Osaa Lottakin ajaa

En meinannut lapsena oppia ajamaan pyörällä millään. Osasin lukea jo pari vuotta ennen kuin fillaroida, mikä jostain syystä masensi minua –lukeminen oli jotain mikä kävi minulta tuosta vaan, itsestäänselvästi, ilman että siinä oli mitään taikaa, mutta se, että tarvitsin vielä kuusivuotiaana apupyöriä, oli mielestäni katastrofi.

IMG_2484

Opin tietenkin lopulta myös pyöräilemään, mutta ehkä juuri omien alkuhankaluuksieni takia rakastin suunnattomasti Astrid Lindgrenin kirjaa Osaa Lottakin ajaa (WSOY, 2009). Voi mikä riemu, kun kirjastossa törmäsin tähän yhteen kaikkein suurimmista lapsuuteni rakkauksista.

IMG_2485

Lotta täyttää viisi ja toivoo hartaasti oikeaa polkupyörää kolmipyöräisen sijaan. (Eikö apupyöriä ollut keksitty vielä kirjan kirjoittamisen aikaan 70-luvulla? Nykymaailmassa kukaan viisivuotias ei aja kolmipyöräisellä.) Isommat sisarukset viilettävät omilla pyörillään, ja Lottaa harmittaa. Synttärilahjaksi Lotta saa vaikka mitä, mutta ei polkypyörää.

Koska pyörä on saatava, Lotta lähtee pihistämään ystävänsä Vuorisen tädin pyörää. Se onkin iso ja painava rotisko, jolla ajaminen on vaikeaa. Lotta rysähtää päin Vuorisen tädin ruusupensaikkoa, satuttaa itsensä ja hukkaa vielä tädiltä lahjaksi saamansa korunkin. Itkuhan se siitä seuraa.

IMG_2490

Kotona isä yllättää antamalla Lotalle oikean lasten pyörän, jolla tyttö oppii ajamaan. Korukin löytyy ja lopulta saadaan synttäriherkkuja.

Astrid Lindgrenin maailma on ihanan lämmin ja turvallinen – niin turvallinen, että hahmoilla on tilaa kapinoida ja olla oma itsensä. Lotta on ihastuttava sankaritar. Pikkutyttö on omapäinen, rohkea ja vähän kuriton. Lotta huokuu itsevarmuutta, joka käy selville jo kirjan avauslauseista:

“”Totta kai minä osaan ajaa pyörällä”, Lotta huusi. “Ihan varmasti osaan! Ainakin salaa!””

IMG_2492

Rakastan Lottaa paljon varmaan siksikin, että tyttö muistuttaa hyvin paljon omaa tytärtäni. Mennään uskaliaasti paikkoihin ja tehdään asioita, välillä vähän sattuu ja hävettää, mutta oma pää pidetään. Voi te ihanat, omapäiset pikkutytöt!

Lotta elää turvallisesti ydinperheessä. Lotta-kirjojen maailmassa isillä on viikset ja puku, äidillä taas essu ja keittiö. Se sallittakoon, onhan kirjat kirjoitettu 1950-70-luvuilla, mutta ehkä näiden kirjojen vastapainoksi on aina hyvä lukea vaikka Jasoneita tai muita kirjoja, joissa äidillä on omakin elämä tiskaamisen ja tohvelintuoksuisen huolehtimisen sijaan. Itse olen kyllä todella lahjakas esittämään sellaista roolimallia, että naisen on tärkeämpää lukea ja kirjoittaa kuin siivota.

IMG_2491

Kirjassa on ihanan vanhanaikainen kaikkitietävä kertoja, joka kommentoi tarvittaessa hahmojen tekemisiä. Esimerkiksi kun Lotta miettii Vuorisen tädin pyörän pihistämistä, kertoja kommentoi: “”Eikö vain ollutkin ihan kamala koko tyttö!” Lapsena rakastin tällaista kertojanääntä. Se tuntui kuin kertoja-aikuinen pyytäisi minut, lukijan, omalle puolelleen tietämään paremmin, mitä saa ja ei saa tehdä. Taisin olla aika pikkuvanha, nyt kun mietin asiaa tässä valossa.

Tyttäreni on tänä kesänä vaihtanut potkupyörästä “oikeaan” fillariin apupyörien kanssa, jolla hän rakastaa viilettää laulaen Risto Räppääjä -biisiä Elämä ei ole hassumpaa. Osaa Lottakin ajaa -kirja osuu nyt siis hyvään saumaan hänelle. Kirjassa on myös vähäsen enemmän tekstiä kuin useimmissa muissa, joita olemme nyt hänen kanssaan lukeneet, mutta hän jaksaa hyvin kuunnella kirjan läpi. Pikkuveli tykkää kaikista menopeleistä ja jaksaa fillarinkuvien vuoksi melkein olla mukana kuuntelemassa.

IMG_2486

Ilon Wiklandin kuvituksia voisin katsella loputtomiin. Ne ovat täynnä yksityiskohtia ja seikkailua sillä tavalla, että lapsena halusin astua sisään kuvien kautta kirjojen maailmaan. Ne piirtävät ihanan idyllisen lapsuuskuvan puutaloineen ja hedelmäpuineen. Minulle kaikkein rakkaimpia ovat Lotta-kirjojen ulkokuvat pikkukaupunkimiljööstä. Lapsena ne olivat jonkinlaista eskapismia omasta 1970-luvun laatikkotaloympäristöstä. Nyt aikuisena olen niin onnekas, että saan asua puutalossa omena- ja kriikunapuiden keskellä.  Tämän kun olisin lapsena tiennyt!

Osaa Lottakin ajaa
Teksti: Astrid Lindgren (suom. Kaija Pakkanen)
Kuvitus: Ilon Wikland
Kustantaja: WSOY, 2009
Mistä: kirjastosta

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s