Hieno kuvakirja kuolemasta: Vaarin saari

img_0564

Benji Daviesin Vaarin saari (Karisto, 2016) on se kirja, jota odotin tältä syksyltä eniten – ja se on juuri niin ihana kuin odotinkin sen olevan.

Tunnustan. Kävin jo keväällä kirjastossa lueskelemassa tätä kirjaa alkukielellä englanniksi, kun en malttanut odottaa sen ilmestymistä englanniksi. Kirjailijan edellinen suomennettu teos Toivo ja valas oli niin hyvä, että äänestin sen viime vuoden parhaaksi bloggareiden vuosittaisessa äänestyksessä.

img_0565

Mistä kohtaa aloittaisinkaan tämän kirjan kehumisen? Sen sympaattisesta, taitavasta ja oivaltavasta kuvituksesta vai tarinasta, jonka Benji Davies onnistuu jälleen kerran luomaan uskomattoman täyteläiseksi käyttäen vain muutamia sanoja? Vai tarinan aiheesta, kuolemasta, joka on tärkeä ja koskettava?

img_0566

Vaari asuu Lassin naapurissa, samassa pihapiirissä, ja Lassi saa mennä kylään koska vain. Eräänä päivänä vaaria ei löydykään mistään, kunnes Lassi kuulee huhuilua vintiltä. Siellä on vaari, ja Lassi kapuaa seuraksi ylös. Vintin peräseinältä paljastuu salainen ovi, josta pääsee katolle ja siellä korkean laivan kannelle.

Lassi ja vaari purjehtivat yhdessä kaukaiselle saarelle, jolla on kaikkea hienoa ja ihmeellistä. Kun isoisä ja laosenlapsi ovat tutustuneet saareen perinpohjin, Lassi tahtoisi lähteä jo kotiin, mutta vaari haluaakin jäädä saarelle. Lassi hyvästelee vaarin ja lähtee yksin kohti kotia. Perillä vaarin talo on ennallaan, vain vaari puuttuu sieltä. Lassi kipuaa ullakolle. Seinällä ei enää ole ovea, ihmettelee Lassi, kun ullakon ikkunaan koputetaan. Kukahan siellä on? Ja mitä se tarkoittaa?

img_0567

Vaarin saari liikuttaa minua kovasti. Se on hiljainen, lohdullinen ja kaunis kertomus kuolemasta. Ensimmäisellä kertaa kirjaa lukiessamme minua pelotti, ahdistuvatko lapsemme kuolema-aihepiiristä, mutta he ovat sen verran pieniä, etteivät osanneet lukea piilotettua merkitystä ilman erillistä tulkintaa – jota en heille antanut.

Itse luin kirjaa sydän kurkussa, omia edesmenneitä läheisiäni muistellen. Tämä on erinomainen kirja luettavaksi kaikille isovanhempansa menettäneille lapsille, jotka ovat surullisia ja ihmeissään. Tämän ihanan kirjan seurassa voi varmasti saada hiukan lohdutusta suruunsa.

img_0569

Rakastin kirjassa myös sen taitavaa tapaa punoa juonta. Lassi (ja samalla lukija) saa jo kirjan alussa ensimmäisen pienen pelon vaarin poismenosta, kun vaaria ei näy kotona. Kirja käyttelee tuttua symboliikkaa – talo minän symbolina, matka siirtymän ja kuoleman kuvana – mutta tavalla, joka ei tunnu kuluneelta, vaan pelkästään ihanalta.

img_0572

Kirjan kuvitus on, jälleen, Benji Daviesia parhaimmillaan. Hahmot ovat pallopäisyydessään liikuttavia ja ilmeikkäitä ja jotenkin niin äärimmäisen samastuttavia. Maisemat ovat kauniita, juuri sellaisia että olisin lapsena itse varmasti halunnut astua tämän kirjan sivuille ja suoraan seikkailuun.

Vaarin saari (alk. Grandad’s island)
Teksti ja kuvitus: Benji Davies (suom. Leena Perttula)
Kustantaja: Karisto, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Advertisements

Niilo leipoo

img_0417

Lapsemme ovat innoissaan Aira Savisaaren ja Hannamari Ruohosen uutuuskirjasta Niilo leipoo (Karisto, 2016),  kertoohan se yhdestä heidän suosikkipuuhastaan.

