Kotileikki: Lastenhuoneen neljä vuodenaikaa

Kotileikki

Rakastin lapsena Onneli ja Anneli -kirjoja aivan mielettömästi ja kuvittelin aina, millaista olisi asua Onnekin ja Annelin talossa. Juuri ilmestyneessä Pauliina Salmisen kauniissa Kotileikki-kirjassa (Atena, 2016) voi kuvitella olevansa juuri sellaisessa romanttisessa tyttöjen unelmamaailmassa, johon Onnelit ja Annelitkin sijoittuvat.

IMG_6890

Suoraan sanottuna pelkään näyttää Kotileikki-kirjaa nelivuotiaalle tyttärelleni. Olen varma, että hän tekee kirjan sisällöstä sellaisen toivelistan, jota en pysty koskaan toteuttamaan. Sillä tämä käsityökirja on täynnä toinen toistaan suloisempia tyttöjen ihanuuksia: Pitsiä ja tylliä, vaaleanpunaista ja nukenvaatteita. Pitsistä tehtyjä päivänvarjoja ja neulottuja pinkkejä teeastiastoja.

IMG_6894

Kirja on jaettu neljään osaan. Alkupuolella seikkaillaan kesäisellä pihalla ja kotona, loppupuolella lähdetään retkelle ja ollaan talvisemmissa tunnelmissa.

IMG_6892

Kuvat on otettu sopivan pelkistäen, turhaa imelyyttä väistellen. Niitä on ilo katsoa. Mallilapset ovat myös syötävän suloisia ja poseeraavat ihanasti kuvissa. Kuvista on riisuttu turha krumeluuri pois, mikä antaa tilaa pääosassa oleville käsitöille ja lapsille ja tosiaan tasoittaa pitsisen maailman marenkisuutta.

IMG_6891

Kotileikki-kirjan tyyli ei vastaa aikuista, pelkistettyä makuani, mutta luen sitä muistaen, millainen pikkutyttö olin itse kerran. Monet kirjan käsitöistä sopivat kyllä irrotettavaksi vähän rouheampaankin ympäristöön. Tämä huolella tehty, pikkutyttöjen maailmaa rakastava kirja on loistava lahjaidea esimerkiksi käsityötaitoiselle kaverille. Itse saatan hilata oman kappaleeni käsityötaitoiselle anopille katsottavaksi. Tilauslistalla voisi olla ainakin mollamaijat kummallekin lapselle, ja pitsikruunu tytölle, ja ja ja… Aika moni asia kirjassa onkin sitten lopulta minun makuuni.

Kotileikki. Lastenhuoneen neljä vuodenaikaa
Teksti: Pauliina Salminen
Kuvat: Annika Liinanki
Kustantaja: Atena, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Advertisements

Sormenjälkipuuhaa

IMG_5660

Tänä keväänä tyylikkäiden lastenkirjojen ystäviä hemmotellaan! Uusimpana intoilun kohteenani on tuore Sormenjälkipuuhaa-kirja (Nemo, 2016).

IMG_5666

Kirja on hiukan erilainen puuhakirja, sillä sitä täydennetään omilla sormenjäljillä. Sivuilla on tehtäviä, joihin tosiaan ensin tökitään sormenjälkiä ja sitten täydennetään ne piirtämällä.

Meillä on aiemmin tutustuttu Nemon Tehdään sormenjälkitaidetta -kirjaan. Tässä kirjassa on samaa henkeä, vaikka tekijät ovatkin eri.

Kirjan kuvitustyyli tuo mieleen myös Äkkää ja tökkää -kirjasarjan, jonka tekijöinä Watt ja Harrison ovatkin olleet. Esikoinen äkkäsi saman selaillessamme kirjaa – joskus sitä aivan hämmästyy lastensa tarkkanäköisyydestä!

Emme ole vielä lasten kanssa vielä kokeilleet täydentää kirjaa sormenjäljillämme. En ole suoraan sanottuna vielä raaskinutkaan antaa kirjaa lasten käsiin, ja arki-iltaisin on välillä myös vaikea ehtiä mihinkään sellaisiin puuhiin, joissa piilee sotkuhasardi. Nyt viikonloppuna voisikin olla hyvä hetki tutustua tähän lähemmin, kun takana on jo hyvät ulkouílut ja jumppatapahtumat.

IMG_5668

Sormenjälkipuuhaa on huolella tehty, raikas uutuus, joka sopii loistavasti esimerkiksi lahjaksi 2-7-vuotiaille. Kirja ruokkii ihanasti lapsen omaa luovuutta ja antaa uusia ilmaisukeinoja, kun pääsee täydentämään valmiita kuvia. Kirja on kyllä taideteos ihan sellaisenaankin jo ennen kuin lapset täydentävät sitä. Tämä on hieno puuhakirja, jota suosittelen lämpimästi.

Sormenjälkipuuhaa (alk. Fingerprint Activities)
Teksti: Fiona Watt (suom. Mika Siimes)
Kuvitus ja suunnittelu: Erica Harrison
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Nemo, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Paketointi-ideoita lasten lahjoille

Tänään meillä on lahjavalvojaisten aika. Joulun paras hetki! Olen aivan hulluna hienoihin paketteihin, mikä on tavallaan hiukan outoa, sillä olen aivan käsi. Minulla on pakettien suhteen suuria pyrkimyksiä, jotka eivät koskaan ihan sitten näytä samalta kuin esikuvat.

Viime vuonna tein lapsille eläinpaketteja Granitin ohjeiden mukaan, jotka löytyvät Granit och Bea -sivuilta.  Ihme kyllä, niiden kanssa en epäonnistunut täysin. Pöllöstä varsinkin tuli kivan näköinen, vaikka korvat olivatkin vähän sinne päin. Kuvaa en tullut niistä silloin ottaneeksi, joten tämä kuten muutkin postauksen kuvat ovat lainattuja. Tuolla saitilla on ohjeet myös muiden eläinpakettien tekemiseen.

Tänä vuonna olen kerännyt Pinterest-joulukansiooni muitakin eläinaiheisia paketointi-ideoita. Tanskalaisella Bog&Idéllä on esimerkiksi tosi kivoja pingviinejä, ja muutkin yllä olevan kuvan eläimet ovat minusta aika ihania. Tuo pingviini toimisi varmasti hyvin kirjapakettien kääreenä, ja kirjojahan meillä tänäkin jouluna paketoidaan lähes joka osoitteeseen. Bog&Idén blogia kannattaa muutenkin selailla, sillä siellä on paljon hienoja paketointi-ideoita myös aikuisempaan makuun.

Pienet lahjat ja lahjakortit tuopttavat minulle aina päänvaivaa. Mutta mitä jos ne sitoisi eläimen tai auton selkään? Kirpparilta ehtisi vielä hakea lähes ilmaisia elukoita ja pikkuautoja tähän tarkoitukseen. Tai sitten esimerkiksi Schleichin eläimiä toivoneelle lapselle voi hankkia kaksi eläintä, paketoida toisen ja sitoa sen toisen siihen selkään.

IMG_2902

Tein syksyllä lasten synttärien aikaan yllä olevaan kuvaan ikuistamiani auto-pakettikoristeita, jotka ovat siis ihan koristeita ja joissa on siis feikkipaketit. Näitä tosiaan voisi jalostaa varsinaiseen lahjapaketointiinkin pikkusille paketeille.

Jos kynä pysyy kädessä, nämä piirretyt paperikoristeet ovat tosi hienoja. Minä itse lupaan, että en edes yritä tällaisia, sillä en osaa piirtää edes suoraa viivaa kahden pisteen välille.

Hauskaa joulua kaikille lukijoille! Toivotan kaikille paljon ja hyviä kirjoja ja vielä suklaata runsaasti seuraksi.

