Pienet tutkijat: Ihmeellinen kehoni

IMG_5897

“Äiti, puhutaanko taas siitä, miten ruoka menee mun suusta eteenpäin?” nelivuotias sanoo ja työntää demonstratiivisesti haarukallisen pastaa avoimena ammottavaan suuhunsa.
Here we go again. Ruokapöytäkeskustelujen aatelia.
Muistutan, että ruoan kulku elimistössä on asia, josta kohteliaat ihmiset eivät mieluiten puhu ruokapöydässä. Mutta kun mä haluan tietää, lapsi sanoo. Lupaan käydä ravinnon koko matkan kehosta sisään ja ulos heti, kun olemme nousseet ruokapöydästä. Muutaman vastaväitteen jälkeen nelivuotiaskin tyytyy tähän.

IMG_5832

Tämän oman kehon toimintoihin liittyvän tiedonjanon on sytyttänyt Pienet tutkijat: Ihmeellinen kehoni (Tactic, 2015) -kirja, jota on meillä luettu yhä uudestaan ja uudestaan. Tämä on kirja, josta lastemme on todella vaikea pitää käsiään erossa; pienempi on ihastunut yleisesti luukkuihin, ja isompaa kiinnostaa luukkujen lisäksi myös ihmiskehon ihmeellisyys.

IMG_5834

Ihmeellinen kehoni on hauskasti kuvitettu kirja, joka sopii monenikäisille lapsille pieniin koululaisiin saakka. Se on paikoittain vielä hiukan monimutkainen kaksi- ja nelivuotiaillemme, mutta lapset ovat onneksi lahjakkaita editoimaan lennossa: kirjasta ohitetaan nopeasti liian vaikeat asiat ja kiinnostavien juttujen äärelle taas pysähdytään ihmettelemään pidemmäksi aikaa.

IMG_5822

Kirja käsittelee monia ihmiskehon toimintoja eri kulmista. Mistä vauvat tulevat, entä ajatukset? (Äidin mahasta, aivoista) Miten lääkkeet parantavat tai ennen kaikkea, miten ruoka muuttuu kakaksi? (Ruoka pureskellaan hienoksi, ravintoaineet imeytyvät, loppu puristuu kakaksi ja tulee ulos peräsuolesta. “Eli pepusta”, tietää asiantuntija.)

IMG_5826

Lasten lempiaihe: ruoan kulku elimistössä.

Kirja sisältää tiiviissä muodossa lukuisia tärkeitä asioita. Tämä on hyödyllinen peruskäsikirja, joka on hyvä löytyä omasta (tai kirjaston) hyllystä aina, kun kehon toiminta kiinnostaa lasta. Kirja on kuvitettu lasta kiehtovalla tavalla, joka miellyttää myös aikuisen silmää.

Tuomariston (4 v) arvio: “Siinä on aika vähän vessajuttuja. Sitten yhdellä sivulla se tyttö teki niitä temppuja. (seisoo käsillään, toim. huom.). Jos ei pese käsiä kunnolla, tulee niitä basiliskoja.” Rakastan kuunnella näitä lapsen referaatteja kirjoista! Minusta on aivan mahtava kuulla, mitä kirjoista oikeasti jäi mieleen.

IMG_5825

Jos tiedonjano jää vielä tämän kirjan jälkeen vaivaamaan, Tammelta on ilmestynyt muutama vuosi sitten hiukan vastaava luukkukirja Kysy ja kurkista! Ihminen (Tammi, 2013), jossa myös kurkitaan ihmiskehon salaisuuksia läppien takaa.

Pienet tutkijat: Ihmeellinen kehoni (alk. Little Explorers, My Amazing Body)
Teksti: Ruth Martin (suom. Tuula Kuoppala)
Kuvitus: Allan Sanders
Kustantaja: Tactic Publishing, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

 

Advertisements

Leikkisä luuranko

IMG_4108

Tiina Hautalan ja Suvi Karin Leikkisä luuranko – Seikkailu saaristossa (Haamu, 2015) on syksyn tuoretta kirjasatoa.  Tämä Saaristoseikkailu-kirjasarjan kolmas osa vie merirosvoseikkailulle Merenkurkun saaristoon.

IMG_4109

Ystävykset Saaga ja Veikko ovat ryhmän (luokkansa?) kanssa retkellä Majakkasaarella. Lasten tehtävä on etsiä merkityn polun varrelta vihjelappuja ja löytää niiden perusteella piilotettu pääkallo, mutta matkan varrella sattuu kaikenlaista jännää. Miksi Veikon takaa kuuluu salaperäistä kuiskutusta, vaikkei siellä olekaan ketään? Kuka jättää outoja lappusia reitin varrelle?

Saaga ja Veikko löytävät ihan oikean pääkallon ja kohtaavat luurankohaamun, jota he auttavat pääsemään haudan lepoon. Kiitokseksi luuranko antaa lapsille arvokkaan kultakolikon.

IMG_4113

Kirjassa on klassisen seikkailun ainekset: seurataan vihjeitä, autetaan hädässä olevaa, saadaan palkinto. Lasten riemuksi mukana on vähäsen kakkajuttujakin, ja isompien iloksi pientä ihastussutinaa.

Leikkisän luurangon tarina kunnioittaa maailmanperintökohde Merenkurkun luontoa, ja kirja innostaa varmasti lapsia lähtemään luontoon seikkailulle. Kirja ammentaa alueella kansanperinteenä kulkevista tarinoista, mikä saa minut folkloristina hykertelemään.

IMG_4111

Kirjassa on tarinan sekaan ripoteltu askarteluohjeita ja muita tehtäviä. Minulla herää nostalgisia tunteita vanhannäköisen kirjeen tekemisestä – melkein tällaisia tehtiin meillä neljännellä luokalla, kun väänsimme aarrekarttaa vastaavanlaisella tekniikalla. Tykkäsin hommasta niin paljon, että muistan sen yhä elävästi, vuosikymmenten takaa. Pakko päästä jakamaan sama ilo omien lasten kanssa!
Kirjasta on kirjoittanut myös Kia Luetaanko tämä -blogissa.

Leikkisä luuranko
Teksti: Tiina Hautala
Kuvitus: Suvi Kari
Kustantaja: Haamu, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Lastenkirjoja auto- ja prätkäfaneille

Ilta. Unikaveriratsian aika. Poistan kaksivuotiaan poikani sängystä kourallisen Cars-autoja, yhden prätkän ja autokirjan, jonka päällä lapsi nukkuu. Lapsi havahtuu ja vaatii autokirjaa äänekkäästi takaisin. Palautan kirjan. Lapsi ottaa siitä tiukan otteen ja nukahtaa uudelleen se kainalossaan.

Tähän on tultu. Ajokortiton vihreä humanistiäiti sai lapsen, joka pärisee kaksi kolmasosaa vuorokaudesta ja loputkin ajasta syö ja nukkuu auto kädessään.
Ja se on minusta uskomattoman valloittavaa.

Juuri nyt meillä luetaan uusia päriseviä Alfamerin kirjoja Ankin Manki ja muita motskariloruja (Alfamer, 2015) ja Kilpa-auton ohjaimissa (Alfamer, 2015).

IMG_3803

Lauri Lehtisen kirjoittama ja kuvittama Ankin Manki ja muita motskariloruja sisältää moottoripyöräaiheisten lorujen lisäksi tietoa moottoripyöräilystä. Tässäpä isänpäivä- tai joululahjojen kuningas kaikille prätkäfaijoille! Meillä ainakin molemmat miespuoliset perheenjäsenet ovat hurahtaneet prätkäilyyn. Pienempi osasi sanoa “päkkä” jo silloin, kun ei osannut sanoa edes että isi.

IMG_3805

Ankin manki esittelee erilaisia moottoripyöräilyn osa-alueita. Lehtinen runoilee mm. surmanajosta (“Yleisö nojaa vasten kaidetta // on surmanajo huimaa taidetta!”), trialista, choppereista ja prätkäkuski Mika Kalliosta (“Katsopas tässä hurjaa Mikaa, // ei ajolinjoista löydy vikaa!”). Olen tämän kirjan jälkeen täysin valmis diskuteeraamaan asiantuntevasti mistä tahansa moottoripyöriin liittyvästä. Aika paljon voi aikuinenkin oppia lukiessaan lapsen kanssa! Tätä ennen olen opiskellut poikani kanssa esimerkiksi junia ja paloautoja.

IMG_3808

Kirjailija on itse kuvittanut teoksen, ja prätkät onkin piirretty oikein asiantuntevan näköisesti.

Ankin Manki ja muita motskariloruja
Teksti ja kuvitus: Lauri Lehtinen
Kustantaja: Alfamer, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

IMG_3811

Kilpa-auton ohjaimissa on tiivis lasten tietokirja kilpa-autoilusta. Kirja käsittelee kattavasti kaikenlaista autourheiluun liittyvää, lapselle sopivan selkeästi mutta ei ainakaan kaltaiseni ummikon silmään mitenkään tyhmästi.

IMG_3817

Esittely alkaa kartingista, ja esille pääsevät mm. auton ohjaimet ja turvallisuus sekä kaikki kilpa-autoilun lajit rallista formuloihin. Vinkkejä löytyy esimerkiksi siihen, miten voittaa Le Mansin ajot tai kuinka ajaa Segwaylla.

Tykkään kirjan suoraan lukijaa puhuttelevasta tyylistä. Näin teet varikkopysähdyksen! Tutustu ajovarusteisiisi! Tarkkaile merkinantolippuja! Lapsi voi tuntea osallistuvansa kilpailuihin itse.

IMG_3820

Kirjan kuvituksessa on yhdistetty valokuvia ja havainnollisia piirroksia. On tietokortteja erilaisista autotyypeistä ja lopuksi vielä visailu, “ajajatutkinto”. Kaiken kaikkiaan tämä on hyvin pätevän oloinen, kompakti teos autofaneille.

Kilpa-auton ohjaimissa
Teksti: Giles Chapman (suom. Petri Kortesuo)
Kuvitus: Damien Weighill
Kustantaja: Alfamer, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Roald Dahlin Tynkätyiset

9789518843118_Tynkatyiset

Roald Dahl oli lapsuuteni suurin sankari.
Luin lapsena Jali ja suklaatehdasta edestakaisin, kerta toisensa jälkeen. Se oli ihaninta mitä kuvitella saattaa, varsinkin kaikki ne herkut ja se, että ilkeät lapset saivat ansionsa mukaan. Vaikka rakastin Jalia ja suklaatehdasta palavasti, se jäi ainoaksi lukemakseni Dahlin kirjaksi, vaikka luin kyllä muuten kaiken, mitä kunnalliskirjastossamme oli lapsille tarjota. Kahteen kertaan. Nyt juuri tajusin, että valtaosa suomennoksista on tullut reilusti minun lapsuuteni jälkeen. Ilmankos.

Nuorena aikuisena sitten rakastuin nokkelaan Rakkaani, kyyhkyläiseni -jännitysnovellikokoelmaan, ja nyt aikuisena olen lukenut muutamia Roald Dahlin lastenkirjoja ihan omaksi ilokseni. Matilda on minusta aivan loistava, Ilmarin ihmelääke  riemastuttava, Taikasormi ihan hauska. Iso kiltti jätti taas oli minusta sen verran rasittava, että jätin sen kesken.

Nyt minulla on edessäni entuudestaan aivan tuntematon Roald Dahlin kirja, Tynkätyiset (Art House, 2015).

IMG_3699

Tynkätyiset sijoittuu kirjailijan lapsuusmaisemiin.

Tarinan lähtökohtana on tuttu tilanne: Villellä on vähän tylsää kotona, mutta kotipihasta ei ole lupa poistua. Varsinkaan ei ole lupa mennä kodin takana olevaan Turmiometsään, jossa asuu kaikenlaisia kauheita olentoja. Mutta Villeä kyllästytti tavattomasti olla koko ajan niin kilttinä.” Mitähän Ville tekee? No lähtee tietenkin tutustumaan metsään, ja kuulee pian takaansa kauheaa ääntä.

Ville vilkaisee olan yli ja näkee, että häntä jahtaa oranssia savua syöksevä jokin. Ville pelastautuu puuhun, jossa hän huomaa pieniä ikkunaluukkuja kaikkialla. Puussa asuu pikkuruisia ihmisiä, tynkätyisiä! Tynkätyisten johtaja herra Tynkä kertoo, että puun alla odottava hirviö on nimeltään Rouskija, ja se söisi Villen hetkessä, jos poika laskeutuisi puusta alas. Villen täytyy siis jäädä puuhun ikuisiksi ajoiksi. Vaikka tynkätyisten seurassa onkin hauskaa, Ville alkaa jo kaivata kotiin takaisin.

Poika keksii ratkaisun. Koska tynkätyisetkin voivat ratsastaa linnuilla, myös hänelle löytynee sopivankokoinen lintu, jonka avulla hämätä Rouskijaa. Joutsen ottaa Villen selkäänsä ja lentelee Rouskijan edessä.  Hirviö syöksyy Villen hajua seuratessaan järveen ja uppoaa. Metsää uhannut hirviö on kadonnut ikuisiksi ajoiksi. Kiitolliset tynkätyiset lupaavat Villelle palkkioksi joutsenen kyyditsijäksi niin pitkäksi aikaa, kunnes poika kasvaa liian isoksi. Joutsen saapuukin joka ilta vanhempien jo mentyä nukkumaan viemään Villeä seikkailuihin. Lopulta Ville kasvaa liian suureksi, mutta onneksi tynkätyiset tulevat vuorostaan Villen kotiin visiitille.

“Eikä yhdelläkään lapsella ole milloinkaan ollut niin jännittävää lapsuutta kuin Villellä, eikä yksikään lapsi ole niin tunnollisesti säilyttänyt valtavaa salaisuuttaan.”

IMG_3702

Rouskija syöksee tulta

Dahlin viimeiseksi jäänyt kirja Tynkätyiset ei edusta ihan tyypillisintä roalddahlia. Tämä on tyyliltään tyypillisemmin satu kuin muut Roald Dahlin kirjat, joita olen lukenut. Tämä on myös melko vakava kirja, eikä se sisällä Dahlille tunnusmerkillistä äkkiväärää huumoria. Sen sijaan kirja kyllä on pienuuden ylistys, niin kuin monet Dahlit. Kolmantena eroavuutena kirjassa ei ole tyhmiä, ilkeitä tai välinpitämättömiä aikuisia tai muita lapsia. Sen sijaan tämä on allegorinen tarina lapsen aikuistumisesta. Äiti (missähän isä on?) pyrkii suojelemaan lasta ja pitämään tämän lähellään, mutta lapsi itse tahtoo suureen maailmaan. Vaikka lapsi kohtaakin vaaroja, hän oppii selviytymään niistä.

IMG_3707

Tynkätyiset poikkeaa muista Roald Dahlin kirjoista siinäkin, että se on ainoa, jota Quentin Blake ei ole kuvittanut. Tynkätyisten kuvituksen on tehnyt Patrick Benson, jolla on satukirjamainen, paljon pientä viivaa sisältävä tyyli, hyvin erilainen kuin Blaken luonnosmaiset kuvat. Bensonin kuvitus sopii Tynkätyisten tarinaan hyvin. Tämä on palanen entisaikojen Englantia, osa kirjailijan lapsuusmaisemaa.

IMG_3700

Pieni poika suuressa metsässä

Tynkätyiset on vielä vähän liian jännä lapsillemme, joten en pääse jakamaan kirjan tuomaa iloa heidän kanssaan vielä hetkeen. Hirviöt ja takaa-ajot sopivat varmasti paremmin vasta noin eskari-ikään päästyä. Meillä on lasten kanssa yhdessä luettu Roald Dahlin tuotannosta vain Suunnattoman suuri krokotiili, joka oli lasten mielestä vähäsen jännä sekin.

IMG_3708

Kun nelivuotiaamme alkoi kesällä väsähtää mustikkametsässä, kehotin häntä etsimään puista maahisten ovia ja ikkunoita, jotka vievät salaisiin palatseihin. Lapsi löysikin niitä kymmenittäin. Hän juoksi puulta toiselle silmät loistaen ja raportoi, että täälläkin on vielä yksi! Ja täällä! Siitä samasta uskosta kaikkialla piilevään taikuuteen tämäkin kirja ammentaa. Lapsilla on kyky nähdä sellaista, mitä aikuisten silmät ovat lakanneet näkemästä. Kirja päättyy sanoihin:

“Mutta ennen kaikkea, katsele kirkkain silmin koko maailmaa ympärilläsi, sillä kaikkein suurimmat ja hämmästyttävimmät salaisuudet piileksivät aina odottamattomissa paikoissa. Ne, jotka eivät usko taikuuteen, eivät sitä ikinä löydäkään.”

Tynkätyisistä on aiemmin kirjoittanut mm. Maija Kirjojen keskellä -blogissa.

Tynkätyiset (alk. The Minpins)
Teksti: Roald Dahl (suom. Päivi Heininen)
Kuvitus: Patrick Benson
Kustantaja: Art House, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Vallilan sankarit Tero ja Tarmo

IMG_3341

Meillä elettiin viime keväänä kautta, jolloin tyttäremme vitkasteli ruokapöydässä loputtomiin. Kerroin hänelle silloin itse keksimiäni tarinoita, mutta vain sillä ehdolla, että lusikka heiluu koko ajan. Useimmiten taktiikka toimi loistavasti. Lapsi söi vauhdilla, kun sai tarinan palkinnoksi, ja äiti taas sai pitää hermonsa.

Ilahduin suunnattomasti, kun huomasin, että Viveka Salon uutuuskirja Vallilan sankarit Tero ja Tarmo (Mäkelä, 2015) on syntynyt samanlaisissa olosuhteissa. Kirjailija on yksinhuoltajaäiti, jonka tarinat ovat syntyneet nirsoilevien lasten viihdytykseksi ruokapöydässä. Oi miten tuttua!

IMG_3342

Tero ja Tarmo ja niiden äiti asuvat Helsingin Vallilassa. Veljeksille sattuu tarinoissa kaikenlaista kummaa ja jopa yliluonnollista. Mäkelänkatu varastetaan kokonaisuudessaan, avaruusolennot muuttavat Hakaniemen torille, robottitekarit valvovat järjestystä Sörnäisissä…

IMG_3345

Tarinat on kerrottu lämpimästi lapsen näkökulmasta. Äiti juuttuu aina suustaan kiinni, ja silloin lapsen mieli (ja jalatkin) lähtee harhailemaan. Myös monien tarinoiden lähtökohdat ovat tuttuja kaikille lapsiperheille. Ruoka ei maistu, hissiä pitää odottaa ja  lapsi ei malta pitää sormiaan erossa hissin nappuloista. Näkikö kukaan, muuten, kun viime viikon Me naisissa oli mahtava tarrabongaus vantaalaishotellin hissistä? “Lasten ollessa hississä aikuiset eivät saa painaa hissinnappia.” Parasta pitkään aikaan!

IMG_3347

Tarinoista kuulee, että ne on luotu ääneen kerrottaviksi. Niissä on omanlaisensa hiomattomuus, suullisen perinteen rosoisuus. Ehkäpä juuri siitä johtuen hahmot tuntuvat todellislta, ja mahdottomatkin seikkailut mahdollisilta, tai ainakin juuri sellailta, miten lapsen mielikuvitus olisi ne voinut luoda. Luulen, että näitä tarinoita luetaan meillä vielä pitkään.

IMG_3343

Kirja olisi saattanut hyötyä jonkun oikein klassikkokuvittajan kuvituksesta. Näen Teron ja Tarmon seikkailut mielessäni jonkun Ilon Wiklandin kaltaisen kuvittajan kuvina, yksityiskohtia pursuavina seikkailuina.

Kirjailija Viveka Salo on myös Helsingin Kirjamessuilla Vallilan sankareiden kanssa. Messuilla on lapsille omistettu Tarinalaakson teltta, jossa Salo esiintyy 25.10. klo 12. Kannattaa mennä kuuntelemaan! Tänä vuonna Kirjamessuilla oli muutenkin hurjasti hyvää ohjelmaa lapsille, mm. Risto Räppääjä, Heinähatun ja Vilttitossun runotapahtuma ja Puluboi-teatterityöpaja.

Vallilan sankarit Tero ja Tarmo
Teksti ja kuvat: Viveka Salo
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Pöytä joka tahtoi kodin ja muita lastenkirjoja syömisestä

IMG_1538

Pamela Tolan ja Manuela Boscon Pöytä joka tahtoi kodin (Otava, 2015) on ollut viime aikoina paljon esillä. Eikä ihme – kun kaksi julkkista tekevät kirjan niin tärkeästä asiasta kuin lasten syöminen, kyllä sen kuuluukin nousta puheenaiheeksi. Kirja on kaiken lisäksi julkaistu yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa. Tämän kuun alussa julkaistu kirja olikin yllättäen kirjastossa vapaana. Otin sen uteliain mielin tutkittavaksi, olinhan lukenut kirjailijoista mm. tämän Me naisten jutun vastikään.

Pöytä joka tahtoi kodin on kannanotto yhdessä syömisen puolesta ja kiirettä vastaan. Leon perheellä on koko ajan kiire jonnekin, harrastuksiin ja töihin. Miten saada vanhemmat kuuntelemaan lapsen haaveita? Leivotaan kakku, Leo keksii lelujensa Myyn ja Vilin kanssa. Kakusta tuleekin jäätelöä, eikä kukaan ehdi sitä syömään.

Pöydällä on yksinäistä. Kukaan ei tahdo syödä sen ääressä. Lamppu huutelee katosta, että Italiassa palvotaan pöytiä, ja pöydän ääreen istutaan yhdessä tuntikausiksi kaikki yhdessä. Pöytä lähtee livohkaan etsimään kotia itselleen. Sillä välin Leo-poika tulee kipeäksi kaivatessaan pöytää takaisin. Kadonneen pöydän etsintä saa perheen kerrankin yhdistämään voimansa ja lähtemään etsimään pöytää yhdessä. Pöytä löytääkin tiensä kotiin ja tuo vielä mukanaan hylätyn kesäkissan.

Kirja on hiukan naiivi, mutta kovin hyväntahtoinen. Teksti on aika hidastempoista, enkä tiedä, jaksaako kohderyhmäksi veikkaamani seitsenvuotias (päähenkilö on seitsemän, siitä arvaus) viipyillä näin hitaan etenemisen parissa. Kirjasta paistaa hiukan läpi, että se on tilaustyö Mannerheimin Lastensuojeluliitolta. Teksti on vähän vanhanaikaiseen tapaan opettavaista – kuin tämä olisi tarinallisempi osuus oppi- tai tietokirjasta.

Pöytä joka tahtoi kodin
Teksti: Pamela Tola ja Manuela Bosco
Kuvitus: Anna Salmisalo
Kustantaja: Otava, 2015
Mistä: kirjastosta

IMG_1554

Tatu ja Patu -kirjoja on meillä luettu aivan hillittömän paljon. Tatu ja Patu, syömään! -kirja (Otava, 2014) oli pakko hankkia viime vuonna aivan tuoreeltaan, vaikka lapset olivatkin vielä enimmäkseen liian pieniä lukemaan tätä kirjaa. Siitä huolimatta kirja on ehditty jo rakastaa paikoin ihan ruttuun.

Tatu ja Patu, syömään! on “outo käsikirjasiitä miten syödään, mitä syödään ja miksi syödään”. Kirja on suunnattu meidän lapsiamme reilusti vanhemmille lapsille, ehkä noin eskarilaisille ja alakoululaisille. Paikoin kirja sisältää sen verran vaikeaa tekstiä ja eteneekin niin hitaasti, että se menee ihan yli vajaa nelivuotiaalta. Monet kohdat taas saavat esikoisen kirkumaan riemusta, kuten 22 herkullista hedelmää tai vihannesta, joiden nimet muistetaan usein väärin. “Sirjopupuli”. Ei kun purjosipuli, huutaa tyttö niin lujaa kuin pystyy. “Ninjamakkara”. Ei kun munakoiso! Vanhempiakin naurattaa.

IMG_1559

Kirjassa käydään tatujapatumaiseen tapaan läpi syömistä läpi perusteista lähtien: mitä, miten ja miksi. Myös ruuanvalmistuskeinot ja pöytätavat saavat omat osionsa. Osioiden lopussa on pikatestejä: Miten ravinto siirretään suusta mahalaukkuun? a) nielaisemalla b) pudottamalla c) sisäisen postin välityksellä?

Kirja on paikoin vakavampi ja paikoin vitsikkäämpi. Koko ajan se on lasten tietokirjojen aatelia kevyellä ja omaperäisellä otteellaan.

Kirja käyttää hyväkseen sarjakuvaa ja kuvallisia listoja, kuten “22 virhettä, jotka ruokaillessa voi tehdä” tai “22 ainoaa hyväksyttävää syytä olla tulematta ruokapöytään heti kun kutsutaan”.

IMG_1564

Tatu ja Patu, syömään!
Teksti ja kuvitus: Aino Havukainen ja Sami Toivonen
Kustantaja: Otava, 2014
Mistä: kirjakaupasta

 

IMG_1545

Esikoisella oli yksivuotiaana kausi, jolloin hän fanitti Bing-pupua ylitsevuotavan kiihkeästi. Niinpä minä metsästin näitä Vau’kirjan kustantamia kirjoja kirpparilta antaumuksella. Kolmesta löytämästänikirjasta varsinkin Bing – Nyt maistellaan -kirjaa (Vau’kirja, 2004) luettiin yhä uudestaan ja uudestaan.

IMG_1546

Kirjoissa seikkailee pieni pupu Bing ja sen lelupupu Flop. Tässä kirjassa on välipala-aika, ja Bingille tarjotaan Flopin lempiruokaa tomaattia. Yäk! Yököttävä tomaatti, sanoo Bing. Miten niin yäk? Seuraa perusteluja, miksi Bingin pitäisi tykätä tomaatista: koska pidät mehukkaasta kiivistä, tahmeasta juustosta ja makeasta omenasta, varmasti rakastat myös niitä muistuttavaa tomaattia. Maista nyt! Ei auta, Bing mäsäyttää tomaatin seinään ja joutuu siitä hyvästä jäähylle. Lopulta hänelle tarjotaan porkkanaa, joka sitten maistuukin.

IMG_1547

Tarina on tuttu: ennakkoluuloiselle lapselle on turha tyrkyttää mitään ruokaa perustelemalla valintaa rationaalisesti. Tämä ei ole mikään sellainen kasvatuksellinen kirja, jossa aikuisen konstit tepsisivät lapseen. Ei maistu, kun ei maistu. Myös meillä kamat ovat lennelleet ruokapöydässä, kun ruoka ei ole nappassut.

IMG_1548IMG_1549

Esikoinen tosiaan rakasti tätä kirjaa, varsinkin kohtia, joissa sanotaan jep, yäk tai mäiskis. Kirjaa selattiin alusta loppuun ja lopusta alkuun yhä uudestaan ja uudestaan. Lapsi tykkäsi myös kirjan anarkistisuudesta. Ruuan heittelyä! Kielen näyttämistä!

IMG_1551IMG_1552

Sivuhuomautus: Bing joutuu kirjassa jäähylle, kun heittelee ruokaa. Minusta ketään, varsinkaan tuollaista palleroikäistä, ei laiteta jäähylle. Meillä tämä kohta ohitettiin kirjasta kokonaan.

Bing – Nyt maistellaan
Teksti (ja kuvitus?): Ted Dewan
Kustantaja: Vau’kirja, 2004
Mistä: kirpparilta

Helsinki-kirjoja lapsille

IMG_1252

Kesä lähestyy! Meidän perhe ei tänä kesänä taida päästä matkailemaan sen kauemmas kuin lähijunalla Helsinkiin, mutta otetaan siitäkin ilo irti. Esikoinen on aivan innoissaan Linnanmäestä ja Korkeasaaresta. Lomaa odotellessa olemme lukeneet Helsinki-aiheisia lastenkirjoja.

Helsingin designpääkaupunkivuoden kunniaksi julkaistu Hurraa Helsinki! (Tammi, 2012) esittelee muotoilua lapsille. Kirjassa vietetään päivä Helsingissä ja siinä sivussa tutustutaan designiin leipätekstin ja infoboksien avulla. Kirja löytyi tietokirjahyllystä, ja tietokirjana sitä kannattaakin lukea. Itse tarina on aika suppea. Päähenkilöperheen lehmäkannu rikkoutuu, ja perhe lähtee kaupungille ostamaan uutta kannua.

Kuva-arvoitus aikuiselle: etsi kaikki tunnetut designesineet.

Kuva-arvoitus aikuiselle: etsi kaikki tunnetut designesineet.

Designia on esillä paljon. Jo ensimmäiselle aukeamalle perheen kotiin on saatu laitettua mm. Lokki-valaisin, Vallilan (?) ja Marimekon (?) verhot, Jukka-hakka, Artekin syöttötuoli ja ehkä Tapiovaaran Pirkka-tuolit. Tämä on monien muiden aukeamien lailla vähän piilokuva, puuhaa kirjaa lukevalle aikuiselle.

IMG_1254

Muutoinkin esillä on yhtä lailla arkisempaa kuin näyttävämpääkin designia. Kirjassa puhutaan niin Abloy-lukoista, ratikoista kuin villasukistakin, siinä aaltojen, wirkkaloiden ja isoloiden välissä. Kirja muistuttaa, että myös vaikkapa liikennettä pitää suunnitella joukkoliikenteen reiteistä ratikan ulkonäköön.

Kirjassa katsastetaan Helsingin nähtävyyksiäkin. On Kasvitieteellistä puutarhaa, Rautatieasemaa ja Espan puistoa. Lasta innostetaan katsomaan kaupungilla niin ylös etsien Bubi-huuhkajaa kuin alas kaivonkansien kuoseja katsellen. Lapsi ilahtuu, kun näkee tuttuja paikkoja kuvissa.

Kirja on kompakti paketti Helsingistä ja muotoilusta monenikäisille lapsille. Leikki-ikäinenkin jaksaa hyvin katsella tuttuja maisemia, mutta infoboksien sisältö uppoaa varmasti paremmin vähän vanhempaan lapseen, eskarilaiseen tai koululaiseenkin.

Lämpenen Salla Savolaisen kuvitustyyliin kirja kirjalta enemmän. Meillä on nyt luettu itse asiassa aika paljon Savolaisen tuotantoa, sillä esikoinen tykkää vesta-linneoista, Tikkumäen tallista ja Heinähatusta ja Vilttitossusta. Salla Savolaisella on kyky luoda tunnistettavan näköistä arkea, jossa on paljon yksityiskohtia.

IMG_1256

Samoista kuvista kuin Hurraa Helsinki! on koottu myös katselukirja MiniHelsinki, jota olen aina toisinaan yrittänyt ujosti tarjota kuopukselle luettavaksi kirjastossa. Pallero ei ole ainakaan toistaiseksi innostunut, vaikka omasta mielestäni kirja on hauskan näköinen.

Yksi tyttären lempparikuvista esittää tuttua kirpparimiljöötä.

Yksi tyttären lempparikuvista esittää tuttua kirpparimiljöötä.

Hurraa Helsinki! Ikioma kaupunki
Teksti: Karo Hämäläinen
Kuvitus: Salla Savolainen
Kustantaja: Tammi, 2012
Mistä: Kirjastosta

IMG_1258

Tatu ja Patu Helsingissä (Otava, 2008) vie seikkailulle halki Helsingin tatujapatumaiseen tyyliin. Tatu ja Patu tulevat pääkaupunkiin moikkaamaan serkkuaan Joria. Serkulla onkin kiire, ja pojat päätyvät porhaltamaan Helsingin päänähtävyyksien läpi hurjaa vauhtia. “Kylläpä näillä helsinkiläisillä on kiire”, Patu ihmettelee. Jorilla vielä salkkukin tupruttaa höyryä. Mitä ihmettä? Tie vie Kansallismuseoon, Olympiastadionille, Lintsille ja Kauppatorin kautta Korkeasaareen. Välillä saadaan matkustaa ratikalla ja metrolla. Joria ei vain löydy. Tatu ja Patu keksivät tehdä muovailuvahasta Jori-patsaita, joita he sirottelevat näkyville paikoille Helsingin nähtävyyksiin. Jori löytää pojat Eduskuntatalon pihalta. Selviää, että höyryävässä salkussa on jäätelöä. Jori on koko päivän yrittänyt hoitaa itselleen lupia jätskikioskiin.

Tämä on mielestäni yksi onnistuneimmista Tatun ja Patun seikkailuista. Juoni kulkee vauhdikkaasti ja mukana on sopivasti käänteitä. Kuvissa ei ole ihan niin hillittömästi huvittavia yksityiskohtia kuin esimerkiksi suursuosikissamme Tatu ja Patu päiväkodissa, mutta kyllä näissä kuvissa katsottavaa riittää. Kuvien pienistä vitseistä feivarimme on Korkeasaaren kameliaitausta siivoavan miehen imurin brändi “Caccavece”.

Kuten Hurraa Helsinki -kirjankin parissa, tässäkin kirjassa isosisko rakastaa bongata tuttuja paikkoja kuvista. Hän tykkää myös pohtia Jorin savuavan salkun arvoitusta ja kuvitella itsensä Linnanmäen laitteisiin.

Olen kirjoittanut kirjasta aiemmin lyhyesti täällä, listatessani meidän perheen suosikkitatupatuja.

IMG_1263

 

Tatu ja Patu Helsingissä
Teksti ja kuvitus: Aino Havukainen ja Sami Toivonen
Kustantaja: Otava, 2008 (kymmenes painos)
Mistä: kirpputorilta