Lastenkirjoja kirjoista ja lukemisesta

IMG_2367

Olen aina rakastanut kirjoja, kirjakauppoja, kirjastoja ja ihan kaikkea muutakin, mikä liittyy kirjoihin. Tunnen olevani siunattu, kun myös lapseni ovat perineet kirjahulluuteni.

Tällä kertaa valikoituikin luettavaksi kaksi suloista kirjaa kirjoista ja kirjastoista.

Pikkuinen Kirjavoro (Mäkelä, 2013) on runomuotoinen kertomus pienestä kirjoja näpistelevästä olennosta.

Metsän eläimet käyvät illalla nukkumaan ja saavat kuulla iltasadun. Mutta kun Elisa-pupu uppoutuu sadun maailmaan, verhot heilahtavat ja kirja on tipotiessään. Sama käy pöllöperheessä (“On tuulen suunta vaihtunut / ja kirja ilmaan haihtunut!”) ja oravien luona (“Nyt lempikirja poissa on / ja Veera aivan lohduton.”) Huhut kiertävät ja syyllisiä etsitään. Elisa-pupu tarttuu toimeen ja järjestää varkaalle ansan. Vähän jännittää, mutta ei auta, voro on saatava kiinni. Elisa huutaa ikkunasta: “Lopeta oitis touhusi nuo ja viemäsi kirjat takaisin tuo!”

Ikkunan takana onkin söötti olento, joka pyytelee nöyrästi anteeksi. Kirjavoro tietää, että varastaminen on väärin, mutta “muuten en kirjoja mistään saa! / Kukaan ei minulle ikinä lue, / yöpaitaa ei päälleni koskaan pue.” Elisa heltyy. Kirjavoro saa luvan palauttaa pöllimänsä kirjat ja sitten se pääsee joka ilta jonkun luokse kuuntelemaan iltasatua. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

IMG_2377

Pikkuinen Kirjavoro on herttainen kertomus lukemisen tärkeydestä. Parin vuoden takainen teos on nyt kovin ajankohtainen, kun lapsille lukeminen on ollut niin paljon tapetilla.Kirja myös rinnastaa lapsille lukemisen vahvasti läheisyyteen ja välittämiseen, niin kuin tietysti pitääkin. Tyttäreni on kovasti huolissaan Kirjavoron kohtalosta: “Mutta missä sen äiti ja isi on? Kuka sille sitten lukee?”

IMG_2378

Hahmot ovat hellyyttäviä ja suurisilmäisiä. Kuvitus muistuttaa Mörkyli-kirjojen tyyliä. Kirjan väritys on rauhoittavan ruskea ja sininen.

Runomitta kulkee pakottomasti, tarina on juuri sopivan mittainen kakkosiltasaduksi niille illoille, kun yleisö ei suostu tyytymään vain yhteen iltatarinaan. Myös aihepiiriltään kirja sopii luontevasti juuri ilta-aikojen luettavaksi.

IMG_2371

Pikkuinen Kirjavoro
Teksti: Helen Docherty (suom. Terhi Leskinen)
Kuvitus: Thomas Docherty
Kustantaja: Mäkelä, 2013
Mistä: kirjastosta

IMG_2403

Kirjaston Leijona (Mäkelä, 2007) kertoo, nimensä mukaisesti, leijonasta joka tupsahtaa kirjastoon.

IMG_2404

Kirjastonhoitaja herra Herhilä juoksee eräänä päivänä kirjastonjohtaja neiti Nukarisen toimistoon.

“Ei saa juosta”, neiti Nukarinen sanoi nostamatta katsetta papereistaan.  “Mutta kun tuolla on leijona!” herra Herhilä sanoi. “Täällä kirjastossa!” “Rikkooko se sääntöjä?” neiti Nukarinen kysyi. “No ei”, sanoi herra Herhilä. “Ei oikeastaan.” “Antakaa sen sitten olla.”

Jo toisella sivulla käy ilmi, mistä kirjassa on kyse. Säännöistä. Kirjastonjohtaja Nukarinen ei lainkaan pysähdy äimistelemään sitä tosiseikkaa, että kirjastossa on vapaana villi petoeläin, vaan häntä kiinnostaa vain se, noudattavatko kaikki annettuja sääntöjä. Kuka tahansa on tervetullut sellaisena kuin on, jos vain sitoutuu käyttäytymään odotetulla tavalla.

IMG_2405

Leijona kiertelee kirjastossa ja nukahtaa sitten satunurkkaan. Sellaisesta ei ole ohjesääntöä, joten kukaan ei tiedä mitä tehdä. Satutunnin alkaessa leijona kuuntelee niin innoissaan, että käy karjumaan satujen loppuessa. Se ei käy. Leijona saa luvan tulla uudestaankin, mutta vain jos lupaa olla hiljaa. Vähitellen leijona oppii olemaan avuksi ja käyttäytymään oikein.

Eräänä päivänä neiti Nukarinen tippuu jakkaralta ja murtaa kätensä. Leijona yrittää karjumalla hälyttää apua, mutta herra Herhilä häätää metelöijän tiehensä. Leijona pysyy vastaisuudessakin poissa, mutta kaikki alkavat ikävöidä sitä. Herra Herhilä löytää leijonan tuijottamasta murheellisena sisään kirjaston ikkunasta. Leijona saa sääntörikkomuksen anteeksi ja palaa kirjastoon. Nyt on neiti Nukarisen vuoro juosta.  “Toisinaan on hyvä syy rikkoa sääntöjä. Jopa kirjastossa.”

IMG_2410

Kirjan opetus on tietenkin sääntöjen noudattamisessa. Kirjasto onkin hyvä miljöö teeman miettimiseen, sillä juuri siellä monet pienet lapset kohtaavat ensimmäistä kertaa instituutioiden asettamat sännöt. Ei saa juosta. Ei saa meluta. Vaikka kyllä nykyisin kirjastossa on aika paljon enemmän ääntä kuin esimerkiksi minun lapsuudessani. Leijona edustaa tietenkin eläimellistä puolta meissä kaikissa, petoa jonka yritämme kesyttää normien rajoihin. Mikä on oikein ja mikä väärin silloin, kun ystävä tarvitsee apua?

IMG_2412

Lähes nelivuotiaallemme kirja tippuu tosi hyvin, onhan hän itsekin siinä iässä, jossa opetellaan sääntöjä ja mietitään oikean ja väärän käytöksen eroja. Itse en välitä yleensä kovin opettavaisista kirjoista, mutta Kirjaston Leijona voittaa puolelleen yleisellä sympaattisuudellaan ja viehättävällä tapahtumapaikallaan. Kirjastoon saisi minun puolestani sijoittaa enemmänkin kirjoja.

IMG_2413

Kuvitus on klassinen ja ajaton, kuten tarinakin – tämä voisi olla yhtä hyvin myös erittäin vanha kirja. Henkilöiden pukeutuminen ja tittelit viittaavat kirjan sijoittuneen ehkä menneeseen aikaan. Ympäristö rauta-aitoineen ja vesiposteineen näyttää houkuttelevalla, jotenkin sivistyneellä, tavalla brittiläiseltä tai amerikkalaiselta (tietenkin itärannikolta). Leijona on semirealistinen, suuri ja vahva, mutta samalla inhimillistetty ja ilmeikäs. Tätä kirjoittaessani tyttäreni istuu sylissäni ja kommentoi kirjan kuvista: “Hienoja!”

Kirjaston Leijona
Teksti: Michelle Knudsen (suom. Raija Viitanen)
Kuvitus: Kevin Hawkes
Kustantaja: Mäkelä, 2007
Mistä: kirpparilta

Advertisements

4 thoughts on “Lastenkirjoja kirjoista ja lukemisesta

  1. Oih, tämä Kirjavoro on jotenkin niin liikuttava! Se on ollut meillä kestolainassa kirjastosta jo varmaan kolme kuukautta! Kuvakirjat, joissa käydään kirjastossa tai ylipäänsä luetaan kirjoja ovat mainioita. Nyt mieleeni muistuu ainakin sellaiset kirjat kuin Sirkus saapuu kirjastoon ja Minivampyyri-sarja, jossa minivampyyrit asustavat kirjastossa. Olisiko sellainen kuin Miina ja Manu kirjastossa…?

    Like

  2. Sirkus saapuu kirjastoon on meillä vielä odotuslistalla, on vähän isommille. Minivampyyrit pitää tsekata! Olenko ainoa, jonka mielestä Miina ja Manu ovat rasittavia? Meillä on sarjan ratsastusaiheinen kirja, jota en jaksa yhtään, vaikka aihepiiri on mieleinen.
    Mimmi Lehmä -sarjassa on myös kirjastoaiheinen kirja, joka ei nyt vaan tullut mukaan tähän postaukseen. Pitää kirjoittaa toinen…

    BTW, Buzzfeed on kerännyt kirjanörttitwiittejä (#GrowingUpABooknerd) yhteen postaukseen. Tunnistan itseni tosi monesta. Käykää katsomassa tämän lyhytlinkin takaa! http://bzfd.it/1hGhezN

    Like

  3. Tuo Minivampyyritkin on vielä isommille, mutta jos vaikka itse tykkäät lukea alakouluikäisille kirjoitettu kirjoja, kannattaa lukea Minivampyyrit. Se on hauska. 🙂 Miina ja Manu lääkärissä on ainakin hyvä, mutta synttärikirja oli muistaakseni aika huono. Taitaa olla vaihtelua sarjan sisällä.

    Liked by 1 person

  4. Pingback: Ritari joka ei halunnut taistella | Lastenkirjapino

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s