Ruuhkaa autokorjaamolla

Jokainen kirjastoreissu kolmivuotiaamme kanssa alkaa samalla tavalla: Äiti, mitä autokirjoja täällä on?

Ja joka kerta samainen autokirjahylly tuottaa jommallekummalle meistä pienen pettymyksen. Autokirjoja on vähän (ainakin suhteessa lapsen rajattomaan haluun lukea niitä) ja ne ovat (minun silmääni) huonoja. Siksipä riemastuin, kun näin, että Otavalta on juuri ilmestynyt uusi autokertomus. Emelie Andrénin ja Salla Savolaisen Ruuhkaa autokorjaamolla vaikuttaa oikein hauskalta. Olisiko tästä kirjasta jopa haastajaksi pitkäaikaiselle yhteiselle suosikillemme, Päivä eläinten autokorjaamolla -kirjalle?

Ruuhkaa autokorjaamolla kertoo päivästä autokorjaamolla ja sen liepeillä. Korjaamoa hoitavat Armi, Akseli ja Alpo, jotka viettävät nyt lepopäivää. Alpo on leiponut kakunkin, autonmuotoisen tietenkin.  Mutta samaan aikaan toisaalla urheiluauto hurjastelee, ajaa kuoppaan ja sanoo räiskis. Kuski säilyy vahingoittumattomana, mutta auto on rikki. Onneksi traktorikuski Eero antaa kyydin korjaamolle.

Tienkorjaaja Elviira porukoineen korjaa tien ja urheiluauto saa apua korjaamolla, jonne on tullut tällä välin kova ruuhka muistakin apua tarvitsevista kulkuneuvoista. Lopulta kaikki on kunnossa, aurinko paistaa yhä ja korjaamon voi sulkea. Kunhan vain vielä pari vanhaa autoa on romutettu.

“Kaikki hidastavat vauhtia, kun he näkevät työmaan. Se on hyvä. Niin pitääkin tehdä. On ajateltava niitä, jotka korjaavat tietä.”

Kirjassa on hiukan naiivi kirjoitustyyli, joka käynee ilmi esimerkiksi yllä olevasta lainauksesta. Onko tämä Ruotsissa muotia? Mieleen tulevat Katerina Janouchin Ingrid-kirjat (muutamia sarjan kirjoja suomennettu Ilona-nimellä) joissa tyyli on viety äärimmäisyyksiin. Ainakin kirjoitustyyli tekee tästä helpon kuunneltavan pienellekin autofanille, sellaiselle joka ehkä on aiemmin lukenut vain pahvikirjoja.

Moderniin lastenkirjojen tapaan sukupuolirooleja on hiukan ravisteltu. Autoja ja tietä korjaamassa on naisia, mies taas on leiponut kakun. Hyvä hyvä!

Mitä mieltä lapsemme sitten ovat Ruuhkasta autokorjaamolla? Kirjoitan tätä samalla kun lapset katsovat leffaa, mikä on heille harvinaista herkkua. Siitä huolimatta kolmivuotiaamme on käynyt toistuvasti hakemassa tämän kirjan työpöydältäni ja pyytänyt, että lukisimme sen. (Edit. hetkeä myöhemmin. Arvatkaa, kuka istuu sylissäni juuri nyt ja odottaa, että lukisimme kirjan, ja heti?) Yäk, ei mitään autokirjoja, sanoo viisivuotiaamme, mutta istuu kuitenkin naulittuna vieressä, kun luemme tämän kirjan.

Kirja on kiva ruotsalais-suomalainen yhteistyö, jossa suomalainen Salla Savolainen on kuvittanut ruotsalaisen Emelie Andrénin tekstin. Savolaisen hauska kuvitus sopii kirjaan hyvin. Kuopuksemme katselee kuvia tarkkaan autontuntijan silmin ja fanittaa varsinkin aukeamaa, jossa tie kiemurtelee halki aukeaman.

Ruuhkaa autokorjaamolla on helppolukuinen, sympaattinen kirja, joka on hyvä lisä tarjolla olevaan autokirjavalikoimaan. Kilpailijoistaan se erottuu edukseen varsinkin hienolla kuvituksellaan ja perinteisiä autokirjojen stereotypioita rikkovalla sukupuoliroolituksellaan.

Ruuhkaa autokorjaamolla
Teksti: Emelie Andrén (suom. Marjo Lemponen)
Kuvitus: Salla Savolainen
Kustantaja: Otava, 2017
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Advertisements

Lastenkirjoja auto- ja prätkäfaneille

Ilta. Unikaveriratsian aika. Poistan kaksivuotiaan poikani sängystä kourallisen Cars-autoja, yhden prätkän ja autokirjan, jonka päällä lapsi nukkuu. Lapsi havahtuu ja vaatii autokirjaa äänekkäästi takaisin. Palautan kirjan. Lapsi ottaa siitä tiukan otteen ja nukahtaa uudelleen se kainalossaan.

Tähän on tultu. Ajokortiton vihreä humanistiäiti sai lapsen, joka pärisee kaksi kolmasosaa vuorokaudesta ja loputkin ajasta syö ja nukkuu auto kädessään.
Ja se on minusta uskomattoman valloittavaa.

Juuri nyt meillä luetaan uusia päriseviä Alfamerin kirjoja Ankin Manki ja muita motskariloruja (Alfamer, 2015) ja Kilpa-auton ohjaimissa (Alfamer, 2015).

IMG_3803

Lauri Lehtisen kirjoittama ja kuvittama Ankin Manki ja muita motskariloruja sisältää moottoripyöräaiheisten lorujen lisäksi tietoa moottoripyöräilystä. Tässäpä isänpäivä- tai joululahjojen kuningas kaikille prätkäfaijoille! Meillä ainakin molemmat miespuoliset perheenjäsenet ovat hurahtaneet prätkäilyyn. Pienempi osasi sanoa “päkkä” jo silloin, kun ei osannut sanoa edes että isi.

IMG_3805

Ankin manki esittelee erilaisia moottoripyöräilyn osa-alueita. Lehtinen runoilee mm. surmanajosta (“Yleisö nojaa vasten kaidetta // on surmanajo huimaa taidetta!”), trialista, choppereista ja prätkäkuski Mika Kalliosta (“Katsopas tässä hurjaa Mikaa, // ei ajolinjoista löydy vikaa!”). Olen tämän kirjan jälkeen täysin valmis diskuteeraamaan asiantuntevasti mistä tahansa moottoripyöriin liittyvästä. Aika paljon voi aikuinenkin oppia lukiessaan lapsen kanssa! Tätä ennen olen opiskellut poikani kanssa esimerkiksi junia ja paloautoja.

IMG_3808

Kirjailija on itse kuvittanut teoksen, ja prätkät onkin piirretty oikein asiantuntevan näköisesti.

Ankin Manki ja muita motskariloruja
Teksti ja kuvitus: Lauri Lehtinen
Kustantaja: Alfamer, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

IMG_3811

Kilpa-auton ohjaimissa on tiivis lasten tietokirja kilpa-autoilusta. Kirja käsittelee kattavasti kaikenlaista autourheiluun liittyvää, lapselle sopivan selkeästi mutta ei ainakaan kaltaiseni ummikon silmään mitenkään tyhmästi.

IMG_3817

Esittely alkaa kartingista, ja esille pääsevät mm. auton ohjaimet ja turvallisuus sekä kaikki kilpa-autoilun lajit rallista formuloihin. Vinkkejä löytyy esimerkiksi siihen, miten voittaa Le Mansin ajot tai kuinka ajaa Segwaylla.

Tykkään kirjan suoraan lukijaa puhuttelevasta tyylistä. Näin teet varikkopysähdyksen! Tutustu ajovarusteisiisi! Tarkkaile merkinantolippuja! Lapsi voi tuntea osallistuvansa kilpailuihin itse.

IMG_3820

Kirjan kuvituksessa on yhdistetty valokuvia ja havainnollisia piirroksia. On tietokortteja erilaisista autotyypeistä ja lopuksi vielä visailu, “ajajatutkinto”. Kaiken kaikkiaan tämä on hyvin pätevän oloinen, kompakti teos autofaneille.

Kilpa-auton ohjaimissa
Teksti: Giles Chapman (suom. Petri Kortesuo)
Kuvitus: Damien Weighill
Kustantaja: Alfamer, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Kuvasanakirjoja taaperoille

Esikoinen sai ensimmäisen kuvasanakirjansa yksivuotislahjaksi.

Eikä ollut kiinnostunut siitä vähääkään.

Minä tietysti mietin, onko lapsessa jotain vikaa. No ei tietenkään. Kiinnostus vain heräsi vähän myöhemmin, samalla tavalla kuin pikkuveljellä hänen jälkeensä, noin puolitoistavuotiaana.

Minä myös jotenkin ajattelin, että kiinnostus kuvasanakirjoihin olisi ohimenevää, että sitten kun lapsi on oppinut kaikkien esineiden nimet, yhteiselo sanakirjojen kanssa päättyisi. Olin niin väärässä, siinäkin. (Väärässä olemisen kokemus muuten toistuu aika tiheään äidin elämässä. Mikään ei ole niin pysyvää kuin väärässä oleminen.) Esikoinen on yhä, tai uudestaan, innoissaan sanakirjoista nyt kun kuopus on niistä kiinnostunut. Tällä kertaa siis puhun muutamista suosikkikuvasanakirjoistamme. Tässä esiteltyjen kirjojen lisäksi hyllystämme löytyy mm. Tuomaksen kiva sanakirja ja Peten suuri sanakirja, joista lisää toisella kertaa. Päädyn aina olemaan niin vuolassanainen, ettei yhteen postaukseen mahdu kovin monta kirjaa.

IMG_2447

Yksi kaikkein eniten luetuista kuvasanakirjoistamme, ja oikeastaan kirjoistammekin, on esikoiselle aikoinaan kirjaston poistomyynnistä 50 sentillä ostettu Maisan suuri sanakirja (WSOY, 2006).

IMG_2451

Maisoja meillä on luettu muutenkin paljon, ja Maisa on ollut kummankin lapsemme varmaan suurin suosikkihahmo taaperoiässä, mutta tämä jo valmiiksi aika paukutetussa kunnossa ostettu kirja se sitten on ollut kovassa käytössä. Olen lukenut sitä satoja tai tuhansia kertoja ensin esikoiselle ja nyt kuopukselle. Voisi sanoa, että viidenkymmenen sentin sijoitus on kannattanut.

IMG_2455

Maisassa parasta varmaan on sympaattisen näköiset hahmot, suuret perusväripinnat ja selkeä layout. Tavaraa ei ole sivuilla liian paljon eikä liian vähän. Pienikin lapsi tunnistaa, mitä kuvat esittävät. Mukana on (tai on ollut, meillä monet ovat historiaa) luukkuja lähes joka aukeamalla.

IMG_2453

Maisan suuressa sanakirjassa esitellään tuttuja esineitä ja tapahtumia, joita vähän vajaa kaksivuotias ja vähän vajaa nelivuotias katselevat erilaisin silmin. Taapero tahtoo tietää kaikkien vaatteiden nimet, leikki-ikäinen suunnittelee niistä kivoja asuja. Pienempi päästelee kulkuneuvojen ääniä, isompi miettii, mihin ne ovat menossa.

IMG_2449Kummankin mielestä on riemukasta, että härän pyllystä plötsähtelee kakkaa. Tätä kohtaa on rakastettu niin paljon, että se on pitänyt kursia kasaan teipillä. Lähes yhtä suosittuja ovat myös synttäri- ja leikkipuistoaukeamat.

Maisan suuri sanakirja

Teksti ja kuvitus: Lucy Cousins (suom. Anneli Heimonen)

Kustantaja: WSOY, 2006

Mistä: kirjaston poistomyynnistä

IMG_2379

Ole Könnecken Suuri sanojen ja kuvien kirja (Lasten keskus, 2011) väittää takakansitekstissään sisältävänsä kaikki sanat ja asiat, joita pieni lapsi ensimmäisinä vuosinaan tarvitsee. No siitä tahtoisin olla pikkuisen eri mieltä. Kirja toki sisältää hyvin paljon hyödyllisiä ja arjessa tarpeellisia sanoja, mutta sisältää myös muutamia meidän lastemme arjelle vieraampia sanoja, eikä monia tuttuja asioita puolestaan ole mukana. Esimerkiksi  1-2-vuotiaan suomalaisen lapsen ei ehkä ole tarpeellista tietää sanaa viinipullonavaajalle, joka kirjassa esitellään. Itse korvaisin sen jollain pikkulapsen elämässä usein vastaan tulevalla kuten sauvasekoittimella, muffinivuoalla tai blenderillä…

IMG_2380Vessahommia esittelevällä sivulla taas on nimetty kolme erilaista parranajovehjettä, mutta meikeistä vain huulipuna. Voi miehet, oikeesti. Jos nimetään parranajokamoja, niin saman tien voisi laittaa kuvat vaikka terveyssiteestä ja tamponista, jotka jokainen lapsi löytää ennemmin tai myöhemmin äidin kaapista.

Meikeistä taas kynsilakka, meikkivoide ja ripsiväri ovat meillä lähes päivittäin esillä, vaikken edes meikkaa kovin paljon. Jos niitä meikkejä tahtoo mukaan tällätä, siis. Tai muista vessakamoista hiusharja, kampa ja tukkakumpparit ovat käytössä ihan lapsienkin elämässä. Sellaisetkin voisi mukaan laittaa.

Kirja on sympaattisesti kuvitettu, nyt kun on saatu feministinen purkaus pois päiväjärjestyksestä. Eläinhahmot ovat kivannäköisiä, varsinkin norsut. Sivut on kuvitettu väljästi, mikä varmasti auttaa pientäkin lasta hahmottamaan kuvia sivuilta. Monissa muissa kuvasanakirjoissa on tavaraa ihan hillittömästi joka sivulla, eivätkä lapsemme ole yksivuotiaina jaksaneet keskittyä niihin. Yllättäen tämä kirja kaikessa yksinkertaisuudessaan vetoaa myös melkein nelivuotiaaseemme. Kirjassa pohditaan myös tunteita, esitellään värejä ja vuodenaikoja, numeroita ja kirjaimia.

Suuri kuvien ja sanojen kirja
Teksti ja kuvitus: Ole Könnecke (suom. Aapo Poskela)
Kustantaja: Lasten Keskus, 2011
Mistä: kirjastosta

IMG_2441

Richard Scarry kuuluu niihin lastenkirjailijoihin, joiden töitä lapset rakastavat sukupolvi toisensa jälkeen. Minäkin luin lapsena Scarryn kirjoja, joskin minusta ne olivat vähän outoja. Silti nyt aikuisena tunnen lämmintä nostalgiaa Scarryn hahmoja kohtaan. Scarrylta on julkaistu Tammen kultaisissa kirjoissa Mato Matalan sanakirja (Tammi, 2011), joka oli yksi esikoisen suurimmista suosikeista.

IMG_2442

Mato Matalan sanakirja käy tuttuja kuvasanakirjan kuvioita läpi. Esitellään erilaisia vaatteita, katsellaan kodin erilaisia huoneita ja tutustutaan ajoneuvoihin. Kirjassa kulkee kehyskertomuksena tarina Kissalan perheen päivästä, joka vie perheen erilaisiin paikkoihin maatilalta lentokentälle. Lopussa on vielä sarja kuvia eläinhahmoista erilaisissa toimissa. Alkukielellä näissä on selvästikin esitelty aakkosia, mutta aakkostus ei ole kääntynyt suomeksi, ja osio jää hiukan irralliseksi.

IMG_2446

Kuvat ovat tuttua Scarrya, mutta tästä kirjasta jää puuttumaan Scarryn teosten paras puoli, umpipöhköys. Mukana on toki pakollinen kurkkuauto, mutta muuta mielikuvituksellista kirjassa ei juuri ole.

IMG_2444Esikoisen mielestä parasta oli kuva ruokakaupasta, ja hän tykkäsikin nimetä ja shoppailla sieltä vihanneksia ja marjoja.

 

IMG_2445Kuopuksen mielestä lentokoneaukeama on paras, ja ajatus siitä, että lentokoneella pääsisi Kreikkaan saa pojan hyppäämään ilmaan ja huutamaan jee. Tätä kirjaa meillä on toisiaan rakastettu niin paljon, että menossa on toinen kappale siitä. Ensimmäinen luettiin palasiksi.

Mato Matalan sanakirja

Teksti ja kuvitus: Richard Scarry

Kustantaja: Tammi, 2011

Mistä: kirpputorilta

Akselin automatka

IMG_1448

“Akseli rakastaa autoja,
joka vehjettä jota voi ajaa,
isää ja äitiä piinaa hän niillä
vailla kaikkea äärtä ja rajaa.”

Luulen, että vielä ollessamme kuolaavia seniilejä satavuotiaita osaamme mieheni kanssa ylläolevat rivit ulkoa, vaikka olisimme unohtaneet kaiken muun, lastemme nimetkin. Ja omamme.

Olemme lukeneet Akselin automatkaa (Gyldendal & Läsrörelsen, 2012) satoja kertoja, ensin esikoiselle ja nyt kuopukselle. Kirja oli esikoisen kaikkein rakkain suosikki pitkän aikaa, ja siihen aikaan pystyin luettelemaan muutaman ensimmäisen aukeaman tekstit edes katsomatta kirjaa kertaakaan.

IMG_1451

Akselin automatka on näitä mäkkärikirjoja (aiemmin kirjoitin samaa jengiä olevasta Nukuhan jo, Vesta-Linnea -kirjasta täällä), joita kirpparit ovat pullollaan, kun niitä on kaikille jaettu hampurilaisen kanssa ja kukaan ei niitä enää käytettynä halua. Joukossa on oikeasti hyviä kirjoja, niin kuin tämä Akselin automatka, joita sitten saa muutamalla sentillä kirpparilta. Meillä on menossa toinen kappale tätä kirjaa, sillä ensimmäinen rakastettiin palasiksi.

IMG_1454

Sanottakoon vielä tässä kohtaa, että en juuri pidä autoista tai Mäkkäristä. No, lapsemme (varsinkin poikamme) rakastavat autoja, joten autoja ja autokirjoja heillä piisaa. Ja kirjaa varten meidän ei tosiaan ole tarvinnut mennä ylikansalliselle hampurilaiselle.

Akselin automatka on runomuotoinen kertomus autoja rakastavasta pikkuankasta. Vanhempien mielestä Akselin pitäisi käyttäytyä kuin ankka, mutta se ei sovi Akselille, joka karkaa eräänä aamuna autoa etsimään. Akseli törmää itkevään elefanttiin.

“Autoni on hukassa,
norsuparka nyyhkäisee.
Heti sekin katoaa
nenäänsä kun pyyhkäisee.”

IMG_1450

Norsun auto löytyy nenäliinakasan alta, ja eikun ajelemaan. Tien poskesta kyytiin tarttuu kaksi liftaavaa kirahvia, ja myöhemmin autetaan Ferrari-kuski autoineen autokorjaamolle, autohullun Akselin taivaaseen. Autokorjaamolla on niin ihanaa, että Akseli pyörtyy hämmästyksestä. Autoja piisaa Bugatista Maseratiin, ja onnellinen ankanpoika saa pummattua itselleen töitä avustavana rasvarina. Lopulta Akselin perhekin kaakattaa paikalle, ja kaikki pääsevät ajelemaan autolla iloisen jälleennäkemisen kunniaksi.

IMG_1455

Kirjassa toistuu seuraava runonpätkä erilaisina muunnelmina:

“On paloautoja, valoautoja,
vanhoja autoja, uusia autoja,
sinistä ja hopeaa,
hidasta ja nopeaa,
Dodgea ja Porschea,
Focusta ja Xaraa.
Lähdetäänpä autojahtiin,
se on meikäläisen alaa!”

Se jää tehokkaasti mieleen. Ensin en oikein edes pitänyt siitä, mutta hyvin se vaan on mieleen jäänyt. Yleisesti kirjan riimit tökkäisevät aina välillä, ja alkuun kömpelöt riimit ärsyttivät minua. Enää ei oikein tunnu missään. Olen kyllä paremminkin runoiltuja lasten runokirjoja lukenut, mutta tässä kun on kiva tarina autoja rakastavasta lapsesta ja mukava kuvitus, ei mitan töksähtely ole niin suuri ongelma. Lisäksi tarinankuljetus toimii niin, että lapsikin jaksaa pysyä mukana runomitasta huolimatta.

Monet kuvista ovat ihania, varsinkin autot ja norsut. Otin edellisestä, hajonneesta kirjasta talteenkin muutamia ehjäksi jääneitä sivuja kehystämistä varten. Kansi ei kirjassa vakuuta, mutta onneksi kuvitus on muuten pääosin onnistunut.

IMG_1453

Akselin automatka
Teksti ja kuvitus: Marianne Iben Hansen & Hanne Bartholin (suom. Juhani Lindholm)
Kustantaja: Gyldendal & Läsrörelse, 2012 (Läsrörelsenin erikoispainos)
Mistä: kirpparilta

Jukka Itkosen Kaupunkiretki

kaupunkiretki

Aiemmassa postauksessani hehkutin Jukka Itkosen ja Matti Pikkujämsän Krokotiili hikoaa -runokirjaa. Nyt lainasimme kirjastosta kaksikon Kaupunkiretki-runokokoelman (Kirjapaja, 2011).

Kaupunkiretki on, kuten välkyimmät jo arvasivat, kokoelma kaupunkiaiheisia lastenrunoja. Runot ovat lyhyitä ja napakoita, ja niissä kuljetaan halki kaupungin bussipysäkiltä kirjaston ja uimahallin kautta asemalle. Jokainen runo kertoo yhtdestä paikasta, ja runojen pituus vaihtelee hyvin lyhyestä pidempään. Usein lorut ovat vain lyhyitä tuokiokuvia, kuten Kahvila: “Kahvilaan / on kiva tulla. / Siellä tuoksuu / kahvi, pulla. / Siellä on kotoisa / tuoksu.”

IMG_0553

Kokoelman runot eivät ole ehkä yhtä oivaltavia kuin mahtavassa Krokotiili hikoaa -kirjassa, mutta hyvä se on tämäkin kirja. Minua naurattaa lakoninen Taksiasema: “Taksi. / Kaksi. / Ja nyt ne lähti pois.” Kirja loruttelee sujuvasti ja hauskasti arkisista tilanteista, kuten parturireissusta:

Hiukset liian pitkiksi pukkaa.
Jes!
Parturiin!
Parturi lyhentää tukkaa.
(runosta Parturi)

IMG_0554

Kirjan nerous on sen arkipäiväisissä tilanteissa ja vaivattomasti soljuvissa riimeissä, jotka eivät ole lapsille liian vaikeita ymmärtää. Välillähän vastaan tulee aikuisen mielestä loisteliaitakin lastenrunoja, jotka eivät kuitenkaan lapsille putoa, koska he eivät pysy kelkassa mukana.

IMG_0555

Fanitan Matti Pikkujämsän kuvituksia, joita saa kirjojen lisäksi ihailla Hesarissa ja monissa muissa lehdissä. Ihmiset ovat yksinkertaisia mutta ilmeikkäitä ja tilanteet on kuvattu simppelisti mutta oivaltavasti. Pikkujämsä uskaltaa pelkistää rohkeasti. Kuvituksissa on lempeää huumoria ja nostalginen fiilis. Lapset rakastavat kuvissa näkyviä autoja, suuripäisiä ihmisiä ja tunnistettavia rakennuksia. Taaperomme kyllästyy runokirjoihin helposti ja saattaa joskus käydä hakemassa kilpailevan kirjan jo ensimmäisen sivun jälkeen, mutta Kaupunkiretken sivuja hän jaksaa käännellä uudestaan ja uudestaan.

Kaupunkiretki
Teksti: Jukka Itkonen
Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kustantaja: Kirjapaja, 2011
Mistä: kirjastosta

Viisi parasta Tatu ja Patu -kirjaa

IMG_0431

Meillä luetaan Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu -kirjoja todella paljon. Olen jo aiemmin kirjoittanut Tatu ja Patu päiväkodissa -kirjasta, joka on suurin suosikkimme. Viimeksi kirjastossa käydessämme seisoimme tyttäreni kanssa tatupatu-laarin edessä ja mietimme, mitkä kirjoista ovat suosikkejamme ja miksi. Pohdinnasta seurasi tällainen lista parhaista Tatu ja Patu -kirjoista.

1. Tatu ja Patu päiväkodissa. (Otava, 2004)
Hyvin vetävä seikkailujuoni, uskomattoman paljon yksityiskohtia, aikuisille omia jippoja – kuten että kuningasta esittävä poika on Elvis-asussa. Hih hih. Aiempi tekstini kirjasta löytyy täältä.

2. Veeran keittiöpuuhat. (Otava, 2002)
Veera kokkaa Tatun ja Patun kanssa. Sopivasti hölmöilyjä – Tatu ja Patu esimerkiksi väittävät, että pitää pestä jalat ennen ruuanlaittoa. Oivalluksia (keittokirja nimeltä Melko pahan makuisia keittoja) ja yksityiskohtia. Suosikkikohdassamme Veera pyytää Tatua ojentamaan oreganoa, basilikaa ja mustapippuria. “Oliko se basiganoa, mustalikaa ja orepippuria”, poika miettii. Meille tämä on yksi lastenkirjallisuuden huippuhetkiä, huumoria joka tippuu kielellä leikittelevään kolmevuotiaaseen ja viisaita hölmöilyjä rakastaviin vanhempiin. Tyttömme aloitti pitkään leivontahommat tyhjentämällä maustekaapin. “Tarvitaanko orepippuria tai mustalikaa?”

3. Veera lääkärissä (Otava, 1999)
Tämä on puolitoistavuotiaan poikani suurin suosikki tällä hetkellä, se kirja joka kannetaan vaipanvaihtoon mukaan. Äiti tykkää, koska kirjalla on myös kasvatuksellinen funktio, voihan sillä valmistella lasta lääkärikäyntiä varten. Veera lääkärissä on sarjan ensimmäinen kirja. Siinä ei ole niin paljon yksityiskohtia kuin monessa myöhemmässä kirjassa, mutta tämä on oikein oivaltava ja hauska kirja silti.

4. Tatu ja Patu Helsingissä (Otava, 2003)
Tässä kirjassa Tatu ja Patu pääsevät ensimmäistä kertaa seikkailemaan ilman Veeraa. Pojat ovat lähteneet Helsinkiin tapaamaan Jori-serkkuaan, mutta serkku suhaakin halki Helsingin savuvana perässään. Pojat kulkevat perässä halki kaupungin tärkeimpien nähtävyyksien. Tatu ja Patu Helsingissä on reipas seikkailukertomus, jonka juoni vetää lukukerta toisensa jälkeen. Tähänkään kirjaan ei ole vielä ladattu niin paljon kuvallisia vitsejä kuin joihinkin myöhempiin kirjoihin, mutta silti kuvat ovat hämmästyttävän täynnä yksityiskohtia. Kuvaavaa on, että yhtenä päivänä tyttäreni koki Helsingin juna-asemalla oivalluksen. Tuossahan on samat kuin Tatussa ja Patussa, hän sanoi ja osoitti kivimiehiä.

5. Veera ja menopelit (Otava, 2000)
Listan neljä ensimmäistä sijaa oli helppo jakaa, mutta tätä viidettä sijaa jouduin oikein pohtimaan. Oudoissa kojeissa on hauska aamutoimiautomaatti, mutta muuten kirja ei vielä ihan ole lapsillemme ikätasoista luettavaa. Sama juttu Työn touhussa -kirjan kanssa, vaikka äidin mielestä onkin hauskaa, kun Tatu kohottaa likilaskuiseksi jäänyttä taikinaa – nostamalla sen päänsä päälle.
Lopulta päädyin Veeraan ja menopeleihin, koska ne menopelit vetoavat kumpaankin lapseemme. Veera ja pojat fillaroivat ympäriinsä ja katselevat autoja ja muita vekottimia. Äiti tykkää ympäristöpoliittisesta kannanotosta – poikien mielestä juuri pyörä on menopeleistä paras, koska se ei päästä kaasua eikä melua.

Listan sijoitukset muuttunevat lasten kasvaessa. Osa Tatuista ja Patuista on suunnattu muutamaa vuotta lapsiamme vanhemmille lapsille. Näistä nyt listatuistakin on varmaan pakko kirjoittaa jossain vaiheessa pidemmin, sillä huomasin tätä kirjoittaessani jälleen innostuvani esimerkiksi Tatusta ja Patusta Helsingissä. Meillä on sen verran paljon kirjoja, että osa aina jää vähän hyllyyn tai pinoihin jemmaan. Toisaalta taas suosikkikirjoja tulee aina luettua niin tiiviisti, että ne ansaitsevatkin mennä vähän lepäämään välillä. Sitten onkin ihana tehdä löytöjä omassa kirjahyllyssä!

Isä vaihtaa vapaalle: räjähdyksiä ja rakkautta

IMG_0184

Joku hullu halusi luopua kirpparilla Isä vaihtaa vapaalle -kirjastaan (WSOY, 2013). Jo se, että hän oli valmis luopumaan kirjastaan, oli minusta idiotismia, mutta se että kirja oli myynnissä hintaan 1 €, oli lähes skandaali. Olisin ostanut sen moninkertaiseen hintaan. Kaikille teille, joille tämä kirja tulee jossain vastaan, sanon yhden asian. Ostakaa! Isä vaihtaa vapaalle on kaikin puolin aivan loistava.
Jukka Laajarinteen tarinassa Puolukka-tyttö haluaisi, että vanhemmat olisivat enemmän kotona. Isä lupaa järjestellä asiaa, ja jo seuraavana päivänä hän tulee hakemaan tytön koulusta etuajassa. Nyt lähdetään matkalle!
Kirjan teksti kertoo tavallisen tarinan vanhemmista, joilla ei ole riittävästi aikaa lapselleen. Tuttua monessa perheessä. Työt seuraavan mukana silloinkin, kun niistä yrittää irrottautua ja viettää enemmän aikaa lapsen kanssa.

Vanhemmuuden paineita

Vanhemmuuden paineita

Kirjan kuvitus sen sijaan kuljettaa jännittävää agenttiseikkailua, jossa salaisen palvelun miehet seuraavat irtisanoutunutta agenttia ja tämän lasta. Puolukka ei tiedä isän agenttiurasta eikä siitä, että isän työnantaja jahtaa heitä. Isä johdattaa lasta karkumatkalle räjähdysten saattelemana.

IMG_0192IMG_0196
Kolmivuotias kuulee tarinasta ilmeisimmän tason ja fanittaa räjähdyksiä. Aikuinen herkuttelee piilotetuilla vitseillä ja klassisella agenttikuvastolla ja nauttii sanojen ja kuvien välisestä ristiriidasta.

IMG_0186IMG_0195
Tarina on siis mahtava, mutta niin on kuvituskin. Tämä on Timo Mänttärin ensimmäinen lastenkirjankuvitus. Toivottavasti jatkoa seuraa runsaasti. Kuvat ovat rohkean pelkistettyjä ja värit retrotyylikkäitä. Kuvissa on rohkeita kuvakulmia, paljon jippoja aikuisille ja sarjakuvamaisia action-kohtauksia. Meille muuttaa seuraavaksi Timo Mänttärin Kehvola Designille suunnittelemia julisteita. Kirjaimet ja numerot voisivat tulla lastenhuoneeseen ja kirjailijajuliste mihin tahansa tilaan, jota voi vielä väittää aikuisten huoneeksi. Siis ehkä johonkin komeroon.

IMG_0190
Luulen, että tästä kirjasta riittää iloa vielä monta vuotta. Miksi-ikään juuri ehtinyt tytär varmaan äimistelee kohta tarinan kaksitulkintaisuutta. Kirjasta nauttivat varmasti tytöt ja pojat yhtä lailla: universaali tarina vanhempien rakkaudesta ja riittämättömyydestä, päähenkilönä tyttö mutta mukana seikkailua, menopelejä ja räjähdyksiä.

Isä vaihtaa vapaalle
Teksti: Jukka Laajarinne
Kuvitus: Timo Mänttäri
Kustantaja: WSOY, 2013
Mistä: kirpparilta