Kirjasto 10:n joulupuu

 

IMG_4514

Rakastan Helsingin Postitalon Kirjasto 10:ä! Se on niin pieneksi kirjastoksi uskomattoman hyvä ja jotenkin niin urbaani valikoimaltaan.

Piipahdin Kympissä jouluostosten välissä ihan vaan etsimässä jotain kevyttä pikku pokkaria itselleni joulunodotukseen – ja poistuin kaamean kassillisen kanssa.

IMG_4515

Syyllinen oli kirjaston joulupuu. Eero Aarnion The Treehen oli ripustettu lapsille teemakasseja, joiden aiheina oli mm. joulu, ystävyys, autot ja eläimet. Pläräsin puolet kasseista läpi innoissani, ja vaikeinta oli valita vain yksi. (Tai se yksikin oli oikeasti liikaa, kun edessä oli monta tuntia jouluostosten kanniskelua.) Meinasin ottaa toisen joulukasseista ja niitä kuvasinkin, mutta koska ne sisälsivät Tatun ja Patun ihmeellisen joulun, joka meillä jo on, otinkin lopulta hasardilla autokassin. Kaikki kuvat ovat nyt joulukassista, mutta autokirjakassista löytyi mm. pari Cars-/Autot-kirjaa (poikani pyörtyy nämä nähdessään), Päivä eläinten paloasemalla, yksi Richard Scarryn paloautoaiheinen kirja ja vielä Veeti Paloauto -leffakin.

Täydet pisteet Kirjasto Kympille hyvästä ideasta! Moni kiireinen vanhempi varmasti kiittää tätä lasten kirjastokassi -ideaa. Vaikka itse rakastankin kierrellä hyllyjen välissä etsimässä kirjoja, nämä kassit sisälsivät tosi hyviä kirjoja minunkin makuuni ja otan varmaan tällaisen mukaan toistekin, jos vain vastaan tulee.

PS. Kympissä oli myös pino himottavan hyvän näköisiä pelejä hyllyssä. Olisin ottanut muutaman matkaan aikuisten joulupuuhaksi, mutta jälleen kerran priorisoin lapset ja tyydyin ottamaan vain tämän lasten kirjastokassin kannettavaksi. Mutta ehkä vielä huomenna ehtisi vähän lainailemaan! Tänään vielä oli hyllyssä esimerkiksi Catan, jota olen halunnut päästä testaamaan.

 

Advertisements

Tuomo Tapiiri ja kadonneen kirjan arvoitus

IMG_3709

Kirjastosta löytyi hauska lasten salapoliisikertomus, Tuomo Tapiiri ja kadonneen kirjan arvoitus (Mäkelä, 1997).

IMG_3711

Sisäkannet on kuvitettu kirjastoteeman mukaisesti. Tykkään!

Tuomo Tapiiri rakastaa lukemista ja varsinkin salapoliisikertomuksia yli kaiken. Kirjasto on maailman hauskin paikka, ja Tuomo suuntaakin sinne joka aamu lukemaan ja kertomaan toisille lukemistaan kirjoista. Erään kerran kaikki ystävät näyttävät murheellisilta. Agnes Arhin uusi dekkari on kadonnut! Tuomon oli tarkoitus lukea se ja kertoa toisillekin.

IMG_3718

Tuomo ja salapoliisin välineistö

Tuomo tutkii asiaa. Toden totta, kirjan paikka ylhäällä hyllyssä on tyhjä. Olisiko Bertta-kirahvi pitkine kauloineen voinut ottaa sen? Ei, dekkarit ovat Bertan makuun liian jänniä. Tuomo kirjoittaa tutkimuksensa muistikirjaan aitoon herculepoirotmaiseen tyyliin. Tuomo löytää lattialta johtolangan: siellä on höyheniä, jotka johdattavat ullakon portaille. Koko kirjastoporukka säntää ullakolle, josta löytyykin Pauliina-harakka (psst, lintu on kuitenkin kuvissa kokomusta, ehkä korppi ennemmin?), joka ei ole voinut vastustaa kirjan kullanväristä kantta. Pauliina on kuitenkin ollut koko ajan aikeissa palauttaa kirjan, ja lupaa sitä paitsi kertoa tarinan kaikille.

Vaikka kirjan kuvitusta on hiukan aika syönyt (kirja on 1990-luvulta), tarina vetoaa edelleen. On kirjoja ja kirjasto ja arvoitus! Vielä kun kirja olisi hiukan vähemmän ruskea, ja hahmot olisivat vähän sympaattisempia, ja loppu vähäsen räväkämpi ja tarinassa muutenkin aavistus lisää twistiä, niin tämä voisi olla oikein hyvä kirja. Tällaisenaankin se viihdyttää varsin hyvin, mutta ei herätä mitään suurta intohimoa.

Minä kyllä aina viihdyn kirjojen maailmassa, ja tässä kirjassa tykkään seurata, kuinka hahmot laukkaavat himoitsemansa kirjan perässä. Tuttua omasta elämästä! Ihan sattumalta luin tämän kanssa samaan aikaan Donna Leonin uutta By its Cover -kirjaa, joka myös sijoittuu kirjastoon ja jossa myös ratkotaan kadonneiden kirjojen arvoitusta.

IMG_3721

Syyllinen löydetty!

Tämä on yksi harvoja lasten salapoliisikertomuksia, joita meillä on tullut vastaan. Näitä saisi olla enemmänkin, sillä jo melko pienet lapset rakastavat mysteereitä ja arvoitusten ratkomista. Aiemmin meillä on luettu Muumilaakson salapoliisit -sarjasta Hillopurkin arvoitus, joka oli esikoisen mielestä jännä ja hauska. Pitääkin ottaa se lainaan uudelleen.

Tuomo Tapiiri ja kadonneen kirjan arvoitus (alk. Rouletapir)
Teksti: Jean-Baptiste Baronian (suom. Terhi Leskinen)
Kuvitus: Laurence L.
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä, 1997
Mistä: kirjastosta

Lastenkirjoja kirjoista ja lukemisesta

IMG_2367

Olen aina rakastanut kirjoja, kirjakauppoja, kirjastoja ja ihan kaikkea muutakin, mikä liittyy kirjoihin. Tunnen olevani siunattu, kun myös lapseni ovat perineet kirjahulluuteni.

Tällä kertaa valikoituikin luettavaksi kaksi suloista kirjaa kirjoista ja kirjastoista.

Pikkuinen Kirjavoro (Mäkelä, 2013) on runomuotoinen kertomus pienestä kirjoja näpistelevästä olennosta.

Metsän eläimet käyvät illalla nukkumaan ja saavat kuulla iltasadun. Mutta kun Elisa-pupu uppoutuu sadun maailmaan, verhot heilahtavat ja kirja on tipotiessään. Sama käy pöllöperheessä (“On tuulen suunta vaihtunut / ja kirja ilmaan haihtunut!”) ja oravien luona (“Nyt lempikirja poissa on / ja Veera aivan lohduton.”) Huhut kiertävät ja syyllisiä etsitään. Elisa-pupu tarttuu toimeen ja järjestää varkaalle ansan. Vähän jännittää, mutta ei auta, voro on saatava kiinni. Elisa huutaa ikkunasta: “Lopeta oitis touhusi nuo ja viemäsi kirjat takaisin tuo!”

Ikkunan takana onkin söötti olento, joka pyytelee nöyrästi anteeksi. Kirjavoro tietää, että varastaminen on väärin, mutta “muuten en kirjoja mistään saa! / Kukaan ei minulle ikinä lue, / yöpaitaa ei päälleni koskaan pue.” Elisa heltyy. Kirjavoro saa luvan palauttaa pöllimänsä kirjat ja sitten se pääsee joka ilta jonkun luokse kuuntelemaan iltasatua. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

IMG_2377

Pikkuinen Kirjavoro on herttainen kertomus lukemisen tärkeydestä. Parin vuoden takainen teos on nyt kovin ajankohtainen, kun lapsille lukeminen on ollut niin paljon tapetilla.Kirja myös rinnastaa lapsille lukemisen vahvasti läheisyyteen ja välittämiseen, niin kuin tietysti pitääkin. Tyttäreni on kovasti huolissaan Kirjavoron kohtalosta: “Mutta missä sen äiti ja isi on? Kuka sille sitten lukee?”

IMG_2378

Hahmot ovat hellyyttäviä ja suurisilmäisiä. Kuvitus muistuttaa Mörkyli-kirjojen tyyliä. Kirjan väritys on rauhoittavan ruskea ja sininen.

Runomitta kulkee pakottomasti, tarina on juuri sopivan mittainen kakkosiltasaduksi niille illoille, kun yleisö ei suostu tyytymään vain yhteen iltatarinaan. Myös aihepiiriltään kirja sopii luontevasti juuri ilta-aikojen luettavaksi.

IMG_2371

Pikkuinen Kirjavoro
Teksti: Helen Docherty (suom. Terhi Leskinen)
Kuvitus: Thomas Docherty
Kustantaja: Mäkelä, 2013
Mistä: kirjastosta

IMG_2403

Kirjaston Leijona (Mäkelä, 2007) kertoo, nimensä mukaisesti, leijonasta joka tupsahtaa kirjastoon.

IMG_2404

Kirjastonhoitaja herra Herhilä juoksee eräänä päivänä kirjastonjohtaja neiti Nukarisen toimistoon.

“Ei saa juosta”, neiti Nukarinen sanoi nostamatta katsetta papereistaan.  “Mutta kun tuolla on leijona!” herra Herhilä sanoi. “Täällä kirjastossa!” “Rikkooko se sääntöjä?” neiti Nukarinen kysyi. “No ei”, sanoi herra Herhilä. “Ei oikeastaan.” “Antakaa sen sitten olla.”

Jo toisella sivulla käy ilmi, mistä kirjassa on kyse. Säännöistä. Kirjastonjohtaja Nukarinen ei lainkaan pysähdy äimistelemään sitä tosiseikkaa, että kirjastossa on vapaana villi petoeläin, vaan häntä kiinnostaa vain se, noudattavatko kaikki annettuja sääntöjä. Kuka tahansa on tervetullut sellaisena kuin on, jos vain sitoutuu käyttäytymään odotetulla tavalla.

IMG_2405

Leijona kiertelee kirjastossa ja nukahtaa sitten satunurkkaan. Sellaisesta ei ole ohjesääntöä, joten kukaan ei tiedä mitä tehdä. Satutunnin alkaessa leijona kuuntelee niin innoissaan, että käy karjumaan satujen loppuessa. Se ei käy. Leijona saa luvan tulla uudestaankin, mutta vain jos lupaa olla hiljaa. Vähitellen leijona oppii olemaan avuksi ja käyttäytymään oikein.

Eräänä päivänä neiti Nukarinen tippuu jakkaralta ja murtaa kätensä. Leijona yrittää karjumalla hälyttää apua, mutta herra Herhilä häätää metelöijän tiehensä. Leijona pysyy vastaisuudessakin poissa, mutta kaikki alkavat ikävöidä sitä. Herra Herhilä löytää leijonan tuijottamasta murheellisena sisään kirjaston ikkunasta. Leijona saa sääntörikkomuksen anteeksi ja palaa kirjastoon. Nyt on neiti Nukarisen vuoro juosta.  “Toisinaan on hyvä syy rikkoa sääntöjä. Jopa kirjastossa.”

IMG_2410

Kirjan opetus on tietenkin sääntöjen noudattamisessa. Kirjasto onkin hyvä miljöö teeman miettimiseen, sillä juuri siellä monet pienet lapset kohtaavat ensimmäistä kertaa instituutioiden asettamat sännöt. Ei saa juosta. Ei saa meluta. Vaikka kyllä nykyisin kirjastossa on aika paljon enemmän ääntä kuin esimerkiksi minun lapsuudessani. Leijona edustaa tietenkin eläimellistä puolta meissä kaikissa, petoa jonka yritämme kesyttää normien rajoihin. Mikä on oikein ja mikä väärin silloin, kun ystävä tarvitsee apua?

IMG_2412

Lähes nelivuotiaallemme kirja tippuu tosi hyvin, onhan hän itsekin siinä iässä, jossa opetellaan sääntöjä ja mietitään oikean ja väärän käytöksen eroja. Itse en välitä yleensä kovin opettavaisista kirjoista, mutta Kirjaston Leijona voittaa puolelleen yleisellä sympaattisuudellaan ja viehättävällä tapahtumapaikallaan. Kirjastoon saisi minun puolestani sijoittaa enemmänkin kirjoja.

IMG_2413

Kuvitus on klassinen ja ajaton, kuten tarinakin – tämä voisi olla yhtä hyvin myös erittäin vanha kirja. Henkilöiden pukeutuminen ja tittelit viittaavat kirjan sijoittuneen ehkä menneeseen aikaan. Ympäristö rauta-aitoineen ja vesiposteineen näyttää houkuttelevalla, jotenkin sivistyneellä, tavalla brittiläiseltä tai amerikkalaiselta (tietenkin itärannikolta). Leijona on semirealistinen, suuri ja vahva, mutta samalla inhimillistetty ja ilmeikäs. Tätä kirjoittaessani tyttäreni istuu sylissäni ja kommentoi kirjan kuvista: “Hienoja!”

Kirjaston Leijona
Teksti: Michelle Knudsen (suom. Raija Viitanen)
Kuvitus: Kevin Hawkes
Kustantaja: Mäkelä, 2007
Mistä: kirpparilta

Retki Ratikkamuseoon

IMG_1897

Sää ei kyllä tosiaan suosi tänä kesänä! Lähdimme tänään sadetta pakoon Helsingin Ratikkamuseoon koko perheen voimin.

Emme olleet aiemmin käyneet Ratikkamuseossa, vaikka Korjaamolla oli tullut käytyä syömässä, juomassa ja keikoilla. Tykkäsimme kaikki kovasti. Museo on aika pieni – itse ratikoita on vain kuusi – mutta tekemistä oli juuri sopivasti alle 4-vuotiaille huligaaneillemme. Isosisko leikki ratikoissa Risto Räppääjä ja polkupyörävarasta, ja pikkuveli ihmetteli sormi sojossa hienoja ratikoita.

IMG_1900IMG_1903

Mikä parasta, museossa oli yllärinä minikirjasto. Ennen luultavasti vähälle käytölle jääneeseen nurkkaan oli perustettu itsepalvelukirjasto. Valikoima oli suppea, mutta meidän makuumme oikein sopiva. Lapset olivat juosseet itsensä museossa väsyksiin, ja kirjojen ääressä oli hyvä hiljentyä hetkeksi. Suosittelemme lämpimästi!

Kulttuuritehdas Korjaamo, Töölönkatu 51 a-b

Kirjasto lähtee metroilemaan

Ensi kuussa mennään metrokirjastoon! Helsingin kaupunginkirjasto ottaa metrovaunun haltuun toukokuussa HKL:n juhlavuoden kunniaksi. Tänä vuonna taidetta nähdään muutenkin liikennevälineissä ja pysäkeillä.

Maanantaisin metrossa kuunnellaan äänikirjoja ja keskiviikkoisin metrossa kulkee lainauskärry. Aivan mahtavaa! Olin ihastellut kirjakärryä jo aiemmin erilaisissa tapahtumissa ja lähettänyt Helsingin kaupunginkirjastolle mielessäni kiitosta hienosta ideasta. Tämä kirjaston vieminen kiireisten työmatkalaisten luokse on vieläkin loistavampi oivallus. Mä tykkään. Ennen kaikkea, luulen vantaalaislastemme ilahtuvan yli kaiken, kun jo metro on suuri elämys.

Tapahtumasta on kerrottu lisää Helmetin sivuilta.