Pannukakkupäivä

IMG_3202

Juttelimme ystäväni kanssa lastenkirjoista. Meitä kumpaakin mietitytti, että oliko meidän lapsuudessamme 1970-luvulla kuvakirjoja? Tai siis sellaisissa määrin kun niitä nyt on? Itse muistin omasta lapsuudestani Pupu Tupunat (joita en voi nykyisin sietää), Barbapapat ja Elsa Beskowit. Joitakin Tammen kultaisia kirjoja. Aika köyhä oli saldo.

Sitten näin kirjastossa kirjan, jonka kansi sai sydämeni sykkimään. Pannukakkupäivä (Tammi, 2012)! Tämän kirjan minä todellakin muistan, sillä tätä minä rakastin aivan yli kaiken. Samastuin Pannukakkupäivään valtavasti, se oli mielestäni niin totta.

Pannukakkupäivä kertoo Pikku Oosta, suuren sisarusparven nuorimmaisesta, jolla on tylsää kesämökillä yksinään. Mökki on käymässä ahtaaksi, ja isä ja veljet rakentavat uutta. Tavallisesti Oolla on seuraanaan koiransa, mutta nyt siskot olivat vieneet nekin eläinlääkäriin rokotettavaksi. Pikku Oo yrittää keksiä tekemistä. Rakennuksille ei ollut menemistä, ja sisällä taas tyttö saa kyytiä piirreltyään seinille, rikottuaan veljen kameran ja uitettuaan sammakkoa viilissä. Pikku Oo keksii uittaa uusia sandaaleja mutavellissä. Pilallehan ne menevät, tietenkin, ja äiti hirmustuu. Pikku Oo yrittää hyvitellä ja vie rakennuksilla hommissa olevalle veljelleen mansikoita, mutta kaataa naularasian ja saa taas satikutia. Polveenkin sattuu eikä kukaan välitä.

IMG_3206

Pikku Oo kiipeää puuhun ja pysyttelee piilossa, vaikka kaikki tulevat häntä etsimään. Lopulta Pikku Oo löytyy, kaikki pyytävät vääryyksiä anteeksi, ja sitten syödään lihapullia ja mansikoita. Lopulta Pikku Oo saa veljensä kanssa omia lautoja, joilla rakentaa omaa pientä taloa.

IMG_3209

Tämä on siltä kannalta harvinaislaatuinen kirja, että muistan edelleen vahvan  tunnetilan, joka minulla liittyi kirjaan. Olen lukenut Pannukakkupäivän edellisen kerran ollessani ehkä viisi-kuusivuotias, ja olen varmaan kärsinyt uhmaiän jäänteistä siihen aikaan. Huomaan yhä vähän kiihtyväni Pikku Oon puolesta epäoikeudenmukaisuuden tunteesta, vaikka nyt aikuisena lukiessani huomaankin, miten paljon Pikku Oo tekee sellaista, joista jokaisella aikuisella menisi käämit. Tytön käsittelyssä menevät pilalle  niin seinät ja kengät, kamerat kuin viilitkin. Kirjailija Edith Unnerstad on osannut kirjoittaa niin hienosti lapsen näkökulmasta, että tunteisiin on helppo samastua, aikuisenkin.

IMG_3208

Kuvittaja Iben Clante on luonut ihastuttavan, ajattoman maailman kuvillaan. Näissä kuvissa on samaa klassikkohenkeä kuin joissakin Ilon Wiklandin Astrid Lindgren -kuvituksissa. Voisin vain katsella tätä kirjaa, käännellä sivuja edestakaisin yhä uudestaan ja uudestaan.

Pannukakkupäivä (alk. Klåfingerdagen)
Teksti: Edith Unnerstad (suom. Marjatta Kurenniemi)
Kuvitus: Iben Clante
Kustantaja: Tammi, 2012 (Tammen kultaiset kirjat 129)
Mistä: kirjastosta

Advertisements

2 thoughts on “Pannukakkupäivä

  1. Voi miten hauskaa, että olet löytänyt oman lapsuusaikasi suosikkikirjan! Minä huomasin juuri, että Pekka Töpöhäntäkirjoja lukiessani kuulen ikään kuin kaikuna oman äitini äänen niistä hetkistä, kun hän luki Töpöhäntiä minulle. Se on aika jännä tunne. 🙂
    Sinulle on muuten tunnustus blogissani.

    Liked by 1 person

    • Ihana juttu, kertoo juuri miten tärkeää lapsille lukeminen on – siinä saa myös palasen vanhempiaan aina mukana kannettavaksi!
      Kiitos tunnustuksesta! Yritän vastata siihen pikimmiten. Nyt on niin kiirettä pukannut, että on kaikenlaiset blogipostaukset joutuneet jäämään.

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s