Siiri ja Heppa Huoleton

Processed with Snapseed.

Tiina Nopolan ja Mervi Lindmanin Siiri-kirjat kuuluvat meillä kaikkein eniten luettuihin kuvakirjoihin. Hyppäsimme aikanaan kelkkaan Siiiri ja villi taapero -kirjan ilmestymisen aikoihin, ja olemme sittemmin lainanneet sarjan kaikki osat lukuisia kertoja kirjastosta ja haalineet hyllyihimmekin aika monia sarjan kirjoja (olen kirjoittanut mm. Siiri ja sotkuinen Kerttu -kirjasta ja näytelmästä). Sarjahan on ehtinyt jo pitkälle teini-ikään, sillä sen ensimmäinen osa Siiri ja kolme Ottoa ilmestyi vuonna 2002.

Siispä uusi Siiri, Siiri ja Heppa Huoleton (Tammi, 2016) oli taas ilmestyessään tapaus. Ja vähän jännää – jaksaako näin moniosaiseksi venynyt sarja pitää tason yllä?

Tällä kertaa Siiri innostuu kepparoinnista ja saa kaverinsa pikku-Otonkin innostettua mukaan keppihevosharrastukseen. Lapset tekevät esteitä ja hoitavat keppihevosiaan. Isommat lapset iso-Otto ja keski-Otto vakoilevat toisten leikkiä.

Sitten Siirin itse tekemä keppiheppa katoaa. Missä se on? Ja mikä on pelottava musta olento, joka hyökkää pihaan? Entä kuka on salaperäinen tyttö, jonka lapset tapaavat? Lopulta kaikki kääntyy tietenkin parhain päin.

Processed with Snapseed.

Siiri-tarinoiden maailma on kehittynyt koko ajan. Iso-Otosta ja keski-Otosta on tullut vähän kuin isoja poikia, jotka leikkivät mieluiten kaksistaan, ja Siiri ja pikku-Otto ovat oma kaksikkonsa. Siiri ja Heppa Huolettoman tarina käsittelee siis heppa-aiheen lisäksi myös isoksi kasvamista, kaveruutta ja leikkiin mukaan ottamista. Aihe on esikoiseni kaveripiirissä juuri nyt ajankohtainen: vielä keväällä nelivuotiaina samassa porukassa leikkineet pojat ovatkin nyt viisivuotiaina yhä enemmän omissa oloissaan poikaporukassa ja leikkivät poikien leikkejä. Esikoinen on tietenkin tästä pahoillaan. Kirja auttaa suruun ja antaa hyvän pohjan keskustelulle: minkälainen mieli tulee, jos joku ei ota mukaan leikkiin? Mitä sille voi tehdä?

Siiri ja Heppa Huoleton käsittelee myös omistamista ja toisten tunteiden ottamista huomioon, mistä tykkään kovasti.  Tiina Nopolan kyky kuljettaa tarinaa on ihailtava, ja Siireissä on aina hauskan reipas ote ja sopiva määrä lasta ilahduttavia väärinymmärryksiä, vähän kuten Tiina Nopolan siskonsa Sinikan kanssa kirjoittamissa Risto Räppääjissäkin.

Processed with Snapseed.

Mervi Lindamanin kuvitus on yhtä ihanaa kuin aina aiemminkin. Tykkään tosi paljon hänen luomistaan suurisilmäisistä, kivannäköisistä hahmoista ja kiinnostavasta maailmasta. Sivuilla on aina sopivasti katseltavaa ja kivoja yksityiskohtia. Lähes joka aukeamalla seikkailee myös Siirin koira Hunskeli tai jokin muu pieni eläin, joita tarkkasilmäinen viisivuotiaani tykkää etsiä.

Näissä uusissa Siireissä sivuilla on mahtavan paljon väriä. Olemme lukeneet nyt samaan aikaan Siiri-sarjassa toisena ilmestynyttä, kolmetoista vuotta vanhaa Siiri ja yläkerran Onni -kirjaa, joka on hauskannäköinen sekin, mutta josta näkee hyvin hahmojen ja Mervi Lindamnin piirrosjäljen kehityksen.

Processed with Snapseed.

Kirjan sisäkansissa on ohjeet keppihevosen tekemiseen itse. Jos tuntuu, että apu kädestä pitäen olisi tarpeen, Annantalolla Helsingissä järjestetään maanantaina 10.10. Siiri ja Heppa Huoleton -työpaja, jossa pääsee kokeilemaan kepparien tekemistä ja tapaamaan kirjan tekijöitä. Työpaja on auki klo 9.30-12, ja tekijöitä haastatellaan klo 10.30.

Processed with Snapseed.

Siiri ja Heppa Huoleton
Teksti: Tiina Nopola
Kuvitus: Mervi Lindman
Kustantaja: Tammi, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Save

Save

Save

Save

Save

Advertisements

Siiri löytää simpukan

IMG_3685

Meillä on luettu Siiri-sarjaa valtavan paljon. Esikoinen rakastui sarjaan jo varhain, noin 2,5-vuotiaana, mutta innostus hiukan hiipui välillä. Ehkä kirjat tuli luettua niin moneen kertaan, että niihin väsyi? Nyt intoa on taas riittänyt, kun kävimme syksyn alkuun katsomassa Siiri ja sotkuinen Kerttu -näytelmän toiseen kertaan. Samoilla Siiri-innoilla kaivettiin hyllystä Siiri ja kamala possu -kirja, joka puolestaan innoitti lapsia vaatimaan itselleen kirjassa esiintyviä pehmoeläimiä. Näitä kirjallisuuden vaikutuksia elämään! Nyt esikoisella sitten on pupu ja kuopuksella kamala possu unikavereina.

Sarjan uutuus, Siiri löytää simpukan -kirjaa (Tammi, 2015), otettiin meillä jälleen innolla vastaan.

IMG_3687

Siiri lähtee perheensä kanssa uimarannalle, jolla viihtyy myös Siirin kaveri pikku-Otto. Ohi pyyhältää kaksi leuhkan oloista isompaa poikaa. Nehän olivat keski-Otto ja iso-Otto! Isot tuomitsevat pienempien touhut lapsellisiksi ja pyyhältävät sukeltamaan. Pikku-Otto tahtoo matkia, mutta näyttääkin vain koomiselta sukellusyrityksissään. Isot Otot löytävät vedestä simpukan, ja Siirikin tahtoo löytää aarteen – mutta löytää sukan ja pullonkorkin. Tässä kohtaa meillä nelivuotias ulvoo naurusta niin, että meinaa tippua sohvalta.

Kotona Siiri harjoittelee sukeltamista päättäväisesti. Harmittaa, kun ei itse osaa ja isommat osaavat. Onneksi vanhemmat vievät tytön uimahalliin treenaamaan, ja seuraavana päivänä rannalla Siiri sukeltaakin simpukanetsintään ihan tuosta vaan.

Siiri-kirjat kertovat huumorintajuisesti ja reippaasti lasten maailman peloista ja huolista. Aika usein pohdinnassa on pienuus ja omien taitojen rajallisuus, niin kuin tässäkin kirjassa. Sarjan alkuosissa lapset leikkivät ehkä enemmän ryhmänä, mutta nyt myöhemmissä osissa on mielestäni korostettu enemmän tätä pienten ja isojen eroa.

Mervi Lindmanin kuvitus on jälleen kerran hieno. Kuvat kattavat usein koko aukeaman, ja kuvituksen eteen on nähty vaivaa ja siinä on käytetty nokkelia ratkaisuja. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa hiekkarantaa on käytetty hauskasti tekstialueen pohjaksi. Siirien kuvitus on näissä sarjan myöhemmissä osissa jopa parempaa kuin alkupuolen kirjoissa; nykyisin Siirit ovat todella herkullisen värikkäitä ja ihanan ilmeikkäitä kirjoja, joita aikuinenkin lukee ilokseen.

IMG_3691

Tyttäremme on varsinainen Nopolan sisarusten tuotannon fani. Hän kuuntelee oikeastaan joka päivä Risto Räppääjä -äänikirjoja, ja Ristot ovat tuttuja myös ihan perinteisinä kirjoina ja tietenkin leffoina. Lapsi rakastaa myös Heinähattuja ja Vilttitossuja, joita olemme vielä vähän himmailleet, sillä  nelivuotiaan on välillä vaikea ymmärtää, ettei Vilttitossun kolttosia tarvitse matkia.

IMG_3696

Esikoinen tahtoisi kovasti oppia uimaan, joten meillä on nyt todellakin luettu näitä uimisaiheisia kirjoja. Tytär tykkää etenkin Viisi villiä Virtasta -sarjaan kuuluvasta Vilma Virtanen ja uimataito -kirjasta (Karisto, 2011). Aiemmin olen kirjoittanut parista muusta uimisaiheisesta kirjasta täällä.

Myös Bleue on lukenut kirjan ja kirjoittaa siitä Sininen keskitie -blogissaan.

Siiri löytää simpukan
Teksti: Tiina Nopola
Kuvitus: Mervi Lindman
Kustantaja: Tammi, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Luettavaa nuhanenälle: Ingrid och bassiluskan

IMG_0340

Etsiskelimme eilen esikoisen kanssa hyllystä nuhaiselle sopivia kirjoja. Nuhanenä itse poimi luettavaksi yhden vanhoista feivareistaan, kirjan Ingrid och bassiluskan (Meillä osana yhteisnidettä Stora Ingrid-boken, Bonnier Carlsen, 2008).

Ingrid-sarjasta on suomeksikin ilmestynyt kirjat Ilona ja iloinen laastari ja Ilona ja ihana kylpy. Niitä olen nähnyt joskus kirjastossakin. Meillä on Ingridit omana ruotsiksi. Katerina Janouchin kieli on äärimmäisen yksinkertaista, itse asiassa niin yksinkertaista, että sitä on Ruotsissa kritisoitu. Lukiessaan pikavauhtia simultaanitulkkaava äiti kiittää helppoudesta, mutta silti, on se kieli vähän höpsöä. “Bassiluskan borta. Örat slutat värka.” Sinänsä se ei niin haittaa, kun itse kääntäessään voi halutessaan muodostaa täydellisempiä lauseita.

IMG_0341

Ingrid och bassiluskan on varoitustarina basiliskojen vaaroista. Ingrid loiskuttelee lätäköissä ilman lapasia ja pipoa, ja kaveri sattuu yskimään vieressä. Kappas, pöpö lentää sisään korvasta ja puraisee Ingridin kipeäksi. Ingrid pussailee veljeään, ja lopulta koko perhe on kipeänä. Onneksi lääkäri tulee lääkkeineen ja häätää bassiluskan pois.

IMG_0342

Ingridit muuttivat meille reilu vuosi sitten tyttäreni ollessa 2 1/2-vuotias. Seurasi Ingrid-maraton, jossa sarjan kirjoja luettiin tauotta viikkokaupalla. Nyt kirjat ovat olleet pitkään hyllyssä lukemattomina, mutta hyvin Ingridin lumosi taas pienen lukijan. “Äiti, katso mun korvaan. Onko siellä bassiluska? Entä toisessa?” Ei ollut, mutta bassiluskan surrauksen kuulimme kyllä molemmat. Taisi lentää piinaamaan jotain toista lasta.

IMG_0343

Ehdottomasti parasta näissä on Mervi Lindmanin kuvitus. Ingridillä on suuret silmät ja iloinen suu. Selkeät kuvat ovat lapsen mieleen ja tyyli ehdottoman mervilindmanmainen. Toinen Ingridien suuri etu on lapsen maailmasta lähtöisin olevat arkiset tilanteet. Kirjoissa Ingrid syö, kylpee ja nukkuu, viettää päivää isin kanssa kahdestaan ja fanittaa eläimiä. Taaperon elämää!

Ingrid och bassiluskan
Teksti: Katerina Janouch
Kuvitus: Mervi Lindman
Kustantaja: Bonnier Carlsen, 2008
Mistä: lahjana saatu

Urhea pikku Memmuli

IMG_0280

Ollako iso vai pieni, miettii leikki-ikäinen. Kauhean iso pitäisi olla, pukea ja käydä vessassa itse, jaksaa kävellä kaikkialle ja siivota jälkensä. Siltikään ei oikein koskaan saa mitään isojen etuoikeuksia. Välillä tahtoisi olla ihan pieni, päästä kainaloon ja tulla kannetuksi sylissä.

Mervi Lindmanin Urhea pikku Memmuli (Tammi, 2005) pohtii ison pienen elämää. Isot eivät pelleile ruokapöydässä eivätkä pelkää mitään. Memmuli on niin iso, että kieltäytyy iltasadustakin. Ei tarvitse isin tulla auttamaan nukkumaanmenossa! Yksin jäädessä kuitenkin omassa huoneessa on pimeää ja aika pelottavaa. Memmulin mielikuvitus vie pelästyneen tytön hurjille retkille, kunnes Memmuli joutuu tunnustamaan, että kyllä hän pelkää ja oikeastaan pelkääkin vähän kaikkea. Onneksi silloin äiti on lähellä ja lohduttamassa. Juuri pelon tunnustaminen onkin kaikkein urheinta! Memmuli on ihanan kannustava tarina kolmi-nelivuotiaalle.

 

Kylvyssäkin on hirviö!

Kylvyssäkin on hirviö!

Memmuli on mahtavaa luettavaa kolmivuotiaan kanssa. Yhdessä vaiheessa tyttäreni otti aina ovelan ilmeen naamalle ja sanoi erikoisäänellä: “Olen kuullut, että vessanpöntössä voi olla krokotiileja” (kuten Memmuli sanoo kirjassa). Sitten piti aina vakuuttaa, että ei, siellä ei ole krokotiileja. Lopulta mentiin yhdessä kurkkaamaankin kannen alle varmuuden vuoksi. Kun mielikuvitus kehittyy, se alkaa tuottaa hirviöitä kaikenlaisiin piiloihin. On hyvä, että on kirjoja, joiden kanssa käsitellä pelkoja.

Memmuli on suloinen tyttö, johon lapsen on helppo samastua. Mervi Lindmanin kuvitus toimii jälleen kerran. Mielikuvitusmaailmassa liikkuvat Memmuli-kirjat ovat sävyltään pastellisempia kuin saman kuvittajan realistisemmat, kirkasväriset Siiri-kirjat. Molemmat ovat yhtä rakkaita.

Teksti ja kuvitus: Mervi Lindman
Kustantaja: Tammi, 2005
Mistä: lahjaksi saatu

Kadonnutta tähteä etsimässä

IMG_0148

Siiri-kirjat ovat olleet meillä todella ahkerassa luvussa. Esikoisen vimma on nyt hiukan laantunut, mutta noin vuoden verran meille otettiin joka kirjastoreissulta mukaan ainakin yksi Siiri-kirja. Tällä hetkellä kirjastosta saattaa päästä kotiin jopa ilman yhtään sarjan kirjaa, mutta kotona olevat kaksi Siiriä ovat kyllä tiukassa rotaatiossa.

Pikku-Oton äitiä väsyttää. Näky, johon samastun.

Pikku-Oton äitiä väsyttää. Näky, johon samastun.

Nyt luimme uusinta Siiriä, Siiri ja kadonnut tähti (Tammi, 2014). Siirin isä on hankkinut kaukoputken ja innostunut katselemaan taivaalle. Siirikin innostuu tähdistä, niin kuin lapsille usein käy vanhempien harrastusten kanssa. Kun Siirin kaverit, kolme Ottoa, meinaavat sulkea Siirin leikkien ulkopuolelle, Siiri päätyy retostelemaan omalla tähdellään Siriuksella. Siiri yrittää esitellä Siriusta Otoille, mutta tähteä ei näy, ja pojat kiusaavat Siiriä. Aina myötätuntoinen pikku-Otto esittää toisille balettia tanssivaa Siriusta, jottei Siiri menettäisi kasvojaan. Lopulta Siirin isi näyttää lapsille tähden kaukoputkellaan.

IMG_0153

Tyhmää, Siiri huusi.

Tarina on hiukan mutkikkaampi kuin monissa muissa Siiri-kirjoissa ja aiheuttaa kyselyikäisessä joka luennalla uuden kysymystulvan. Miksi Sirius kiusaa? Miksi se lällättää? Miksi se pikku-Otto oli Sirius? Tosiaalta kirjassa käsitellään kiusaamista ja leikeistä pois sulkemista raikkaasti ja siirimäisellä tavalla. Empaattiselle tyttärelleni tulee paha mieli, kun toiset eivät ota Siiriä leikkeihin. Lapsi rakastaa näiden kirjojen käsin kirjoitettuja tekstejä, kuten yllä näkyvää “Tyhmää”. Äidin kyvyt näyttelijänä punnitaan joka lukukerralla, sillä näihin reploihinhan täytyy tosiaan eläytyä.

IMG_0154

Sirius tulee Siirin uniin lällättämään.

Mervi Lindman on yksi suurimpia kuvittajasuosikkejamme. Hänen kuvituksensa ovat selkeitä ja raikkaita, tyyli tunnistettava ja hahmot rakastettavia. Tämä Siiri-kirja on ihanan värikäs ja sisältää monta aukeamaa, jotka ovat taustaltaan muunvärisiä kuin valkoisia. Kirjan kuvitusta oli talvella esillä myös Tarinoiden puisto -kuvitusnäyttelyssä, jossa esikoinen bongasi ne jo kaukaa. Tuolla on Siiri! ja sitten juostiin katsomaan, kerta toisensa jälkeen. Itsekin olisin voinut ottaa kuvat mukaan kotiin seinälle ripustettaviksi.

Tykkään kovasti myös siitä, että lähes joka kirjaan on upotettu aikuisille pieniä vitsejä. Tässä kirjassa ikkunalautaa koristaa kyltillä merkitty tähtianis, kun Siiri ja isi katselevat tähtiä. Suosikkini Mervin vitseistä on kuitenkin en-muista-missä-Siirissä oleva ruokapöytään nostettu levitepaketti, jonka kyljessä lukee Voi ei.

IMG_0150

Siiri ja kadonnut tähti

Teksti: Tiina Nopola

Kuvitus: Mervi Lindman

Kustantaja: Tammi, 2014

Mistä: lahjana saatu