Sillä meidän lapsemme rakastavat herkkuja ja leipomista. Kun esikoinen oli kaksi-kolmevuotias, hänelle oli tosi tärkeää päästä itse osallistumaan kaikkiin leivonnan vaiheisiin. Tällä hetkellä assistenteilleni usein riittää se, että he saavat ottaa ainekset kaapista ja  pääsevät nuolemaan vatkaimet. Varsinkin ne vatkaimet ovat äärettömän tärkeät.

img_0418

Niilo leipoo -kirjassa Niilo on isän kanssa kaksistaan kotona, kun häntä alkaa KA-KUT-TAA. Äkkiä vessaan, isä sanoo. Ei kun kakuttaa. Tekee mieli leipoa. Muhkuroita eli muffinsseja.

Mukaan leipomishommiin saadaan myös Niilon ystävä Hilla, ja menoa riittää. Ahkerat leipurit rikkovat munia, mittaavat aineksia ja vatkaavat eli päristelevät taikinaa. Jauhot pöllähtelevät ja taikina lentää.

Kun muhkurat on saatu valmiiksi ja kulhokin nuoltu, on siivouksen aika. Isä keksii, että lapset ovat siivousrobotteja, ja paikat siistiytyvät yhdessä hujauksessa, varsinkin kun isä itsekin muuttuu lopulta roboksi. Äitikin ehtii siistiin kotiin mukaan herkuttelemaan.  (Kaikki äidit maailmassa kiittävät kirjailijaa tämän ajatuksen liittämisestä kirjaan!) Aamulla viimeinenkin pöydälle jäänyt muffinssi on poissa. Hiiriköhän sen on syönyt?

img_0419

Kirjassa on todenmakuinen ja kannustava ote. Totta kai munia rikkoessa mukaan tulee kuorenpaloja ja jauhoja lisätessä pussi kaatuu ja pölläyttää pilven. Voiko niitä jauhoja muuten laittaakaan kuin pöydän tai lattian kautta? Tykkään tästä arkisen lämpimästä tavasta käsitellä aihetta.

Kaikkineen kirja on kuin hetki tavallisesta elämästä tai yhdestä sen vähän hauskemmasta päivästä. Lapsetkin pitävät kirjasta varmaan juuri siksi, että heidän on niin helppo samastua Niilon kivaan päivään. Mukavaa muuten, että kirjassa isi on mukana leipomassa – niin kuin kunnon nykykirjassa kuuluukin.

Kirjassa on mukana kielellä leikittelyä, joka tuntuu olevan kuin suoraan lapsen suusta. Olisiko jopa kirjailijan oman lapsen tai muun läheisen lapsen keksintöä nämä muhkurat, käärmetortut  ja muut?

img_0422

Niilo leipoo -kirja tuo mieleen monien tunteman klassikon Teemu leipoo, joka meilläkin löytyy hyllystä peruina miehen lapsuudesta. Mieheni oli lapsena päässyt leipomaan Teemu-kirjan reseptien mukaan. Nyt on varmaan meidän lastemme vuoro leipoa Niilon seurassa! Luetaanko tämä -blogin Kia oli muuten leiponut näitä Niilon muhkuroita lastensa kanssa. Lue Kian postauksesta, miten kävi!

img_0420

Hannamari Ruohosen kuvitustyyli on helposti lähestyttävä. Se sopii hyvin kirjan elämänmakuisuuteen, ja kuvittaja löytää tilanteista kivoja yksityiskohtia. Parasta ovat kuulemma roiskeet ja pöllähdykset, kertoo asiantuntijaraatimme 3 + 5 v, joka kiittää myös hahmojen hauskoja ilmeitä.

Niilo leipoo
Teksti: Aira Savisaari
Kuvitus: Hannamari Ruohonen
Kustantaja: Karisto, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Save

Save

Save

Save

Perttu Virtanen ja varkaus

IMG_7227

Lasten arkea ongelmineen hienosti kuvaava Viisi villiä Virtasta -sarja on saanut jo kahdeksannen osansa. Anneli Kannon ja Noora Katon Perttu Virtanen ja varkaus (Karisto, 2016) osoittaa, että Virtasen perheen viidestä lapsesta riittää yhä ammennettavaa.

IMG_7228

Nelivuotias Perttu leikkii sisarustensa leluilla ja rikkoo vahingossa Veera-siskon Beibi-nuken. Lelu on tietenkin korvattava. Perttu hajottaa säästöpossunsa ja lähtee ostoksille, mutta rahat eivät riitä. Ei auta muuta kuin varastaa nukke. Varkaus ei kuitenkaan tee poikaa onnelliseksi, vaan mahassa on ontto tunne. Miten tilanteen voi korjata?

IMG_7229

Perttu Virtanen on kiinnostava hahmo, joka painiskelee nyt jo toisessa kirjassa näiden haluamisen ja omistamisen dilemmojen kanssa. Edellisen kerran Perttua jurppi Perttu Virtanen ja kauhea kateus -kirjassa, jossa hän himoitsi pikkusiskonsa uutta pyörää.

Perttu on tässä kirjassa neljävuotias, eikä hänellä ei ole helppoa. Keskimmäisenä lapsena hänestä tuntuu, ettei hän ole oikein mitään, mutta hän haluaisi kiihkeästi olla jotain.

IMG_7233

Kirjassa on ilahduttavaa moraalista pohdintaa. Toisten leluja ei saa rikkoa, ja vahingot pitää korvata. Varastaakaan ei saa – miten siis hyvittää tilanne, kun on tehnyt jotain luvatonta? Vastaan ei ole tullut toistakaan kirjaa, jossa näitä ongelmia puitaisiin realistisesti ja neli-viisivuotiaalle sopivalla tavalla. Ainakin meidän nelivuotiaallamme nämä omistamisen kysymykset ovat hyvinkin ajankohtaisia juuri nyt.

IMG_7234

Olen lämmennyt Virtasen lapsille kirja kirjalta ja lukukerta lukukerralta yhä enemmän. Sarjan kirjat käsittelevät aiheita, jotka ovat kaikissa lapsiperheissä, meilläkin, tuttuja. Miltä tuntuu oppia uusi taito tai mennä uuteen paikkaan (Vilma Virtanen ja uimataito ja Veera Virtanen ja esikoulu) tai mitä tehdä, kun toisten tavarat houkuttavat (tämän kirjan lisäksi Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat sekä Perttu Virtanen ja kauhea kateus).

Meillä sarjan kirjoja on tosiaan luettu. Olen muutamat niistä haalinut omaan hyllyymmekin, kun kirjojen aihepiirit ja käsittelytapa koskettavat jatkuvasti omaa elämäämme.

Perttu Virtanen ja varkaus
Teksti: Anneli Kanto
Kuvitus: Noora Katto
Kustantaja: Karisto, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Pää tyynyyn!

IMG_6357

Jory Johnin ja Benji Daviesin Pää tyynyyn! (Karisto, 2016) on pitkään odottamani uutuus. Rakastuin kuvittaja Benji Daviesin tyyliin jo hänen edellisen suomennetun kirjansa Toivo ja valas ilmestyessä, ja nimesinkin sen viime vuoden suosikikseni Blogistanian Kuopus -äänestyksessä.

IMG_6358

Pää tyynyyn kertoo naapuruksista Ankasta ja Karhusta. Karhu on väsyneempi kuin koskaan, Ankka taas ihan tikkana (hih) hereillä. Ankka tunkee väkisin Karhun luo, vaikka toinen on jo mennyt nukkumaan. “Minulla on tylsää! Leikitään!”

IMG_6359

Kerta toisensa jälkeen Ankka piinaa unisen Karhun hereille. Lopulta Karhu häätää raivostuneena Ankan tiehensä – ja huomaa itse olevansa aivan hereillä.

IMG_6361

Kirjan tarina vetoaa väsyneeseen vanhempaan. Ankka käyttäytyy juuri niin kuin sirkkusilmäiset lapsemmekin ja hilluu kun pitäisi nukkua. Kun iltavilli ankka palaa piinaamaan väsynyttä naapuriaan kerta toisensa jälkeen, pystyn todella samastumaan karhuun. Uskon tämän kirjan puhuttelevan muitakin lastensa väsyttämiä vanhempia. Se on ihanan huumorintajuinen, persoonallinen ja lämmin kertomus, jonka parissa on hyvä puhua lasten kanssa illalla rauhoittumisen tärkeydestä. Kirja kyllä viihdyttää enemmän kuin opettaa.

IMG_6362

Kirjoittaja Jory John on minulle entuudestaan tuntematon, vaikka hänellä näyttääkin omien kotisivujensa mukaan olevan iso pino julkaistuja lastenkirjoja. Kirjan sujuvasta suomennoksesta vastaa kirjailija Roope Lipasti.

Kuvittaja Benji Davies ei petä tässäkään kirjassa, vaikka se poikkeaa tyyliltään Toivosta ja valaasta. Hahmot (varsinkin Karhu) ovat aivan mielettömän sympaattisen näköisiä, juuri minun makuuni! Tuossa allaolevassa kuvassa oleva tilanne voisi olla ikuistettuna meiltä minä tahansa aamuna kello 5.52, kun jompikumpi kottaraisistamme on aivan virkkuna herättelemässä murisevia vanhempia.

IMG_6363

Karhu ja Ankka seikkailevat myös samojen tekijöiden uudemmassa kirjassa I Love You Already!, joka menee meillä suoraan lukulistalle. Meillä luetaan tällä hetkellä innokkaasti Benji Daviesin uutta kirjaa Grandad’s Island, josta ehkä lisää myöhemmin, jos vain ennätän kirjoittaa. Hyppäsinkin yhtäkkiä keskelle ruuhkavuosia, kun kalenterini täyttyi kahdella uudella duunilla. Kirjapostaukset kärsivät väkisinkin!

Pää tyynyyn! (alk. Goodnight already!)
Teksti: Jory John (suom. Roope Lipasti)
Kuvitus: Benji Davies
Kustantaja: Karisto, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Moppe pelastaa päivän

IMG_4953

Piilokuvakirjat ovat meillä lasten yhteisiä suosikkeja, joita kaivetaan hyllystä ja kirjastosta tasaisin väliajoin. Moppe pelastaa päivän (Karisto, 2016) on lastemme uusi suosikki, jonka ääressä on tällä viikolla sairastellessa vietetty pitkät tovit.

IMG_4954

Moppe pelastaa päivän -kirjassa utelias Moppe-koira lähtee kaupunkiretkelle. Se käy torilla, tehtaalla ja paloasemalla, seuraa herkullisia tuoksuja ja kohtaa kaikkialla tuttaviaan. Kun konserttiin matkalla oleva koulubussi hajoaa tielle, Moppe tietää mitä tehdä. Se hakee apuun ensin mekaanikon ja, kun tämä ei pysty auttamaan, koko tuttavapiirinsä. Pieni koira pelastaa lasten päivän, ja konsertti voidaan pitää.

IMG_4955

Harvoissa piilokuvakirjoissa aukeamilla tapahtuu yhtä paljon kuin Mopessa! Jokainen sivu on ladattu täyteen vilinää ja hahmoja, ja etsittävää ja tutkittavaa riittää pitkäksi aikaa. Uusien lukukertojen myötä kirjan hahmot alkavat käydä tutuiksi, ja tuttuja on helpompi löytää sivuilta.

Jos pääsee käymään niin, että kaikki kuvasivujen tehtävät osataan jo ulkoa, kirjan lopussa on lisää tehtäviä. Kirja sopii hyvin kuopuksemme ikäiselle kaksivuotiallekin, mutta luulen vielä eskarilaisen tai pikkukoululaisenkin viihtyvän hyvin etsintätehtävien kimpussa ja hyötyvän juuri näistä lopun puuhasivuista.

IMG_4956

Pieni Moppe on sympaattinen sankari. Se rakastaa herkkuja ja löytääkin niitä kaikkialta. Pizzaa, munkkeja ja jäätelöä! Lapset kuolaavat jo ajatuksesta. Moppe on utelias ja ystävällinen, ja se hyödyntää lopulta näitä luonteenpiirteitään toisten avuksi. Kirjan yksinkertaisessa tarinassa on lempeä opetus.

IMG_4958

Lapset pitävät värikkäistä kuvista ja eläinhahmoista. Kummallakin lapsella on omat suosikkinsa, jotka he tahtovat aina löytää ensimmäiseksi sivuilta. Varsinaisia piilokuvasivuja rytmittävät juonellisemmat aukeamat (yllä), jotka vievät tarinaa eteenpäin ja Moppea tapahtumasta toiseen.

Jättiaukeama: lasten mielestä ihana, mutta ryttäytyy käytössä.

Jättiaukeama: lasten mielestä ihana, mutta valitettavasti ryttäytyy käytössä.

Moppe voi hyvinkin pelastaa päivän esimerkiksi tylsällä juna- tai bussimatkalla tai lääkärillä jonottaessa, jos pitää saada lapsi istumaan paikoillaan pitkiä aikoja. Etsintätehtävä rauhoittaa helposti vilkkaan tai vähän ärtyneenkin lapsen; voi oikein tuntea, kuinka aivojumppa saa mielen kohisemaan. Minusta muuten tuntuu, että paras tapa väsyttää lapsi on laittaa hänen mielensä töihin esimerkiksi vaikean palapelin tai tämänkaltaisen tehtäväkirjan kanssa. Toimii paremmin kuin väsyksiin juoksuttaminen!

Moppe pelastaa päivän (alk. Migloo’s Day)
Teksti ja kuvitus: William Bee (suom. Susanna Sjöman)
Kustantaja: Karisto, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta