Heppakirjoja lapsille ja äidille

IMG_0788

Hevoshulluus roihahti taas kirjastoreissulla. Tykkäämme tyttäreni kanssa kummatkin kovasti hepoista, muttemme ole kumpikaan päässet pitkään aikaan ratsastamaan, sillä se on vähän turhan kallista hommaa tämänhetkiseen taloustilanteeseemme (puolen tunnin naperotuntikin oli yli 25 €, auts). Onneksi kirjat auttavat hätään kuin hätään.

Itselleni otin toista kertaa lainaan Lauren St Johnin ihanan Yhden dollarin hevosen (Nemo, 2014). Aiemmassa postauksessani tunnustinkin jo rakkautta ponikirjoihin ja harmittelin, miksi niitä julkaistaan nykyisin niin vähän. Varsinkaan hyviä, aikuisellekin kelpaavia on tosi tosi vähän. Tämä Yhden dollarin hevonen se sitten on hyvä, melkein yhtä hyvä kuin kulta-aikojen parhaat heppakirjat kuten Helteinen hevoskesä, Poneja poneja tai Yli esteitten, vaikka on siinä puutteensakin, mistä lisää myöhemmin.

Yhden dollarin hevonen on parhaiden heppakirjojen tapaan tuhkimo- ja rags to riches -tarina. Casey haaveilee kilparatsastajan urasta, mutta rahaa ei ole. Äiti on kuollut ja isälläkin rikosrekisteri. Eräänä päivänä Caseyn eteen karauttaa hevonen suoraan teurastamon pihasta. Casey ja isä ostavat kurjan näköisen hepan yhdellä dollarilla, ja tie kohti kenttäkilpailuja alkaa.

Hyvässä heppakirjassa on tärkeää, ettei mitään liian yllättävää tapahdu. Alienit eivät tietenkään saa laskeutua keskelle hevostallia, mutta muitakin genren konventioita on noudatettava. Ei saa olla liikaa huumoria. Naljailu on sopivaa, varsinkin tytön ja pojan välillä, mutta tämä on vakava laji, ei komedia. Hyvät ovat hyviä ja pahat pahoja. Toimintaa pitää olla, mutta minun makuuni ei liikaa. Ei mitään jahdataan mopovarasliigaa -actionia minulle, kiitos. Faktojen täytyy olla ehdottomasti oikein – kirottu olkoon kirjailija tai suomentaja, joka nimittää riimua suitsiksi – mutta kirja ei saa olla olla tietokirja.

Parhaissa heppakirjoissa on hevosen tuhkimotarina ja tytön kasvukertomus samassa. Niin kuin tässä. Heppa on laiha, huonokuntoinen ja rumassa karvassa, mutta muuttuu hyvin ravituksi, lihaksikkaaksi ja kiiltäväkarvaiseksi, ja ainoastaan tytön kovan työn ansiosta. Vastaan tulee pahiksia (vähän turhan yksiulotteisia, mutta ajavat asiansa) ja hyviksiä, jotka ovat valmiita altruistisesti auttamaan tyttöä kohti päämäärää.

Tässä kirjassa on myös genressään uskaliaan pelkistetty kansi (aikuinen tykkää!) ja ihanan vaaleanpunaiset sivujen reunat (myös lapsi tykkää).

Niistä kirjan puutteista taas – juonikuvio on tuttu miljoonista muista heppakirjoista ja juuri silloin kun apua eniten tarvitaan, saapuu deus ex machina, ihmepelastuminen. Lisäksi on täysin epäuskottavaa, että kokematon juniori aliravitulla hevosella saavuttaisi kaiken sen, mihin Casey ja Storm Warning yltävät. Kaikkia tärkeitä paikkojakaan ei oikein malteta kuvailla tarpeeksi, esimerkiksi uuden unelmien tallin parissa olisin tahtonut viivähtää kauempaa. Mutta vastavuoroisesti heppaa on kuvailtu riitttävästi, niin että lukijakin tykästyy siihen.

IMG_0796

Elisabeth Feurstin Ihanat varsat! (WSOY, 1994) tuli ihan randomisti vastaan kirjaston lasten heppahyllyssä. Se kertoo kirjoittajan kahden ponitamman varsottamisesta. Varsan saaminen aikaan kuvataan tunnollisesti astutuksesta syntymään ja varsavuoden loppuun. Sessa-poni on connemaratamma, joka saa Kajo-varsan. Mini taas on shetlanninponi, jolle syntyy Veijari-varsa. Ponien tiineys kerrotaan muutamalla sivulla, ja sitten päästään itse asiaan, varsaan. Kajo-ponista on saatu kuvia ihan syntymän jälkeen, makaamassa märkänä karsinassa. Iik! Myös poikani rakastaa näitä kuvia ja silittelee varsan päätä. Sitten varsat jo kasvavat ja pääsevät mukaan lenkille, näyttelyyn ja hyppäämään.

IMG_0799

Kirja tuo elävästi mieleen 1970- ja 80-lukujen Hevoshullu-lehden, jonka sivuilla Uma Aaltonen kertoi samanlaisilla kuvakertomuksilla Minkki- ja Cappuccino-hevostensa tarinaa varsasta aikuisuuteen. Rakastin Minkin kuulumisia ihan yli kaiken, niin kuin kai koko ikäpolveni hevoshullut. Minulla taitaakin olla niiltä ajoilta jossain kirjahyllyjen syvyyksissä Minkin estekirja, jonka voisin nyt kaivaa luettavaksi.

IMG_0803

Kirja on helposti lähestyttävä ja lämmin tietokirja varsan syntymästä, joka ei kaihda kuvata siitosta tai sisätutkimustakaan. Se on oikeastaan tarkoitettu meidän lapsiamme isommille lapsille, sellaisille heppahulluikäisille, mutta kiihkeästi nämä pienemmätkin tahtovat tutustua kirjan kuviin. Omaan silmääni kirjan kuvat ja taitto ovat turhan vanhahtavat. Jotenkin tämä 90-luvun kirja tuntuu staililtaan 10 vuotta vanhemmalta, jollei vanhemmaltakin.

IMG_0795Ingrid Anderssonin, Lena Furbergin ja Lotta Gyllenstenin Nuoren ratsastajan opas (Mäkelä, 2007) opastaa ratsastuksen alkuun. Kirja kertoo ratsastuksen perusasiat lyhyesti ja helppotajuisesti. Kuten edellinenkin kirja, tämäkin on suunnattu hevoshulluikäisille, mutta putoaa myös taaperolle ja leikki-ikäiselle.

IMG_0794

IMG_0790

Minusta kirjassa kaikkein parasta ovat Lena Furbergin kuvitukset. Rakastin hänen piirtämiään sarjakuvia jo lapsena Hevoshullun sivuilla, ja piirrosjälki miellyttää minua edelleen. Furberg on hyvä tekemään yhtä hyvin herkkiä, realistisia kuvia kuin humoristisempia, pilapiirrosmaisia kuvia. Itse tykkään herkistä kuvista enemmän. Hevoset ovat ilmeikkäitä ja rakastettavan näköisiä. Kirjassa on piirosten lisäksi myös valokuvia. Samassa sarjassa on ilmestynyt myös Nuoren hevoshullun opas, jossa opetellaan hevosen hoitoa.

IMG_0791

Advertisements

One thought on “Heppakirjoja lapsille ja äidille

  1. Pingback: Kirjankansibingohaaste! | Lastenkirjapino

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s