Kaunotar ja hirviö: kirja ja leikkilinna

Kaunottaren ja Hirviön tarina on monille tuttu ja moneen kertaan kerrottu. Viime viikolla sai ensi-iltansa näytelty leffaversio tarinasta, ja juuri sopivasti samaan aikaan ilmestyi myös Otavalta Timothy Knapmanin ja Christopher Flintin Kaunotar ja Hirviö -kirja, jonka mukana tulee kartonkinen leikkilinna.

Nyt käsissämme oleva versio Kaunottaresta ja Hirviöstä kertoo tutun tarinan hiukan Disney-versiosta muunneltuna. Henkilögalleriaa on supistettu – mukana ei ole esimerkiksi Bellen kosijaa Gastonea eikä puhuvia esineitä – ja tarinaa hiukan pehmennetty. Tuttua ovat päähenkilöt ja asetelma, jossa tytär uhrautuu isänsä vuoksi. Ja lopuksi tietenkin tosirakkaus voittaa ja muuttaa hirviön ihanaksi prinssiksi.

Minulla on feministinä ja äitinä kahtiajakoinen suhde tähän tarinaan. Toisaalta tytöt haluavat prinsessatarinansa samalla tavalla kuin pojat pyssynsä. Nämä ovat tyttöjen supersankareita, ja se heille sallittakoon. Samana aamuna, kun availimme Kaunotar ja Hirviö -pakettia ensimmäistä kertaa, kysyin (ihan muusta syystä) tyttäreltäni, millaisia juttuja hyvässä kirjassa olisi. Linnoja, hän vastasi, ja prinsessoja. Tässä kirjassa on niitä molempia. Ja onhan Kaunotar ja Hirviö myös tarina rakkaudesta kirjoihin, mikä minua ilahduttaa. Ja onhan tämä tietenkin suloinen tarina tosirakkauden voimasta, joskin osa minusta huutaa mielessäni, että lapsi rakas, älä usko sellaiseen satuun, että voisit hyvyydelläsi muuttaa hirviön prinssiksi!

Mutta sitten toisaalta en yhtään jaksaisi näitä tarinoita, joissa nainen uhrautuu miehen vuoksi (niin kuin tässä kirjassa Kaunotar isänsä vuoksi). Enkä jaksaisi sitäkään, että naisen elämän suurin täyttymys on saada mies. Mutta meillä nämä prinsessatarinat ovat toki vain pieni puro suuressa kirjojen valtameressä, ja haluan lapselle sallia (tietenkin) sellaiset kirjat, joita hän rakastaa.

Se, mikä tekee tästä kirjasta erityisen, on samassa paketissa tuleva koottava linna. Se kiinnosti minua etukäteen kovasti – minkälaisia uusia muotoja kirjat voivat saada nykyisin? Miten kirja voi haastaa kaikki kilpailijansa? Tämä Kaunottaren ja Hirviön linna on helposti koottava, auki taitettava kartonki, johon liitetään itse lattiat, katonharjat ja huonekalut. Ja se on lasten mielestä aivan mieletön. (Vetoaa kyllä minuunkin, myönnän. Oikeastaan aika tavalla.) Äitinäkökulmasta annan linnalle pisteitä myös siitä, että linnan voi siististi taittaa kasaan ja laittaa vaikka kirjahyllyyn leikkien jälkeen.

Linna stimuloi lasten mielikuvitusta ja auttaa luomaan yhä uusia versioita Kaunottaren ja Hirviön tarinasta. Lasten demokraattisessa maailmassa mukaan mahtuvat myös kuopuksen Hot Wheelsit sekä esikoisen kaikki pikkulelut. Tätä kirjoittaessani autot ovat piilosilla linnassa ja Hirviö kertoo yleisölle (kaksi Littlest Pet Shopia ja Viirun ja Pesosen Viiru) aikovansa mennä Kaunottaren kanssa torstaina naimisiin. Kaikki pois hissistä! Heippa! Nähdään torstaina!

Meidän käytöllämme linna ei taida olla kovin pitkäikäinen. Emme saaneet keskikerroksen lattiaa alun perinkään kovin tukevasti kiinni, ja vuorokauden leikkien jälkeen linnassa lattiat roikkuvat mikä missäkin. Onhan siellä kyllä vieraillutkin koko lelulaatikon sisältö. Lasten vauhtia linnan rapistuminen ei hidasta.

Lasten mielestä kirjan ja linnan hahmot ovat ihanan näköisiä, ja niillä onkin oikein animemaisen suuret silmät. Minun on itseni hiukan vaikea ihastua tietokoneella tehtyyn, litteän oloiseen kuvitukseen, mutta varsinkin tyttäreni tykkää kirjan kuvituksesta. Se taitaa muistuttaa hänen rakkaita tarra- ja puuhakirjojaan? Jumitun miettimään, että miten hassua onkaan, että sama kuvitustyyli tekee linnasta ihanan näköisen, mutta kirjassa se on vähän pliisu.

Kaunotar ja Hirviö
Teksti: Timothy Knapman (suom. Satu Karhu)
Kuvitus: Christopher Flint
Kustantaja: Otava, 2017
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Keijukais- ja haltijatarsatuja

img_0804

Äiti, mikä tää on?

Tyttäreni on käynyt tutkimassa työpöytäni kirjapinoja ja tulee nyt luokseni kirja kädessään.

Prinsessani on löytänyt Lilia, pieni keijukaisprinsessa -kirjan ja hänen silmänsä loistavat. Ihanoita, sanoo myös kolmivuotias perässä ja silittää Mansikkahaltijatar. Salaisuus Marjametsässä -kirjan kimmeltävää kantta (molempien tekijä Stefanie Dahle, Aurinko Kustannus 2016).

img_0808

Tarhaikäisissä lapsissamme elää suunnaton rakkaus sellaista satumaailmaa kohtaan, joka on minulle vähän vieras. Minusta on kuitenkin tärkeää, että lasten kanssa luetaan myös heille rakkaita kirjoja, vaikka ne poikkeaisivatkin niistä kirjoista, joita itse ensimmäisenä valitsisin hyllystä.

Nämä Stefanie Dahlen kirjat ovat täsmäratkaisu lastemme satupulaan. Ne ovat laadukkaita, herttaisia ja suloisia kirjoja, joissa kaiken lisäksi on lapset päähenkilöinä.

Tällaiset kirjat täyttävät muuten yleisemminkin aukon kuvakirjakentässä. Katsoaapa vaikka kirjaston satuhyllyä – ei sieltä juuri löydy uusia satuja, varsinkaan sellaisia joissa ei lukisi Disney.

img_0809

Mansikkahaltijatar on vanha tuttumme kahdesta aiemmasta kirjasta ja puuhakirjastakin. Nyt uudessa Mansikkahaltijatar. Salaisuus Marjametsässä -kirjassa pieni haltijatar on kadottanut taikasauvansa. Samaan aikaan lähiympäristössä tapahtuu outoja: mansikat ovat muuttuneet sinisiksi, siilin kirput punaisiksi ja Kaarna Puuhaltijattaren hiukset oransseiksi. Mansikkahaltijatar ystävineen lähtee ottamaan selvää, mikä on kaiken takana. Lopulta kaikki kääntyy hyväksi, tietenkin.

img_0805

Samalta tekijältä tuli viime syksynä myös toinen seikkailu, Lilia, pieni keijukaisprinsessa. Kirjassa eletään keijukaisjuhlapäivän aamua. Lilian pitäisi leipoa hunajakakkuja, mutta mesiäiset eivät ole saaneet kerättyä niihin tarvittavaa hunajaa. Kaikki Lumolammen lumpeet ovat supussa, mesiäiset kertovat.

Lilia lähtee tutkimaan lammelle, mitä on tapahtunut. Toden totta, lumpeet ovat supussa, ja metsänymfi Feallakin on paha mieli. Fea ei voi poistua lammelta, jos lumpeet eivät ole auki. Niiden aukemamiseen taas tarvittaisiin huilu, mutta peikko on astunut sen päälle ja rikkonut sen. Lilia kiertää metsässä pyytämässä apua, mutta mikään ei auta. Lopulta Lilia onnistuu rikkomaan taian laulamalla. Fea pääsee lammestaan, mesiäiset keräävät meden, hunajakakkuset valmistuvat ja lapset pääsevät juhliin.

img_0807

img_0806

Näissä Stefanie Dahlen kirjoissa pienet satuolennot joutuvat lapselle sopivankokoisiin seikkailuihin. Jotain pelottavaakin aina on mukana – mikä toi peikko on? Mitä se tekee?  Onko se ilkeä? Syökö se ne?