Onnelin ja Annelin puuhasivut

Onnelin ja Annelin talvi -leffan enskarin aika lähestyy! Elokuva on teattereissa 9.10. Onneli ja Anneli -kirjat ovat yksi suurimpia suosikkejani koko maailmankirjallisuuden kaanonissa, enkä meinannut uskaltaa katsoa ekaa Onneli ja Anneli -leffaa millään, kun pelkäsin sen olevan ihan väärä.

Katsoimme elokuvan kesällä esikoisen kanssa, ja se olikin ihan hyvä, vaikka ei tietenkään lähellekään niin hyvä kuin kirjat. Mutta lastenleffaksi hyvä. Nyt siis odottelen seuraavaa osaa.

Odotellessa voi käydä printtaamassa leffan saitilta http://www.onnelijaanneli.fi väritys- ja puuhatehtäviä.  Törmäsin näihin, kun etsiskelin meidän kotipäiväläiselle lisäpuuhaa. Aika kivoja!

Screen Shot 2015-09-09 at 09.40.56

Isin ja tyttöjen lettikirja

IMG_2632

Olen aivan käsi.

Olen syntynyt vasenkätisenä, mutta minut on lapsena käännytetty oikeakätiseksi. Minusta ei tullut minkäänkätistä, vaan ihan kädetön. Ehkä olisin ollut kädentaidoiltani ihan surkea  vasenkätisenäkin, mistä sen tietää. Käännytystä on ainakin kätevä syyttää.

Lisäksi minulla on todella lyhyt pinna.

Kun nämä kaksi asiaa yhdistää vahvaan kunnianhimoon ja ajoittain roihahtavaan haluuni tehdä kaikenlaista käsillä, saadaan mielenkiintoisia virityksiä.

Niin kuin tämän letittämisen suhteen.

Tyttärelläni on ollut aina pitkät hiukset, joita on ollut pakko pitää kiinni kaksivuotiaasta lähtien, jotta hänellä ei olisi pää pelkkää rastaa ja linnunpesää. Ennen lapsen hiusten letitystä minulla oli letityskokemusta vain nuoruudestani kilpahevosten kanssa. Viisisataakiloisten hermokimppujen harjan sykertäminen antoi jonkinlaista treeniä pikkutytön tukan laittamiseen, mutta ei kyllä riittävästi. Jopa kauraa täyteen pumpattu puoliverinen jaksaa olla paremmin paikallaan kuin pomppiva kaksivuotias pallero.

Ihailen suuresti niitä, joilla riittää pinnaa ja näppäryyttä kampauksiin. Ilahduin kovasti Matti Airolan Isin ja tyttöjen lettikirjasta Schildts & Söderströms, 2015), jonka tekijä todellakin saa väkerrettyä kaikenlaista lastensa hiuksista. Airolan letit olivat entuudestaan tuttuja hänen blogistaan Isin ja tyttöjen hiushommat.

IMG_2626

Isin ja tyttöjen lettikirja opastaa letityksen saloihin havainnollisten piirroskuvien ja tekstin avulla. Jokaisella aukeamalla on myös valokuva valmiista letistä ja lisävinkkiosio.

IMG_2635IMG_2633

Kirja sisältää kymmenittäin kampauksia. Ranskalainen, hollantilainen, kalanruoto. Neliosainen ranskalainen. Viisiosainen hollantilainen. Neliosainen nauhan kera. Kolmiosainen sotkuisena. Vaikeustaso nousee pian.

Letitysterminologiakin lätytyksestä lassoamisen on kaikkien huulilla nyt kun letit ovat niin pinnalla. Pelkkä ponnari tai peruletti ei nykymaailmassa riitä, ranskalainenkin on ihan peruskauraa. Silloin kun minä olin nuori, ranskalainen letti oli tosi hieno juhlaletti. Nyt se on se perusmalli, joka opetellaan pohjiksi vaikeammille kampauksille.

IMG_2631

Kirjan kampaukset on jaoteltu eri ryhmiin arkisista juhlavampiin. Leteissä on mukavan rouheaa otetta; itse olen ainakin kiinnostunut perusranskalaista mielenkiintoisemmista kampauksista, jotka eivät ole kuitenkaan liian juhlavia. Temppujumppaan tai kaupunkireissulle tahtoisi laittaa jonkun kivan kampauksen, joka ei ole liian pönäkkä, mutta omaperäinen ja staili. Ja johon tietenkin myös minun tumpelonsormeni pystyisivät.

IMG_2634

Sotkuinen kalanruoto. Jotkut joutuvat sotkemaan lettiä tahallaan, minulla sotku tulee sivutuotteena.

Kirjan kuvat ovat lämpimiä. Suloiset lapset hymyilevät iloisesti, mutta vailla turhaa kiiltokuvamaisuutta. Tytöillä ei juuri ole vaaleanpunaista hörselöä yllään, vaan kuvissa nähdään tummia vaatteita ja Mini Rodinin kaltaisia reippaita, neutraalinsävyisiä kuvioita.

IMG_2628

Minun nuoruudessani ranskalainen oli hieno juhlaletti. Nyt se on arkinen perusletti, joka opetellaan ensimmäisenä.

Letittämisessä ei sinänsä ole mitään uutta. Se on valtatrendi, jolle on esimerkiksi Pinterestissä loputtomiin kansioita. Miesnäkökulmaa letitykseen sen sijaan ei ole ollut paljonkaan tarjolla. Heikkoja signaaleja on tätä kirjaa ennen toki ollut ilmassa. Jenni’s Hairdays järjesti viime kevänä isille letityskurssin, joka taisi täyttyä heti. On luonnollista, että miehille on letitysopastusta nyt tarjolla: Isillä on yhä kasvava rooli lasten huolenpidossa, ja tytöillä taas kuuluu juuri nyt olla hienot kampaukset merkkinä siitä, että heistä välitetään ja että heidän kanssaan vietetään aikaa. Kampausten tekeminen on kaiken lisäksi vielä ilmaista, toisin kuin esimerkiksi merkkivaatteet.

IMG_2637

Läpivetoletin punk-asennetta

Se, mitä tämä kirja eikä moni muukaan oppimateriaali ei kerro, on että miten letit saadaan hyviksi. Minun jäljiltäni kalanruoto lönköttää ylhäältä ja kiemurtelee alhaalta. Ranskalaiseen lettiin tulee eri paksuisia ja vähän sotkuisia hiusosioita, ja päätä kiertävässä letissä materiaali uhkaa loppua jossain kohtaa, vaikka edessäpäin odottaa iso tukko tukkaa. Näitä tilanteita varten pitäisi saada opetusta kädestä pitäen.

IMG_2636

Minulla oli kunnianhimoinen tavoite tehdä tämä postaus niin, että olisin liittänyt kirjan kuvien oheen kuvia sen mallin mukaan itse tekemistäni leteistä, mutta ei sösses, ei niitä voinut kuvata saati julkaista. Siksi saatte nähdä nyt vain kirjan kuvia.

EDIT: Rohkaistuin ja laitoin nyt pari kuvaa lettiuroteoistani julki. Kiepsautusponnari-kalanruotoletti. Messy, mutta ei tarkoituksella.

Isin ja tyttöjen lettikirja
Teksti: Matti Airola
Valokuvat: Anna Autio
Kustantaja: Schildts & Söderströms, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Tule hyvä kakku! Mimmit askartelevat ja kokkaavat

tule-hyva-kakku

Minulla on yliopistotutkinto perinteentutkimuksesta, mikä on tietenkin ollut työllistymisen kannalta kohtalaisen hyödytön koulutusvalinta. Siksi arvostan kaikkia, jotka ovat keksineet keinoja hyödyntää kansanperinnettämme. Mimmit on sisaruspari, joka hyödyntää vanhaa suomalaista kansanperinnettä ja osaa tuotteistaa ideansa tv-ohjelmiksi, levyiksi ja kirjoiksi. Tule hyvä kakku! (Lasten keskus, 2012) on parin vuoden takainen Mimmien askartelu- ja kokkauskirja.

