Puuhaa ja leikkejä lapsille

IMG_8869

Syksy tulee ja leikit siirtyvät entistä enemmän sisätiloihin. Vaikkei sään nyt voi sanoa kesälläkään suosineen.

Perheessämme on nyt ensimmäistä kertaa koittanut aika, jolloin lapset leikkivät keskenään pitkiä pätkiä. Ilman kinaa tai aikuisen ohjausta. Samaan aikaan tosin leikki-ikäinen tahtoo entistä enemmän seuraa mielikuvitusleikkeihinsä ja tahtoikäinen taas voisi kaivata joskus kannustusta, että leikkisi muutakin kuin auto- ja junaleikkejä.

IMG_8870

Pirjo Suvilehdon Leikki vuoden jokaiselle päivälle (Nemo, 2016) tarjoaa nimensä mukaisesti runsaan määrän ideoita uusiin leikkeihin. Se on suunnattu vanhemmille ja lastenkasvatuksen ammattilaisille. Suvilehto on kokenut sanataide- ja draamakasvattaja, joten lähtökohdat kirjalle ovat erinomaiset.

Kirja opettaa yhtä lailla aikuista kuin lastakin. Aikuiselle lukijalle kerrotaan, miten erilaiset leikit auttavat lapsen kehityksessä. Ihan hyvä meistä jokaisen miettiä näitäkin, muuten! Välillä tuntuu, että leikit ovat vain sitä, että lapset levittävät maksimimäärän leluja niin laajalle kuin pystyvät ja hämmentävät vielä vähän päälle.

Paksussa, parisataasivuisessa kirjassa riittää puuhaa ja ideoita, no, vuoden jokaiselle päivälle. Kirjan leikki-ideat on jaettu syys- ja kevätosioihin, ja leikit on merkitty symbolein, jotka kertovat onko kyseessä vaikkapa teatterileikki, musiikkihetki, liikunta tai askartelu.

Osioiden lopuksi kerrotaan aina, miten osion puuhat kytkeytyvät lapsen arkeen ja minkälaisia taitoja osiossa harjoitetaan. Monet puuhista soveltuvat parhaiten lapsiryhmille esimerkiksi päiväkodissa tai kerhossa.

IMG_8872

Kokeiluun meillä päätyy heti esimerkiksi kirjan idea piirtää kuva lapsen omasta kädestä ja piirtää siihen sitten sorminuket. Simppeliä ja varmasti lapsesta kiehtovaa! Tykkään aina, kun askarteluita voi toteuttaa ilman muita välineitä kuin kynä ja paperi. Sellaiset soveltuvat hyvin myös viihteeksi silloin kun ollaan reissussa, esimerkiksi kulkuvälineissä tai ravintolassa. Kirjasta löytyy myös hauskoja ideoita helppoihin (myös sisätiloissa toteutettaviin) liikuntaleikkeihin, jotka voivat tulla tarpeeseen vaikka huonolla säällä, kun lapset keräävät ylimääräistä virtaa pitkän sisälläolon seurauksena.

Kirjailija on itse kuvittanut kirjan kotoisasti ja helposti lähestyttävällä tavalla. Ehkä ulkopuolinen kuvittaja olisi saattanut tehdä kirjasta hiukan kaupallisemman näköisen?

IMG_8873

Leikki vuoden jokaiselle päivälle
Teksti ja kuvat: Pirjo Suvilehto
Kustantaja: Nemo, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

IMG_8874 (1)

Puuhakortit ovat yksi niistä asioista, jotka pitävät vanhempien mielenterveyden yllä, perherauhan pystyssä ja lapset iloisina. Varsinkin kaltaisessamme perheessä, jossa ruutuaika yritetään pitää mahdollisimman vähissä kaikissa olosuhteissa, myös matkoilla ja ravintoloissa.

Kirjoitin, kröh, eräs tuttavani kirjoitti toisaalla, kuinka puuhakortit ovat yksi parhaita matkalle mukaan pakattavia asioita. Nyt Oppi & Ilolta on tullut uudet kortit, puuhakorttipakka nimeltä Kimurantti.

IMG_9239

Pakan kortit haastavat lasta ajattelemaan ja kehittävät erilaisia ajattelutaitoja. Laske, kuinka monta eri kasvista löydät. Paina mieleen, minkälainen hattu / koira kullakin kuvan henkilöllä on. Tykkään tällaisista tehtävistä, jotka viihteen varjolla myös opettavat lasta ihan salaa. Esikoisemme on aivan heikkona puuhakortteihin, ja kortit vaan lentelevät, kun lapsi käy tehtäviä läpi.

Kimurantti-korteissa on joitakin helpompia tehtäviä, joista veikkaan myös kohta viisivuotiaammekin selviytyvän, sekä myös kimurantimpia laskutoimituksia, jotka varmasti pitävät alaluokkalaisen tai haasteita rakastavan eskarilaisen touhukkaana pitkän aikaa.

IMG_9236

Pyyhittävissä korteissa on muuten kaksi suurta plussaa: paitsi että lapsi voi itse tehdä samoja tehtäviä uudestaan ja uudestaan, samat kortit säästyvät myös nuoremmalle sisarukselle käyttöön. Siinä ne voittavat lähimmät kilpailijansa, tehtäväkirjat.

Meille on kertynyt eri tahoilta aikamoinen pinkka näitä Oppi & Ilon puuhakortteja. Kilpailijaa niille ei oikein Suomessa ole, vaan lähinnä ne vertautuvat puuhakirjoihin. Tykkään korttipinkkaformaatista, mutta kirjoissa löytyy visuaalisesti vähän vaihtelua ja ehkä suurempia kuvataiteellisia helmiä kuin näissä korteissa.

IMG_9237

Kimurantti-kortit ovat vielä sen verran haasteelliset, että ne saavat jäädä hyllyyn odottamaan ensi syksyä, jolloin meillä asuu tuore eskarilainen (glup).

Kimurantti. Innostavia älypähkinöitä.
Oppi & Ilo, 2016
Arvostelukappale kustantajalta

 

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s