Heppakirja pienimmille: Liian pieni Putti

Liian pieni Putti1

Nelivuotias heppatyttömme haluaisi lukea hevosaiheisia kirjoja, mutta hänen ikäisilleen niitä on ollut tosi vaikea löytää. Heppakirjat on pääosin suunnattu kuuminta hevoshulluutta eläville noin 8-12-vuotiaille tytöille, ei leikki-ikäisille.

Ingrid Flygaren Liian pieni Putti (Tammi, 2016) paikkaa osaltaan tätä puutetta. Se on hevosaiheinen kuvakirja, joka sopii noin 3-6-vuotiaille.

Liian pieni Putti

Kuusikukkulan tallilla on vierailupäivä, ja tallin hevoset ja ponit laukkaavat tarhassa odottaessaan ohjelman alkamista. Pieni Putti haaveilee estekisoista, mutta toiset kertovat, että se on liian pieni. Sen töpöjaloilla ei pääse esteiden yli.

Toiset hepat pääsevät kisoihin, mutta Putin täytyy jäädä surullisena karsinaan. Onneksi kisojen päätyttyä alkaa poniratsastus, johon kaikki hepat tahtoisivat osallistua, mutta vain Putti tulee valituksi. Putti kuljettaa lapsia varovasti ympäri kenttää ja saa töiden jälkeen vielä herkkuja ja uuden kampauksen. Kaverit katselevat ikkunasta kateellisina.

IMG_6037

Lasten on helppo samastua pieneen Puttiin, jolla on tahtoa enemmän kuin kykyjä. Kirjan sanoma on, että jokaiselle on paikkansa ja kaikilla on omat vahvuutensa. Lapsille on usein rankkaa, kun ei vielä osaa jotain ja on liian pieni tekemään monia asioita. Liian pieni Putti lohduttaa, että vaikka ei olisi yhdessä asiassa hyvä, voi onnistua toisessa.

Kirjan kuvitus sopii pienille lukijoille. Hevoset ovat suurisilmäisiä ja oikein söpöjä. Hepat on tyypitelty huolellisesti kaikki erirotuisiksi ja -näköisiksi. Lasten iloksi sisäkansissa on vielä heppojen esittely naamakuvien kera.

IMG_6036

Kirjan sinänsä hyvin soljuvassa käännöksessä on muutama heppatytön korvaan särähtävä termien epätarkkuus. Hevoset ovat kirjassa haassa, mutta nykysuomeksi se paikka on tarha tai laidun, vaikka lähtökielellä ruotsiksi sanottaisiin haga. Kukaan ratsastuksenohjaaja ei myöskään sanoisi kuten kirjassa, että pyydä ponia juoksemaan kovempaa. Kyllä sitä pyydettäisiin ravaamaan.

IMG_6035
Kirjailija taas on hiukan stiplaillut kohdassa, jossa Putti-poni saa ylimääräistä kauraa syötäväkseen, kun joutuu olemaan yksin sisällä. Voi olla shetlanninponille vaarallista syödä ylimääräistä – jos lainkaan –väkirehua, ja voi olla hyvin vaarallista laittaa lasten päähän sellaista ajatusta, että yksinäiselle tai surullisen oloiselle ponille kannattaa antaa lisää ruokaa. Poni voi sairastua vakavasti ja pahimmassa tapauksessa kuolla, jos se saa liikaa ja liian vahvaa ruokaa.

Muuten Liian pieni Putti on suloinen tarina pienuudesta ja oman paikan löytämisestä. Kirja sopii hyvin alle kouluikäiselle hevoshullulle.

IMG_6038

Hevosista kiinnostuneille lapsille suosittelen myös Reetta Niemelän asiantuntevia Tikkumäen talli -sarjan kirjoja, joista tuorein on Tikkumäen ponileiri.

Liian pieni Putti (alk. Du är för liten, Pytte!)
Teksti ja kuvitus: Ingrid Flygare (suom. Tittamari Marttinen)
Kustantaja: Tammi, 2016
Mistä: arvostelukappale kustantajalta

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s