Kirjafanin päikkärit

Poikani ei halua mennä nukkumaan ilman kirjaunikaveria. Tässä muutamien viime päikkärien satoa.

Advertisements

Lastenkirjoja nukkumisesta

IMG_0946 Tyttäreni on tällä hetkellä pakko saada joka ilta sama iltasatu, Pikku kanin uneton yö (Lasten keskus, 1999). Nukahtaminen on ollut hänelle itselleen vaikeaa viime aikoina, joten kirja käsittelee ajankohtaista ongelmaa. Meidän perheessä ei tosiaan olla hyväunisia. Postasin viimeksi Lohikäärmeunia-kirjasta, joka käsittelee äidin unettomuutta.  ja vähän puhuinkin jo tästä aiheesta.

Pikku kania ei nukuta

Pikku kania ei nukuta

Pikku Kanin uneton yö -kirjassa Pikku Kanilla on eräänä yönä yksinäistä, ja se lähtee etsimään uniseuraa. Se käy kokeilemassa kaverien luona nukkumista yksi toisensa jälkeen, mutta kaikissa on jotain vikaa. Oravan luona on hirveä meteli, kun kaveri rouskuttelee tammenterhoja keskellä yötä. Haisunäädän luona orava herää kauheaan lemuun, ja piikkisian sänky taas on täynnä piikkejä. Karhu kuorsaa ja pöllön on pakko pitää yllä viisauttaan lukemalla keskellä yötä. O ou, ei voi nukkua. Pöllö saa viisaana neuvoa, että omassa kodissa saa nukuttua. Kani loikkii omaan sänkyynsä ja saa heti unta. IMG_0955 Tämä on herttainen pieni kirja, joka sopii hyvin hyvänyönsaduksi. Kannattaa pysyä omassa sängyssä (äiti rakastaa tätä opetusta), sillä siellä saa parhaan unen. Kuvitustyyli on ihan ok, jotkut eläimet kuten haisunäätä ovat oikein söpöjäkin. IMG_0953 IMG_0956 Se haisunäätä! Siitä minä tykkään! Kun Pikku Kani tulee pyytämään pääsyä yökylään, haisunäätä riemastuu. “KYLLÄ! KYLLÄ! SATA KERTAA KYLLÄ! Kukaan ei ikinä ennen ole tahtonut olla minun luonani yötä.” Hupsustihan siinä sitten lopulta käy. Unissaan haisunäätä ei muista, että sängyssä on seuraa, ja se päästää hädissään haisut. Voi toista. IMG_0957 Poikani ei innostu siskon iltakirjasta, vaan hakee aina itselleen oman kirjan. Useimmiten arpa osuu Kauniita unia, Maisa! -kirjaan (WSOY, 2007), joka onkin oikein sopiva hyvänyönkirjaksi. IMG_0958 On ilta, ja Maisan on aika mennä nukkumaan. Leikit lopetetaan ja kavereille sanotaan heipat. Maisa lukee Pandalle iltasadun ja laulaa unilaulun. Sitten on aika sulkea ikkuna ja käydä unten maille. Pikkupoikamme vilkuttelee aina tässä kohtaa Maisalle. Hyvää yötä! IMG_0959 Maisat ovat hyväntahtoisia, kilttejä kirjoja, joiden seurassa taaperon on turvallinen olla. Kirjassa saisi olla vähän lisää iltarutiineja – Maisa voisi nyt edes käydä kilttinä tyttönä iltapesulla – mutta tämä on sopivan harmiton ja konfliktiton kirja myös puolitoistavuotiastamme pienemmälle lapselle iltasaduksi. Olen aiemmin kirjoittanut Peiton alle -kirjasta,  joka on ollut kummankin lapsemme suosikkihyvänyönkirjoja.

PS. Saimme ruksittua kirjankansibingossa kohdan ‘eläin’ näiden kirjojen ansiosta.

Pikku kanin uneton yö

Teksti: Carol Roth (suom. Arja Kanerva)

Kuvitus: Valeri Gorbacher

Kustantaja: Lasten keskus, 1999

Mistä: kirpparilta

Kauniita unia, Maisa! T

eksti ja kuvitus: Lucy Cousins (suom. Anneli Heimonen)

Kustantaja: WSOY, 2007

Mistä: kirpparilta

Lohikäärmeunia: lastenkirja unettomuudesta

Meidän perheen elämä on pyörinyt nukkumisen ympärillä viimeiset nelisen vuotta. Esikoinen oli huono nukkuja, kuopuksen raskaus sekoitti minun uneni ja kuopus se vasta huonouninen sitten olikin ensimmäiset 18 kuukautta elämästään. Vieläkään meillä ei nukuta mitenkään riittävästi. Siksi kaikki uniaiheiset kirjat ovat hyvin rakkaita meilläpäin.

