Letitellen

Letitellen

Meillä lueskellaan nyt ahkerasti uutta lettikirjaa. Bente-Helen Schein Letitellen (Bazar, 2016) on kotimaassaan Norjassa jättihitti. Se on myynyt siellä yli 100 000 kappaletta  ja nostattanut lettibuumin.

Minulla on ollut hiukan vaikea suhde letittämiseen ja kampauksiin. En ole mitenkään käsistäni kätevä, kuten avauduinkin jo syksyllä Isin ja tyttöjen lettikirjasta puhuessani. Huomaan kylläkin taitojeni karttuneen toistojen myötä.

Sen, minkä taidoissa häviän, korvaan innolla. Minusta on ihana selailla letityskirjoja, ja tyttäreni liittyy mielellään seuraan. Tässä paksussa Letitellen-kirjassa riittääkin plärättävää, sillä se sisältää 75 erilaista kampausohjetta. Siinä luulisi riittävän ideoita myös kaltaiselleni vaihtelunhaluiselle tyypille.

IMG_7239

Kirjassa on kätevästi merkittu 1-3 kampasymbolilla erilaisten lettien vaikeustasot. Tätä ei monessa muussa ole, joskin kaltaiseni tumpelo pystyy kyllä monista leteistä suoraankin päättelemään, että ne ovat liian vaikeita. Toiset letit yllättävät; vain yhdellä kammalla on merkitty, siis arvioitu helpoksi, esimerkiksi varsin monimutkaisen oloiset kaksinkertainen vesiputous tai verholetti, jossa ponnarin päälle tehdään verhoava letti. Heti kokeiluun!

kuplakaruselli

Hyvää ja muista lettikirjoista poikkeavaa on myös se, että letteihin on laitettu arvio ajasta. Se auttaa esimerkiksi juhliin valmistautuvaa miettimään, paljonko aikaa pitää varata kampauksen tekoon. En ole vielä testannut, kuinka hyvin aika-arviot mahtavat pitää paikkansa omalla kohdallani. Silmämääräisesti ne näyttävät semirealistisilta. Aina epäilen tällaisten annettujen arvioiden kohdalla, että ne ovat kuin Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat, joihin oikeasti menee kaksin- tai kolminkertainen aika.

IMG_7241

Letitellen on kattava ja selkeä letityskirja, jossa on osioita lapsille ja aikuisille, urheiluun ja juhlaan. Kirjassa oma osionsa isille, kuten ajan henkeen kuuluu. Myönnettäköön, että avasin isiosiota vähän ennakkoluuloisesti. Siellä olikin oikein hyviä letti-ideoita, joita vilauttelin miehellenikin. Olen itse tällä hetkellä aika kiireinen, ja lasten aamuhommissa avustaminen on aiempaa useammin mieheni vastuulla. Tähän mennessä hän on kehittynyt mestarilliseksi ponnarien ja kiepsautusponnarien tekijäksi. Kirjassa on kivoja, vain vähän sorminäppäryyttä tai letityskokemusta vaativia ohjeita, joilla saa kuitenkin näyttäviä kampauksia aikaan.

isä letittää

Jo ylempänä mainitsemani Isin ja tyttöjen lettikirjan (joka on yhä kaunein kaikista lukemistani lettikirjoista) lisäksi meillä on viime aikoina letitetty mm. Frozen-lettikirjan opeilla.

Letitellen (alk. Fletteboka)
Teksti: Bente-Helen Schei (suom. Päivi Kivelä)
Kuvat: Oyvind Ganesh Eknes
Kustantaja: Bazar Kustannus, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Advertisements

Kotileikki: Lastenhuoneen neljä vuodenaikaa

Kotileikki

Rakastin lapsena Onneli ja Anneli -kirjoja aivan mielettömästi ja kuvittelin aina, millaista olisi asua Onnekin ja Annelin talossa. Juuri ilmestyneessä Pauliina Salmisen kauniissa Kotileikki-kirjassa (Atena, 2016) voi kuvitella olevansa juuri sellaisessa romanttisessa tyttöjen unelmamaailmassa, johon Onnelit ja Annelitkin sijoittuvat.

IMG_6890

Suoraan sanottuna pelkään näyttää Kotileikki-kirjaa nelivuotiaalle tyttärelleni. Olen varma, että hän tekee kirjan sisällöstä sellaisen toivelistan, jota en pysty koskaan toteuttamaan. Sillä tämä käsityökirja on täynnä toinen toistaan suloisempia tyttöjen ihanuuksia: Pitsiä ja tylliä, vaaleanpunaista ja nukenvaatteita. Pitsistä tehtyjä päivänvarjoja ja neulottuja pinkkejä teeastiastoja.

IMG_6894

Kirja on jaettu neljään osaan. Alkupuolella seikkaillaan kesäisellä pihalla ja kotona, loppupuolella lähdetään retkelle ja ollaan talvisemmissa tunnelmissa.

IMG_6892

Kuvat on otettu sopivan pelkistäen, turhaa imelyyttä väistellen. Niitä on ilo katsoa. Mallilapset ovat myös syötävän suloisia ja poseeraavat ihanasti kuvissa. Kuvista on riisuttu turha krumeluuri pois, mikä antaa tilaa pääosassa oleville käsitöille ja lapsille ja tosiaan tasoittaa pitsisen maailman marenkisuutta.

IMG_6891

Kotileikki-kirjan tyyli ei vastaa aikuista, pelkistettyä makuani, mutta luen sitä muistaen, millainen pikkutyttö olin itse kerran. Monet kirjan käsitöistä sopivat kyllä irrotettavaksi vähän rouheampaankin ympäristöön. Tämä huolella tehty, pikkutyttöjen maailmaa rakastava kirja on loistava lahjaidea esimerkiksi käsityötaitoiselle kaverille. Itse saatan hilata oman kappaleeni käsityötaitoiselle anopille katsottavaksi. Tilauslistalla voisi olla ainakin mollamaijat kummallekin lapselle, ja pitsikruunu tytölle, ja ja ja… Aika moni asia kirjassa onkin sitten lopulta minun makuuni.

Kotileikki. Lastenhuoneen neljä vuodenaikaa
Teksti: Pauliina Salminen
Kuvat: Annika Liinanki
Kustantaja: Atena, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

10 parasta fiktiivistä sankaritarta

Finladia Junior -palkinnon Maresi-kirjallaan voittanut Maria Turtschaninoff julkaisi juuri The Guardianissa artikkelin, jossa hän listasi parhaita fiktiivisiä feministisiä sankarittaria. Ilahduttavan moni näistä hahmoista oli lasten- ja nuortenkirjallisuudesta kotoisin.

Turtschaninoffin määritelmän mukaan kirjallinen feministinen sankaritar on tyttö, joka on juuri sellainen kuin tahtoo. Ei vain vahva tai rohkea, vaan täyteläinen hahmo, jolla on oikeita vahvuuksia ja heikkouksia, ja jonka tarina ei pyöri miehen ympärillä.

Listaan kannattaa tutustua, sillä se sisältää monia hyviä lukuvinkkejä. Juttuun on linkattu myös vanhempi listaus lasten- ja nuortenkirjojen feministististä ikoneista, joka on myös kiinnostavaa luettavaa. Listat sisältävät paljon uudempia nuorten scifi- ja fantasiakirjoja kuten Nälkäpelin ja Piiri-trilogian, joihin minun on pitänyt pitkään tutustua. Näiden juttujen kannustamana taidankin tarttua niihin piakkoin.

Omista suosikeistani Turtschaninoffin listalla tärkein oli Philip Pullmanin Universumin tomu -trilogiassa seikkaileva ihana Lyra. Ovathan kaikki lukeneet tämän sarjan, ovathan? Se on NIIN NIIN NIIN hyvä. Ronja Ryövärintytär on listoilla itseoikeutetusti, samoin Pikku Myy ja Roald Dahlin Matilda.

En ole Maresia vielä lukenut, mutta sekin alkoi nyt kiehtoa kovasti. Kirja julkaistiin eilen myös englanniksi, ja se sai ainkin Guardianilta kehut. Bongasin kirjan eilen Akateemisen lastenosaston alepöydällä, vaikken hintaa tullutkaan katsoneeksi. Eikun tänään shoppailemaan.

Lastenkirjoja sukupuolesta

Kohtasin juna-asemalla yhden iloisimmista näyistä pitkään aikaan. Pikkupoika oli saanut vaaleanpunaiset vilkkuvalolenkkarit, jotka olivat niin hyvät, että saivat lapsen ihan tanssimaan. Minulle jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa.

