Isin ja tyttöjen lettikirja

Olen aivan käsi.

Olen syntynyt vasenkätisenä, mutta minut on lapsena käännytetty oikeakätiseksi. Minusta ei tullut minkäänkätistä, vaan ihan kädetön. Ehkä olisin ollut kädentaidoiltani ihan surkea  vasenkätisenäkin, mistä sen tietää. Käännytystä on ainakin kätevä syyttää.

Lisäksi minulla on todella lyhyt pinna.

Kun nämä kaksi asiaa yhdistää vahvaan kunnianhimoon ja ajoittain roihahtavaan haluuni tehdä kaikenlaista käsillä, saadaan mielenkiintoisia virityksiä.

Niin kuin tämän letittämisen suhteen.

Tyttärelläni on ollut aina pitkät hiukset, joita on ollut pakko pitää kiinni kaksivuotiaasta lähtien, jotta hänellä ei olisi pää pelkkää rastaa ja linnunpesää. Ennen lapsen hiusten letitystä minulla oli letityskokemusta vain nuoruudestani kilpahevosten kanssa. Viisisataakiloisten hermokimppujen harjan sykertäminen antoi jonkinlaista treeniä pikkutytön tukan laittamiseen, mutta ei kyllä riittävästi. Jopa kauraa täyteen pumpattu puoliverinen jaksaa olla paremmin paikallaan kuin pomppiva kaksivuotias pallero.

Ihailen suuresti niitä, joilla riittää pinnaa ja näppäryyttä kampauksiin. Ilahduin kovasti Matti Airolan Isin ja tyttöjen lettikirjasta Schildts & Söderströms, 2015), jonka tekijä todellakin saa väkerrettyä kaikenlaista lastensa hiuksista. Airolan letit olivat entuudestaan tuttuja hänen blogistaan Isin ja tyttöjen hiushommat.

Isin ja tyttöjen lettikirja opastaa letityksen saloihin havainnollisten piirroskuvien ja tekstin avulla. Jokaisella aukeamalla on myös valokuva valmiista letistä ja lisävinkkiosio.

Kirja sisältää kymmenittäin kampauksia. Ranskalainen, hollantilainen, kalanruoto. Neliosainen ranskalainen. Viisiosainen hollantilainen. Neliosainen nauhan kera. Kolmiosainen sotkuisena. Vaikeustaso nousee pian.

Letitysterminologiakin lätytyksestä lassoamisen on kaikkien huulilla nyt kun letit ovat niin pinnalla. Pelkkä ponnari tai peruletti ei nykymaailmassa riitä, ranskalainenkin on ihan peruskauraa. Silloin kun minä olin nuori, ranskalainen letti oli tosi hieno juhlaletti. Nyt se on se perusmalli, joka opetellaan pohjiksi vaikeammille kampauksille.

Kirjan kampaukset on jaoteltu eri ryhmiin arkisista juhlavampiin. Leteissä on mukavan rouheaa otetta; itse olen ainakin kiinnostunut perusranskalaista mielenkiintoisemmista kampauksista, jotka eivät ole kuitenkaan liian juhlavia. Temppujumppaan tai kaupunkireissulle tahtoisi laittaa jonkun kivan kampauksen, joka ei ole liian pönäkkä, mutta omaperäinen ja staili. Ja johon tietenkin myös minun tumpelonsormeni pystyisivät.

Sotkuinen kalanruoto. Jotkut joutuvat sotkemaan lettiä tahallaan, minulla sotku tulee sivutuotteena.

Kirjan kuvat ovat lämpimiä. Suloiset lapset hymyilevät iloisesti, mutta vailla turhaa kiiltokuvamaisuutta. Tytöillä ei juuri ole vaaleanpunaista hörselöä yllään, vaan kuvissa nähdään tummia vaatteita ja Mini Rodinin kaltaisia reippaita, neutraalinsävyisiä kuvioita.

Minun nuoruudessani ranskalainen oli hieno juhlaletti. Nyt se on arkinen perusletti, joka opetellaan ensimmäisenä.

Letittämisessä ei sinänsä ole mitään uutta. Se on valtatrendi, jolle on esimerkiksi Pinterestissä loputtomiin kansioita. Miesnäkökulmaa letitykseen sen sijaan ei ole ollut paljonkaan tarjolla. Heikkoja signaaleja on tätä kirjaa ennen toki ollut ilmassa. Jenni’s Hairdays järjesti viime kevänä isille letityskurssin, joka taisi täyttyä heti. On luonnollista, että miehille on letitysopastusta nyt tarjolla: Isillä on yhä kasvava rooli lasten huolenpidossa, ja tytöillä taas kuuluu juuri nyt olla hienot kampaukset merkkinä siitä, että heistä välitetään ja että heidän kanssaan vietetään aikaa. Kampausten tekeminen on kaiken lisäksi vielä ilmaista, toisin kuin esimerkiksi merkkivaatteet.

Läpivetoletin punk-asennetta

Se, mitä tämä kirja eikä moni muukaan oppimateriaali ei kerro, on että miten letit saadaan hyviksi. Minun jäljiltäni kalanruoto lönköttää ylhäältä ja kiemurtelee alhaalta. Ranskalaiseen lettiin tulee eri paksuisia ja vähän sotkuisia hiusosioita, ja päätä kiertävässä letissä materiaali uhkaa loppua jossain kohtaa, vaikka edessäpäin odottaa iso tukko tukkaa. Näitä tilanteita varten pitäisi saada opetusta kädestä pitäen.

Minulla oli kunnianhimoinen tavoite tehdä tämä postaus niin, että olisin liittänyt kirjan kuvien oheen kuvia sen mallin mukaan itse tekemistäni leteistä, mutta ei sösses, ei niitä voinut kuvata saati julkaista. Siksi saatte nähdä nyt vain kirjan kuvia.

EDIT: Rohkaistuin ja laitoin nyt pari kuvaa lettiuroteoistani julki. Kiepsautusponnari-kalanruotoletti. Messy, mutta ei tarkoituksella.

Isin ja tyttöjen lettikirja
Teksti: Matti Airola
Valokuvat: Anna Autio
Kustantaja: Schildts & Söderströms, 2015
Mistä: arvostelukappale kustantajalta