lohikäärmeunia

Sanna Tahvanaisen ja Jenny Lucanderin Lohikäärmeunia (Schildts & Söderströms, 2015) kertoo äidin unettomuudesta. Bellan äiti ei saa unta, koska tekee liikaa töitä. Miten ihminen voi olla liian väsynyt nukahtamaan, kirjassa pohditaan. Bella yrittää opettaa äidille, että sänky on lukemista ja nukkumista varten, mutta huomaa äidin peittoa kohottaessaan, että sänky on täynnä papereita. Bella kantaa äidistä vastuuta ja yrittää kaikkensa tuutulauluista lampaiden laskemiseen, mutta äiti ei vaan nuku, kunnes  eräänä iltana Bella osaakin toivottaa äidin lohikäärmeunille. Äiti tekee työtä käskettyä ja näkee monivaiheista lohikäärmeunta, jonka parissa saa nukuttua koko yön. Seuraavana päivänä äidillä on aikaa leikkiä Bellan kanssa.

IMG_1086

Kirjan aihepiiri on siis tuttu, sillä olen itse viettänyt liian monta vuotta liian vähillä unilla. Väkisinkin tulee mietittyä, miten oma väsymys heijastuu lapsiin. Siksi löydän itseni lukemasta sydän syrjällään Bellasta, joka pitää äidistä huolta. Aika pienenä on tyttö joutunut vastuuta ottamaan. Sellaista se usein on, jos perhessä ei ole kaikki kohdallaan. Kirjassa on myös lapsia ilahduttavaa roolien kääntämistä päälaelleen, esimerkiksi silloin kun Bella tarkastaa äidin sänkyyn ennen nukkumaanmenoa.

IMG_1087

Äidin uni ei ihan aukea minulle. Mahtaako se olla painajainen vai ihan hyvä uni? En jotenkin löydä sen symboliikkaan koodiavainta. On vanhan lohikäärmeen kuolemaa ja poikasen syntymää – ehkä äiti aikoo luopua entisistä stressaavista kuvioistaan ja aloittaa uuden elämän?

Jenny Lucanderin kuvitus käyttää rohkeita värejä, varsinkin oranssia ja sinistä. Kuvitus on pitristävästi aivan omansa näköistä. Lohikäärmeet ovat aika hurjan näköisiä, äiti taas pehmeän pulleroinen ja Bella söötti ja ilmeikäs.

IMG_1089IMG_1090

Lastenkirjat käsittelevät nykyisin mitä moninaisimpia pulmakohtia. Hyvä, että unettomuuttakin käsitellään; aina ei omista ongelmistaan ole helppo puhua lapselle suoraan, ja kirja voi antaa sopivia sanoja aiheen käsittelyyn. Ehkä tämä on myös vähän unettomien äitien lohtukirja, josta hakea samastumiskohtia.

Meidän palleromme ovat valitettavasti vielä liian pieniä tälle kirjalle, joka saa odottaa hyllyssä varmaan parisen vuotta. Toivottavasti silloin unettomuus on meillä vain akateeminen ongelma, jota tarkastellaan kaukaa kuin jotain eläintarhan eläintä.

PS. Kirjankansibingossa saimme ruksittua kohdan ‘värikäs’.

kirjankansibingo

Lohikäärmeunia

Teksti: Sanna Tahvanainen (suom. Katriina Huttunen)

Kuvitus: Jenny Lucander

Kustantaja: Schildts & Söderströms, 2015

Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Nukuhan jo, Vesta-Linnea!

IMG_0388

Meillä on tutustuttu Vesta-Linnean maailmaan vasta parin viime kuukauden aikana. Tänään MLL:n kirpparilta muutti meille Nukuhan jo, Vesta-Linnea (Läsrörelsen, 2014), sarjan toinen suomeksi ilmestynyt kirja. Todella hyväkuntoinen kirja maksoi vain euron, mutta se olikin näitä Läsrörelsenin McDonald’sia varten julkaisemia erikoispainoksia, eli ei mikään kirjankeräilijän unelma. Kirjat ovat niin rankan rakkauden kohteena meillä tällä hetkellä, että on ihan sama, minkälaisia painoksia ostaa. Kaksikätiseen paperisilppuriin ne päätyvät kuitenkin. Sinänsä hyvä idea tarjota lapsille muovikrääsän sijaan kirjoja hampurilaisaterian “leluna”. Meillä on hyllyssä muutamia muitakin näitä mäkkärikirjoja, sillä niitä löytää kirppareilta viidelläkymmenellä sentillä tai eurolla.

Vesta-Linneat käsittelevät leikki-ikäisen arjen murheita, kuten aikuisten kiukkuisuutta tai epäreiluutta. Tässä kirjassa Vesta-Linnean on vaikea mennä nukkumaan. Aikuiset pitävät liikaa ääntä tai ovat liian, pelottavan, hiljaa. Sitten on painajaisiakin, eikä äiti tykkää, että aikuisten sänkyyn tullaan nukkumaan. Lopulta vaikeisiin öihin löydetään rauha.

Tulisiko uni Peppi Pitkätossu -asennossa?

Tulisiko uni Peppi Pitkätossu -asennossa?

Vesta-Linnealla on uusperhe, mikä sivuutetaan nonchalantisti. On lapset, äiti ja Viktor, jota ydinperheessä kasvanut tyttäreni nimittää isäksi, ja minä selitän että ei se ole isi, se on äidin mies. Daa, sanoo tyttären ilme. Hiukan vaikea konsepti kolmevuotiaalle, mutta aukenee varmasti myöhemmin paremmin. Hienoa, että lastenkirjallisuudessa on esillä muunkinlaisia perhemalleja kuin ydinperhe. Soisin, että myös esimerkiksi sateenkaariperheet pääsisivät näkyviin mainstream-kirjallisuudessa.

IMG_0389

Kirjan aihe on meillä todella ajankohtainen ja leikki-ikäisen uniongelmat ovat varsin tuttuja. Äiti, mua ei nukuta. Äiti, mulla on vessahätä. Äiti, mä näin pahaa unta. Kaikkensa sitä tekisi lastensa vuoksi, mutta kenenkään unia ei voi paremmiksi muuttaa.

Minulla oikein sydämestä koskee Vesta-Linnean pahat unet ja pelot, mutta silti huomaan sympatiseeraavani ennen kaikkea perheen äitiä. Uusperhe. Raskaus (josta ei kirjassa puhuta, mutta äidillä on tosi pullea maha, ja myöhemmissä kirjoissa perheessä on toinenkin pikkusisko). Taapero. Uneton leikki-ikäinen. Yhtenä aamuna äiti on muuttunut pandan näköiseksi. Ihmeen vähän sillä loppujen lopuksi käämi kärähtää, vaikka kaksi kolmannesta perheen lapsista tunkee tämän kaiken keskellä sänkyyn nukkumaan. Minulla olisi noissa oloissa pultti mennyt aika paljon pahemmin. Pelkkä univaje kahden huonounisen lapsen kanssa tekee äiti-ihmisestä aika monsterin. Tykkään siis hirmu paljon, että lastenkirjoissa käsitellään näitä äitien synkempiä hetkiä. Meillä oli jossain vaiheessa tiukassa luennassa myös Kristiina Louhen Ainon äiti on vihainen -kirja, josta lisää joskus toiste.

Äiti on muuttunut pandan näköiseksi

Äiti on muuttunut pandan näköiseksi

Salla Savolaisen kuvitus nojaa vahvasti reaalimaailmaan. On leluja ympäriinsä ja lapsiperheen arkikaaosta: pukeutuminen vaatii vaateläjän lattialla, aamiainen tiskialtaallisen likaisia astioita. Ollaan selvästi kulttuurikodissa, jossa kirjoja on monessa huoneessa. Kotitalo muistuttaa entisiä kulmiani Helsingissä Torkkelinmäellä. Sytyn yleensä pelkistetymmästä kuvitustyylistä, mutta Savolaisella on todella silmää arjelle, ja kuvat ovat helposti lähestyttäviä. Meillä luetaan paljon myös Savolaisen kuvittamia Tikkumäen talli -kirjoja.

Nukuhan jo, Vesta-Linnea!
Teksti: Tove Appelgren (kääntänyt Riikka Takala)
Kuvitus: Salla Savolainen
Kustantaja: Läsrörelsen, 2014 (erikoispainos)
Mistä: kirpputorilta

Peiton alle, hyvää yötä!

PeitonalleCMYK

Kaivoimme kirjapinojen uumenista kuopukselle iltalukemiseksi viehättävän pienen kirjan Peiton alle! (Nemo, 2011), joka oli aikoinaan esikoisen ykkössuosikki iltalukemisena.

Kirjan idea on simppeli: pienet eläimet peitellään sänkyyn yksi kerrallaan ja niille toivotetaan hyvää yötä. Lopulta mietitään, kuka on vielä peittelemättä – sinä! Silloin voi peitellä lapsen unille omaan sänkyynsä.

IMG_0212IMG_0213

IMG_0214

Kirjan kuvitustyyli ei ole ihan mieleeni – pidän pelkistetymmästä ja graafisemmasta tyylistä – mutta kirjan idea on loistava ja taaperolle rakas. Esikoinen peitteli eläinlapsia aikoinaan sellaisella innolla, että teippiä tarvittiin useampaan otteeseen. On tärkeää, että lapsi pääsee itse osallistumaan kirjan lukemiseen. Puolitoistavuotiaalle kuopukselle konsepti ei vielä ihan aukene, mutta eläinlapset viehättävät häntä. Lopuksi hänestä on kiva vilkuttaa eläimille. Kirja muodostaa osan turvallisesta, rauhoittavasta iltarutiinista.

Peiton alle!
Teksti ja kuvitus: Dean Hacochen & Sherry Scharschmidt (suom. Ari Jaatinen)
Kustantaja: Nemo, 2011
Mistä: kirjakaupasta