Hieno kuvakirja kuolemasta: Vaarin saari

img_0564

Benji Daviesin Vaarin saari (Karisto, 2016) on se kirja, jota odotin tältä syksyltä eniten – ja se on juuri niin ihana kuin odotinkin sen olevan.

Tunnustan. Kävin jo keväällä kirjastossa lueskelemassa tätä kirjaa alkukielellä englanniksi, kun en malttanut odottaa sen ilmestymistä englanniksi. Kirjailijan edellinen suomennettu teos Toivo ja valas oli niin hyvä, että äänestin sen viime vuoden parhaaksi bloggareiden vuosittaisessa äänestyksessä.

img_0565

Mistä kohtaa aloittaisinkaan tämän kirjan kehumisen? Sen sympaattisesta, taitavasta ja oivaltavasta kuvituksesta vai tarinasta, jonka Benji Davies onnistuu jälleen kerran luomaan uskomattoman täyteläiseksi käyttäen vain muutamia sanoja? Vai tarinan aiheesta, kuolemasta, joka on tärkeä ja koskettava?

img_0566

Vaari asuu Lassin naapurissa, samassa pihapiirissä, ja Lassi saa mennä kylään koska vain. Eräänä päivänä vaaria ei löydykään mistään, kunnes Lassi kuulee huhuilua vintiltä. Siellä on vaari, ja Lassi kapuaa seuraksi ylös. Vintin peräseinältä paljastuu salainen ovi, josta pääsee katolle ja siellä korkean laivan kannelle.

Lassi ja vaari purjehtivat yhdessä kaukaiselle saarelle, jolla on kaikkea hienoa ja ihmeellistä. Kun isoisä ja laosenlapsi ovat tutustuneet saareen perinpohjin, Lassi tahtoisi lähteä jo kotiin, mutta vaari haluaakin jäädä saarelle. Lassi hyvästelee vaarin ja lähtee yksin kohti kotia. Perillä vaarin talo on ennallaan, vain vaari puuttuu sieltä. Lassi kipuaa ullakolle. Seinällä ei enää ole ovea, ihmettelee Lassi, kun ullakon ikkunaan koputetaan. Kukahan siellä on? Ja mitä se tarkoittaa?

img_0567

Vaarin saari liikuttaa minua kovasti. Se on hiljainen, lohdullinen ja kaunis kertomus kuolemasta. Ensimmäisellä kertaa kirjaa lukiessamme minua pelotti, ahdistuvatko lapsemme kuolema-aihepiiristä, mutta he ovat sen verran pieniä, etteivät osanneet lukea piilotettua merkitystä ilman erillistä tulkintaa – jota en heille antanut.

Itse luin kirjaa sydän kurkussa, omia edesmenneitä läheisiäni muistellen. Tämä on erinomainen kirja luettavaksi kaikille isovanhempansa menettäneille lapsille, jotka ovat surullisia ja ihmeissään. Tämän ihanan kirjan seurassa voi varmasti saada hiukan lohdutusta suruunsa.

img_0569

Rakastin kirjassa myös sen taitavaa tapaa punoa juonta. Lassi (ja samalla lukija) saa jo kirjan alussa ensimmäisen pienen pelon vaarin poismenosta, kun vaaria ei näy kotona. Kirja käyttelee tuttua symboliikkaa – talo minän symbolina, matka siirtymän ja kuoleman kuvana – mutta tavalla, joka ei tunnu kuluneelta, vaan pelkästään ihanalta.

img_0572

Kirjan kuvitus on, jälleen, Benji Daviesia parhaimmillaan. Hahmot ovat pallopäisyydessään liikuttavia ja ilmeikkäitä ja jotenkin niin äärimmäisen samastuttavia. Maisemat ovat kauniita, juuri sellaisia että olisin lapsena itse varmasti halunnut astua tämän kirjan sivuille ja suoraan seikkailuun.

Vaarin saari (alk. Grandad’s island)
Teksti ja kuvitus: Benji Davies (suom. Leena Perttula)
Kustantaja: Karisto, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Advertisements

One thought on “Hieno kuvakirja kuolemasta: Vaarin saari

  1. Pingback: Toivo ja talviyö | Lastenkirjapino

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s