Tärkeitä karttoja seikkailijoille ja haaveilijoille

img_1445

Minä olin sellainen lapsi, joka rakastaa seikkailuja, aarteita ja arvoituksia. Minusta tuli sellainen aikuinen, joka rakastaa näitä samoja asioita. Siksi on aivan ihanaa, kun törmää kirjaan, joka tarjoaa tyydytystä seikkailunhaluun. Sarah Sheppardin Tärkeitä karttoja seikkailijoille ja haaveilijoille (Nemo, 2016) on mahtava tietokirja, joka vetoaa koko perheeseen.

Kirja imi lapsiamme puoleensa alkaen jo sisäkansista, joissa esitellään eri maiden lippuja. Kolmivuotias tunsi ylpeänä Suomen lipun, viisivuotias muutaman lisää. Sisällysluetteloaukeamalle taas on poimittu kirjan sisäsivuilta hahmoja, joiden puhekupissa on lukemaan houkuttelevia tiisereitä.

Jo kirjan alkusivut kutsuvat seikkailuun.

Jo kirjan alkusivut kutsuvat seikkailuun.

Seikkailu- ja arvoitusikään tullut esikoisemme on innostunyt Afrikan tähdestä, ja hän ilahtuikin kovasti törmästessään Afrikan tähteen myös Tärkeitä karttoja -kirjan aarresivulla. Miten Afrikan tähti voi olla timantti, hän kysyi, ja siitä alkoikin tutustumisemme aarteiden maailmaan.

img_1447

Kirjaan on löydetty ihania aihepiirejä, jotka kutkuttavat pienen ja isomman löytöretkeilijän mieltä. Kultaa ja jalokiviä, salaperäisiä paikkoja, merirosvoja ja tulivuoria. Minä olisin niin rakastanut tätä kirjaa lapsena, ja olen iloinen, että lapsemme ovat kirjaan yhtä ihastuneita.

img_1449

Aukeamille on koottu paketti tietoa kustakin aihepiiristä. Johdantoa aiheeseen on kappaleen verran, loppuaukeama on omistettu kiinnostaville yksityiskohdille. Opimme, kuka oli Mustaparta, mikä on Bermudan kolmio ja miksi söpön näköistä nuolimyrkkysammakkoa pitää varoa. Oletko sinä, äiti, nähnyt tulivuoren (kaukaa, Balilla)? Voisinko minä sukeltaa meren pohjaan (et)? Näin ensimmäisillä lukerroilla lasten on vaikea pysähtyä mihinkään aihepiiriin pitkäksi aikaa, mutta nopeasti hyppienkin opimme paljon uutta ja ennen kaikkea ruokimme mielikuvitustamme.

img_1450

Kuvitus on minusta kirjan heikoin lenkki, vaikkei kuvituskaan huono ole. Kansi vain lupaa hiukan parempaa kuin sisäsivut. Ehkä sivut ovat vain vähän liian laatikkoiset, siis liian sidottuja laatikkoformaattiin? Tällainen seikkailukirja saisi rönsytä enemmän joka suuntaan. Kartat ja kuvat sinänsä ovat ihan hauskan näköiset.

img_1451

Olen varma, että vietämme tämän kirjan parissa vielä monta onnellista seikkailuhetkeä monen vuoden aikana, sillä se toimii varmasti yhtä hyvin hiukan isommillekin lapsille. Kolmevuotiaamme on innokkaana mukana lukemassa – vaaauuu, myrkkysammakkoja – mutta ehkä kirja kuitenkin soveltuu parhaiten noin viisivuotiaasta eteenpäin. Kaikkineen Tärkeitä karttoja seikkailijoille ja haaveilijoille on laadukas, kiehtova toetokirja, jonka kaltaisia soisi olevan runsaasti enemmän.

img_1452

Nemo on kustantanut pari vuotta sitten myös toisen hienon karttakirjan,
jota meillä luetaan todella ahkerasti edelleen. Suosittelen myös tätä Suuri karttakirja -nimistä upeaa kirjaa erityisen lämpöisesti kaikille tutkimusmatkailijoille, pienemmille ja isommille!

img_1453

Meillä luetaan juuri nyt myös Georgia Cherryn ja Martin Haaken hienoa City Atlas -kirjaa (joskin se on meillä ruotsiksi nimellä Städer), josta kirjoitan hiukan myöhemmin varmaan postauksen. Lämmin suositus myös sille, kirja täynnä mahtavia kaupunkikarttoja!

