lentävä pingviini -kirja jatkaa pojan ja pingviinin tarinaa. Tällä kertaa pingviini haluaisi toteuttaa haaveensa ja lentää. Se harjoittelee ahkerasti ja kokeilee kaikkia keinoja, mutta ei, lentoon se ei pääse. Kaverukset lähtevät eläintarhaan kysymään neuvoa viisaammilta. Pingviini näkee ilmoituksen, jossa haetaan elävää tykinkuulaa ja häippäisee.

IMG_2556

Poika huolestuu, kun ystävä on kadonnut. Pingviini on onnellinen saamastaan unelmatyöstä, kunnes tajuaa eksyneensä pojasta. Tähtihetki – tykinkuulana lentäminen – ei tunnukaan niin kivalta ilman ystävää.

Itse asiassa lentäminen on kauheaa.

Onneksi poika on kuin onkin ottamassa pingviiniä vastaan ilmalennon lopussa. Hädässä ystävä tutaan!

Sinänsä melko lyhyt ja vähätekstinen kirja käsittelee isoja asioita. Voiko unelmaansa toteuttaa ystävyyden hinnalla? Poika on valmis auttamaan ystäväänsä matkan varrella, vaikka lähtökohtaisesti on tietenkin selvää, että pingviinit eivät lennä. Poika on lopulta myös vastassa, kun uusi elämä hirvittää pingviiniä. Pingviini taas huomaa, ettei itsensä toteuttaminen olekaan niin ihanaa ilman, että joku on rinnalla.

Jeffersin kuvitustyyli on vähäeleinen ja ilmeikäs. Kuvissa yksityiskohdat on riisuttu minimiin, mutta hahmot ovat äärimmäisen sympaattisia ja kauniilla viivalla maalattuja. Pojan naama on periaatteessa vain pallo, jossa on kaksi pistettä silminä ja viiva nenänä, mutta silti hän onnistuu välittämään tunteita herkästi.

Kuvissa on myös sympaattisia pieniä vitsejä, jotka naurattavat esikoistamme ääneen. Yllä on kuvasarja pojasta ottamassa pingviiniä kiinni, jolle hihitämme tyttäreni kanssa yhdessä joka lukukerralla.

IMG_2561

Suosittelen ehdottomasti tutustumaan kaikkiin muihinkin Jeffersin teoksiin, varsinkin The Incredible Book Eating Boy -kirjaan  ja The Day the Crayons Quit -kirjaan.

Löytöpingviini ja Lentävä pingviini (Alk. Lost and found & Up and down)
Teksti ja kuvitus: Oliver Jeffers (suom. Sanna Vartiainen)
Kustantaja: Karisto, 2010 ja 2011
Mistä: kirjastosta

Rakastatko minua jos…

IMG_2358

“Äiti, koska sä kuolet?”

“Äiti, mitä jos mä jään yksin?”

Kohta nelivuotiaamme miettii kovasti tunteita ja välittämistä. Hän on kasvanut sen verran isoksi (ja itsenäiseksi), että erillisyys, yksinjäämisen mahdollisuus ja kuoleminenkin on ensimmäistä kertaa valjennut hänelle. Samalla hän myös miettii, onko rakkaus ehdollista: menetänkö rakkauden, jos teen jotain väärää.

Rakastatko minua jos… (Lasten Keskus, 2012) on täsmäkirja näihin tuntemuksiin. Kirja pohtii äidinrakkautta ja rakkauden ehdollisuutta. Pikku Karhun takki repeää kesken leikin ja hän pelkää, että äiti suuttuu. Äiti onkin vähän väsynyt työpäivän jälkeen ja huokailee ennen kuin parsii takin. Pikku Karhu tulee surulliseksi ja rupeaa pohtimaan, mitä teosta seuraa. Rakastaako äiti häntä yhä? Tietysti.

No entä jos hän repisi kaikki vaatteensa, kiusaisi toisia ja sotkisi? Tai olisi ruma? Tai jos lakkaisi itse rakastamasta äitiä? Äiti rakastaisi yhä. No entäs jos äiti kuolisi? Silloinkin äiti rakastaisi.

IMG_2359

Entä jos Pikku Karhu ei tahtoisi, että äiti rakastaa häntä? No silloinkin. Entä jos äiti rakastaisi jotain toista enemmän? Mahdotonta. No entä jos Pikku Karhu itse rakastaisi jotakuta toista enemmän kuin äitiä?
“Äiti katsoi Pikku Karhua levollisena. “Älä huoli. Silloinkin minä rakastan sinua. Sinä voit rakastaa ketä sinä haluat.””

IMG_2362

Rakastatko minua jos… on oikein turvallinen kirja rakkaudesta. Äiti rakastaa aina ja ihan varmasti. Turvallisuudessaan kirja sopii hyvin myös iltasaduksi: lapsi voi mennä hyvillä mielin ja varmana rakkaudesta nukkumaan.

Kirjassa hiukan liikaa toistoa minun makuuni. Entä jos ja vielä jos? Toki juuri sillä tavallahan lapset käyttäytyvät, keksivät vielä yhden kysymyksen lisää, vielä yhden uskomattoman variaation teemasta, niin pitkään kunnes vanhemmat ovat raivokkaan uupumuksen partaalla. Tässä kirjassa kyllä on toistoa niin paljon, että jopa toistoa rakastavaa lastakin uuvuttaa, ja hän kääntää sivuja välillä niin nopeasti, että niiltä ehtii lukea vain ensimmäisen rivin.

Tämä tärkeitä kysymyksiä lempeällä tavalla käsittelevä kirja on varmasti hyvää luettavaa myös silloin, jos perheessä on joitakin lapsen perusturvallisuutta uhkaavia muutoksia, kuten vakava sairaus tai ihan vaan nuoremman sisaruksen syntymä edessä.

Kirjan kuvituksessa tykkään eniten siitä, että sivuille on reippaasti laitettu vain yksi, iso kuva, ja kuvissa on aika vähän yksityiskohtia. Nallet on maalattu perussuloisiksi, lastenkirjamaisiksi, ilman suurta persoonallista otetta.

Rakastatko minua jos…
Teksti: Catherine Leblanc
Kuvitus: Eve Tharlet
Kustantaja: Lasten Keskus, 2012
Mistä: kirjastosta