Lisää vauhtia, Mimmi Lehmä!

IMG_9029Mimmi Lehmät ovat lastemme kestosuosikkeja. Lapset ottivat siis riemuiten vastaan sarjan uusimman kirjan Lisää vauhtia, Mimmi Lehmä (Mäkelä, 2016).

IMG_9030

Tässä kirjassa on jälleen ihana, lämmin kesä, niin kuin sarjan monissa muissakin  osissa. Mimmi Lehmä vilvoittelee rannassa ja uittaa lasten rantaan jättämiä veneitä. Varis kaipaa enemmän vauhtia ja kehittelee keinoa, jolla virittää veneestä kovempi menijä. Huonostihan siinä käy, niin kuin Varikselle usein muulloinkin.

IMG_9032

Varis ja Mimmi Lehmä ovat mainio pari. Verkkainen ja lempeä Mimmi käyttäytyy harkitsevammin ja aikuisemmin, kun Varis on impulsiivinen, itsekäs, kateellinen ja ärtyisä. Mimmi on valmis kokeilemaan kaikenlaista uutta, Varis käy helposti vastarintaan. Lopulta innostuttuaan se sitten virittelee toinen toistaan epäonnistuneempia keksintöjä. Mitä tutummaksi hahmot lapsille käyvät, sitä enemmän he osaavat odottaa Variksen tempauksia.

Kirja jatkaa Mimmi Lehmä -sarjan tasaista laatua. Ei se ehkä ole sarjan kaikkein paras kirja – suurin suosikkimme on Lehmä siivoaa kotinsa – mutta se on mukavaa, viihdyttävää luettavaa, jonka lapset tahtovat kuulla yhä uudestaan.

Kaikkineen tämä kirja on ollut oikein mukavaa kesälukemista tällaisena ei niin kauniina kesänä. Kirja varmasti kaivetaan hyllystä talven mittaan lukuisia kertoja lievittämään kesäikävää.

IMG_9033

Mikä Mimmi Lehmä -kirjoissa on parasta, lapset? Kun se Varis on niin hassu, lapset huutavat yhteen ääneen. Temput ovat kuulemma hyviä. Lapsemme ovat myös omaksuneet näistä kirjoista Voihan utare -hokeman, jota he muistavat toistaa mitä yllättävimmissä paikoissa, kovaan ääneen tietenkin. Tietämättömiä kuulijoita he valistavat, että se tarkoittaa että voihan tissi. Kyllä kirjallisuudella sitten on sivistävä vaikutus!

IMG_9034

Lisää vauhtia, Mimmi Lehmä!

Teksti: Jujja Wieslander
Kuvitus: Sven Nordqvist
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Save

Save

Advertisements

Tikkumäen ponileiri

IMG_3985

Tikkumäen tallin tarina jatkuu Reetta Niemelän ja Salla Savolaisen kirjassa Tikkumäen ponileiri (Otava, 2015; arvostelukappale kustantajalta). Olemme tulleet tikkumäkeläisten kanssa tututuiksi jo kirjoissa Tikkumäen talli ja Tikkumäen koirat. Näiden kertovien tietokirjojen lisäksi sarjassa on julkaistu myös romaani Ystäväni Uljas ja täytettävä kirja Omat hevosystäväni.

IMG_3986

Tällä kertaa Tikkumäessä järjestetään ratsastusleiri. Jaetaan ponit, hoidetaan niitä, ratsastetaan maastossa ja maneesissa. Välillä voi vähän pelottaa ponin pompsahtaessa tai maastoesteitä hypättäessä, mutta taidot karttuvat matkan varrella. Yhdessä opiskellaan esimerkiksi ponin letittämistä ja ötökkäkarkotteen laittamista. Vain leirikisat, tuo omien leirieni kohokohta, puuttuu kirjasta. Onko tämä nyt osa sellaista kasvatuspolitiikkaa, että lapsia ei kilpailuteta toisiaan vastaan? Kilpailujen sijaan kirjassa lapset saavat tehdä viimeisellä ratsastustunnilla juuri niitä heppajuttuja, joista he pitävät eniten. Sekin kuulostaa kyllä hauskalta!

IMG_3987

Kirja sopii hyvin esimerkiksi fiilistelyyn ennen omaa ratsastusleiriä, varsinkin jos leirille meno jännittää. Silloin on hyvä käydä kirjan kanssa etukäteen läpi, mitä siellä leirillä oikein tehdäänkään. Minulle tulee kirjaa lukiessani suloisen nostalginen olo, kun mieleen palaa oma ensimmäinen ratsastusleirini kymmenvuotiaana. Voi kun silloin olisi ollut tällaisia kirjoja, joiden kanssa intoilla ja miettiä vaikkapa sitä, mitä leirille pitää pakata mukaan! Pystyn hyvin samastumaan kirjan hahmojen tuntemuksiin esimerkiksi silloin, kun ei saakaan hoitohepaksi omaa suosikkiponiaan. Meinaa ihan tulla pettymys päähenkilö Iiriksen puolesta, kun hän ei saa leirillä hoitaa suosikkiaan Uljasta.

Olen Tikkumäki-sarjasta tosi iloinen. Hevoshulluna haluan jakaa heppaintoiluni myös lasteni kanssa, mutta leikki-ikäisille suunnattuja heppakirjoja ei juuri ole. Ilokseni huomasin, että Tammelta on keväällä tulossa pienille hevoshulluille suunnattu Liian pieni Putti -kirja, joka varmasti osaltaan täyttää tätä puutetta. Tikkumäki-kirjat toki soveltuvat (ja on varmaan tarkoitettukin) myös vanhemmille lapsille kuin meidän 2- ja 4-vuotiaamme, mutta tiiviisti ja selkeästi esitettyä tekstiä on myös näin nuorten helppo seurata. Arvostan tekijöiden kykyä pakata informaatiota viihdyttävään ja helposti lähestyttävään, mutta silti asiapitoiseen muotoon. Ylläolevassa galleriassa on muutamia kivoja vinkkejä, miten rauhalliseen tahtiin ja hevosta ymmärtäen voi oppia uutta.

 

Siiri löytää simpukan

IMG_3685

Meillä on luettu Siiri-sarjaa valtavan paljon. Esikoinen rakastui sarjaan jo varhain, noin 2,5-vuotiaana, mutta innostus hiukan hiipui välillä. Ehkä kirjat tuli luettua niin moneen kertaan, että niihin väsyi? Nyt intoa on taas riittänyt, kun kävimme syksyn alkuun katsomassa Siiri ja sotkuinen Kerttu -näytelmän toiseen kertaan. Samoilla Siiri-innoilla kaivettiin hyllystä Siiri ja kamala possu -kirja, joka puolestaan innoitti lapsia vaatimaan itselleen kirjassa esiintyviä pehmoeläimiä. Näitä kirjallisuuden vaikutuksia elämään! Nyt esikoisella sitten on pupu ja kuopuksella kamala possu unikavereina.

Sarjan uutuus, Siiri löytää simpukan -kirjaa (Tammi, 2015), otettiin meillä jälleen innolla vastaan.

IMG_3687

Siiri lähtee perheensä kanssa uimarannalle, jolla viihtyy myös Siirin kaveri pikku-Otto. Ohi pyyhältää kaksi leuhkan oloista isompaa poikaa. Nehän olivat keski-Otto ja iso-Otto! Isot tuomitsevat pienempien touhut lapsellisiksi ja pyyhältävät sukeltamaan. Pikku-Otto tahtoo matkia, mutta näyttääkin vain koomiselta sukellusyrityksissään. Isot Otot löytävät vedestä simpukan, ja Siirikin tahtoo löytää aarteen – mutta löytää sukan ja pullonkorkin. Tässä kohtaa meillä nelivuotias ulvoo naurusta niin, että meinaa tippua sohvalta.

Kotona Siiri harjoittelee sukeltamista päättäväisesti. Harmittaa, kun ei itse osaa ja isommat osaavat. Onneksi vanhemmat vievät tytön uimahalliin treenaamaan, ja seuraavana päivänä rannalla Siiri sukeltaakin simpukanetsintään ihan tuosta vaan.

Siiri-kirjat kertovat huumorintajuisesti ja reippaasti lasten maailman peloista ja huolista. Aika usein pohdinnassa on pienuus ja omien taitojen rajallisuus, niin kuin tässäkin kirjassa. Sarjan alkuosissa lapset leikkivät ehkä enemmän ryhmänä, mutta nyt myöhemmissä osissa on mielestäni korostettu enemmän tätä pienten ja isojen eroa.

Mervi Lindmanin kuvitus on jälleen kerran hieno. Kuvat kattavat usein koko aukeaman, ja kuvituksen eteen on nähty vaivaa ja siinä on käytetty nokkelia ratkaisuja. Esimerkiksi alla olevassa kuvassa hiekkarantaa on käytetty hauskasti tekstialueen pohjaksi. Siirien kuvitus on näissä sarjan myöhemmissä osissa jopa parempaa kuin alkupuolen kirjoissa; nykyisin Siirit ovat todella herkullisen värikkäitä ja ihanan ilmeikkäitä kirjoja, joita aikuinenkin lukee ilokseen.

IMG_3691

Tyttäremme on varsinainen Nopolan sisarusten tuotannon fani. Hän kuuntelee oikeastaan joka päivä Risto Räppääjä -äänikirjoja, ja Ristot ovat tuttuja myös ihan perinteisinä kirjoina ja tietenkin leffoina. Lapsi rakastaa myös Heinähattuja ja Vilttitossuja, joita olemme vielä vähän himmailleet, sillä  nelivuotiaan on välillä vaikea ymmärtää, ettei Vilttitossun kolttosia tarvitse matkia.

IMG_3696

Esikoinen tahtoisi kovasti oppia uimaan, joten meillä on nyt todellakin luettu näitä uimisaiheisia kirjoja. Tytär tykkää etenkin Viisi villiä Virtasta -sarjaan kuuluvasta Vilma Virtanen ja uimataito -kirjasta (Karisto, 2011). Aiemmin olen kirjoittanut parista muusta uimisaiheisesta kirjasta täällä.

Myös Bleue on lukenut kirjan ja kirjoittaa siitä Sininen keskitie -blogissaan.

Siiri löytää simpukan
Teksti: Tiina Nopola
Kuvitus: Mervi Lindman
Kustantaja: Tammi, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Pannukakkupäivä

IMG_3202

Juttelimme ystäväni kanssa lastenkirjoista. Meitä kumpaakin mietitytti, että oliko meidän lapsuudessamme 1970-luvulla kuvakirjoja? Tai siis sellaisissa määrin kun niitä nyt on? Itse muistin omasta lapsuudestani Pupu Tupunat (joita en voi nykyisin sietää), Barbapapat ja Elsa Beskowit. Joitakin Tammen kultaisia kirjoja. Aika köyhä oli saldo.

Sitten näin kirjastossa kirjan, jonka kansi sai sydämeni sykkimään. Pannukakkupäivä (Tammi, 2012)! Tämän kirjan minä todellakin muistan, sillä tätä minä rakastin aivan yli kaiken. Samastuin Pannukakkupäivään valtavasti, se oli mielestäni niin totta.

Pannukakkupäivä kertoo Pikku Oosta, suuren sisarusparven nuorimmaisesta, jolla on tylsää kesämökillä yksinään. Mökki on käymässä ahtaaksi, ja isä ja veljet rakentavat uutta. Tavallisesti Oolla on seuraanaan koiransa, mutta nyt siskot olivat vieneet nekin eläinlääkäriin rokotettavaksi. Pikku Oo yrittää keksiä tekemistä. Rakennuksille ei ollut menemistä, ja sisällä taas tyttö saa kyytiä piirreltyään seinille, rikottuaan veljen kameran ja uitettuaan sammakkoa viilissä. Pikku Oo keksii uittaa uusia sandaaleja mutavellissä. Pilallehan ne menevät, tietenkin, ja äiti hirmustuu. Pikku Oo yrittää hyvitellä ja vie rakennuksilla hommissa olevalle veljelleen mansikoita, mutta kaataa naularasian ja saa taas satikutia. Polveenkin sattuu eikä kukaan välitä.

IMG_3206

Pikku Oo kiipeää puuhun ja pysyttelee piilossa, vaikka kaikki tulevat häntä etsimään. Lopulta Pikku Oo löytyy, kaikki pyytävät vääryyksiä anteeksi, ja sitten syödään lihapullia ja mansikoita. Lopulta Pikku Oo saa veljensä kanssa omia lautoja, joilla rakentaa omaa pientä taloa.

IMG_3209

Tämä on siltä kannalta harvinaislaatuinen kirja, että muistan edelleen vahvan  tunnetilan, joka minulla liittyi kirjaan. Olen lukenut Pannukakkupäivän edellisen kerran ollessani ehkä viisi-kuusivuotias, ja olen varmaan kärsinyt uhmaiän jäänteistä siihen aikaan. Huomaan yhä vähän kiihtyväni Pikku Oon puolesta epäoikeudenmukaisuuden tunteesta, vaikka nyt aikuisena lukiessani huomaankin, miten paljon Pikku Oo tekee sellaista, joista jokaisella aikuisella menisi käämit. Tytön käsittelyssä menevät pilalle  niin seinät ja kengät, kamerat kuin viilitkin. Kirjailija Edith Unnerstad on osannut kirjoittaa niin hienosti lapsen näkökulmasta, että tunteisiin on helppo samastua, aikuisenkin.

IMG_3208

Kuvittaja Iben Clante on luonut ihastuttavan, ajattoman maailman kuvillaan. Näissä kuvissa on samaa klassikkohenkeä kuin joissakin Ilon Wiklandin Astrid Lindgren -kuvituksissa. Voisin vain katsella tätä kirjaa, käännellä sivuja edestakaisin yhä uudestaan ja uudestaan.

Pannukakkupäivä (alk. Klåfingerdagen)
Teksti: Edith Unnerstad (suom. Marjatta Kurenniemi)
Kuvitus: Iben Clante
Kustantaja: Tammi, 2012 (Tammen kultaiset kirjat 129)
Mistä: kirjastosta

Lastenkirjoja kesästä

IMG_1857Vaikkei sää olekaan kovin kesäinen, tai sitä suuremmalla syyllä, tekee mieli lukea lastenkin kanssa kesäisiä kirjoja. Lomafiilistä vaikka väkisin!

Maikki Harjanteen Minttu retkellä (ntamo, 2013) on taattua Minttu-kamaa. Minttu jaksaa porskuttaa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, ja lapsemme tykkäävät Mintusta kovasti. Itse olisin ehkä enemmän Santtujen ystävä.

IMG_1858

Minttu ja Masa innostuvat pihaleikeissään muurahaisista. he pakkaavat eväät ja lähtevät luontoretkelle Masan isän kanssa. Retkellä nähdään muurahaisten lisäksi muun muassa leppäkerttu, varis ja siili. Roskat muistetaan kerätä pois ja Masan isää kiittää retkestä. Lopuksi viedään siilille pihalle maitoa (ja nykyvanhempi muistaa kertoa, ettei sille saa antaa maitoa oikeasti). Minttu retkellä on ihan herttainen pieni kirja taaperolle kesälukemiseksi, jonka palauttaminen kirjastoon ei tee vaikeaa.

IMG_1850

Markus Majaluoman Hulda kulta, tästä pääsee rannalle (WSOY, 2013) kertoo Huldan ja Jalmarin rantapäivästä. Hulda ja Jalmari pyöräilevät rannalle. Hulda levittää Jalmarin selkään aurinkorasvaa lapiolla, piilottaa saamansa kalan vieraan tädin hattuun ja hautaa Jalmarin hiekkaan.

IMG_1854IMG_1855

Kerronta on simppeliä ja naiiviakin paikoitellen. Lauseet ovat taaperolle sopivan lyhyitä. Kirjan valtti on Majaluoman muistakin kirjoista tuttu äkkiväärä huumori, jota harvoin näkee näissä taaperoille suunnatuissa kirjoissa. Huldalle sattuu ja tapahtuu niin että kirjaa lukevaa aikuista naurattaa, vaikkei lapsi ihan ymmärräkään, mistä on kyse.

IMG_1856

Lucy Cousinsin Maisan hellepäivä (WSOY, 2004) on maisamaisen yksinkertainen kertomus kuumasta päivästä. Maisa hakee vajasta puhallettavan uima-altaan, joka täytetään vedellä. Kun uimapuvut on saatu päälle, Maisa ja Tellu huomaavatkin, että allas vuotaa. Maisa osaa onneksi paikata reiän, ja lapset luulevat pääsevänsä uimaan – mutta paikalle hölkkää Nipa-norsu, joka täyttää koko altaan. Silloin hän suihkuttaa pienempien päälle, ja kaikilla on vilpoinen olo.

IMG_1848

IMG_1846

Maisat, tämäkin, ovat hyväntahtoisia pieniä kirjoja, joissa on muutamia lasta naurattavia käänteitä ja kiltti loppu. Kaikki viihtyvät yhdessä ja välittävät toisistaan. Taaperomme kiikuttaa näitä säännöllisin väliajoin luettavaksi, ja aika harvoin ne tökkivät aikuistakaan, vaikka ovatkin tällaisia kansainvälisiä bestsellereitä.

IMG_1862

Reetta Niemelän ja Leena Lumpeen Miljan kesä (Otava, 2005) on meille ensikosketus Milja-tytöstä kertovaan kirjasarjaan. Kirjailija Reetta Niemelä on meille entuudestaan tuttu mm. Tikkumäen talli -kirjasarjan ansiosta.

Milja-tyttö on maalla ukin apuna (“pikkupiikana”) ja pääsee osallistumaan hommiin puiden kantamisesta siementen kylvämiseen.

IMG_1864IMG_1865

Kirjassa kertova teksti vuorottelee reseptien, askarteluohjeiden ja runojen kanssa. Teksti tunnelmoi kesäisillä tuoksuilla, äänillä ja näkymillä. Melkein rupeaa tekemään mieli maalle!

Kuvitustyyli on vähän herkkää minun makuuni, sillä olen graafisemman, suoraviivaisemman tyylin ystävä. Toisaalta näissä kuvissa on kesäistä, mummolaista herkkyyttä, joka sopii kirja aihepiiriin.

Muut kirjat kirjastosta, paitsi Maisa kirpparilta.