Tärkeitä karttoja seikkailijoille ja haaveilijoille (alk. Viktiga kartor för äventyrare och dagdrömmare)
Teksti ja kuvitus: Sarah Sheppard (suom. Sini Linteri)
Kustantaja: Nemo, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Puluboin ja Ponin kirja ja laulu-cd

Puluboin ja Ponin kirja

Töttölöö, telve telve, moljens ja moikka! Mukavaa tiistaita, keskiviikkoa ja tolstaita! Meillä ei olekaan nyt luettu mitään tavallista kirjaa, vaan hyvin hienoa elikoiskiljaa.

Veera Salmen Puluboi-sarjan aloitusosa, Puluboin ja Ponin kirja (Otava, 2016) on nimittäin saanut uudessa painoksessa mukaansa cd:llisen verran Kansallisteatterin Puluboin ja Ponin teatteri -näytelmästä tuttuja lauluja.

Puluboin ja Ponin tarina ja hahmot ovat tässä vaiheessa varmasti jo useimmille tuttuja. Puluboi on r-kirjainta vihaava, Hakaniemen torilla asuva pulu, ja Poni taas on Mai-niminen tyttö, joka tahtoisi olla poni. Tässä kirjassa Puluboi ja Poni tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa. Puluboi on lentänyt avalaan suuleen maailmaan ja Poni karannut kotoa.

Tässä kuten myöhemmissäkin kirjoissa kulkee rinnakkain kaksi kertomusta, Puluboin ja Ponin kertojanäänillä. Puluboi on hervoton, Poni vakavampi. Nelivuotiaamme haluaa kuulla vain Puluboin osuudet, ja se sopii minulle. Ponin osuuksissa käsitellään muun muassa yksinäisyyttä ja äidin uupumusta, tärkeitä aiheita mutta vähän raskaita alle viisivuotiaalle.

Puluboi2

Pielu soikoon, että tämä on hyvä kilja! Se sisältää hulvatonta huumoria ja vessahuumoria. Puluboi on nelivuotiaan mielestä niin hauska hahmo, että jo sen kuvan näkeminen alkaa naurattaa ääneen.  Kirjan mahtava kielellinen tykitys tarjoaa iloa myös kirjaa lukevalle aikuiselle iloa – ja uusia ilmaisuja ihan omaankin käyttöön, voi pehvaleena sentään!

Kirja on myös hyvä testi tarkkakorvaisen pikkutytön vanhemmalle. Jos vähän väsynyt vanhempi erehtyy sanomaan kerrankin r-kirjaimen Puluboin osuudessa, lapsi huomaa sen heti. Sä sanoit sen luman kiljaimen! Anteeksi. Ylitän palantaa suolitustani.

Puluboi3

Uutta tässä painoksessa on mukana seuraavava cd:llinen lauluja, jotka ovat peräisin Kansallisteatterin kehutusta Puluboin ja Ponin teatteri -näytelmästä, joka meillä jäi valitettavasti näkemättä.

Minulla on ollut tämän postauksen tekeminen kesken tooodella kauan aikaa, sillä levy on villinnyt lapsemme kerta toisensa jälkeen. Maksa vasta mallaskuussa, esikoinen laulaa kerta toisensa jälkeen, ja kuopus yrittää seurata perässä. Melu on yltynyt niin kovaksi, että meillä aikuisilla on jäänyt itse musa kuulematta.

Laulutekstit ovat Jukka Rantasen käsialaa, sävellykset on tehnyt Maija Ruuskanen. Levyllä on yhteensä neljätoista biisiä, vauhdikkaampia ja hitaampia. Lastemme suursuosikki on avausbiisi Mukavaa tiistaita.

Levy tulee ilman omia kuoria, mutta kirjan loppuun on painettu kappalelista ja levyn krediitit. Biisilistassa on kätevästi esillä myös sivunumero, johon kukin laulu liittyy.

 

IMG_6414

Puluboin ja Ponin kirja, mukana laulu-cd
Teksti: Veera Salmi
Kuvitus: Emmi Jormalainen
Kustantaja: Otava, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Pieni Prinsessasatu ja Pieni Prinssisatu

IMG_5635

Prinsessa-asiat ovat nyt nelivuotiaamme maailmassa (eli samalla koko meidän perheessä) tärkeämpiä kuin mikään. Hetki sitten postasinkin Sanna Manderin überhienosta Prinsessavärityskirjasta, ja nyt meillä luetaan Mirri Creativelta ylläripaketissa tulleita Pientä Prinsessasatua ja Pientä Prinssisatua (Katri Tapola & Sanna Pelliccioni; Mirri Creative 2015).

IMG_5330

Mirri Creativen painokset näistä kirjoista ovat kätevän kokoisia pikkupokkareita. Tällaiset kirjat ovat matkustaessa, varsinkin lentomatkoilla, aivan uskomattoman näppäriä; käsilaukkuun tai hoitolaukun sivutaskuun mahtuu helposti kymmenen tai kahdenkymmenen kirjan kirjasto. Eli luettavaa vartiksi.

Kirjat ovat alunperin ilmestyneet Tammen Tammenterho-sarjassa, ja siinä formaatissa Pieni Prinsessasatu onkin ollut meillä lainassa kertaalleen joskus vuosi sitten. Silloin kolmivuotias lapsi ei oikein innostunut siitä, ja mietin etukäteen, minkälaisen vastaanoton kirjat saisivat nyt.

No, lumoutuneen.

IMG_5333

Yleensä esikoisellamme on ensimmäisellä lukukerralla kiire päästä kirjan läpi kovaa vauhtia, eikä hän ihan aina malta istua kuuntelemassa kaikkea tekstiä. Sitä vaaraa ei nyt ollut. Lapsi istui vieressäni kuin tatti läpi koko ekan lukukerran.

Pieni Prinsessasatu perustuu seitsemänvuotiaan Emman tarinaan. Se kertoo Kaisa-tytöstä, joka leikkii olevansa prinsessa. Hän löytää seurakseen Pauli-prinssin, jonka kanssa hän karauttaa kuninkaanlinnaan. Päivään kuuluu herkkuja, ulkoilua ja roolileikkejä. Pienessä Prinssisadussa näkökulma on Paulin. Paulin prinssipäivän aikana kalastetaan, syödään prinssinakkeja ja leikitään kotia.

IMG_5335

Kirjojen parasta antia on niiden uppoutuminen lapsen mielikuvitusmaailmaan. Tarinat tapahtuvat kokonaan lasten prinsessa- ja prinssiroolileikkien sisällä. Lapset ovat niin syvällä roolissaan, että voivat prinsessoina ja prinsseinä leikkiä vaikka rosvoa ja poliisiakin.

Tarina tosiaan vetoaa nelivuotiaaseemme – ehkä siksi, että se on niin syvällä hänen maailmassaan. Kaksivuotiaamme puolestaan arvosti kirjojen herkullisia värejä ja kiiltäviä kansia niin, että silitteli kirjoja, vertaili niitä vierekkäin ja tahtoi lopulta ottaa ne mukaan sänkyynkin. Tunnetaanko kenelläkään muulla, muuten, sänkykirjan käsitettä? Meillä ei nykyisin tule kummallakaan lapsella unista mitään, jos ei saa pehmeämpien unikaverien lisäksi senhetkistä suosikkikirjaa sänkyyn yöksi. Minä teen aina sitten unikaveriratsian mennessäni itse nukkumaan ja poistelen lasten lämpimäksi nukkumia kirjoja sängyistä.

IMG_5346

Tyttäremme (ja siinä sivussa poikammekin) on tosiaan aivan intona prinsessoista. Itse haluaisin tarjota lapsille prinsessamaailmaan jotain vaihtelua kaikkein kaavamaisimpien ollaan-nättejä-ja-mennään-naimisiin -tarinoiden keskelle. Nämä Katri Tapolan ja Sanna Pelliccionin kirjat tarjoavat juuri sitä, prinsessaista mielikuvitusmaailmaa ilman kaameita stereotypioita. Kirjathan tapahtuvat viehättävästi lasten mielikuvituksessa.

IMG_5339

Sanna Pelliccionin kuvitusjälki on rosoinen, mukavalla tavalla lapsenomainen ja siksi todella hyvin kirjan tarinaan sopiva. Myös kuvituksessa käytetty kollaasitekniikka tukee vaikutelmaa: kuvitus ja tekstin maailma käyvät käsi kädessä. Pelliccionin tyyli vetoaa lapsiimme, ja hänen Onni-poika -kirjasarjansa osat ovat meillä säännöllisesti lainassa kirjastosta.

IMG_5345

 

Pieni Prinsessasatu
Pieni Prinssisatu
Teksti: Katri Tapola
Kuvitus: Sanna Pelliccioni
Kustantaja: Mirri Creative, 2015
Mistä: Arvostelukappaleet kustantajalta

Tämä vai tuo: Matkakuumetta

IMG_4927

Vuoden ensimmäisiin lastenkirjauutuuksiin kuuluu Eppu Nuotion ja Aino Louhen Tämä vai tuo? Matkakuumetta (Bazar, 2016), joka jatkaa tekijäparin viime vuonna alkanutta Tämä vai tuo -sarjaa.

IMG_4944

Fiinulla ja äidillä alkaa kohta loma, mutta he eivät ole saaneet päätettyä, mihin mennä. Mennäkö lähelle vai kauas, rannalle vai hiihtämään? Onneksi valitseminen on mukavaa, ja matkasta haaveillessa voi antaa mielikuvituksen laukata. Lopulta sopiva kohdekin löytyy.

IMG_4945

Kirja kertoo äidin ja tyttären läheisestä suhteesta. Isää tai muuta aikuista kumppania ei ilmeisesti ole. Kuvissa näkyy myös vauva, jota teksti ei kommentoi lainkaan. Kyse on nyt vain Fiinusta ja äidistä. Yhdessäolo on kiireetöntä: aika kuluu haaveillessa ja jumpatessa (Fiinulta lähteekin, muuten, pari hyvää jooga-asentoa). Äiti on lapselleen omistautuva ja leikkisä. Hän heittäytyy mukaan lapsen mielikuvitusmaailmaan ja antaa kuvittelulle lisää aineksia.

Kirjaa ensimmäistä kertaa lukiessani pohdiskelin, mahtavatko Fiinu ja äiti olleenkaan lähteäkään oikealle matkalle, vai onko luvassa pelkästään mielikuvitusmatkoja kotisohvalta käsin. Useinhan odottaminen on matkassa jopa parasta, kaikki se matkasta haaveilu ja matkakuumeilu, isoille ja pienille yhtä lailla.

IMG_4943

Sarjan edellistä kirjaa lukiessani hiukan uuvahdin loputtoman tuntuisiin valintoihin. Tässä kirjassa tämä vai tuo -valintoja ei ole yhtä paljon ja valitseminen tuntuu luontevammalta pohdiskelulta. Kirjan rytmi on rauhallinen, lapsen tahtiin antautuva.

IMG_4946

Kirjan kuvitus on raikas ja moderni. Valkoista on paljon, mutta kuvista löytyy kirkkaita värejä ja kuviollisia pintoja. Kollaasitekniikka tuntuu freesiltä. Kuvitus täydentää hienosti tekstin arki- ja fantasiamaailmojen kohtaamista. Lapsiperheen arki näkyy kuvissa kivasti: sohvalle on kyllä aseteltu Totoro- ja Hello Kitty -nuket siististi vierekkäin, mutta multapussi on jäänyt lattialle huonekasvin mullanvaihdon yhteydessä, ja toisessa kuvassa vessapaperirulla pyörii lattialla. Kuin keneltä tahansa meiltä kotoa.

Tämä vai tuo? Matkakuumetta on hiljainen, lämmin kirja, jonka lukeminen tarjoaa rauhallisen hetken lapsen kanssa, mutta myös kutkuttaa lapsen mielikuvitusta. Kirjan pienikokoinen formaatti saa ensin ajattelemaan, että kirja on suunnattu pienille lapsille, mutta nelivuotiaamme on juuri oikeanikäinen tätä kirjaa kuuntelemaan.

Kirjan kuvittaja Aino Louhi oli juuri äitinsä Kristiina Louhen kanssa Hesarin isossa koko aukeaman jutussa. Kivassa jutussa pohditaan paitsi äidin ja tyttären töitä, yleisesti myös lastenkirjan syntyprosessia ja lastenkirjailijan inspiraationlähteitä. Kannattaa tutustua!

Tämä vai tuo? Matkakuumetta
Teksti: Eppu Nuotio
Kuvitus: Aino Louhi
Kustantaja: Bazar, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta