Gorilla käy jätskillä

Processed with Snapseed.

Otetaan kaksi lasta, jotka rakastavat jäätelöä ja kirjoja, ja annetaan heille höpsöttelevä kirja jäätelöstä. Mitä seuraa? Kirkuva, iloinen kaaos kirjan ääressä.

Chae Strathien ja Nicola O’Byrnen Gorilla käy jätskillä (Mäkelä, 2016) on riemastuttava uutuus. Joskin on sanottava, että kirjaa ensimmäistä kertaa avatessani pikkuisen mietin, miten lapsemme mahtavat ottaa kirjan vastaan. Se nimittäin on runomuotoinen, ja viisivuotiaamme on viime aikoina ruvennut vastustamaan riimejä (“Äiti, miksi tämän täytyy olla runo? Mä en haluu.”). Mutta hyvin meillä kävi tämän kirjan kanssa – Sinikka Sajaman soljuva käännös yhdistettynä lapsiin vetoavaan tarinaan ja minun parhaisiin (kröh, suorastaan loistaviin) eläytymistaitoihini takasivat sen, että lapset eivät kertaakaan edes kommentoineet runomuotoa.

Processed with Snapseed.

Hyytelökadun päässä on Taneli Tuutin jäätelöbaari, jonka upeista annoksista kaikki haaveilevat. Eläimet saapuvat porukalla paikalle ja tilaavat yksi toisensa jälkeen mieleisensä jäätelön – jotka ovat toinen toistaan ällömpiä. Kanalle matotötterö, hiirelle homejuustojätskiä, lehmälle heinäjäätelöä. Kaikki kauhistelevat toisten valintoja. Heinä yskittää! Juusto löyhkää!

Processed with Snapseed.

Gorillan vuoro on viimeisenä. Se tilaa vaniljaa (tilaus on muuten hauskasti riimitelty: “En madoista piittaa, en heinästä nauti, mutta vanilja toimii aina kuin tauti”)  ja saa jättimäisen annoksen. Muita harmittaa. Miksemme me keksineet tilata samaa? Onneksi gorillan valtavasta jäätelöstä riittää kaikille!

Processed with Snapseed.

Tämä on tällainen simppeli, mukava peruskirja, joka viihdyttää pieniä herkkusuita ilman sen suurempaa syvää sanomaa. Tai no, opimme tietenkin että kateellisuus ei kannata ja että jakaminen tekee hyvän mielen.

Processed with Snapseed.

Myös kuvitus on sellaista varmaa kuvakirjojen takuutyyliä. Gorilla on minun silmääni sympaattisimman näköinen kirjan hahmoista, ja sitä katselenkin tosi mielelläni. Jäätelöbaarissa on 1950-luvun Amerikan nostalgista fiilistä, ja koko kuvitus on aika angloamerikkalainen.

Tämä kirja on yksi tyttäreni suurimmista suosikeista tämän syksyn kuvakirjatarjonnasta ja se jää varmasti meillä vakiolukulistalle.

Gorilla käy jätskillä (alk. Gorilla Loves Vanilla)
Teksti: Chae Strathie (suom. Sinikka Sajama)
Kuvitus: Nicola O’Byrne
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Save

Save

Save

Save

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s