Kuvakirjoja vauvan tulosta perheeseen

Kun meille aikoinaan odotettiin toista lasta, varasin kirjastosta ja kirjakaupasta arsenaalin kirjoja, joiden avulla valmistelin silloin alle kaksivuotiasta esikoistamme vauvan tuloon. Kirjoja löytyikin ihan mukavasti, mutta olin hiukan pettynyt siihen, miten ne kaikki tuntuivat toistelevan samaa kaavaa ja samaa draaman kaarta.

Nyt meille ei enää tule yhtään vauvaa, mutta tykkäämme kyllä aina silloin tällöin lueskella vauvojen tulosta kertovia kirjoja, varsinkin kun viime aikoina on ilmestynyt pari oikein virkeää kirjaa vauvan syntymästä ja isosisarukseksi tulemisesta. Sekä Lauri Ahtisen ja Anna Sofia Vuorisen Itä-Borneo (S&S, 2016) että Katriina Rosavaaran ja Reetta Niemensivun Villiina ja isosiskopakkaus (WSOY, 2017) poikkeavat hauskalla tavalla perinteisimmistä “meille tulee vauva” -kuvakirjoista .
img_0905

Olemme lainanneet Lauri Ahtisen ja Anna Sofia Vuorisen Itä-Borneon kirjastosta jo muutaman kerran. Kirja ilahduttaa superhienolla kuvituksellaan ja eri suuntiin rönsyilevällä, mielikuvitusta kutkuttavalla nonsense-tarinallaan.

img_0908

Itä-Borneo on kirja lasten tavallisesta päivästä ja siitä, mistä vauvat tulevat. Eräänä iltapäivänä, kun isä Karhula tulee hakemaan lapsiaan päiväkodissa, häntä odottaa myös sarja kysymyksiä: mistä vauvat tulevat ja miten ne päätyvät äidin vatsaan?

Isä pakkaa lapset polkupyörän kyytiin ja vastaa kysymyksiin – mutta omalla tavallaan. Tuuli kuljettaa vauvansiemeniä, joita äiti voi vahingossa nielaista, ja vauvat ovat ennen syntymäänsä Itä-Borneossa (siitä kirjalle nimi) jolleivät joudu ikävään Haaparantaan syömään eineslihapullia. Tarinaa riittää koko kotimatkaksi.

img_0910

Rakastan kirjan rentoa, humoristista otetta ja letkeää tarinankerrontaa. Ensimmäisellä lukukerralla mietin silti, onko kirjan hölynpöly vauvojen alkuperästä oikeasti tarpeen. Onko tämä nyt vain nykyversio marjapuskan alta löydetyistä vauvoista tai haikaran tuomista lapsista?

Mutta toisaalta, laskemmehan me luikuria mistä tahansa muustakin aiheesta, miksei sitten lasten saamisesta! Minulle on kuitenkin tärkeää, että omat lapsemme tietävät mistä lapset tulevat, lapsentasoisesti kerrottuna totta kai.

img_0911

Kirjan esittämä tilanne on todenmakuinen: vakavista, suurista aiheista ei ainakaan meillä keskustella koskaan kodin rauhassa, siinä sohvalla vierekkäin istuen, vaan ne tulevat lapsen mieleen bussissa, ruokakaupassa tai ravintolan pöydässä. Ja se on ihan ok. Itse olen päässyt selittämään kolmivuotiaalle täpötäydessä junassa, miten ne lapset oikein tulevat.

Virkistävää muuten, että tässä kirjassa isi on vaihteeksi laitettu kysymysprässiin! Kaikkineen kirja on hyvin eletyn elämän oloinen; voisin kuvitella, että tarinat olisivat voineet syntyä tarinoimishaluisen isän oikeasti lapsilleen kertomina. Isihuumori kunniaan!

img_0912

Kuvitus on moderni, pelkistetty ja hauska, kertakaikkisen hieno. Tykkäämme kaikki katsella Itä-Borneon kuvia – näitä olisi kiva saada postikortteina tai vaikka lakanoihin lapselle, jooko! Meillä on onneksi kustantajan ystävämyynnistä siepatut täytettävät julisteet, joihin voi kirjoittaa tietoja lapsesta. Ne ovatkin olleet tosi rakkaat lapsillemme.