Kaikkineen kirjat sopivat hyvin esimerkiksi iltasaduiksi, sillä niiden lempeässä maailmassa ei varmasti tapahdu mitään liian jännittävää tai pelottavaa.

img_0813

Kirjojen herkkä akvarellikuvitus tukee tarinan sadunomaisuutta. Dahle maalaa söpöjä kuvia ja suloisia hahmoja, joista viisivuotias pitää kovasti.
Lilia, pieni keijukaisprinsessa
Mansikkahaltijatar. Salaisuus Marjametsässä.
Teksti ja kuvitus: Stefanie Dahle (suom. Maarit Varpu)
Kustantaja: Aurinko Kustannus, 2016
Mistä: arvostelukappaleet kustantajalta

Frozen – Lettejä ja kampauksia

Frozen lettikirja

Elsan Frozen-letti.

Tyttäreni vastaus 90 aamuna sadasta, kun kysyn mikä kampaus laitettaisiin. Loput 10 kertaa hän haluaa jonkun tosi kivan.

Frozen Lettejä ja kampauksia -letityskirja (Sanoma Media, 2015) esittelee juuri sen Elsan letin ja ison joukon muitakin pikkutytöille sopivia Frozen-kampauksia ja -lettejä. Mukana on myös Annan palmikot, eli kaksi tavallista lettiä, joista toiseen voi letittää mukaan vaalean nauhan tai irtohiustupsun.

Elsan Frozen-letti

Elsan letti

Lasten kanssahan kaikessa on aina kyse oikeasta markkinoinnista. Tästä lähtien meilläkin aletaan myydä peruslettejä Annan letteinä, ja kaikki ovat takuutyytyväisiä kiireisenä arkiaamuna. Se Elsan Frozen-lettihän taas on loppujen lopuksi ihan vaan perusranskalainen letti. Oikeaa Elsan lettiä varten hiukset kylläkin pitäisi kihartaa ja tupeerata, jotain mitä en vielä tahtoisi nelivuotiaan hiuksille tehdä. Onneksi lapsi tyytyy vähän sivulle vedettyyn ranskalaiseen, jota sanon Elsan letiksi.

Frozen-kampauksia

Frozen Lettejä ja kampauksia sisältää paljon samaa kuin monet muutkin lettikirjat, mutta Frozen-kuvilla koristeltuna. Letityksen perusteet käydään läpi “lettikoulussa”.  Letit ja kampaukset on jaettu kolmeen eri osioon: Lettejä ja solmuja, Juhlavia nutturakampauksia ja Laineita ja poninhäntiä. Yhteensä kirja tarjoaa kolmisenkymmentä Frozen-kampausvinkkiä.

Frozen-letti

Kampaus nimeltä Villi talvi, eli loony braid / epätasainen kolmiosainen letti

Aiemmin lukemamme Isin ja tyttöjen lettikirja on minusta havainnollisempi ja omaan silmääni huomattavasti tyylikkäämpikin kuin tämä Frozen-lettikirja, mutta tämän kirjan vetoa lapseen ei voi kiistää. Frozen-lettien tekeminen tarjoaa mahdollisuuden olla pikkuisen lähempänä idolia, olla vähän enemmän Elsa.

Tyttäreni usein selaa tätä kirjaa aamuisin samalla kun teemme kampausta ja haaveilee hienoista prinsessakampauksista. Ehkä omat taitonikin pysyvät joskus perässä. Olemme kokeilleet kirjasta kahta eri lettiä. Epätasainen kolmiosainen letti tai loony braid (kuva yllä) oli helppo toteuttaa kirjan ohjeella ja onnistui hyvin. Alla olevan kuvan ristiin rastiin -letti ei onnistunut ihan yhtä hyvin, mutta tykkäsin siitä, miten letti tehdään kuvien ohjeella tuollaiseksi löyhäksi. Sellaisena se on minusta paljon kauniimpi kuin usein nähty tiukka ristiin rastiin -letti, ja sopii myös ehkä paremmin suomalaisen lapsen hennoille hiuksille.

Nämä samat kaksi lettiä löytyvät muuten myös siitä Matti Airolan Isin ja tyttöjen lettikirjasta.

Frozen ristiin rastiin

Letit ristiin- eli ristiin rastiin-letti

Näistä Frozeneista ei tule kovin usein postattua, vaikka juuri tälläkin hetkellä meillä on kirjastosta lainassa myös kirjat Tarinoita Arendelista ja Frozen – Huurteinen seikkailu. Vaikka en itse jaksa olla näistä yhtä intona kuin lapset, sinänsä Frozen on minusta huomattavasti parempi kuin monet muut prinsessatarinat. Se sentään esittää tytöt aktiivisina toimijoina ja ihmisinä, joilla on elämässään muutakin tekemistä kuin haaveilla naimisiinmenosta.

Frozen Lettejä ja kampauksia (alk. Frozen Hairstyles)
Ideat ja ohjeet: Theodora Mjoll Skuladottir Jack (suom. Kati Valli)
Valokuvat: Gassi
Kustantaja: Sanoma Media Finland, 2015
Mistä: kirjastosta

Pieni Prinsessasatu ja Pieni Prinssisatu

IMG_5635

Prinsessa-asiat ovat nyt nelivuotiaamme maailmassa (eli samalla koko meidän perheessä) tärkeämpiä kuin mikään. Hetki sitten postasinkin Sanna Manderin überhienosta Prinsessavärityskirjasta, ja nyt meillä luetaan Mirri Creativelta ylläripaketissa tulleita Pientä Prinsessasatua ja Pientä Prinssisatua (Katri Tapola & Sanna Pelliccioni; Mirri Creative 2015).

IMG_5330

Mirri Creativen painokset näistä kirjoista ovat kätevän kokoisia pikkupokkareita. Tällaiset kirjat ovat matkustaessa, varsinkin lentomatkoilla, aivan uskomattoman näppäriä; käsilaukkuun tai hoitolaukun sivutaskuun mahtuu helposti kymmenen tai kahdenkymmenen kirjan kirjasto. Eli luettavaa vartiksi.

Kirjat ovat alunperin ilmestyneet Tammen Tammenterho-sarjassa, ja siinä formaatissa Pieni Prinsessasatu onkin ollut meillä lainassa kertaalleen joskus vuosi sitten. Silloin kolmivuotias lapsi ei oikein innostunut siitä, ja mietin etukäteen, minkälaisen vastaanoton kirjat saisivat nyt.

No, lumoutuneen.

IMG_5333

Yleensä esikoisellamme on ensimmäisellä lukukerralla kiire päästä kirjan läpi kovaa vauhtia, eikä hän ihan aina malta istua kuuntelemassa kaikkea tekstiä. Sitä vaaraa ei nyt ollut. Lapsi istui vieressäni kuin tatti läpi koko ekan lukukerran.

Pieni Prinsessasatu perustuu seitsemänvuotiaan Emman tarinaan. Se kertoo Kaisa-tytöstä, joka leikkii olevansa prinsessa. Hän löytää seurakseen Pauli-prinssin, jonka kanssa hän karauttaa kuninkaanlinnaan. Päivään kuuluu herkkuja, ulkoilua ja roolileikkejä. Pienessä Prinssisadussa näkökulma on Paulin. Paulin prinssipäivän aikana kalastetaan, syödään prinssinakkeja ja leikitään kotia.

IMG_5335

Kirjojen parasta antia on niiden uppoutuminen lapsen mielikuvitusmaailmaan. Tarinat tapahtuvat kokonaan lasten prinsessa- ja prinssiroolileikkien sisällä. Lapset ovat niin syvällä roolissaan, että voivat prinsessoina ja prinsseinä leikkiä vaikka rosvoa ja poliisiakin.

Tarina tosiaan vetoaa nelivuotiaaseemme – ehkä siksi, että se on niin syvällä hänen maailmassaan. Kaksivuotiaamme puolestaan arvosti kirjojen herkullisia värejä ja kiiltäviä kansia niin, että silitteli kirjoja, vertaili niitä vierekkäin ja tahtoi lopulta ottaa ne mukaan sänkyynkin. Tunnetaanko kenelläkään muulla, muuten, sänkykirjan käsitettä? Meillä ei nykyisin tule kummallakaan lapsella unista mitään, jos ei saa pehmeämpien unikaverien lisäksi senhetkistä suosikkikirjaa sänkyyn yöksi. Minä teen aina sitten unikaveriratsian mennessäni itse nukkumaan ja poistelen lasten lämpimäksi nukkumia kirjoja sängyistä.

IMG_5346

Tyttäremme (ja siinä sivussa poikammekin) on tosiaan aivan intona prinsessoista. Itse haluaisin tarjota lapsille prinsessamaailmaan jotain vaihtelua kaikkein kaavamaisimpien ollaan-nättejä-ja-mennään-naimisiin -tarinoiden keskelle. Nämä Katri Tapolan ja Sanna Pelliccionin kirjat tarjoavat juuri sitä, prinsessaista mielikuvitusmaailmaa ilman kaameita stereotypioita. Kirjathan tapahtuvat viehättävästi lasten mielikuvituksessa.

IMG_5339

Sanna Pelliccionin kuvitusjälki on rosoinen, mukavalla tavalla lapsenomainen ja siksi todella hyvin kirjan tarinaan sopiva. Myös kuvituksessa käytetty kollaasitekniikka tukee vaikutelmaa: kuvitus ja tekstin maailma käyvät käsi kädessä. Pelliccionin tyyli vetoaa lapsiimme, ja hänen Onni-poika -kirjasarjansa osat ovat meillä säännöllisesti lainassa kirjastosta.

IMG_5345

 

Pieni Prinsessasatu
Pieni Prinssisatu
Teksti: Katri Tapola
Kuvitus: Sanna Pelliccioni
Kustantaja: Mirri Creative, 2015
Mistä: Arvostelukappaleet kustantajalta

Prinsessavärityskirja

IMG_5203

Kun googlaa termin “prinsessaikä”, yhtenä ensimmäisistä tärpeistä on “Miksi et kestä tyttäresi prinsessaikää”?

Kestänhän minä, omilla ehdoillani. Vaikeinta minun on kestää prinsessamaailmassa kapeaa naiskuvaa ja sitä, että niiden täytyy mennä niin kauheasti naimisiin. Ainoana tulevaisuuden tavoitteena on löytää mies ja sen kautta onni, ja sen prinsessat tavoittavat olemalla kauniita, laittautuneita ja hoikkia.

Mutta prinsessoja sinänsä vastaan minulla ei ole mitään. Ilahduin suuresti Sanna Manderin uudesta Prinsessavärityskirjasta (S & S, 2016), jossa prinsessat ovat ihan mitä tahtovat. Punkkareita ja monstereita, toimareita ja seiloreita. Ja on poikaprinsessakin!

Katsokaa nyt näitä kuvia! On ainakin naiskuvaa, josta valita. Tyllejä ja rillejä, voimaa ja herkkyyttä. Minun tekisi mieli kuvata kaikki tämän värityskirjan sivut, kun en pysty päättämään, mistä prinsessoista tykkään kaikkein eniten.

Jos edellisestä ei vielä käynyt selville, niin minä fanitan tätä värityskirjaa ihan tosissani. Se on feministinen ja katu-uskottava, krumeluuriton mutta tyylikäs. Kirja on niin hipster kuin vain prinsessojen voi ikinä kuvitella olevan. Prinsessavärityskirja on niin hieno, että raaskiiko tätä edes värittää? Saako tämän antaa lapsen käsiin, vai pitäisikö sitä vain ihastella femakkokavereiden kanssa? (Saa, ja nyt se pääsi myös Disney on Iceen lapsen kanssa.)

IMG_5325

Totuushan on, että nelivuotiaan tytön kanssa ei voi välttää prinsessoja, vaaleanpunaisuutta ja röyhelöitä. Se on kehitysvaihe, joka on käytävä läpi, oli vanhemman oma esteettinen käsitys tai naiskuva sen mukainen tai ei. Ainoa, mitä voi tehdä, on tarjota myös muita vaihtoehtoja. Niin kuin tällaisen kivan Prinsessavärityskirjan.

IMG_5321

Se on kyllä näistäkin prinsessoista sanottava, että ne edustavat kaikki hoikkaa vartaloihannetta. Vaikka kirjan prinsessat ovat kasvoiltaan ja pukeutumistyyleiltään ihastuttavan erilaisia, ne (he?) ovat järjestään hoikkia ja kapeauumaisia. Ehkä se kuuluu sisäänkirjoitettuna prinsessan määritelmään? Kirjan hahmoista vain oikeastaan peikko- ja viidakkoprinsessat poikkeavat tästä mallista.

Toivottavasti kirjalle nähdään myös jatko-osa, jossa seikkailevat vaikka kurvejaan rakastava kehonkuvaprinsessa tai iloinen kehariprinsessa. (Tai keski-ikäprinsessa, joka on laittanut päähänsä lapsen tiaran kahden skumppalasin jälkeen. Olen, öh, kuullut, että on sellaisiakin aikuisia.)

Sanna Manderin hienoja kuvituksia on nähty aiemmin mm. Andrei Huhtalan Punis-lastenkirjassa. Mander on monipuolinen kuvittaja, jonka töitä voi ihailla esimerkiksi hänen agenttinsa sivuilla.

Prinsessavärityskirja
Teksti ja kuvitus: Sanna Mander
Kustantaja: S&S, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Kuinka prinsessat lomailevat

IMG_2972

Tyttäreni rakastaa prinsessoja.
Ei voi sanoa, että hänen kasvatuksensa olisi tähdännyt siihen.
Lohduttaudun sillä, että tämä on vaihe, joka pikkutytön kuuluu käydä läpi, ja yritän löytää hänelle sellaista prinsessaluettavaa, jossa ei ihan niin kauheasti tähdättäisi elämässä vain naimisiinmenoon tai elettäisi siivotakseen miesten jälkiä. Saan puistatuksia lukiessani sellaisia prinsessasatujen uudelleenlämmityksiä, joissa esimerkiksi Lumikki hiipii salaa kääpiöiden mökkiin siivotakseen heidän jälkensä ja laittaakseen heille ruokaa. Ihan oikeesti, tyttö. Laittaisit jalat pöydälle ja avaisit hyvän kirjan ja suklaalevyn. Antaisit niiden seitsemän häiskän pitää huolta sinusta.

IMG_2973

Mutta aiheeseen. Kirjaston prinsessahyllystä löytyi onneksi tällä kertaa kirja, joka esittelee prinsessat vähän toisenlaisessa valossa. Per Gustavssonin Kuinka prinsessat lomailevat (Saarni-kirjat, 2011) on virkistävän erilainen prinsessakirja.

IMG_2974

Kirjassa prinsessat vaihtavat vapaalle. Lomalla heidän ei tarvitse huolehtia lohikäärmeiden jahtaamisesta eikä juhlista (eikä onneksi mistään prinsseistäkään, vaikka teksti ei tästä puhu mitään), sillä silloin he pitävät hauskaa ja tapaavat muita prinsessoja. Nyt bussiretkelle on lähdössä iso porukka. Bensa loppuu yllättäen, mutta ei haittaa, perillähän tässä oltiinkin! Kukaan ei ole pakannut ruokaa tai telttaa, mutta nokkelat prinsessat kaatavat miekalla puita nuotiota varten. Prinsessamekoista saa kätevästi telttoja, korvakoruista ongenkoukkuja, timanteilla saa sytytettyä nuotion.

Kaikki sujuu oikein näppärästi, kunnes alkaa sataa. Bensaa ei ole vieläkään, ja yöllä hyeenatkin hyökkäävät. Onneksi voimansa yhdistävät prinsessat ovat vieläkin vaarallisempia kuin hyeenat. Yksi hyeena loukkaa tassunsa, ja prinsessat hoivaavat sen kuntoon. Kiitollinen hyeenalauma vetää bussin huoltoasemalle. Kaikki pääsevät turvallisesti kotiin.

IMG_2978

Pidän tämän kirjan sanomasta. Prinsessat eivät suinkaan ole hauraita, suudelmaa odottavia olentoja, vaan vahvoja ja rohkeita ihmisiä. He käyttävät neuvokkaasti perinteisiä naisellisia esineitä hengissäsäilymiseen, mikä erityisesti ilahduttaa minua. Kirja opettaa myös, että yhteistyö ja myötätunto vievät pitkälle. Kiltteys maksaa itsensä aina takaisin! Kirjassa on myös lempeää huumoria, josta tykkään.

Kuvitustyylin perusteella en olisi tähän kirjaan tarttunut, mutta onneksi siinä kirjaston prinsessahyllyn edessä on aina aikaa istuskella niin paljon, että useimpia kirjoja ehtii selata – ja päätyy löytämään tällaisiakin kirjoja, vaikkei ulkonäkö niin kutsuisikaan.

IMG_2982

Kuinka prinsessat lomailevat (alk. När prinsessor tar semester)
Teksti ja kuvitus: Per Gustavsson (suom. Jenni Kauhanen)
Kustantaja: Saarni-kirjat, 2011
Mistä: kirjastosta

Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia

kirahviäiti

Lapsi. Tuo lyhytkasvuinen, aikuista viisaampi ihminen. Jos et usko, lue Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia (Teos, 2013).

Kirja sisältää lyhyitä ja anarkistisia tarinoita. Aikuiset ovat hölmöjä, kuten kirjan nimessäkin jo luvataan, ja fiksut lapset saavat pelastaa tilanteen jatkuvasti. Isot ihmiset hankkiutuvat kerta toisensa jälkeen hankaluuksiin – hukkaavat päänsä, noin esimerkiksi – tai yrittävät pakottaa lapset sellaiseen muottiin, johon nämä eivät tahdo. Adalmiinan vanhemmat ovat päättäneet valmentaa häntä prinsessan uralle kolmivuotiaasta saakka, vaikka tyttö vain tahtoisi mennä apinana viidakkoon ilman vaatteita. Sulon vanhemmat taas vievät pojan Täydellisyystehtaaseen korjattavaksi, sillä poika ei suostu olemaan aina reipas ja hyväntuulinen.

Kirahviäiti-nimikertomuksessa Lulu jännittää tanssikoulun esityksessä. Äiti on taas tullut paikalle kirahvina. Itku meinaa tulla, kunnes paljastuu, että Lauri-pojan äiti on puolestaan ilmestynyt yleisöön norsuna. Yhteinen häpeä vaihtuu iloon: erikoisten vanhempien kanssa onkin kätevä leikkiä. Oikein lohduttava tarina kaikille niille, jotka ovat joskus hävenneet vanhempiaan.

IMG_0978

Tarinat ovat viehättävän absurdeja, eikä niillä ole onnellisina elämänsä loppuun asti -loppuja. Usein ne päättyvät ikään kuin vähän kesken, kuin antaakseen lukijalle mahdollisuuden jatkaa tarinaa itse. Kirja on oikein ilahduttava ja hahmot rakastettavia. Olin aiemmin lukenut Salmelan palkitun aikuistenromaanin 27, johon en oikein lämmennyt. Tästä Kirahviäidistä kyllä pidän ja paljon. Luulen, että lapsena tämä olisi kummastuttanut minua vähän, ja kaksikymppisenä taas olisin fanittanut tätä ihan yli kaiken.

IMG_0980

Kuvitus on ihastuttavan epäsuomalaisen näköistä. Se tuo etäisesti mieleen lapsuuteni 70- ja 80-luvuilla, jolloin katsottiin itäeurooppalaisia piirrettyjä. Teos kertoo, että Martina Matlovičová on yksi Slovakin arvostetuimpia kuvittajia. Kollaasi- ja piirrostekniikoita yhdistävää kuvitusta voisi tuijotella pidempäänkin kuin kolmivuotiaan lukutahdilla ehtii.

IMG_0981PS. Kirjanknasibingossa saimme raksittua kohdan ‘punainen’.

kirjankansibingo

Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia
Teksti: Alexandra Salmela
Kuvitus: Martina Matlovičová
Kustantaja: Teos, 2013
Mistä: arvostelukappale kustantajalta