Toinen kohtaaminen pikkupoikien sukupuoliroolien kanssa: pari vuotta sitten ruotsalaisessa perhelehdessä haastatateltiin Ruotsin blogistanian omien sanojensa mukaan “vihatuinta miestä”, joka oli uskaltanut mennä sanomaan, että ei pukisi poikaansa vaalenapunaiseen. Mammabloggaajat vimmastuivat.

Sukupuolta ja sen representaatioita käsitteleviä kirjoja on lapsille vähän. Harmi, sillä ainakin meillä aihe on ollut leikki-ikäisellä mielessä jo pitkään. Mitkä ovat tyttöjen ja poikien värit, leikit ja vaatteet, lähes nelivuotiaamme miettii usein. Hyvä isommille lapsille ja nuorille suunnattu kirja poikien sukupuolirooleista ja rooliodotuksista on David Walliamsin ihana Poika ja mekko, jota suosittelen kaikille aikuisillekin luettavaksi. Googlaamalla vastaan tuli myös Tuula Korolaisen Minä olen perhonen, joka täytyykin laittaa kirjastossa varaukseen. Tällä kertaa kirjastosta löytyi mukaan Anneli Kannon Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat (Karisto, 2011; osa Viisi villiä Virtasta -kirjasarjaa) ja ruotsalainen Pija Lindenbaumin Kenta ja barbiet (WSOY, 2007).

IMG_2428

Lähestyin Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat -kirjaa varovaisesti. Ajattelin, että tässä on taas yksi stereotyyppisiä sukupuolirooleja vahvistava kirja: tyttöjen söpöt kamat yäk, poikien meluavat tavarat jee.

IMG_2429Varsinkin kun jo etusivulla Paavon esittelyssä kerrotaan, että Paavo on sottapytty, hänellä on likainen naama ja kova ääni.

Oh god näitä kirjoja, ajattelin.
Kuinka väärässä olinkaan.
Kirja kertookin siitä, että pojat voivat ihan hyvin tykätä tyttömäisiksi nimetyistä tavaroista, mutta ennakkoluuloista lukijaa kyllä pidetään jännityksessä ensimmäiset neljä aukeamaa, ennen kuin tämä paljastuu.

Esitellään tilanne: Paavo Virtasella on tylsää. Perheen tyttöjen huone on tyhjillään ja vetää Paavoa puoleensa. Huoneessa haisee tytöltä, se on tyttöjen värinenkin, ja siellä on tyttöjen tavaroita, kuten hiletarroja, keijuja ja nukkeja.
Ja sitten: Paavo pääsee leikkimään tyttöjen tavaroilla. Paavo värittää ja liimailee, leikki nukeilla ja kokeilee sänkyä.

“Paavo kurkistaa tyttöjen vaatekaappiin. Tyttöjen vaatteet ovat toisenlaisia kuin poikien. Tytöillä on pikkareita, polvisukkia, paitoja ja mekkoja. Tyttöjen vaatteet ovat Paavon mielestä kauniita. Paavo tietää, että poikien vaatteet ovat sinisiä, vihreitä ja mustia. Niissä on autoja, hirviöitä ja sankareita.”

IMG_2432

Paavo ihmetyksen vallassa. Tyttöasioita!

Paavo miettii, millaista on olla tyttö, ja pukee tyttöjen vaatteita päälleen. Hänellä on toisenlainen olo. Hän onkin äkkiä Jasmine Kukkanen, joka puhuu hienosti ja harrastaa balettia…
…Ja siinä samassa Paavo jääkin kiinni, kun siskot tulevat huoneeseensa ja käyvät puolustamaan reviiriään. Tytöt laittavat Paavon siivoamaan, ja poika pyytää myös anteeksi. Lopulta tytöt ottavat Paavon mukaan leikkeihinsä ja yhdessä onkin mukavaa.

Kirja on kivan reipasotteinen ja salliva. If the shoe fits, wear it! Sallivuuden sanomaa on hyvä lukea ihan kirjojen sivuiltakin, sillä vaikka kotona oltaisiin miten vapaamielisiä tahansa, lapset poimivat ajatuksia myös hoidosta ja leikkipuistosta, kavereilta jotka kertovat miten olla tyttö tai poika.

IMG_2437

Meillä lapset olivat niin kiintyneitä tähän kirjaan, että se jouduttiin laittamaan jäähylle. Kumpikin halusi ottaa kirjan yhtä aikaa, kirjaa vedettiin edestakaisin ja hupsis, sen kulma pamahti täysillä millin verran pikkuveljen silmän alle. Kirja jouduttiin siis laittamaan sivuun siihen asti, että se palautetaan taas kirjastoon.

Oma suosikkikohtani kirjassa on yllä jo siteerattu tiivistys poikien vaatteista, joissa on tummia värejä ja hirviöitä. Argh! Minusta pikkupojan parhaat värit ovat keltainen ja kirkkaanpunainen, ja lisäksi harmaata ja mustaa.

IMG_2439

Kirjan lapset ovat suuripäisiä ja -silmäisiä, ja parivuotias kuopuskin tykkää katsella kirjan kuvia, vaikka sanoma meneekin häneltä ohi. Esikoista taas viehättävät kirjan kuvissa kaikki kimmellykset, ponit ja perhoset.

Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat
Teksti: Anneli Kanto
Kuvitus: Noora Katto
Kustantaja: Karisto, 2011
Mistä: kirjastosta

IMG_2517

Pija Lindenbaumin Kenta ja barbiet kertoo Kenta-pojasta, joka on tosi hyvä jalkapallossa, josta hänen isänsäkin pitää. Kentan päivään päiväkodissa kuuluu sotimista, painimista ja robotteja.
Sitten Kenta ei haluakaan niitä. Hän menee seuraamaan tyttöjen nukkeleikkejä, ja tytöt ottavatkin hänet mukaan leikkiin.

IMG_2518

Sillä välin kun Kentan ja tyttöjen leikki on edennyt prinsessavaatteiden pukemiseen, pojat ovat ruvenneet ulkona kaipailemaan Kentaa palloleikkeihinsä. He tulevat sisään etsimään kaveria, ja Kentaa alkaa hävettää. Poika menee vessaan piiloon. Kun hän tulee ulos, toiset pojat ovatkin kaivaneet mekot päälleen. Sitten mennään kaikki pelaamaan jalkapalloa.

IMG_2521

Kirjassa on mukana pitkästi leikin kuvausta, enemmän kuin monessa muussa kirjassa, sellaista joka ei vie juonta sinänsä eteenpäin vaan vain kuvailee leikkiä. Meidän lapset ovat vielä sen verran pieniä, etteivät jaksa keskittyä niin pitkiin jaksoihin ilman actionia.

Tyttöjen leikit. Ei pelkkää vaaleanpunaista.

Tyttöjen leikit. Ei pelkkää vaaleanpunaista.

Tämän kirjan lapset leikkivät paljon rajumpia leikkejä kuin monessa muussa kirjassa. Barbit pannaan pakastimeen jäätymään kuoliaaksi, ja barbit synnyttävät kalapuikkoja ja lihapullia. Samaan aikaan kirja on kuitenkin salliva ja lempeä. Kaikki leikit ovat yhtä hyviä, se julistaa.

IMG_2524

Tämä oli meille ensitutustuminen Pija Lindenbaumin kirjoihin. Olin huomannut kirjastossa, että hänen tuotannolleen on varattu ihan oma lokero. Kirjat olivat minusta vaan näyttäneet aina selaillessa jotenkin tylsiltä, emmekä olleet ottaneet niitä lainaan. Tykkäsin kyllä tästä kirjasta ja varmasti lainaamme jatkossa kirjailijan muuta tuotantoa.

IMG_2525

Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat ja Kenta ja barbiet ovat kumpikin hyviä sukupuoliroolikasvatuksen välineitä. Perinteiset sukupuoliroolithan ovat tietenkin vain sopimuksia. Ei ole mitään syytä, miksi tyttöjen tai poikien pitäisi leikkiä tietynlaisia leikkejä. Sinänsä on ihan mielenkiintoista, että näissä kummassakin kirjassa (ja myös mm. Walliamsin Pojassa ja mekossa) se on nimenomaan poika, joka kokeilee rajojen ylittämistä. Tytöillehän on ollut kuitenkin sallitumpaa tehdä poikamaisena pidettyjä asioita ja jonkin aikaa, mutta “vahvat” miehet (tai pojat) eivät ole voineet yhtä helposti tehdä “heikomman” sukupuolen asioita. Poikatyttö on ollut ihan ok tyttöyden malli yhtenä toisten joukossa, mutta tyttömäinen poika (“tyttöpoika”?) mielletään helposti heikoksi. Siltikin pojat tekevät loppujen lopuksi aika leimejä tyttöasioita näissä kirjoissa, sellaisia jotka varmaan osuvat jokaisen pikkupojan elämään.

Jukka Itkosen Kaupunkiretki

kaupunkiretki

Aiemmassa postauksessani hehkutin Jukka Itkosen ja Matti Pikkujämsän Krokotiili hikoaa -runokirjaa. Nyt lainasimme kirjastosta kaksikon Kaupunkiretki-runokokoelman (Kirjapaja, 2011).

Kaupunkiretki on, kuten välkyimmät jo arvasivat, kokoelma kaupunkiaiheisia lastenrunoja. Runot ovat lyhyitä ja napakoita, ja niissä kuljetaan halki kaupungin bussipysäkiltä kirjaston ja uimahallin kautta asemalle. Jokainen runo kertoo yhtdestä paikasta, ja runojen pituus vaihtelee hyvin lyhyestä pidempään. Usein lorut ovat vain lyhyitä tuokiokuvia, kuten Kahvila: “Kahvilaan / on kiva tulla. / Siellä tuoksuu / kahvi, pulla. / Siellä on kotoisa / tuoksu.”

IMG_0553

Kokoelman runot eivät ole ehkä yhtä oivaltavia kuin mahtavassa Krokotiili hikoaa -kirjassa, mutta hyvä se on tämäkin kirja. Minua naurattaa lakoninen Taksiasema: “Taksi. / Kaksi. / Ja nyt ne lähti pois.” Kirja loruttelee sujuvasti ja hauskasti arkisista tilanteista, kuten parturireissusta:

Hiukset liian pitkiksi pukkaa.
Jes!
Parturiin!
Parturi lyhentää tukkaa.
(runosta Parturi)

IMG_0554

Kirjan nerous on sen arkipäiväisissä tilanteissa ja vaivattomasti soljuvissa riimeissä, jotka eivät ole lapsille liian vaikeita ymmärtää. Välillähän vastaan tulee aikuisen mielestä loisteliaitakin lastenrunoja, jotka eivät kuitenkaan lapsille putoa, koska he eivät pysy kelkassa mukana.

IMG_0555

Fanitan Matti Pikkujämsän kuvituksia, joita saa kirjojen lisäksi ihailla Hesarissa ja monissa muissa lehdissä. Ihmiset ovat yksinkertaisia mutta ilmeikkäitä ja tilanteet on kuvattu simppelisti mutta oivaltavasti. Pikkujämsä uskaltaa pelkistää rohkeasti. Kuvituksissa on lempeää huumoria ja nostalginen fiilis. Lapset rakastavat kuvissa näkyviä autoja, suuripäisiä ihmisiä ja tunnistettavia rakennuksia. Taaperomme kyllästyy runokirjoihin helposti ja saattaa joskus käydä hakemassa kilpailevan kirjan jo ensimmäisen sivun jälkeen, mutta Kaupunkiretken sivuja hän jaksaa käännellä uudestaan ja uudestaan.

Kaupunkiretki
Teksti: Jukka Itkonen
Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kustantaja: Kirjapaja, 2011
Mistä: kirjastosta

Merten hurjapäät (Täältä tulee Pikku Myy 3)

IMG_0466

Olin Kirjan ja ruusun päivässä ihmeen vaisulla ostotuulella ja palasin kotiin vain viisi kirjaa ja yhtä orvokki-istutusta rikkaampana. Olisi ollut ilmaisia juomia, ohjelmaa ja vaikka mitä, mutta olin kauheiden kantamusten kanssa ja yksin liikkeellä. Ei siinä oikein nappassut seisahtua imaisemaan bisseä. Ihmisiä oli paljon vähemmän liikkeellä kuin olin ajatellut. Otavan kaupassa olin aivan yksin. Ainakaan ei tarvinnut väistellä ihmismassoja tungoksessa.

Treffasin muun perheen kanssa pizzalla Putte’sissa. Kun lapset alkoivat väsyä paikallaan istumiseen, minullapas olikin kassissa kummallekin oma yllätyskirja. Poikamme rupesi nauramaan ääneen nähdessään, että hänelle oli upouusi Veera ja menopelit ihan ikiomaksi. Siskokin innostui jo silloin päästessään tutustumaan Täältä tulee Pikku Myy: Merten hurjapäät -kirjaan (Tammi, 2015).

Sittemmin kirjaa on luettu. Ja luettu uudestaan. Kummatkin lapsista rakastavat kirjaa älyttömästi. Esikoinen pyytää usein, että kirja luettaisiin uudestaan heti kun on päästy sen loppuun. Pikkuveljen lukutapa taas olisi pikakelaus edestakaisin, uudestaan ja uudestaan. Täältä tulee Pikku Myy -sarjan aiemmat kirjat ovat olleet meillä suosittuja ja arvelinkin, että lapset saattaisivat tykätä tästäkinkirjasta. Olen kirjoittanut sarjan ensimmäisestä osasta, Villit vieraat -kirjasta, täällä.

Myyllä riittää asennetta.

Myyllä riittää asennetta.

Muumien lähelle on haaksirikkoutunut merirosvolaiva. Muumiperhe pelastaa laivasta minkä voi, ennen kuin laiva uppoaa kokonaan. Niiskuneiti saa leningin ja mamma kasan kirjoja, Muumipeikko ja pappa taas ilotulitteita. Laivasta pelastautuneet merirosvot ovat myös rantautuneet lähistölle ja tekevät tyttöjen riemuksi hurjia temppuja. Muumipeikko tulee mustasukkaiseksi ja pistää palamamaan koko löytämänsä kasan ilotulitteita. Seuraa räjähdys, joka vahingoittaa niin mamman uutta kivikkopuutarhaa kuin merirosvojakin. Muut korjaavat yhdessä vaurioita, mutta Muumipeikko menee rakentamaan lautan, jolla päästään lähettämään merirosvot matkoihinsa. Rauha palaa Muumilaaksoon.

Mikä kirjassa oli parasta, lapset? “Kun ne ilotulitukset räjähtivät näin ja näin, piuu viuu piuu [näyttää käsillään huitoen ja hyppien]”, sanoo tyttäreni. Mymmeli ja Pikku Myy joka kerta esiintyessään sivuilla, osoittaa poikani. Minusta parasta oli seikkailuhenki ja mustasukkaisuuden käsitteleminen, mikä on ajankohtaista kolmivuotiaan kanssa. Miksi joku haluaa olla jonkun toisen kanssa eikä minun kanssani? Enkö minä kelpaa? On aina hyvä, että hyllystä löytyy kirjoja, joiden avulla käsitellä tunteita.

"Äiti, miksi Myy vetää vessapaperia?"

“Äiti, miksi Myy vetää vessapaperia?”

Sen sijaan en nyt niin välitä kirjassa keskiössä olevasta romanttisen rakkauden käsittelystä. Niiskuneiti ja Mymmeli muuttuvat poikien perässä juokseviksi hupakoiksi, kun merirosvot saapuvat Muumilaaksoon. “Meri on karaissut heidät ja tehnyt heistä vapaita ja hurjia, Mymmeli huokaisi.” Tai “”Juostaan karkuun ja katsotaan, ottavatko he meidät kiinni”, Mymmeli ehdotti. “Olisi niin romanttista joutua merirosvojen vangeiksi!” Niiskuneiti innostui.” Kirjaäiti ei innostu. Oh, olen vain heikko nainen, tule sinä miehinen renttu ja ota minut matkaasi. Yleensä sukupuolirooleja vahviten rikkova Pikku Myy ei tässä kirjassa juuri ole toimijana, vaikka kirja onkin osa Myylle omistettua sarjaa. Meidän perheen mielestä itsenäinen ja rohkea Myy olisi kivempi roolimalli tytölle. Mutta jos kirjan kasvatuksellisia ansioita täytyy ruveta miettimään, niin plussaa on se, että sotkut siivotaan yhdessä ja sen jälkeen istutaan yhdessä nautiskelemaan.

Status quo palautettu Muumilaaksoon

Status quo palautettu Muumilaaksoon

Poikien lukuinnon puutteesta on puhuttu paljon. Poikalukijoiden mieleen lienee on se, että sinänsä kesyissä muumeissakin on merirosvoja ja räjähdyksiä. Kirjan kansi johdattaa hieman harhaan, sillä siinä heiluu isoimpana Pikku Myy merirosvovermeissä. Itse kirjassa Myy ei kuitenkaan, kuten ylempänä mainitsin, juuri esiinny muuta kuin sivuroolissa.

Piirrosjälki on taattua Riina ja Sami Kaarlan laatua, uusmuumien parhaimmistoa. Kolmivuotiasta kiinnostaa hahmojen ilmeikkäät kasvot ja hän tykkääkin miettiä, miltä kenestäkin tuntuu.

Merten hurjapäät (Täältä tulee Pikku Myy 3)
Teksti ja kuvitus: Riina ja Sami Kaarla
Kustantaja: Tammi, 2015
Mistä: kirjakaupasta

Sylvi Kepposen kirjekaveri

IMG_0328

Nuhapäivän kunniaksi pengoimme kirjapinoista esiin Sylvi Kepposen kirjekaverin (Otava, 2012), koska se alkaa: “Satoi lumiukkolunta. Sylvi Kepponen oli vähän nuhainen.” Onneksi tänään ei ainakaan vielä sada lunta.

Marika Maijalan ja Juha Virran (näissä on aina poikkeuksellisesti kuvittajan nimi ensin, eikä ihme) Sylvi Kepposet kuuluvat meillä luetuimpiin kirjoihin. Olin ihaillut kahta ensimmäistä Sylviä jo ennen kuin meillä oli tietoakaan yhdestäkään lapsesta. Ihana, korkea ja kapea muoto toi mieleen jotkut lapsuuden kirjahyllyn helmet – ainakin Hanhiemon satuaarre on hyvin samanmallinen. Suosikkimme Sylvi-sarjasta on Sylvi Kepposen hukkaretki, mutta hieno kirja tämä Kirjekaverikin on. Ja ainoa, joka meillä löytyy omasta hyllystä. Sylvi Kepposen kirjekaveri sai Vuoden kaunein kirja -palkinnon ilmestymisvuonnaan.

IMG_0329

Tarina on lyhyt ja melko yksinkertainen. Nuhainen Sylvi katselee ikkunasta ulos ja näkee vastapäisessä ikkunassa pojan. Kukahan hän on? Miksi hän näyttää surulliselta? Sylvi päättää piristää poikaa ja lähettää hänelle kirjeen. Selviää, että pojalla on kipsi jalassaan. Lapset päätyvät vaihtamaan kirjeitä, joissa he kertovat yhdessä keksittyä tarinaa. Lopulta Sylvi ja Luka-poika pääsevät yhdessä pulkkailemaan kirjastoon.

IMG_0334

Oikea kirjanystävän kirja – kirjoittamista ja kirjastoreissu, ja Luka-pojalla on kaiken lisäksi kuvissa päiväkirjakin! Kirjaäiti tykkää. Arvoitusten ystävälle kirja tarjoilee kutkuttavan tunnelman salaperäisten viestien parissa. Saatan kuvitella, että tämä jaksaa kiehtoa vielä vähän isompanakin. Paitsi jos pojat ovat silloin yök.

IMG_0333

Marika Maijalan kuvat ovat rauhallisia mutta rohkeita – kuvien rajaus saattaa jättää kuvan ulkopuolelle puolet vanhemmasta tai hevosesta. Lapsenomainen ja vähäeleinen kuvitustyyli vetoaa sekä äitiin että tyttäreen. Itse piirsin ikävuosina 7-9 ympärivuorokautisesti samantyylisiä heppoja kuin kirjan Ruusu. Tai oikeastaan ne minun piirtämäni olivat aika kauheita, mutta kaverini Heli piirsi oikein muotovalioita hevosia. Ehkä tämä kirja siksikin jättää minulle niin tyytyväisen olon. Kuin olisi lähtenyt retkelle lapsuuteen.

Lapsen mielestä parasta on se, kun mennään huvipuistoon ja syödään hattaraa (yllä olevassa kuvassa). Äiti tykkää, kun hepalle ostetaan lippu karuselliin. Toisten karusellin heppojen nimet ovat kuulemma Issi ja Kalle, opetti tyttäreni.

Marika Maijala lupailee saitillaan että sinne olisi tulossa kauppa vielä huhtikuun aikana. Odotamme innolla.

Sylvi Kepposen kirjekaveri
Teksti: Juha Virta
Kuvitus: Marika Maijala
Kustantaja: Otava, 2012
Mistä: kirjakaupasta (Suomalaisen alelaari, 4,95 – käykää katsomassa jos näitä on jossain vielä! Ehdoton löytö!)