Kirjastosta lainaamamme Katriina Rosavaaran ja Reetta Niemensivun Villiina ja isosiskopakkaus ilahduttaa minua monella tavalla. Sen tarina on raikas ja huumorintajuinen, ja kuvitus reipas.

Villiinan perheeseen, johon kuuluu Villiinan lisäksi äiti ja mamma, on tulossa vauva, ja se hiukan harmittaa tyttöä. Eräänä päivänä Villiina kompastuu kotiovella odottavaan vauvapakkaukseen – ja säikähtää. Pakkauksesta puuttuu vauva! Onko Villiina hukannut sen? Villiina lähtee kaverinsa Jimin kanssa etsimään vauvaa, mutta löytääkin vain mummon.

Mummo lohduttaa, että vauva ei ole kadonnut mihinkään, vaan kasvaa yhä äidin mahassa. Mummo myös järjestää Villiinalle oman isosiskopakkauksen, mikä onkin muuten loistava ajatus!

Kirja käsittelee huumorintajuisesti tunteita, joita isompi sisarus joutuu käymään läpi vauvan tullessa perheeseen. Ei ole helppoa olla pieni ja iso yhtä aikaa! (Luulen, että juuri tästä syytä tuore eskarilaisemme tykkää tästä kirjasta niin kovasti, sillä hän käy näitä samoja tuntemuksia läpi oman elämänmuutoksensa yhteydessä.) Vauva muuttaa esikoisen roolia perheessä, ja mustasukkaisuudelta on vaikea välttyä. Onneksi Villiinalla on mummo, jonka kanssa voi käsitellä aihetta!

Tykkään kirjassa myös siitä, että Villiina on sateenkaariperheen lapsi – hänellä on äiti ja mamma – mutta asiaa ei sen suuremmin alleviivata. Mahtavaa, että kuvakirjoissa esitellään erilaisia perhemalleja ja muutenkin erilaisuutta.

PS. Rakastan kirjoja, joiden sisäkansien eteen on nähty vaivaa. Villiinan sisäkannet näyttävät kaksi eri tilannetta jäätelöauton vierailusta. Tarkkasilmäinen viisivuotiaamme tykkää myös etsiä näistä eroja.

Jos kaipaat lisälukemista vauvan tulosta perheeseen ja isosiskoksi tai -veljeksi tulemisesta, muista myös nämä kotimaiset kirjat: Sanna Pelliccionin Onni-pojasta tulee isoveli ja Kristiina Louhen kirjat Aino ja pakkasen poika ja Tomppa ja piimänakki.

 

 

Advertisements

Koiranne alkaa kohta kukkia

Koiranne alkaa kohta kukkia

Andrus Kivirähkin Koiranne alkaa kohta kukkia (Otava, 2016) on ilahduttavan absurdi uutuus. Lueskelin kirjaa yhtenä uupuneena aamuna bussimatkalla töihin. Tarina tarinalta kirja ui yhä enemmän ihoni alle ja lopulta minua alkoi hihityttää lähes ääneen.

Avaustarinassa kakka viihtyy puistossa, mutta kaipaa jotakuta jota halata. Kevään tullen, valkoiseksi kivettyneenä, se löytää rakkauden voikukasta. Totta kai. Kirjan alkuperäinen nimikin viroksi, Kaka ja kevad, muuten perustuu tähän lohdulliseen ja hilpeään tarinaan.

IMG_7569

Muissa tarinoissa esimerkiksi sukat hautovat sängyn alla munaa, josta kuoriutuu odotuksen jälkeen sukkahousut, tai koira kellastuu ja lakastuu syksyn tullen. Vaan miten käy, kun Mikolta pääsee päiväkodissa paukku? Lentääkö se kuuhun paukkujen kaupunkiin vai tuleeko siitä pilvi taivaalle?

IMG_7570

Olen vähän jemmaillut kirjaa lapsiltani. Luulen sen olevan kuin bensaa liekkeihin vessahuumoriin ihastuneille kaksi- ja nelivuotiaillemme. (Kaksivuotias tykkää tällä hetkellä laulaa, niin kovaa kuin keuhkoista lähtee tietenkin, Risto Räppääjä -biisiä omin sanoin: “RR on peppukakkaaja!”) Tämä saa siis toistaiseksi olla äidin oma kirja, vaikka nelivuotias onkin jo käynyt sitä vähän kurkkimassa. Kirja ei kuitenkaan sisällä pelkkiä kakka- ja paukkujuttuja, vaan sen ihanan absurdit tarinat löytävät naurunaiheita mitä moninaisimmista aiheista, kuten jäätelötahrasta uudella takilla. Luulisin kirjan vetoavan noin viisivuotiasta vanhempiin lapsiin ja putoavan hyvin vielä eka- ja tokaluokkalaisille.

IMG_7572

Andrus Kivirähk on Virossa suosittu humoristi, ja Koiranne alkaa kohta kukkia on ollut siellä myyntilistojen kärjessä. Kirja on runoilija Heli Laaksosen debyytti kääntäjänä. Tällä kertaa hän käyttää yleiskieltä murteen sijaan, ja käännös onkin varsin ansiokas.

Koiranne alkaa kohta kukkia (alk. Kaka ja kevad)
Teksti: Andrus Kivirähk (suom. Heli Laaksonen)
Kuvitus: Joel Melasniemi
Kustantaja: Otava, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Gangsterimummi

Gangsterimummi

Posti toi mieluisan ylläripaketin, joka sisälsi uutuuskirjan Gangsterimummi (Tammi, 2016) suosikkikirjailijaltani David Walliamsilta.

Fanitan Walliamsia suunnattomasti ja olen lukenut Walliamsin kirjoja paljon. Kaikkein suurin suosikkini on vielä suomentamaton Billionaire Boy, ja seuraavina toplistallani tulevat Poika ja mekko ja Herra Lemu.

Gangsterimummi2

Gangsterimummi kertoo mumminsa kanssa paljon aikaa viettävästä Benistä. Mummin luona on tylsää. Ruoka on pahaa kaalia, telkkari ei toimi ja mummi on tylsä ja pierunhajuinen.

Sitten eräänä päivänä Ben löytää mummin kaapista keksipurkin täynnä jalokiviä ja koruja. Pojan uteliaisuus herää. Mummi tunnustaa olevansa jalokivivaras, yksi suurista. Lopulta mummi ja lapsenlapsi päättävät lähteä yhteiselle ryöstökeikalle, vaan miten heille mahtaa käydä?

IMG_6689

Juoni pitää otteessaan hyvin. Kirja tarjoilee viimeisillä 20 sivulla yllättävän juonenkäänteen, jota en tässä spoilaa.

Kirja on hauska ja surullinen. Walliamsissa parasta näin aikuisen silmissä on hänen sallivuutensa ja rakkautensa ihmisiä – pienempiä tai heikompia – kohtaan. Lapset rakastavat posketonta huumoria, joka irvailee varsinkin aikuisten typeryydelle.  Huumorin keskellä on raskaita, vaikeita teemoja – sairautta, kuolemaa, vanhusten yksinäisyyttä. Toivon Walliamsin ihanien kirjojen herättelevän lapsia ajattelemaan ja tuntemaan myötätuntoa.

IMG_6690 (1)

Walliamsin kirjoissa on yleensä joku hienosti kirjoitettu moraalin oppitunti, joka ei hyppää aikusenkaan lukijan kasvoille. Aiemmissa kirjoissa teemoina ovat olleet mm. erilaisuuden hyväksyminen, sukupuoliroolit ja raha ei tuo onnea -sanoma.

Kuten Walliamsin kirjoissa usein muulloinkin, vanhemmat ovat tässäkin kirjassa outoja. Benin vanhemmat ovat hulluina tv:n tanssiohjelmaan ja tahtoisivat poikansakin tanssivan. Ben sen sijaan tahtoisi olla putkimies ja piilottelee putkialan lehteä patjansa alla. Gangsterimummin ja muidenkin Walliamsin kirjojen pääkohderyhmä elääkin varmaan juuri sellaista vaihetta elämässään, jolloin he alkavat pitää vanhempiaan vähän hävettävinä ja rasittavina. Ja ehkä piilottelevatkin jotain patjansa alla (tai nykyaikana luultavasti tietokoneellaan).

IMG_6692

Jos vanhemmat ovatkin Walliamsilla kummallisia ja ärsyttäviä, isovanhemmat sen sijaan ovat hänen kirjoissaan ihania. Tämä on nyt toinen Walliamsilta lukemani kirja, jossa puhutaan isovanhempien tärkeydestä. Grandpa’s Great Escapessa päähenkilö Jack yrittää vapauttaa vanhainkotiin lukittua rakasta vaariaan, tässä taas päähenkilö Ben oppii näkemään mumminsa hyvät puolet. Isovanhemmat horisevat omiaan ja ovat muutenkin vähän outoja, mutta silti he ovat saattaneet elää kiehtovan elämän, josta lapsenlapset eivät tiedä mitään.

Kirjan on ansiokkaasti suomentanut Jaana Kapari-Jatta, joka tunnetaan varmaan parhaiten Harry Potterien suomentajana.

Gangsterimummi on kolmas suomennettu Walliamsin lastenromaani. Sitä ennen suomennetut Herra Lemu ja Poika ja mekko ovat jopa parempia kuin Gangsterimummi. Niistä lisää myöhemmissä postauksissa.

Gangsterimummi on myötätuntoinen, hauska ja surullinen kirja, joka ajattoman aiheensa ja sujuvan kerrontansa vuoksi on varmasti tulevaisuuden klassikko. Sellaisena se ansaitsee paikkansa jokaisessa kirjahyllyssä.

Gangsterimummi (alk. Gangsta Granny)
Teksti: David Walliams (suom. Jaana Kapari-Jatta)
Kuvitus: Tony Ross
Kustantaja: Tammi, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Puluboin ja Ponin kirja ja laulu-cd

Puluboin ja Ponin kirja

Töttölöö, telve telve, moljens ja moikka! Mukavaa tiistaita, keskiviikkoa ja tolstaita! Meillä ei olekaan nyt luettu mitään tavallista kirjaa, vaan hyvin hienoa elikoiskiljaa.

Veera Salmen Puluboi-sarjan aloitusosa, Puluboin ja Ponin kirja (Otava, 2016) on nimittäin saanut uudessa painoksessa mukaansa cd:llisen verran Kansallisteatterin Puluboin ja Ponin teatteri -näytelmästä tuttuja lauluja.

Puluboin ja Ponin tarina ja hahmot ovat tässä vaiheessa varmasti jo useimmille tuttuja. Puluboi on r-kirjainta vihaava, Hakaniemen torilla asuva pulu, ja Poni taas on Mai-niminen tyttö, joka tahtoisi olla poni. Tässä kirjassa Puluboi ja Poni tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa. Puluboi on lentänyt avalaan suuleen maailmaan ja Poni karannut kotoa.

Tässä kuten myöhemmissäkin kirjoissa kulkee rinnakkain kaksi kertomusta, Puluboin ja Ponin kertojanäänillä. Puluboi on hervoton, Poni vakavampi. Nelivuotiaamme haluaa kuulla vain Puluboin osuudet, ja se sopii minulle. Ponin osuuksissa käsitellään muun muassa yksinäisyyttä ja äidin uupumusta, tärkeitä aiheita mutta vähän raskaita alle viisivuotiaalle.

Puluboi2

Pielu soikoon, että tämä on hyvä kilja! Se sisältää hulvatonta huumoria ja vessahuumoria. Puluboi on nelivuotiaan mielestä niin hauska hahmo, että jo sen kuvan näkeminen alkaa naurattaa ääneen.  Kirjan mahtava kielellinen tykitys tarjoaa iloa myös kirjaa lukevalle aikuiselle iloa – ja uusia ilmaisuja ihan omaankin käyttöön, voi pehvaleena sentään!

Kirja on myös hyvä testi tarkkakorvaisen pikkutytön vanhemmalle. Jos vähän väsynyt vanhempi erehtyy sanomaan kerrankin r-kirjaimen Puluboin osuudessa, lapsi huomaa sen heti. Sä sanoit sen luman kiljaimen! Anteeksi. Ylitän palantaa suolitustani.

Puluboi3

Uutta tässä painoksessa on mukana seuraavava cd:llinen lauluja, jotka ovat peräisin Kansallisteatterin kehutusta Puluboin ja Ponin teatteri -näytelmästä, joka meillä jäi valitettavasti näkemättä.

Minulla on ollut tämän postauksen tekeminen kesken tooodella kauan aikaa, sillä levy on villinnyt lapsemme kerta toisensa jälkeen. Maksa vasta mallaskuussa, esikoinen laulaa kerta toisensa jälkeen, ja kuopus yrittää seurata perässä. Melu on yltynyt niin kovaksi, että meillä aikuisilla on jäänyt itse musa kuulematta.

Laulutekstit ovat Jukka Rantasen käsialaa, sävellykset on tehnyt Maija Ruuskanen. Levyllä on yhteensä neljätoista biisiä, vauhdikkaampia ja hitaampia. Lastemme suursuosikki on avausbiisi Mukavaa tiistaita.

Levy tulee ilman omia kuoria, mutta kirjan loppuun on painettu kappalelista ja levyn krediitit. Biisilistassa on kätevästi esillä myös sivunumero, johon kukin laulu liittyy.

 

IMG_6414

Puluboin ja Ponin kirja, mukana laulu-cd
Teksti: Veera Salmi
Kuvitus: Emmi Jormalainen
Kustantaja: Otava, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Abrakadabra! Sirkus sekoittaa kaupungin

IMG_4139

Marja Ahon Abrakadabra! Sirkus sekoittaa kaupungin (Myllylahti, 2015) on alakouluikäisille suunnattu lasten romaani, joka sijoittuu sirkuksen kiehtovaan maailmaan.

IMG_4140

Sirkus Spektaakkelia vaivaa kirous, sirkukseen tutustumaan tulleet Allu ja Riku saavat kuulla. Nuorallatanssija on pudonnut, elävä tykinkuula lurpsahtanut maahan kesken lennon ja popkorniinkin on livahtanut yleisön raivoksi tulista pippuria. Jos epäonni ei lopu, sirkus joudutaan sulkemaan. Pojista tuntuu, että heidän on tehtävä jotain.

Allu ja Riku pääsevän Allun vanhempien kanssa katsomaan sirkuksen näytäntöä. Epäonni seuraa Spektaakkelin mukana nytkin, sillä tikarinheiton avustaja ei suostu esiintymään, valot sammuvat kesken trapetsinäytöksen ja lopulta lippukassakin ryöstetään. Pojat epäilevät, että kyseessä ei ole pelkkä epäonni. He tutkivat asiaa ja löytävät merkkejä ilkivallasta. Mysteeriä selvitellessään Allu ja Riku eliminoivat epäiltyjä kunnon dekkarin tyyliin. Lopuksi saadaan vielä takaa-ajokohtaus halki sirkuksen ja trapetseille asti. Syyllinen löydetään ja otetaan kiinni, ja pojat saavat toivoa palkinnoksi mitä tahansa.

IMG_4141

Kirja sisältää varsin klassisia aineksia, kuten koomisen italialaisen kokin tai vitsikkäästi murtavaa suomea puhuvan taikurin. Niin klassisia, että aikuisen silmään ainekset ovat jopa hiukan stereotyyppisiä, varsinkin kirjan alussa. Kirja starttaa muutenkin vähän kankeasti ja hahmot tulevat näyttämölle kuin aseteltuina. Vauhtiin päästyään kirja kyllä lämpenee ja osoittautuu ihan kelpo seikkailuksi. Se tarjoaa myös kurkistuksen sirkuksen kulissien taakse, mikä varmasti kiinnostaa monia. Faktatietoa sirkuksesta on ujutettu mukaan Allun isän puheenvuoroihin, jotka pojat jatkuvasti keskeyttävät liian kuivina.

Abrakadabra-kirjan huumorin voi kuvitella uppoavan alakouluikäiseen kohderyhmään. On jalasta taiottuja kalsareita, ilkikurinen marakatti (“bimbo maragatti”) ja italialaista kokkia kiusaava norsu, jota kokki taas sättii humoristisesti. “Mamma mia! Pysäyttäkää tuo kärsästä kammettava katu-urku!” Tämä ei nyt ehkä ole realistisin dialoginpätkä maan päällä, mutta saatan uskoa sen naurattavan eka–tokaluokkalaista.

Pienokaisia ihastuttavaa kakkahuumoria on kutkuttavissa määrin. On hahmoja nimelyä Pierre (“Pierre kovempaa“, pojat kuulevat huudettavan) ja fakiiri nimeltä Kakillah. Hi hi.

IMG_4142

Sirkus on oiva paikka karnevalistiseen hullutteluun. Allun vanhemmat kutsutaan sirkusesityksen avustajiksi ja tehdään hiukan naurettaviksi. Äiti pääsee esiintymään kahtiasahattuna naisena (“leikkaa poikki madame kuin naggimaggara“) ja isä kauhistuu joutuessaan tikarinheiton avustajaksi. Lapsilla on hauskaa.

Hilloan kirja nyt pariksi vuodeksi hyllyyn odottamaan lasten kasvamista eskari-ikään, jolloin tämä kirja saattaisi pituutensa ja vitsiensä puolesta upota heihin hyvinkin.

IMG_4143

Lukulamppu oli nostanut tämän kirjan top 10 -listalleen kirjasyksyn uutuuksista. Kirja oli ihan kovassa seurassa, sillä toplistalle olivat päässeet myös esimerkiksi Tatun ja Patun ihmeellinen joulu ja uusin Salla Simukan kirja. Kirjaa on perinteisempien kanavien lisäksi myynnissä myös Sirkus Finlandiassa.
Abrakadabra! Sirkus sekoittaa kaupungin
Teksti ja kuvitus: Marja Aho
Kustantaja: Myllylahti, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Puluboin ja Ponin tsompikirja

IMG_3963

Puluboit ovat meillä mustalla listalla iltalukemisena.

Tein sarjan aloitusosan Puluboin ja Ponin kirjan kanssa sellaisen karkean virheen, että aloitimme kirjan nukkumaan mennessä. Esikoinen kirkui ja käkätti itsensä aivan ylikierroksille, ja sama räkätys ja naurussa piehtarointi jatkui vielä sängyssäkin. Lapsi huusi töttölöö kerta toisensa jälkeen, ja lopulta pikkuvelikin innostui pomppimaan omassa sängyssään.

Odotukset olivat siis korkealla Puluboin ja Ponin tsompikirjan (Otava, 2015) kanssa. Ja lukuhetki valittu huolella alkuiltapäivään.

IMG_3965

Äklöttävän böglöttävä kiljain

Kirjassa ovat vuorotellen äänessä pulu nimeltä Puluboi ja tyttö nimeltä Poni, kuten aiemmissakin osissa. Hakaniemen torilla asuvan, bullaa rakastavan Puluboin pitäisi treenata, sillä se on ilmoittautunut pulujen torimaratoniin. Treenaaminen on tietenkin hilveän laskasta, sillä Puluboin lihakset ovat vähän liian lunolliset lunnottaviksi. Samalla myös Puluboin puhelin Pulufon T2000 reistailee ja joutuu terminaalihoitoon.

IMG_3972

Ponin tarinassa tyttö on huolissaan syöpää sairastavasta mummostaan, ja Ponin ympärille laskeutuu sumu. Kaikki kääntyy onneksi parhain päin: Lempi-mummu parantuu syövästään, ja sumu hälvenee, kun Poni saa silmälasit. Siinä välillä kuullaan outoa rapinaa ja pelätään tsompeja niin paljon, että Puluboi lähtee livohkaan koko kirjastakin. Onneksi zombit ja muut pelot saadaan selätettyä. Kirjan lopussa Puluboi pääsee osallistumaan Tolipulu-malaatooniin ja kertoo:

“Minä olen jo voittaja. Minä olen voittanut itseni ja pelkoni. Olen selättänyt talven. Olen kesyttänyt Tsompiliinin. Elämässä on hilveän kiva hetki. Vautsi miten jännää.”

IMG_3982

Emmi Jormalaisen muotokuva Puluboista ja Ponista

Kirja käsittelee siis menettämisen pelkoa ja luopumista kahdesta eri näkökulmasta, vakavammasta ja kevyemmästä. Puluboi-kirjoissa on aina kaksi tasoa tai tarinaa. Puluboin kertojanääni on hervoton ja täynnä vessahuumoria. Poni (oikealta nimeltään Mai) puhuu vakavampi asioita yleiskirjakielellä. Tässä kirjassa vallitsee hyvä tasapaino pulunkakkapläjäysten ja vakavamman teeman välillä, joskin nelivuotias tahtoisi keskittyä vain niihin Puluboin pielujuttuihin. Se sopii minullekin, sillä tässä kirjassa vakavat asiat ovat kuolemaa liipatessaan tosi vakavia. Kirjat on varsinaisesti suunnattu yli kuusivuotiaille, joiden kanssa raskaampia aiheita onkin helpompi käsitellä.

Mainostauko katkaisee synkkyyden.

Mainostauko katkaisee synkkyyden.

Puluboi-kirjoista ja teatteriesityksistä on tullut ilmiö. Kirjailija Veera Salmi on lehtijutuissa kertonut taustastaan lastentarhanopettajana ja siitä, miten on kuunnellut lasten omia toiveita kirjojen sisällön suhteen. Kirjoissa esiintyvät mainoskatkot ainakin olivat sitä perua, ja ne ovat myös meidän lapsemme mielestä kaikkein parasta koko kirjassa. Töttölöön, bullan ja kakkajuttujen lisäksi, tietenkin.

Lisää mainoksia

Lisää mainoksia

Esikoinen kuuntelee kirjaa ihmeen tarkkaavaisesti ja huomaa joka kerta, jos äidillä meinaa lipsahtaa Puluboin juttuihin vahingossa ärrä mukaan. “Äiti, ei se osaa sanoa ällllää!” Nautin lukemisesta itsekin, sillä on piristävää eläytyä johonkin aivan toisenlaiseen kertojanääneen kuin yleensä. Tunnustan, että välillä väsyneenä luen joitakin kirjoja lapsille sellaisessa horroksessa, että saattaa mennä viisikin aukeamaa ilman, että on rekisteröinyt mitään lukemastaan. Varsinkin kombinaatio huonounisia öitä ja surkeita prinsessakirjoja laukaisee minulla autopilotin, myös suojakilveksi loukkaavan huonoa sisältöä vastaan. Puluboin seurassa ei ollut huolta äklöttävän böglöttävän puutumuksen iskemisestä, sillä hilveän kiva teksti piti myös äitiä otteessaan.

IMG_3974

Puluboista ja Ponista on valmisteilla elokuva, jonka on tarkoitus valmistua vuonna 2017. Puluboin vaiheita voi seurata on myös Facebook-sivulla, jossa alkaa ensi viikolla kuulemma aivan mega-legendaalinen bullasta kertova joulukalentelitalina. Pakko seurata! Töttölöö!

Puluboin ja Ponin tsompikirja
Teksti: Veera Salmi
Kuvat: Emmi Jormalainen
Kustantaja: Otava, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Varo jouluströsseliä! Tatun ja Patun ihmeellinen joulu

IMG_3913

Joulunodotus on julistettu virallisesti avatuksi! Meillä on korkattu Tatun ja Patun ihmeellinen joulu (Otava, 2015)!

Oikeasti minun piti jemmailla tätä kirjaa lapsilta johonkin oikeaan joulunodotusaikaan asti, mutta niinpä vaan esikoisen haukansilmät bongasivat Tatun ja Patun piirongin päältä, ja pakkohan se oli lukea.

Ja lukea uudestaan.

Ja uudestaan.

IMG_3894

Tatun ja Patun joulussa Outolan pojat on kutsuttu Veeran luokse joulunviettoon, mutta pojat menevätkin vahingossa naapuriin. Siellä on tyhjä talo, jossa ei ole edes mitään joulukoristeita. Pojat päättävät tuoda joulun taloon. Ennen kaikkea tarvitaan tuore ja tuoksuva joulupukki. (Tässä kohtaa yleisö alkaa kirkua naurusta. EEEEIIII! Joulukuusi se tarvitaan!) Tatu ja Patu valmistelevat joulua niin kiihkeästi, että poikiin iskee jouluströsseli. Eikun stressi. (Esikoinen pärskyy naurusta.) Tatu kiinnittää kuusen jalkaan (omaansa) ja paistaa hyasintit. Patu ripustaa joulusukat, -säärystimet ja -vaipat uuniin. (Epäilen, että jollakulla on kohta pissat housussa, kun lapset nauravat niin paljon. Esikoinen kirjan vitseille ja kuopus yleisen hauskanpidon hengessä.) Lopulta kuitenkin Veera perheineen löytää Tatun ja Patun ja joulunvietto voi alkaa. Mukaan kutsutaan myös yksinäinen naapuri.

Esikoinen ulvoi lopulta naurusta niin, että putosi sohvalta. Kuopus kuunteli tarkkaavaisena, vaikka ajattelin ennakkoon tarinan olevan liian pitkä kaksivuotiaalle. Tatun ja Patun ihmeellinen joulu etenee paikoitellen sen verran verkkaisesti, että editoin tekstiä lennossa. Esimerkiksi luvut viisi ja kuusi olisi mielestäni voinut tiivistää yhdelle aukeamalle.

Jätin ääneen lukiessani monet kertojaosuudet väliin. Kirjassa on käytetty ulkoista, kaikkitietävää kertojaa, joka taitaa olla hiukan rakastunut omaan ääneensä ja puhua pölöttää pitkästi. Ehkä tällä kerronnallisella ratkaisulla on tavoiteltu klassisen joulusadun tunnelmaa? Minusta kirja olisi saattanut toimia paremmin ilman kertojanääntä, joka tuntuu ratkaisuna vähän selittelevältä ja turhalta. Mutta, kuten sanottua, tekstin voi hyvin lukea myös niin, että lyhentelee itse matkan varrella.

IMG_3900

Kuvitus on tehty sarjakuvatyylisesti, paikoin ihan ruutuihin jakaen. Minua mietitytti etukäteen, että miten kaksi- ja nelivuotiaamme kykenevät seuraamaan sarjakuvaa. Hyvin, tietenkin.

vinopatu

Kirja on totuttuun tapaan täynnä kaikenlaisia hauskoja tatujapatumaisuuksia. Aikuisempaa lukijaa on muistettu lisävitseillä; esimerkiksi viimeisellä sivulla on rannalla auki kirja, jonka kirjoittaja on Ari Dekk. Heh heh. Minua nauratti ihan oikeastikin.

IMG_3896

Bongaa kirjasta esimerkiksi nämä jipot: naapurin keittiön tasolla on hedelmä nimeltä banananas, pipareiden päälle laitetaan Etelä-Amerikan pastilleja ja kadulle on parkkeerattu autoteippausfirman auto, jossa teipit (joissa lukee “autoteippaukset ammattitaidolla”) ovat ihan päin prinkkalaa. Tai kuusikauppiaan kyltti: “Osta kuusi tai seitsemän”.  Usein näitä juttuja huomaa pikkuhiljaa lisää uusien lukukertojen myötä, eikä aikuinenkaan kyllästy kirjaan kovin pian, vaikka lapset vaatisivat saman kirjan peräkkäin seitsemättä kertaa. Ja vielä kahdeksatta. Etsi myös vaikkapa piilotettuja joulutorttuja, katso mitä tapahtuu pihojen lumiukoille tai mitä Veeran kotona on ripustettu joulukuuseen. Löydettävää on lähes yhtä paljon kuin suurimmassa feivarissani, Tatu ja Patu päiväkodissa -kirjassa.

IMG_3902

Vihdoin joulupöydässä. Bongaa kuusenkoristeet!

Ihailen myös kirjan hiljaista suvaitsevaisuuskasvatusta: Veeran perheen aikuiset ovat kaksi naista. Asiaa ei alleviivata sen kummemmin, vaan näin se vain on. Minusta on aivan hillittömän siistiä, että supersuosittujen kirjojen tekijät poikkeavat lastenkirjoissa pääosin vallitsevasta heteronormatiivisuudesta.

Kirjasta on postannut myös Bleue Sininen keskitie -blogissaan. Myös Bleue tykkäsi kirjasta. Tietty.

Tatu ja Patu poseerasivat Kirjamessuilla

Tatu ja Patu poseerasivat Kirjamessuilla

Tällaiset hittikirjasarjat saavat aina miettimään, voiko suosittu olla hyvää? Lastenkirjojen myynti- ja lainauslistoillahan keikkuvat vuodesta toiseen samat nimet. Tatuja ja Patuja olen kyllä valmis suosittelemaan kirja toisensa jälkeen, eikä Aino Havukaisen ja Sami Toivosen taika petä tälläkään kertaa. Vaikka kirja onkin paikoin epätasainen, on Tatun ja Patun ihmeellinen joulu viihdyttävä kirja kaikille, jotka ovat alttiita jouluströsselille, niin isoille kuin pienillekin.

Tatun ja Patun ihmeellinen joulu
Teksti ja kuvitus: Aino Havukainen ja Sami Toivonen
Kustantaja: Otava, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta