Realistinen eläinkirja lapsille

IMG_6106

Lapsille on tarjolla enimmäkseen sellaisia eläinaiheisia kirjoja, joissa eläimet ovat söpöjä. Suurisilmäisiä, puhuvia ja epärealistisia. Siksi oli raikasta tutustua eläinkirjaan, jossa eläimet ovat realistisia ja tarkkaan piirrettyjä. Camilla de la Bedoyeren Eläimet (Tactic, 2015) on saanut lapsemme pauloihinsa.

IMG_6109

Mietin, ovatkohan kaksi- ja nelivuotiaamme liian pieniä tällaisen suuren ja realistisen kirjan pariin. Eivät ole, mutta kirja jaksaa varmasti viihdyttää myös vanhempia lapsia, ala-asteikäisiäkin. Lapset suhtautuvat kirjaan kunnioittavasti ja kääntelevät sivuja varovasti, kuin heillä olisi etuoikeus tutustua arvokkaaseen aikuisten kirjaan. Istumme kolmisin läjässä sohvalla ja hämmästelemme maailmaa. Jos mitään muuta ei ehdi katsoa, ainakin ai-ain kuva (alla) täytyy löytää ja sanoa sille ai ai.

Eläimet-kirjassa on yksityiskohtaisia, realistisia piirroksia eläimistä. Jotkut ovat lasten mielestä pelottavampia (äiti, käännä äkkiä sivua!) ja toiset suloisempia (älä vielä käännä, anna mä silitän!). Tykkään siitä, että kirjassa ei ole keskitytty vain söpöyteen tai hirvittävyyteen, vaan kummankinlaisia eläimiä löytyy tasaisesti. Niin kuin luonnostakin.

IMG_6110

Kirjan aukeamilla on hyvin erilaisia teemoja. Yksi aukeama esittelee pilkullisia eläimiä, toinen kummallisia korvia, kolmas kammottavan näköisiä eläimiä. Joillekin aukeamille on koottu erilaisia ötököitä, luikertelijoita ja lentäjiä lajin, liikkumistavan tai vaikka värin mukaan jaoteltuna.

Eläimet on erinomainen kirja luonnon monimuotoisuuden ihmettelyyn. Miksi joku eläin näyttää niin kummalliselta tai pelottavalta? Entä mihin flamingo tarvitsee pitkiä jalkojaan tai kolibri pitkää nokkaansa? Kirja ei tarjoa valmiita kysymyksiä tai vastauksia, vaan lukijat saavat itse äimistellä mieleen tulevia kysymyksiä. Vanhempi saattaa tarvita googlea avukseen joidenkin kysymysten kanssa. Tältä aamulta ainakin jäi kriittisesti ilmaan, että onko ai-ai apina, kuten kuopus veikkaa. Puoliapina, tietää Wikipedia.

Itse epäilen, että pääsen kohta selittämään myös evoluutioteoriaa lapsille, sen verran esikoista kiinnostavat kaikenlaiset miksi-kysymykset. Mistä jääkarhu tietää olla valkoinen? Googlailin nopeasti, että ainakin Jani Kaaron muutaman vuoden takainen Evoluutio voisi auttaa selittämään asiaa lapsille.

IMG_6117

Kirjan tarkat piirrokset viehättävät aikuisenkin silmää. Karvat, suomut ja muut pinnat on tehty pikkutarkasti ja elävän oloisesti. Eläimet on hieno kirja, joka ansaitsee paikkansa kirjahyllyssä hyvänä hakuteoksena.

Eläimet (alk. Animals)

Teksti ja kuvitus: Camilla de la Bedoyere (suomentanut Anu Karvinen)

Kustantaja: Tactic Publishing, 2015

Mistä: arvostelukappale kustantajalta

 

Advertisements

2 thoughts on “Realistinen eläinkirja lapsille

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s