Lapset olivat innokkaita kuvausassareita.

Lapset olivat innokkaita kuvausassareita.

Kolmivuotiaamme on intohimoinen Mimmit-fani. Kevään parhaisiin hetkiin kuului Lapsimessujen Mimmien muskarikonsertti, jossa pääsi kaiken huipuksi halimaan Mimmejä. Siitä puhuttiin viikkoja jälkikäteen. Mimmien telkkarimuskarit ovat äidinkin mieleen monesta syystä. Ensinnäkin jos lapset aikovat katsoa tv:tä, sieltä saisi tulla jotain aktivoivaa ja mielellään hienovaraisesti kasvattavaakin. Toiseksi itäsuomalaisekspatrioottina tykkään kuunnella itäistä puheenpartta ja ilahdun, kun lauluissakin on pohjoiskarjalaisia murrevaikutteita. Kuin kotiinsa tulisi.

Myös pikkuveli, jonka ei oikeastaan tarvitsisi katsoa tv:tä ollenkaan, on siskon siivellä oppinut tuntemaan Mimmit sen verran hyvin, että rupesi ölisemään heti nähdessään kirjan kannen. Ööö, ööö, öö, ee, eli katso, äiti, tuossahan on Pauski ja Hansu!

Söpö kettu seikkailee kirjan inforäiskäleissä.

Söpö kettu seikkailee kirjan inforäiskäleissä.

Tule hyvä kakku!-kirjassa vuorottelevat askartelu-, leikki- ja kokkausohjeet. Kirja on jaettu teemoihin, kuten Seikkaillaan maailmalla tai Talven riemuja. Monet askarteluohjeet ovat vielä liian hankalia kolmivuotiaalle (tai äidille, joka on ihan käsi), mutta näihin varmasti palataan myöhemmin. Kivoimpia omaan silmääni olivat mosaiikkipannunaluset ja hirviönaamarit.

Pannunalusehdokkaita

Pannunalusehdokkaita

Kirjassa on pienelle kokkaajalle sopivia simppeleitä reseptejä, kuten nakkipiiloja ja hedelmävartaita. Ei mitään rakettitiedettä edes lastenreseptigenressä, mutta tutut hahmot tekevät tavallisestakin houkuttelevaa. Itseäni kiehtoivat eniten Intia-osion herkut mangolassi ja kookosletut.

Tehdään, äiti, lettuja!

Tehdään, äiti, lettuja!

Rakastan Meri Mortin Mimmeille luomia eläinhahmoja, jotka vilahtelevat niin telkkarissa kuin kirjoissakin. Valitettavasti vain kirjan yleisilme on vähän litteä ja vaisu. Kaipaisin tietokoneella tehtyyn stailiin lisää rosoa ja särmää. Myös sivujen väritys on vähän liian vessamaisen pastellinen.

Tule hyvä kakku!
Teksti: Pauliina Lerche, Hannamari Luukkanen ja Ani Kellomäki
Kuvitus: Meri Mort
Kustantaja: Lasten keskus, 2012
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Hienot pihaleikkikortit

Tämä ei nyt ole suorastaan kirja, mutta… painotuote nyt kuitenkin. Töitä varten googlaillessa törmäsin Kidd.o-lehden  itse tulostettaviin pihaleikkikortteihin. Ilmaista ja tyylikästä!

Screen Shot 2015-04-28 at 10.21.14

Kidd.ossa on ylipäätään hillittömän hienoja ideoita lapsille. Sormeni rupesivat syyhyämään, kun näin tämän idean puupalikoiden tuunauksesta. Kirppareilla näkee aika usein palikoita myytävän muutamalla eurolla. Itse asiassa, pakko päästä etsimään jo tänään.