Isä vaihtaa vapaalle: räjähdyksiä ja rakkautta

IMG_0184

Joku hullu halusi luopua kirpparilla Isä vaihtaa vapaalle -kirjastaan (WSOY, 2013). Jo se, että hän oli valmis luopumaan kirjastaan, oli minusta idiotismia, mutta se että kirja oli myynnissä hintaan 1 €, oli lähes skandaali. Olisin ostanut sen moninkertaiseen hintaan. Kaikille teille, joille tämä kirja tulee jossain vastaan, sanon yhden asian. Ostakaa! Isä vaihtaa vapaalle on kaikin puolin aivan loistava.
Jukka Laajarinteen tarinassa Puolukka-tyttö haluaisi, että vanhemmat olisivat enemmän kotona. Isä lupaa järjestellä asiaa, ja jo seuraavana päivänä hän tulee hakemaan tytön koulusta etuajassa. Nyt lähdetään matkalle!
Kirjan teksti kertoo tavallisen tarinan vanhemmista, joilla ei ole riittävästi aikaa lapselleen. Tuttua monessa perheessä. Työt seuraavan mukana silloinkin, kun niistä yrittää irrottautua ja viettää enemmän aikaa lapsen kanssa.

Vanhemmuuden paineita

Vanhemmuuden paineita

Kirjan kuvitus sen sijaan kuljettaa jännittävää agenttiseikkailua, jossa salaisen palvelun miehet seuraavat irtisanoutunutta agenttia ja tämän lasta. Puolukka ei tiedä isän agenttiurasta eikä siitä, että isän työnantaja jahtaa heitä. Isä johdattaa lasta karkumatkalle räjähdysten saattelemana.

IMG_0192IMG_0196
Kolmivuotias kuulee tarinasta ilmeisimmän tason ja fanittaa räjähdyksiä. Aikuinen herkuttelee piilotetuilla vitseillä ja klassisella agenttikuvastolla ja nauttii sanojen ja kuvien välisestä ristiriidasta.

IMG_0186IMG_0195
Tarina on siis mahtava, mutta niin on kuvituskin. Tämä on Timo Mänttärin ensimmäinen lastenkirjankuvitus. Toivottavasti jatkoa seuraa runsaasti. Kuvat ovat rohkean pelkistettyjä ja värit retrotyylikkäitä. Kuvissa on rohkeita kuvakulmia, paljon jippoja aikuisille ja sarjakuvamaisia action-kohtauksia. Meille muuttaa seuraavaksi Timo Mänttärin Kehvola Designille suunnittelemia julisteita. Kirjaimet ja numerot voisivat tulla lastenhuoneeseen ja kirjailijajuliste mihin tahansa tilaan, jota voi vielä väittää aikuisten huoneeksi. Siis ehkä johonkin komeroon.

IMG_0190
Luulen, että tästä kirjasta riittää iloa vielä monta vuotta. Miksi-ikään juuri ehtinyt tytär varmaan äimistelee kohta tarinan kaksitulkintaisuutta. Kirjasta nauttivat varmasti tytöt ja pojat yhtä lailla: universaali tarina vanhempien rakkaudesta ja riittämättömyydestä, päähenkilönä tyttö mutta mukana seikkailua, menopelejä ja räjähdyksiä.

Isä vaihtaa vapaalle
Teksti: Jukka Laajarinne
Kuvitus: Timo Mänttäri
Kustantaja: WSOY, 2013
Mistä: kirpparilta

Advertisements

One thought on “Isä vaihtaa vapaalle: räjähdyksiä ja rakkautta

  1. Pingback: Otso ja varpaansyöjät | Lastenkirjapino

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s